Ficin nimi: Longääsh dy lamuur (
Langage de l’amour)
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Sly Cooper
Genre: Humoristinen draama
Ikäraja: S
Paritus: Sly & Carmelita mainittu
Summary:
Slylla oli joskus paha tapa jumiutua johonkin asiaan tai puheenaiheeseen niin takiaismaisesti, ettei osannut päästää irti ennen häntä tyydyttävää lopputulosta. Ranskasta oli näköjään tulossa yksi sellainen.A/N: Voi pojat, meninpä sitten skriivaamaan tällaisen. Pyydän anteeksi ranskan ikävää väärinkäyttöä, syyttäkäämme Cooperia siitä hyvästä.
***
”Dimitri kuule”, Sly aloitti täysin spontaanisti, ”sähän puhut ranskaa?”
Nimeltämainittu keskeytti sukellusvälineiden kanssa puuhastelun ja vilkaisi häntä vähän kummastuneena. ”Sen jutun kuvittelin kaikkien tietävän. Outo tapa aloittaa keskustelu, veli."
”Ei kun mä vaan mietin. Se on aika vaikeaa.”
”Eipä sen rankempaa kuin mitä itse solkkaat joka päivä”, Dimitri tuumasi tavanomaiseen venyttelevään tyyliinsä ja kiinnitti huomionsa jälleen varusteiden puhdistamiseen.
Sly hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään. Englannin suhteen hän olisi voinut väittää samaa kenelle vain. ”Hyvähän sinun on sanoa.”
”Anna miljöön vietellä!” Dimitri kehotti purkaessaan harppuunan näppärästi sormusten peittämillä sormillaan. ”Pariisi, kulttuurin kehto, luovien mielten paratiisi, sivistyksen valtakunta. Anna äänen johdattaa, älä painele ohitse tuhatta ja sataa.”
Dimitri oli näköjään pääsemässä luentomoodiinsa. Usein tämän loputtomasta kielikuvien ja sanahelinöiden labyrintistä oli hankala erottaa pointtia, mutta Slysta oli kehkeytynyt taitava seuloja. ”Valitettavasti mulla ei ole koskaan ollut mikään maailman paras kielipää.”
”Inhimilliset heikkoudet tiedostaen miksi sitten vaivata päätä liiaksi?”
”Olisi vaan hienoa ymmärtää ja keskustella pitkän kaavan mukaan”, Sly tokaisi ja nojasi tuolillaan rennosti taaksepäin. ”Ranskan kai sanotaan olevan rakkauden kieli?”
”
Oui, puhellapa sulosoinnuin aamunkajosta auringon maille painumiseen.”
”Se olisi upeaa.” Sly hymyili haaveksuvasti uppoutuen hetkeksi mielikuvitukseensa. ”Auringonlaskun kiireetön katseleminen, sellainen punavalkoinen ruutuliina ja hyvää piknikpopsittavaa.”
”Unohdit olennaisena juttuna viinin.”
”Joo, se tarvitaan myös. Kuiva valkoviini voisi toimia.”
”Minä tykkään enemmän punaisesta, mutten pistä vastaan. Vie sinä, minä vikisen”, Dimitri sanoi unelmoivasti.
”Hetkinen, mikä meni väärin?” Slyn Carmelitaan keskittynyt vaaleanpunainen fantasia luhistui kuin ammuttuna ja hyvä ettei hänen tuolinsa keikahtanut nurin. Mitä ihmettä Dimitri taas päästeli suustaan?
”Ota iisisti, veli hyvä”, hän sai virnuilevan vastauksen. ”Älä näytä noin juksattua naamaa läpän hiukan lentäessä.”
”Okei, mä tajusin”, Sly hymähti ja päätti keskittyä taas Thievius Raccoonuksen tarkasteluun.
Dimitri sai lopulta välineidenpuhdistusoperaationsa päätökseen ja nappasi pöydältä tupakka-askin mennäkseen parvekkeelle vetämään pienet henkoset. Sly vilkaisi miestä sivusilmällä ja oli kahden vaiheilla, lähtisikö perässä ulkosalle. Hänellä oli joskus paha tapa jumiutua johonkin asiaan tai puheenaiheeseen niin takiaismaisesti, ettei osannut päästää irti ennen häntä tyydyttävää lopputulosta. Ranskasta oli näköjään tulossa yksi sellainen.
