En bongannut sua mistään instasta | K11, 10/10, ystävyysslash | Kaarlo x Nike

[kaaos]

K-11
Ficlettejä ja raapaleita ystävyydestä, kesän lopusta ja mahdollisesti muustakin... Romanssi tapahtuu, mutta tää on slow burn. Tiedoksi myös, että tarina jatkuu näiden osien jälkeen K15-levelillä täällä:  Hivele, sivele, kirvele ja sallitun tasoisena täällä: Tykkään sopivasti liian lujaa.

En bongannut sua mistään instasta

I
350

Seksihelle 2018, paitsi meitsillä. Mä nimittäin erosin muutama viikko sitten ja kuivaa on sen koommin ollut. Kuivaa ja kuumaa. Viikko toisensa jälkeen jengiltä vaan valuu vaatteet päältä. Ite hikoilen kokopitkissä farkuissa ja en edes tiedä vittu miksi. Istutaan puistossa, Dallapees, vaikka siis kukaan ei oikeasti pidä tästä puistosta. Ihan surkeet kusimestat, ei mitään siistejä näkymiä, mut kato lähellä kurvia. En pahemmin edes välitä tästä porukasta, joka koostuu mun opiskelukavereista ja niin poispäin. Joku outo yhteenkokoontuminen ennen ekan periodin alkua. Miksi ihmeessä, mä vaan kysyn, vaikka itepä paikalle raahauduin. Ei kukaan edes pakottanut.

Luuri piippailee ja otan sen käteeni huojentuneena. Nike lähettää mulle privana videoita, joissa se kävelee ilman paitaa pitkin katuja ja juo kaljaa vaaleanvihreästä tölkistä. Hymähdän videolle, koodaan sille koordinaatit ja pyydän sen tänne mun seurakseni. 

Ei mene edes kymmentä minuuttia, kun näen jäbän jo hervottomasti hyppelehtivän nurmialueen toisella puolella ja edelleen se lähettää mulle itsestään videoita.

”Kaarlo Kaarlonen, wadap! Heitä flekki”, Nike sanoo ja käärii itselleen tupakan. Mä kaivan sytkärin mun hikisestä persetaskusta ja sytytän ensin röökini, sitten tarjoan tulta.

”Miks sun reisi vuotaa verta”, mä kysyn ja hymyilen väkisin sen typerälle olemukselle.

”Miten niin? Aijoo, mä tota olin tos, kusella. Siinä oli sellanen, joku, piikki.” 

Luuseri.

”Olis pitänyt arvata.”

Yks nainen vuosikurssiltani näyttää siltä, että sille pitää esitellä eräs paidaton sekoilija.

”Laura, tässä on mun frendi lukiosta, Nils.”

”All you need is nikees", Nike laulaa ja mä pyöräytän silmiäni. 

“Frank Ocean on kyl kova. Tuleekohan siltä koskaan uutta musaa”, Laura miettii ja hymyilee.

”Siis jäbä keksi itselleen lempinimen ja pakottaa muut käyttämään sitä, jotta se voisi itse heittää siitä läppää”, kerron Lauralle ja Nike nauraa. Sitä ei koskaan hävetä mikään. Ei se varmaan tajua hävetä.

”Kaarlonen, mennääks?”

Enkä mä voi kuin seurata. Hetken päästä Nike on taas luuri kädessä ja nyt se pistää livevideoo instaan meidän yhteiselle käyttäjälle. Meillä on sellainen tyhmä läppäinsta kaveriporukassa, mutta ei sitä käytä oikeastaan kuin vaan mä ja Nike. Tai siis vaan Nike nykyään. Se alkaa olla aika vanha läppä. Mä näytän keskaria Nikelle ja vilkaisen kännykän ruudulta miltä näytän. Aika iloiselta, huomaan. Avaan kaljan ja kippistän niille kahdeksalle Niken livevideota seuraavalle. 

[kaaos]

II
350

Tuuletin tuulee suoraan mua naamaan. Hiki kutittaa mun niskassa ja kuumankosteus vääntää todennäköisesti hiukseni käkkärälle. Nike urpoilee, keikkuu portaiden kaiteella ja sanoo tervetuloa tyypeille, jotka on tulleet just sisään. Kello on aika helvetisti, mutta meillä on vielä kesälomaa jäljellä joten sama se.
 
"Täällä on mun bro Kaarlo, se on tota, idiootti. Mutta se saa silti vitusti pilluu", kuulen Niken esittelevän mut niille uusille tyypeille ja mua ärsyttää, että se on taas niin jumissa. Sen läpät ei ole enää edes hauskoja.
 
