Varjeltusi (K11, darkfluff, sinä/minä)

[Isfet]

Nimi: Varjeltusi
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: K11, varuiksi
Fandom: Originaali
Genre: darkfluff

Yhteenveto: Käännät minut ympäri kuin hauraan veistoksen, lasimaljan tai höyhenen.


A/N: Tajunnanvirtainen ficlet, joka syntyi Tutkimusmatka darkfluffiin -haasteen inspiroimana. Laitan tämän tänne nyt heti kirjoittamisen jälkeen, ennen kuin tulen katumapäälle.



Sinun kätesi on minua kohtaan aina loputtoman hellä, äänesi pelkkää selkäpiitä pitkin valuvaa hunajaa. Ja tietysti minä rakastan sinua, kaikilla osaamillani kielillä.

(i love you, jag älskar dig, ti amo, ich liebe dich, je t'aime ja mitä näitä nyt on)

Kun tulen kotiin sinä olet jo odottamassa, hymyilet kahvikuppisi yli pehmeästi. Kuin minä olisin kallein ja kaunein asia maailmassa.

”Miten päiväsi sujui? Eihän Anna ilkeillyt sinulle?” kysyt.

”Ei”, vastaan refleksinomaisesti ja käännyn ottamaan kahvia pöytätasolta. Olet jälleen ottanut lempimukini valmiiksi esille, sen jossa on vaaleankeltaisia täpliä. Pöydällä on tuore kimppu tulppaaneja.

”Varmastiko? Sinun pitää puhua pomollesi jos se jatkuu. Minä voi puhua hänelle.”

”Ei tarvitse, ihan totta”, sanon, ahdistavat varjot tuntuvat jälleen kiertyvän sydämeni ympärille.

Kävelet taakseni ja kiedot kätesi ympärilleni, suukotat kevyesti niskaani.

”Hyvä. En voisi elää rauhassa, mikäli rakastani kiusattaisiin”, kuiskaat.

Äänesi on syvä kuin suolampi ja aivan yhtä upottava, hetteinen. Ihoni alla kulkee mielihyvän väreitä, samalla kun kätesi painautuvat iholleni omistavammin. Toinen sivelee käsivarttani alas, kiertyy kaappaamaan vasemman käteni sormet omiisi. Vihkisormus tuntuu kalvavan ihoa.

”Miksi sitten tulit näin myöhään? Kai tulit suoraan töistä kotiin?”

”Ainahan minä tulen”, vastaan, tavoitellen ääneeni samaa rakkauden kyllästämää sävyä kuin sinulla on.

Kieleni kuitenkin pettää minut, kompuroi rintaani kertyvän möykyn kampittamana. Vaikka ei siihen ole mitään syytä, minä tosiaan tulen aina suoraan töistä kotiin koska tahdot niin. Ja silti sinä kysyt sitä silloin tällöin, kuin pelkäisit minun joutuvan kiusaukseen ja lankeavan toisiin.

Sinä olet ainoa henkilö jota olen koskaan suudellut.

Käännät minut ympäri kuin hauraan veistoksen, lasimaljan tai höyhenen. Jonkin heikomman, särkyvän ja varjeltavan. En minä ennen ollut sellainen, en minä mennyt rikki pelkästä katseesta. Mutta sinun ilmeesi saa kyyneleet silmiini, se on haavoitettu ja silti lempeä. 

”En ikinä tekisi mitään sinua vastaan, en koskaan. Rakas, uskothan sinä minua?” kuiskaan.

Sinä sivelet kaulaani, pyyhkäiset hiukset pehmeästi syrjään kasvoiltani. Suutelet minua kulmakarvojen väliin. Ylleni vyöryy musertavaa helpotusta, vaikka samalla tunnen varjojen tiukentavan nyörejään.

”Uskon minä. Olen vain joskus huolissani.”

Aina. Sinä olet aina huolissasi, ajattelen, mutta en sano mitään. Huulesi kohtaavat huuleni haparoiden ja minä olen aina sinun.

[hiddenben]

Oho, olipa tämä yllättävä! Luin tämän kahteen otteeseen läpi, että sain vähän pureskeltua tekstiä paremmin, kun tässä oli niin jännittäviä sävyjä. Synkkyys ja darkfluffyisuus tulee todella toimivasti esiin ja viimeisten lauseiden jälkeen sitä ei oikein osaa päättää, kumpaan suuntaan tämä lopulta kallistuu enemmän: synkkyyteen vai jonkinlaiseen rakkauteen, vaikkakin monimutkaiseen sellaiseen.