”Mistä sä opit englantia?” hän esitti viattomasti sulkiessaan parvekkeen oven takanaan. Dimitri ei näyttänyt pahemmin yllättyneeltä saadessaan hänestä seuraa. Tämä oli kai aavistellutkin, että hän tuntisi halua jatkaa aiheesta eikä pannut pahakseen pientä jutustelua.
”
La musique”, mies tuumasi. ”Melodian viehätys kietoutuneena vieraan kielen siipien suojaan. Ei se vaikeaa ollut.”
Epäilemättä Dimitri oli kuunnellut minuuttikaupalla kaikenlaista muuta musiikkia kuin mitä tämän taiteellinen ego antoi ensimmäiseksi olettaa. Tämän puhetyyliä kuunnellessa kuulosti kuin olisi ollut samaan aikaan tekemisissä kulttuuripiireissä liikuskelevan intellektuellin ja katuslangia veistelevän alamaailman kelmin kanssa. Naulan kantaan, saattoi jälkiviisas todeta.
Sly oli kyllä käsittääkseen kuullut ranskalaista musiikkia huikeita määriä. Etenkin nyt kun he pitivät piilopaikkaansa Pariisissa, hänen olisi luullut olevan vielä entistä alttiimpi uuden kielen vaikutukselle. Ehkä hän todella paineli ohitse tuhatta ja sataa, kuten Dimitri oli asian ilmaissut.
”Pitäisikö mun alkaa kuunnella ranskalaista hiphopia ja muuta katumusaa?” Sly heitti puoliksi tosissaan, mutta Dimitri vain kurtisti kulmiaan.
”Älä hei viitsi, se genre on säveltaiteen niljainen irvikuva.” Mies sytytti tupakan ja imaisi pitkään. Punainen savukkeenpää hehkui iltahämärässä.
”Et sitten haluaisi opettaa jotain? Mä hoksaan jutut suhteellisen nopeasti.”
Dimitri tuijotti häntä laskelmoivan hetken ja puhalsi kuuman savupilven hitaasti suoraan hänen naamaansa kohti. Sly nyrpisti nenäänsä ja hänen silmänsä alkoivat melkein vuotaa. Tosi kiva, nyt hänkin lemuaisi tupakansavulta seuraavat puoli tuntia.
”Teikäläisellä ei kuulemma ollut hääviä kielipäätä.”
”Come on, Dimitri, mähän olen suuri mestarivaras! Muutama lause luistaa alta aikayksikön”, Sly hymähti jostain syystä äkkiä hyvin itsevarmasti. ”Mä oon sitä paitsi aksenttienkin kanssa aikamoinen taituri. Iitse Don Octaaviokin vallan häämmentyi näin hieenosta puuheestaa.”
Sanomattakin selvää, että hän puhui läpiä päähänsä. Ainakin Dimitri sai hyvät naurut.
”Tuollaista roskaa ei jauhamatta nielaise, mutta Don Octavio tuskin koskaan onnistuikaan vakuuttamaan ketään älynsä tasosta”, mies tuhahti halveksivasti.
”Önnistyy myltä myös ränskäläinen äksentti”, Slyn oli pakko tuoda esiin huumorimielessä, vaikkakin vastaanotto osoittautui odotusten mukaan aika jäätäväksi.
”Kärseää, Cyyper”, Dimitri irvi takaisin imitoiden hänen esitystään. ”Noin falskilta kuulostaminen käy jo lahjakkuudesta.”
Sly oli lähellä huomauttaa, että Dimitri itse kuulosti samanlaiselta niinä hetkinä, kun tämä veti päänsä kunnolla täyteen tai hiiltyi tosissaan jostain. Sellaista ei sattunut harva se päivä, mutta se oli silti aina yhtä huvittavaa kuunneltavaa. Tukeva humala tai raivo söivät metkasti englannin taitoa.
”Entä sitten bonsjuur mon ami?”
Dimitri ei selkeästi osannut päättää, haluaisiko mieluummin nauraa vaiko itkeä. ”Se on
bonjour.”
”Bonjuur”, Sly toisti.
”
Bonjour”, Dimitri artikuloi korostetun selkeästi.
”
Bonjour.”
”Ei pöllömpi”, hän sai tältä jopa myönteistä palautetta. ”Mutta harva toivottaa tähän aikaan päiviä.”