Kun mä olin huonona eron jälkeen, tajusin että vaikka Nike on helkkarin hyper ja päällekäyvä, niin se oli ainoa jonka seurassa mua alkoi taas hymyilyttää. Se osaa olla ihan vitun hauska, mutta ei sillon kun se on noin päissään. 
 
Nike on varmaan huomannut mun ärtymyksen, koska se harppoo pitkillä jaloillaan mun luokse ja alkaa taputella ja puristella mun käsivarsia. Se on toinen juttu, mitä sille päihtyneenä käy. On se aina fyysinen, mutta tälleen aamuyöstä sen alkaa olla mahdotonta olla koskematta.
 
"Kaarlonen, käydään parvekeella, just you and me?"
"No käydään."
 
Partsille seuraavat muutkin Niken luona hilseilevät, eikä mua haittaa. On alkanut sataa. En edes muista koska on viimeksi satanut. Odotan, että flekki vapautuisi ja sytytän Niken korvan takaa pöllimäni röökin. Keskustellaan joutavia, Nike huokailee ja hivelee olkapäitäni hajamielisenä. Kysyn onko kaikki hyvin ja se nyökkäilee ja selaa instagramia. 

Tutustuin Nils Mikkelseniin elämänkatsomustiedon tunnilla, lukion ensimmäisenä syksynä. Se pöllähti luokkahuoneeseen pinkeissä ja liian lyhyissä legginsseissä. Sillä oli glitterissä puoli naamaa ja se oli silleen ”niin tää ei ole draaman luokka! Ei haittaa, mä kiinnostun nopeasti”, ja tanssahteli mun viereen takariviin. Meidän lukiossa ei ollut  ”draaman luokkaa", enkä koskaan saanut tietää, missä sen olisi kuulunut olla.

Jotkut ehdottaa pitsaa. Sanon, että mulla on ainakin nälkä. 
"Niin mulla on pakastinpitsaa. Se voisi olla hyvä mulle ja Karlokselle. Ehkä toiset sitten voi, you know, hakea omat."
"Pakastepitsa, ei pakastinpitsa", sanon vähän ivaa äänessäni, ei paljoa. En mä jaksa ivata Nikeä sen puheesta. Se sitä paitsi lupasi just mulle sen ainoasta pitsasta puolet.
 
Toiset lähtevät, me jäädään kahdestaan. Laitan musaa soimaan ja räplään tavaroita pöydällä. Katson keittiöön, Nike avaa pakastimen ja se on täynnä niitä pakastinpitsoja. 
 
 

[kaaos]

III
300

Mä muutan. Roudaan kamojani sellaseen vihreeseen lainaperäkärryyn. Jotenkin siistiä, että sen lainaaminen ei maksanut mitään, kova luotto niillä firmoilla. 

“Se ei oo Karlos oikeesti ilmasta sillee”, Nike sanoo ja heittää vitun pölyisen maton vaan kaikkien niiden muiden rojujen päälle. Sen pakkaustaidoilla mun tavaroista mahtuisi kärryyn ehkä maksimissaan kolmannes, mutta en viitsi valittaa, kun se kerta on tullut ihan vapaaehtoisesti mua auttamaan.

“Onpas. Piti vaan soittaa ja varata ja sitten sen pystyi hakemaan. Mä annoin niille sen viiskybäsen pantiksi, se ei ollut maksu”, kerron.

“En mä sitä. Sä mainostat.”

Joskus ällistyn Niken seurassa. Yleensä mä annan sen juttujen puhaltaa korvakäytävissä ja hymyilen sen pelleilyille, mutta sitten joskus käy tälleen, että mä ällistyn. Se sanoikin jotain asiaa. Unohdan liian usein, että Nikellä on jossain sen kaiken pimeen ja härön alla oikeasti älliä.

Mun kohta ex-kämpässäni on enää jotain roskia ja jätesäkkejä ja kaikki mun huonekasvit. Mietin, että kestääkö ne kuljetuksessa ihan noin vaan ja päätän, että kyllä ne kestävät. Kannan mun jättikokoisen kiinanruusun, hibiscuksen, ulos ja hymähdän muuttoapulaiselleni, joka istuu elegantisti peräkärryyn nostetussa nojatuolissa ja polttaa tupakkaa. Rööki kuivaan alahuuleen tarrautuneena se kaivaa takataskustaan puhelimen ja mä arvaan, että se haluaa taas laittaa insta storyyn videoita. Se on postannut sinne kahden tunnin sisällä varmaan kymmenen kertaa.