Kieli on tässä todella kaunista ja maalailevaa, ja pidin kovasti kuvauksista. Erityisesti tuo kumppanin äänen kuvailu, äänesi pelkkää selkäpiitä pitkin valuvaa hunajaa ja syvä kuin suolampi ja aivan yhtä upottava, hetteinen ovat jotenkin osuvia ja herättävät samalla tuota darkfluffyn tunnetta. Minä-kertojan tunteiden ristiriitaisuus tulee myös hyvin esiin, sillä samanaikaisesti hän saa rakkautta ja äärimmäisen lempeää huolenpitoa, mutta samalla se tuntuu vievän häneltä vapauden tunnetta. Ihminen on kuitenkin lopulta eläin, joka kaipaa ja tarvitsee jonkinlaista vapautta, ja tässä sen puuttuminen tulee jotenkin jopa hyytävällä tavalla esiin.

Mielestäni tämä kallistuu ehdottomasti synkkyyden puolelle enemmän kuin rakkauden. Fluffy-ominaisuudet tässä ovat enemmänkin tukahduttavia kuin lohdullisia ja jotenkin tunnen lukijana jääväni aivan avuttomaksi. En osaa sanoa, mitä minä-kertojan pitäisi tehdä tai miltä heidän tulevaisuutensa mahdollisesti tulee näyttämään! Minä-kertoja on tässä kuitenkin vielä niin rauhallinen, ikään kuin vasta hieman tiedostamassa rajoitettua vapauttaan ja reagoimassa siihen hyvin hitaasti. Toisaalta kumppanin rakkaus tuntuu silti hänelle tärkeältä kuin hän kaipaisi juuri sitä, jonkinlaista ehdotonta rakkautta. Olen hämilläni, kun en osaa päättää, onko minä-kertoja hyvässä vai huonossa tilanteessa

Joka tapauksessa: hieno ja yllättävä teksti! Tykkäsin tästä kovasti, eli kivaa, että julkaisit tämän Kiitos!

[Larjus]

Darkfluff kuvaa tätä ficletiä kyllä hyvin. Periaatteessa kaikki on niin somaa ja ihanaa ja hyvin, mutta sitten kuitenkin... Miten voikaan kuvailla näin periaatteessa kauniita asioita näinkin hyytävästi... Olen vaikuttunut ihan.

Hiddenben tossa edellä totes hyvin, ettei lopussa osaa ihan päättää, kumpaan darkfluffin suuntaan tämä kallistuu enemmän Tuli kyl lukiessa aika kuumottava tunne, kun takaraivossani jyskytti, et räjähtääköhän tuo toinen hahmo kohta ja sitten lentää tuolit ja veitset ja kaikki! Mutta sitten suudellaankin ja omalla tavallaan kaikki on hyvin. Tässä on kyllä niin monta kohtaa, jotka eri kontekstissa olisivat ehkä söpöintä ja hötöintä ikinä, mutta tässä kombinaatiossa lopputulema on aika painostava. Tuolla puhuttiin hyvin varjoista, jotka tiukentavat nyörejään, ja se kyllä sopii tähän. Jäinkin miettimään, että mitä tämän pätkän jälkeen tapahtuu, lentääkö sitten seuraavaksi ne veitset. Mutta vaikka sellaista ei tapahtuisikaan, kertoja tuntuu jotain jopa pelkäävän - ja kaipaavan vapautta. Vihkisormuskin kalvaa ihoa. Tämän tekstin pohjalta paha sanoa, mikä on kokonaistilanne, ja miten hahmojen kannattaisi toimia. Mutta tästä ei todellakaan jäänyt päälle sellaista puhtaan fluffin pehmoisen iloista hötöfiilistä vaan just darkin (mukava) epämukavuus ja mieltä kalvava olo. Oikein onnistunutta darkfluffia siis!

[Kaarne]

Linkkasin tämän jo taannoin kommikseenkin, kun tykkäsin tästä tekstistä niin kovasti, mutta en saanut aiemmin itse kommentoitua. (Story of my life.) Olen nyt lukenut tämän pari kertaa ja todettakoon, että vieläkin tuntuu vaikealta sanoa mitään tyhjentävää, mutta jospa aloitetaan siitä perinteisestä: Tykkäsin tästä paljon ja koin lukemisen aikana laajan skaalan erilaisia tunteita!