”Olen aina kuvitellut, että se tarkoittaa hyviä iltoja”, Sly tunnusti.
”Paksu pajunköysi on maistunut, veli hyvä. Sano ennemmin
bonsoir, niin vaikutat vähemmän sekopäältä.”
”Bonsuaa, mösjöö.”
”
Comment allez-vous?” Dimitri oli näköjään hiljaisesti myöntymässä hänen ehdotukseensa.
”Hyvin menee, mersii.”
”Joudunko minä oikeasti jokaista sanaasi korjaamaan?” Dimitri huokaisi tuskastuneena ja tumppasi savukkeentyngän punaiseen tuhkakuppiin. ”Vähän yritystä peliin,
s’il vous plait.”
Dimitri ei kuulostanut läheskään yhtä gangsterimaiselta kuin englantinsa kanssa. Jollain tapaa ranska sai kaikki kuulostamaan yläluokkaisen hienostuneilta, vaikka olisivatkin puhuneet rumia alatyylin malliin. Mistäpä hän sitä paitsi olisi tiennyt eroa?
”
Merci, monsieur”, Sly puristi parin keskeneräisen yrityksen päätteeksi ulos ja yllättyi hiukan, miten pätevän kuuloisesti se tuli ulos. Ilmeisesti hän tosiaan oli tehnyt jotain oikein, sillä Dimitri hymähti hienoisesti. ”Kuulosti paremmalta?”
”
C’est vrai.”
***
Bentley yllättyi ja totta puhuakseen hitusen säikähti havaitessaan piilopaikan tyhjäksi, kun he palasivat Murrayn kanssa takaisin. ”Sly? Dimitri? Oletteko täällä?”
Vastausta ei kuulunut.
”Ehkä hekin lähtivät haukkaamaan vähän happea”, Murray tuumi ja katosi taas ulos säädelläkseen vähän pakettiautoa.
Niin myöhään muka ja jättämättä mitään viestiä? Bentley oli vaikuttavine älyineenkin sen verran vainoharhaisuuteen taipuvainen, että se häiritsi muiden lisäksi välillä häntä itseäänkin. Tyhjään piilopaikkaan saavuttuaan hänen ensimmäiseksi ajatuksekseen juolahti, että Sly ja Dimitri oli saatu kiinni ja pidätetty. Tuskin nämä sentään vain äkillisesti olisivat vain kadonneet kuin Penelope.
Sukellusvälineet lojuivat pöydällä, samaten Thievius Raccoonus. ”Huhuu? Kaverit?”
Bentley rullasi pyörätuolinsa olohuoneen toiseen päähän ja jähmettyi sitten kuuntelemaan parvekkeelta kantautuvaa keskustelua. Raskas kivi vierähti välittömästi hänen sydämeltään, kun hän kuuli ystäviensä äänet.
”Mon sheri, niinkö se meni?”
”No jos haluat puhua minulle, tuo menettelee. Vaan jos haluat lirkutella koppalakkikullannupullesi, suosittelen sanomaan
chérie.”
”
Je’t aime, ma petite chérie.”
”
Oui, kai sitä hölmömpikin oppii jotain tunnissa parissa.”
Bentleylle ei olisi luultavasti ikinä juolahtanut mieleen, että Sly voisi tuntea halua opetella uutta kieltä. Niinä lukuisina vuosina, joina hän oli ystävänsä tuntenut, hän oli aina ollut se tekninen nero niin tieteen kuin kieltenkin saralla. Ei hänkään ranskan kanssa mikään ruudinkeksijä ollut, mutta arkipäivän jutustelu mahdollisesti olisi sujunut edes jollain tasolla ymmärrettävästi. Dimitrin kanssa hän ei sentään ollut laittanut kielitaitoaan käytännön kokeeseen, sillä hän olisi varmasti tehnyt yhden jos toisenkin nolon munauksen. Sly näköjään ei ollut moksiskaan kritiikistä, joka tosin oli täysin ansaittua. Bentley tyrskähti hiljaa kämmenselkäänsä ja päätään pudistellen kelasi itsensä keittiön puolelle laittaakseen teeveden tulille. Toiset varmaan arvostaisivat rauhoittavaa kamomillaa etenkin intensiivisen käytännön kielikurssin päätteeksi.
”Öö, döö, truaa, sse la vii.”
”Järkyttävää,
chérie.”
«Sse nöö epaa dö ma fuut, madmuaasell.”