“Se on hyvännäköstä, kun sä kannat kaikki tuhat kukkaa tosta kauniista ovesta ulos”, Nike selittää ja pisteenä virkkeelleen nostaa luurinsa mun suuntaani, “ there he is and his plant. Karlos here tries to look like he doesn’t know I’m filming, but he totally does. Ladies, don’t hesitate to dm this handsome guy!”

“Miks sä jätkä puhut aina enkkua noihin? Sä tasan tiedät, ettei sulla ole mitään kansainvälistä katsojakuntaa.”

“Katsojakuntaa?”

“No sun seuraajat.”

“Nää menee mun Tanskan serkuille myös!” 

Niken kasvoille kovertuu sen älyttömin virne hymykuoppineen ja mä toivon, ettei yksikään lady lähetä yhtäkään yksityisviestiä siellä instassa.

[kaaos]

IV
350

Mun uus koti on vitun pieni ja vitun pimeä, mut vitun halpa. Okei ei vitun halpa, mut vitusti halvempi. Lähinnä kyllä muutin, koska en jaksanut enää asua yksin ja sit tämä huone just vapautui sopivasti. En ole siis ikinä ennen asunut näin eimissään. Myllypuro on mulle yhtä kuin aivan landella. Mun lapsuuteni koti oli Kumpulassa ja luulin, että se oli jo jossain maailman rajalla. Heh, tosin lapsena mun oli ihan mahdotonta käsittää Helsingin karttaa muutenkin. Se oli mun mielessä sellainen musta alue, jossa oli sellaisia saarekkeita paikoista, joissa kävin säännöllisesti. Mitään hajua mulla ei ollut, kuinka pääsi paikasta a paikkaan b. Äiti aina saattoi mut kaikkialle ja mä varmaan pelasin game boyta kaikki matkat, enkä kattonut sporasta ulos. Tai jotain.

Mutta tää mun uusi huone, voi luoja se on söpö kyllä, mutta siinä on vaan yksi pieni ikkuna pohjoiseen ja mä pelkään, että mun kaikki rakkaat kasvivauvani kuolevat ensimmäisen kuukauden aikana. Viimeistään marraskuussa. Kun mä tajusin, miten pieni tää huone oikeesti on, niin tein konmarit ja heitin ihan helvetisti kamaa kierrätyskeskukseen. Nyt mä oikeastaan omistan enää tietokoneen, kitaran, kännykän, sängyn, kasvit ja vaatteita. Mulla ei ole yhtäkään omaa kirjaa, koska mä osaan käyttää kirjastoa. Mulla ei ole enää yhtään astiaakaan, koska täällä uudessa talossa on tarpeeksi. Okei, on mulla jotain hygieniajuttuja, kuten hammasharja, mutta silti ihan hullun vapauttavaa, ettei mulla ole enää oikeesti melkein mitään!

Paitsi ainiin, tää peili. Nostan kultareunuksisen peilin äsken naulaamaani naulaan ja pyyhkäisen siitä pölyä kollarin hihaan. Mun on aika vaikea suhtautua ulkonäkööni, en esimerkiksi yleensä pysty katsomaan itseäni peilistä silmiin. Käyn vaan läpi näppylöitä ja seuraan leuan linjoja partaa höylätessäni. 

“Mitä jätkä repii naamaa täällä”, Nike sanoo ja nojailee oven karmeihin. Niin tosiaan. Muutin siis tänne samaan taloon, missä Nike (ja pari muuta tyyppiä) asuu. En mä kenen tahansa perässä mihinkään Pyllymuroon muuttaisi.

“En mä mitään revi. Tarkastelen finnejä.”

“Niin sulla ei oo ikinä finnejä, näytä!”

“En näytä, älä koske!”

“Missä muka on finni, ai tämä pieni, mikäseon, ihomato?”

“Visvaset sormet pois nyt mun naamasta, oot ällö!”

Niin. Toisaalta ennen sain rauhassa räpeltää niitä finnejäni. Toisaalta ennen en saanut kutitella Nikeä kikattelevaksi koska tahansa halusin.

[kaaos]

V
300

“Muistatsä miten vittu se menee, se rape me, rape me my friend”, Nils Mikkelsen, pöhkö tanskalaisprinssini viereisestä makuuhuoneesta, laulaa ja yrittää hakea Nirvanaa.