Larjus ja hiddenben ovatkin tuolla jo pohtineet sitä, että kallistuuko tämä lopulta enemmän pimeään vai fluffiin, ja minäkin olen sitä mieltä, että enemmän tämä kyllä menee ehdottomasti sinne ahdistavaan suuntaan. Mutta! Genrenä darkfluff sopii kyllä tähän todella hyvin, ja minusta tämä on aika pitkälti malliesimerkki siitä, mitä ajattelen, kun tuon genrenimen kuulen. (Tai no, saa siihen monenlaista, mutta tämä nyt ainakin. )

Käännät minut ympäri kuin hauraan veistoksen, lasimaljan tai höyhenen.

Pidin tosi paljon tästä lauseesta, jonka olit itsekin valinnut yhteenvedoksi. Kolmiportaisuus on minunkin suosikkitehokeinojani, ja tässä tuo kombo on vaikuttava. Jostakin syystä pidän myös todella paljon siitä, että viimeisenä tulee juuri tuo höyhen. Tiedä sitten että miksi. Ehkä se kertoo siitä, miten helposti kaikki olisi puhallettavissa pois, suorastaan temmattavissa, jos jokin virhe tapahtuisi.

Pidän myös siitä, miten tässä tunnelma synkkenee vähitellen loppua kohti, ja kuinka tuo viimeinen lause tavallaan sinetöi sen. Tekstin ei tarvitsekaan olla tämän pidempi, kun tunnetilat ja tilanne välittyvät siitä niin upeasti jo nyt! Minusta tämä oli todella hieno, ja olen iloinen, ettet päätynyt tätä poistamaan.

[Isfet]

Kommenttivastauksissa tsemppaaminen olisi varmaan hyvä aloittaa ihan näistä tuoreemmista teksteistä... 

hiddenben, darkfluff on vaativa genre, joten hienoa kuulla, että tämä aiheutti pureskelua myös siellä päässä! Olen imarreltu kehuistasi, varsinkin kun tämä oli tällainen hieman lyhyempi ja irtonainen tekstinpätkä  Mietin tässä itsekin kallistutaanko tässä jo jonkinlaisen henkisen väkivallan puolelle, vaikka tietynlainen molemminpuolinen riippuvuus onkin kyseessä. Kiitos kommentista! ♥

Larjus, huippua kuulla että sinunkin mielestäsi tämä istui genreen hyvin! Tietyn tyyppisillä ihmisillä voisi ahdistuksen kasaantuessa vaikka veitsetkin lennellä, mutta tässä piti kuitenkin roikkua fluffyn riekaleissa kiinni loppuun saakka. Kiitos kommentista! ♥

Kaarne, huomasinkin että olit tätä suositellut, kiitos paljon! En odottanutkaan tämän resonoivan noin vahvasti ihmisissä  Darkfluff on siitä vaikea, että en halunnut sotkea mitään h/c -meininkejä mukaan kun ne ovat sitten jo vähän oma juttunsa. Hyvä että pituuksin toimi, ja sinullekin suurkiitos kommentista! ♥

[Angelina]

Kommiksesta moikku! flaw tarjoili sun originaaleja ja päädyin tähän ton darkfluffin takia. Se on kauheen mielenkiintonen genre ja mua kiinnostaa millasia tekstejä siitä on kukakin kirjottanut - oon samaa mieltä muiden kanssa siitä, että tää on varsin hyvä tulkinta siitä!

Tässä oli jo heti alusta mun mielestä sellanen fiilis, että mitäköhän tästä vielä tulee... Jotenkin kaikki oli liian hyvin, lempimuki valmiina ja tulppaanit pöydällä, sitten tuo "minä voin puhua hänelle" - en tiiä, jotenkin alkoi hälytyskellot soimaan heti :''D Hienosti tää kuitenkin eteni synkemmäksi ja synkemmäksi ja sait hienosti kuvailtua ahdistavan ilmapiirin.

Toinen sivelee käsivarttani alas, kiertyy kaappaamaan vasemman käteni sormet omiisi. Vihkisormus tuntuu kalvavan ihoa.

Hyhhy, mua inhotti ehkä eniten tää - jotenkin tuo vasemman käden sormien ja vihkisormuksen kuvailu toi tähän sellasen... en tiiä, tunteen että ollaan vankina ja mihinkään et pääse, sormuskin on jo sormessa jne :'D Mä ehkä kans odotin tähän vielä jotain sellasta räjähdystä tuon puolison puolelta, tai luin tätä vähän henkeä pidätellen että apua mihin tää vielä menee, mutta tuo loppu yllätti positiivisella tavalla! Kertojan puolelta tulee tosiaan mieleen jonkinlainen läheisriippuvuus (tmv. en tiedä mikä olisi korrekti termi), koska tuntuu ettei hän aivan näe tai ymmärrä kuitenkaan tilanteen "vakavuutta" tai sitä, ettei tää ole ihan normaalia. Jonkinlainen ajatus hänellä kuitenkin täytyy olla - tai sellaisen kuvan tuolta aiemmista ajatuksista saa - mutta kuitenkin hän yrittää pitää niistä rakkaudenrippeistä vielä kiinni, tai ainakin uskottelee itselleen että tää on sitä rakkautta.