“I’m not the only one, aaahaa”, muistutan kuinka biisin melodia menee ja Niken kasvoissa vilahtaa hymy, kun sillä vissiin välähtää. En siis tajua, kuinka se ei itse saanut päähänsä, miten joku noin yksinkertainen kappale lauletaan. Sillä on kuitenkin ihan musataustaa ja tolleen. No, nyt se varmaan kailottaa Rape Me:n ainakin viistoista kertaa, kunnes se “osaa” sen. Skebaa jätkä kyllä osaa soittaa. Se on ihan hullua, nyt sillä on mun kitara sylissään nurinpäin, koska se “ei jaksa” hakea sen omasta huoneesta sen omaa, vasenkätisten kitaraa.

Meillä on suoraan sanottuna ollut ihan sairaan hauskaa sen jälkeen, kun mä muutin tänne. Joka ilta me yleensä jamitellaan yhdessä, mitä nyt soitellaan ja lauleskellaan, joskus viikonloppuisin vähän poltellaan ja sen jälkeen pelataan. Ihan täykkyä elämää.

Mullahan siis jatkuu ihan kohta taas yliopisto ja luennot, mutta vielä nautin elokuusta ja stressittömyydestä.

Nikellä on mielenkiintoiset kasvonpiirteet. Vaikka se on varmaan yhtä vaalea kuin mä, niin kyllä sen piirteistä erottaa, että se on ulkomaalainen. Tai siis se on niin tanskalaisen näköinen, kun voi olla. Sillä on aika selvästi erottuvat leukaperät ja terävät poskipäät. No ehkä sen ulkonäön terävyydellä ei ole mitään tekemistä sen tanskalaisten juurien kanssa, vaan sillä että se on elohiiri. Nike ei koskaan ole paikoillaan niin kauaa, että sillä jäisi ylimääräistä energiaa poskia pehmentämään.

“Kaarlonen, onks sulla ruokaa?”

“Täällä huoneessako? Ei. Onko sun pakastinpitsavarannot loppu?”

“Siinä kestää niin kauan. Niin sulla ei ole sipsejä eikä nachoja?”

“Ei, eikä sipsit oo kunnollista ruokaa, babe.”

“Autatko mua yhessä jutussa?”

“Mitä vain.”

Me laskeudutaan puutalon natisevat portaat kilpaa alas ja mennään keittiöön. Laitan uunin kuumenemaan pitsoja varten ja vilkaisen epäröivästi liikehtivää Nikeä takanani. Se kaivaa repustaan vaaleanpunaisen, pienehkön purkin ja kysyy, jos mä värjäisin sen hiukset.

[kaaos]

VI
350

“En mä tiedä, Nils, en oo koskaan värjänny kenenkään tukkaa.”

“Sä sanoit mitä vaan! Osaat varmaan. Varmasti.”

Luen tarkasti purkin kyljestä ohjeita, käytännössä siinä sanotaan vaan, että muista kumihanskat ja että testaa ensin allergisen reaktion varalta. Niken tuntien sitä ei ainakaan jälkimmäinen kiinnosta yhtään.

“Bubblegum Blue. Ootsä varma”, luen purkin kyljestä epäillen.

“Mulla on myös Canary Yellow, oisko se susta parempi?” Nike kysyy ja näyttää auttamattoman viattomalta. Mua huvittaa, kun se on niin läppä yleensä ja nyt se ihan vakavissaan pohtii, oisko keltanen vai sininen tukka parempi??

“Mä en vittu todellakaan tiedä. Ootsä kelannu, ettei se ehkä näytä ihan tältä, ku tässä purkissa? Sulla on vaaleanruskea tukka, ei niinku väritön.”

“Sun tukka on niinku harmaa.”

“Vittu kiitos.”

Mua repeilyttää ja sitten hämmästyn, ällistyn, taas. Nike on oikeesti ostanut myös ne kumihanskat, ettei mun käsistä tulisi siniset tai keltaiset. Me mennään meidän talon törkyiseen vessaan ja Nike riisuu paitansa.

“Tässä sanotaan, että sun täytyy pestä tukka ensin. ”

“Se on melkein pesty.”

Naurahdan ja annan olla. Päätän, että purkkasininen sopii Nilsille paremmin ja pursotan purkista värjäysainetta kämmeneeni. Hetken kuluttua oon ihan varma, että kaikki menee pieleen, mutta Nils sanoo iloisesti, ettei haittaa yhtään. 