Tää oli kyllä hieno ja pysäyttävä teksti ja tosi mielenkiintoinen näkemys darkfluffista! Kiitoksia ♥

[Isfet]

Angelina, kiitos kommentistasi! Hienoa, että teksti oli mielestäsi genreä kuvaava, aika ahdistuksen kuorruttamahan tästä muotoutui. Olen myös, hmm, iloinen siitä, että latautunut ilmapiiri välittyi lukijalle. Terveeksi tätä suhdetta ei tosiaankaan voi oikein kuvata parhaalla tahdollakaan, vaikka ulkopuolinen ei välttämättä näkisikään tässä mitään outoa  Kiitos vielä! ♥

[Vuorna]

Mainiota keskipäivää ja onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! Darkfluff on genrenä minusta hurjan kiehtova, joten sen perusteella tartuinkin tähän. Oon muutaman Darkfluff-haastetta varten kirjoitetun tekstin lukenut ja minusta on ollut mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia näkökulmia kaikki ovat tähän genreen ottanut. Sun valitsema oli varsin mainio ja sopii tuohon genreen kuin nenä päähän!

Pidin tosi paljon tämän tunnelmasta! Teksti alkoi jotenkin suloisen viattomasti mutta sitten tunnelma syveni ja muuttui aina vaan latautuneemmaksi ja tavallaan painostavaksikin. Ehkä vähän ahdistavaksikin, kun viimeistään rivien välistä paistaa kilometrien päähän se, miten epäterve kertojan ja sinän välinen suhde on. Tai sellaisena se ainakin minulle näyttäytyi – tuommoinen omistushaluisuus saa kyllä hälytyskellot kilkattamaan aika kovaa mun korvissa. Tykkäsin kyllä siitä, että tämä ei kulminoitunut mihinkään fyysiseen tai henkiseenkään räjähdykseen, vaan teksti päättyy suudelmaan. Se korosti oikein hienosti sitä darkfluff-genreä ja avasi kivasti tulkintamahdollisuuksia kertojan ja hänen kumppaninsa suhteesta.

Huulesi kohtaavat huuleni haparoiden ja minä olen aina sinun.

Olipa vahva lopetus! Erityisesti tuo "aina sinun" teki minuun vaikutuksen. Sen luoma lopullisuuden tunne yhdistettynä kaikkiin niihin kertojan ja kumppanin suhteen negatiivissävytteisiin aspekteihin sai kyllä kylmät väreet aikaiseksi.

Tämä oli minusta myös todella kaunis teksti! Kuvailu oli erinomaista, sananvalintoja jäin makustelemaan pidemmäksikin aikaa ja dialogi oli tosi sujuvaa. Hiukkasen raskaammasta sisällöstä huolimatta tätä oli ilo lukea ja tämä tarjosi myös kivasti pohdintamahdollisuuksia. Varsin erinomainen teksti siis! Oon erittäin iloinen että tämän päätit tänne postata! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, tämä oli tosi hieno!

[Isfet]

Kiitos kommentista, Vuorna! Niinpä, tällaisessa hieman vieraammassa/tulkinnanvaraisessa genressä nämä kaikki eri tulkinnat ovat juurikin olleet parhaita.    Kivaa, että pidit tästä versioista, sekä vielä sanoit tätä kauniiksikin, oi ♥ Hienoa myös että nostit esiin lopetuslauseen, yritin juuri kirjoittaa sen kuin viimeiseksi naulaksi arkkuun 

[DulzGraham]

Luin tän jo aikaa sitten, ja nyt luin uudelleen, kun oon päässyt vihdoin kommentoinnin makuun. Tämä on ihan loistava teksti tuohon kys. haasteeseen. Taustalla koko matkan ikävä, epämukava vire. Kuin lähestyvä matalapaine. Tää on yksi niitä tarinoita, millaisia toivois ettei olis oikeessa elämässä. Mutta kun onhan niitä. Ja tää kertoo sen tosielämänkin tarinan mielestäni loistavasti rakennetun, taitavan inhottavasti, mutta kunnioituksella ja ymmärryksellä.

Tää kommentti on nyt tällainen lyhyt heitto, mutta ole hyvä, tykkäsin!