Sen aikaa, kun väriaine vaikuttaa Niken hiuksissa, me höpötellään reitti takaisin keittiöön ja mä laitan ekan pakastinpitsan uuniin. Me päätetään syödä molemmat pitsat puoliksi, niin kumpikin saisi mahdollisimman nopeasti ruokaa. 

Mutta kakstoista minuuttia on nälkäisille aika pitkä aika ja Nike ei siis todellakaan ole aina kärsivällinen. Niinpä kolmen minuutin kohdalla se alkaa kävellä hermostuneesti keittiön räsymattoa edestakaisin. Viiden minuutin kohdalla se alkaa rummutella mun olkapäitä sormillaan (ja hyräillä taas Nirvanaa). Kahdeksan minuutin kohdalla se kyykkii uunin ruskean ikkunan edessä ja tiirailee einespitsaa kulmat kurtussa. Yhdeksän minuutin kohdalla se on varma, että pitsa on valmis. Mä nauran ja pilkkaan sitä koko sen kakstoista minsaa.

Lopulta leikkaan höyryävän pitsan kahteen osaan ja asetan isomman puolikkaan Niken eteen.

Reilusti myöhemmin Nike astuu ulos suihkusta alasti ja kuivaa selvästi sinistä tukkaansa pyyhkeesen, johon tarttuu väriä. Se on mun pyyhe, mutta mua ei haittaa yhtään. Nils katsoo mua alta kulmain, tai niin se kai sanotaan, ja mua hymyilyttää, koska se on niin söpö.

[nannu]

Kommenttikampanjan tuomana täällä tällä kertaa. Juu lukenut olen kyllä pari kertaa ennenkin. Hyi minua, kun nyt vasta kommenttia.

On kyllä slow. Joo. Se on jotenkin niin raastavan ihanaa tällaselle kärsimättömälle. Samoin jokin mussa huutaa, että määritelkää ihmiset ihmissuhteenne; toisaalta on tosi viehättävää, että on ihan rauhassa kaikenlaista ja kivaa.

Tässä on mulle niin vierasta meininkiä: aktiivista somettamista, puistossa hengailua, kaameeta säheltämistä ja siis toi tyyppien kieli, josta osan tajuan vain asiayhteydestä... Jotenkin niin hauskaa. Pyllymuro sentään sanoo mulle jotain, kiitos Ylex aamun.

Jännä, kuinka näkökulmasta huolimatta Nike on tullut tässä ainakin mulle tutummaksi kuin Kaarlo. Tästä tulee jotenkin sellainen olo, että vaikkei ihan sydämet silmillä ja pää pilvissä (toistaiseksi?) mennäkään, niin Kaarlo kyllä niin kovasti tykkäilee kaveristaan ja kepeästä tunnelmasta huolimatta arvostaa myös kovasti. Selkeesti ovat tärkeitä toisilleen <3 Eikä se ole mikään salaisuuskaan, toisen perässä voi hyvin muuttaa ja näin.

Nike hyper ja päällekäyvä, kyllä, ihme levoton sielu. Hyvin kuvattu tuo ihmistyyppi. Hyvin rasittava sellainen, en kestäisi ollenkaan Mut on se tässä rakastettavakin. Fyysisyys taas jees, toivottavasti sitä tulee lisää.

Tänään tulee omaankin tukkaan uus väri, ja tämä on jo toinen vihje, että sinistä. Pitäiskö.

Kiitti tästä hassusta tarinasta, annahan tulla lisää! (:

[kaaos]

Kiitus nannu <3 joo tässä alussa pääpaino onkin nimenomaan ystävyydessä! Kyllä juttu kehittyy romanttiseksi, lupaan hyvä jos kielestä sai tolkkua kuitenkin. Hahaha kaameeta säheltämistä :'D

Noniin, nyt Kaarlon kesäloma sitten loppui!

VII
300

En kyllä koskaan olisi uskonut, että kävelisin syksyn ekalle luennolle kanarianlinnunkeltaisissa hiuksissa, mutta koenpa paraikaa sitten sellaistakin. Joo tosiaan, meidän hiustenvärjäilyiltamat jatkui siitä sitten silleen, että poltettiin paukut ja sen jälkeen se käyttämättä jäänyt hiusväripurkki oli jotenkin meistä säälittävä ja ajateltiin, että olisi ollut helvetinmoista tuhlausta olla avaamatta sitä.

Mulla on jotenkin epäkäytännöllisen paljon tavaraa mukana, en oikein aamulla ollut muistaa, mitä kaikkea on tarpeellista olla yliopistolla mukana ja nyt mä meinaan kokoajan paukauttaa mun painavan repun jonkun opiskelijan päähän ahdasta luentosalin penkkiriviä kulkiessani. Päätän, että nyt jään tähän ja lysähdän kovalle penkille istumaan ja alan kaivella repustani muistiinpanovälineitä ja läppärin.

Vieressä istuva hymyilee välillä mun sivuprofiilille, en jaksaisi alkaa jutella, mutta vartin päästä luennoitsija on sitä mieltä, että seuraavat viis minsaa olisi hyödyllistä pohtia vierustoverin kanssa siitä, miksi uskontotiede on tarpeen.

“Hauskan värinen tukka”, pirtsakka pompulapää toteaa ilmeisen, mutta hyvin vähän aiheeseen liittyvän, kommenttinsa.
“Koska noin 85 prossaa maailman väestöstä kokee kuuluvansa johonkin uskontoon, niin mä väittäisin katsomusten objektiivisen tutkimisen olevan oleellista, kun halutaan esimerkiksi ymmärtää tai tutkia meille vieraita kulttuureita”, vastaan ja mun on vaikea olla virnistämättä.
“Samaa mieltä”, vierustoveri vastaa ja punastuu. Se puree huultaan ja mun on pakko päästää se tuskistaan, joten sanon: “Oon Kaarlo, tää kurssi kuuluu mun sivuaineopintoihin. En todellakaan ole teologian pääaineopiskelija.”

Lounasravintolassa mä törmään hyvään frendiin, se on yks Irene. Irene tietysti huomaa myös mun banaanipään. Oikeesti mä vannon, että jokaikinen vastaantulija on vähintään vilkaissut mun tukkaani tänään.

“Mä oikeestaan tiesin tästä jo”, Irene virnistää ja pörröttää mun kihartuvia, kirkkaankeltaisia suortuviani, “Niken instasta. Söpöjä bromanssivideoita se pistää sinne.”
“Aijaa, vai bromanssi...”
“Keitäs muita siellä teidän kommuunissa asuukaan?”
“Ilpo ja Kerttu, kyl sä oot tavannu ne joskus ainakin?”
“Ai Kerttu! Miten sä voit ajatella siellä mitään järkevää, kun se asuu siellä?”

Yritän keksiä, mitä mun kannattaa paljastaa ääneen.

“Se ei oo mun tyyppiä.”

[kaaos]

A/N: olipa vaikee pysyä nyt merkitsemäni ikärajan puitteissa. Hitto tää k11 on vaikee :----D

VIII
300

Totta on, että mä olen virallisesti seurustellut pelkästään mimmien kanssa, mutta oon mä aina tiennyt, että mulla riittää katseita kelle vaan kiinnostavalle. Mä en ole tavallaan mitenkään kaapissa asian suhteen, mutta en mä sitä myöskään puheeksi ota. Luulen, että osa mun frendeistä tietää kyllä, missä mielessä mä vuosi sitten pyörin hetken sen Viktorin kanssa, mutta se juttu jäi lyhyeen anyway. Ai että, se oli kyllä kaunis poika. Ehdottomasti yksi kauneimmista ihmisistä, joiden kanssa mä oon ollut tekemisissä.

Oikeasti mä oon aika laiska suhdejutuissa ja kiinnostuneita mimmejä löytyy vaan kiinnostuneita jätkiä helpommin. Onhan se karua, mutta totta. Mä ja Mimmi erottiin siis tossa juhannuksena ja mun on pakko myöntää, että alan olla aika vitunmoisessa puutteessa. Niin järkyssä puutteessa, että latasin puhelimeeni ekaa kertaa ikinä tinderin. En melkein kestä uskoa itseäni.

Siihen nyt just asetan asetuksia, että juujuu kaikki kelpaa. Pötköttelen huoneessani sängyllä ja prokrastinoin, just nyt en jaksa miettiä kursseja enkä tekemättömiä töitä.

Säädän, enkä ensiksi oikein meinaa muistaa kumpaan suuntaan pyyhkäiseminen on joo ja kumpaan suuntaan ei ja mulle tulee mokia. Ja sitten virhemätsejä. Meinaan ärsyynnyksissäni poistaa koko kökkösovelluksen, kun pyyhkäisenkin esiin seuraavan, se on Nils.

Mun niskaan tiputtelee jostain toisesta versumista aineetonta, alijäähtynyttä vettä ja tuntuu, kuin joku puhaltelisi vatsan sisään kylmää ilmaa. Katson Niken profiilikuvaa, sillä on siinä vaaleansininen tukka ja ilkikurinen, puolittainen virnistys. Mä olen ottanut sen kuvan, meidän kotona.

Nike on laittanut tinderiin näkyviin kolme kuvaa, kahdessa muussa sillä on vielä normaali tukka ja ne on vähän kauempaa kuvattuja. Toisessa Nike tanssii, toisessa sillä on sellanen muotiposetus, toinen olkapää vähän alempana, kuin toinen ja se tuijottaa kameraan punainen puku päällään.

Mietin, saakohan Nike paljon mätsejä. Varmaan saa, se on niin eksentrinen. Ei vittu. Suljen tinderin varoen, etten vaan pyyhi ruutua yhtään mihinkään suuntaan, kun siinä näkyy vielä Niken naama.

Tunnen liikaa tunteita ja työnnän käteni housuihini.

[kaaos]

a/n: heh, no okei okei. on nämä kaikki 10 osaa valmiita jo, mitä sitä pihtailemaan.

IX
350

”Haluutko ajelulle?”

”Ai autolla? Onko sulla auto?”

”Tänään on!”

”Mä en ees tienny, että sulla on kortti. Mihin ihmeeseen sä sellasta tarviit…”

”Että voin viedä mun Karlosin ajelulle.”

Puhelu katkeaa ja mä tuijotan hämmentyneenä luurin ruutua. Avaan instan ja selaan vähän aikaa. Niken uus look on saanut ihan sairaasti enemmän huomiota, kun mun. Nike osaa kyllä poseeratakin mua paremmin. Ärsyttävä jätkä. Vai ajelulle…


Käy ilmi, että Nikellä on lainassa sen isän naisystävän helmiäisen vaaleanpunainen pikkuauto. Se on ihan naurettava, mutta Nike näyttää ylpeältä kaartaessaan sen meidän talon pihaan. On vähän jo syksyisempi sää, vähän tuulee ja tihkuttaa, mutta ei kyllä edelleenkään ole hyvänen aika kylmä. Istahdan pelkääjän paikalle ja pelkään vähän. Ehdin tossa just tekstata Irenelle, joka oli sitä mieltä, että Niken kaltaisen ihmisen kyytiin meneminen olisi vähän että soronoo vaan, elämä!

Irene oli väärässä, Nike osaa ajaa autoa hämmästyttävän hyvin, etenkin siihen nähden, etten koskaan aikaisemmin ole nähnyt sitä ratissa. Okei äsken sillä sammui risteyksessä auto, en tiedä ajamisesta mitään, mutta se kiroili jotain kytkimestä. Me ajellaan vaan ilmeisesti, en tiedä onko Nikellä mitään suunnitelmaa määränpäästä. Se soittaa mulle biisejä, “tää on niin siisti, se ymmärtää mun iPhonen. Tossa lukee niinku biisin nimi myös. Tää on bluetooth.”

“Jep, siistiä, tää auto ymmärtää tosiaan sun iPhonea”, hymyilen.

“Soita toi noin, Bliss. No, eikö toimi? Play Bliss by Muse. No hö. Mä kokeilin sen jo, ennen ku hain sua. Se toimi ennen!”

“Mä uskon sua”, nauran, “anna mä laitan. Pidä sä vaan molemmat kädet ratissa.”


Mä en oo pitkään aikaan postannut mitään meijän yhteiselle läppäinstatilille, mutta tässä on kyllä huumorin ainekset koossa, siis Nils Mikkelsen ajamassa vaaleanpunaisella autolla ympäri jotain vitun Vantaata. Kuvaan Nikeä ja se virnistää ja ulisee jotain epäselvää.

“Noni, nyt on insta live. Anna paukkua”, sanon ja Nike nauraa niin, että hampaat ja kitalakikin näkyy.

“Moikkaa! Here we are again!”

”Tätä ei seuraa tällä hetkellä yksikään tanskalainen serkku.”

”Okei, okei. Hyvä päivä, jännä ja erilainen päivä…”

”Jep, me yksityisautoillaan", heitän väliin.

”Sitä. Mutta myös me ollaan treffeillä!”

Kännykkä on lipsahtaa mun kädestä, mutta onnistun sulkemaan livevideon, vaikka sinne just alkoi tulvia kommentteja ja emojeita.

”Miten mä en tiennyt?"

[kaaos]

a/n: suoraan jatkoa edellisestä :--) tässäpä nämä osat ja tämä sarja toistaiseksi!

X

”Blame yourself. Mä kysyin sua ajelulle! Mulla on auto ja eväinä sun lempijutut.”

Käännyn katsomaan takapenkkiä. Sillä lojuu turkoosi etikkasipsipussi, viinirypälerasia ja persikan ja jasmiinin makuista limuvissyä. 

”Kaarlo, mä soitin rakkauslauluja.”

”Onko Bliss rakkauslaulu?”

”Kamoon.”

Googlaan hetimiten lyriikat netistä, osittain siksi, että voisin hetkeksi paeta ja kelata sitä, että mä olin joutunut Niken kanssa treffeille. Luen jostain arvostelusta, että Bliss on biisi nuoruuden kadehdittavasta huolettomudesta, mutta toisaalta myös ”loving someone just the way they are and not wanting anything in return.” 

”Everything about you resonates happiness”, Nike laulaa hiljaa ja ajaa auton tien reunaan. Auto sammuu ja käsijarru kirskahtaa vähän.

”Nils… Mä en nyt ymmärrä.”

”Now I won't settle for less”, Nike laulaa vielä vähän ja jatkaa huokaisten turhautuneesti sitten: ”miten voin vielä enemmän selittää?”

Mun pään sisällä on ihan vitun sekavaa, joten sanoista ei nyt hetkeen varmasti saisi mitään selkoa, niinpä päätän toimia. Mua vähän naurattaa, kun lähestyn Niken kasvoja. Mulla on ollut vaikka kuinka paljon seurusteluhistoriaa, mutta just nyt en edes muista onko normaalia sulkea suudellessa silmät vaiko ei. Nike sulkee, mä nostan käteni sen kasvojen sivuille ja suutelen hymyillen.

Ei vittu Nike tuntuu ja tuoksuu saman tien niin hyvältä, että mun alavatsa kramppautuu. Pian suudelma on muuttunut jo sellaiseksi nielua nieleväksi ja vähän epätoivoiseksi.

”Sä oot niin hyvä suutelemaan, mitä vittua", puhun huulille, joista en vaan voi irrottautua, vaikka me ollaan itseasiassa aika epäkäytännöllisessä asennossa.

Nike vetäytyy, nuolaisee huuliaan ja hymyilee epätyypillisen varovaisesti. ”Jos”, se mutisee, ”mun täytyi nyt kokeilla. Jos tämmönen ei toimi, niin mä en enää voi asua sun kanssa.”

Nils Mikkelsen on mun silmissä kauniimpi kuin koskaan. Mietin, että ehkä sen kasvojen edestä mureni joku frendifiltteri äsken, sillä muuten en ymmärrä miten en ole aikaisemmin tajunnut, kuinka sekaisin mä mahdollisesti siitä olen.

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta heips!

Ensimmäistä osaa lukiessani samaistuin vahvasti. Damn, kun heinäkuussa oli kuuma! Vähän yllätyin, kun luin näiden olevan korkeakoulussa, koska nämä puhuu niin teinisti Mutta se on varmaan tuo Helsinki. Siellä vissiin kaikki puhuu samalla tavalla iästä riippumatta. Tässä oli sellaista kepeyttä ja rempseyttä. Otetaan rennosti, pelleillään ja perseillään. Kunnon sellaista huoletonta kesäfiilistä siis. Nike oli valloittava kaikessa sähläilyissään, ja ymmärrän Kaarloa, eihän tuollaiselle hulivilille osaa olla heltymättä :3

Tuo puhekieli, slangi ja sanojen rytmi vähän kyllä häiritsi. Piti kunnolla keskittyä, että pysyin kärryillä siitä, mitä tapahtuu milloinkin. Kun kieli vei suurimman osan huomiosta, se vei multa vähän fiiliksiä hahmoista ja tapahtumista. Kertoja myös totesi todella paljon asioita ja itseä vähän kylmää tuo tyyli, että lukijalle ikään kuin selitetään tai kommentoidaan juttuja. Ja ylipäätään, kun kaikki oli vähän all over places, niin repliikit kuin hahmotkin, niin jäi sellainen hämmentynyt ja sekava fiilis kokonaisuudesta.

Olisin tykännyt tästä vain sellaisena ihastusfiilistelynäkin, koska kyllähän tossa Tinder-kohdassa Kaarlo alkoi olla aika "uuu" Nikestä. Sen sijaan toi vika osa tuntui sellaiselta "solmitaan väkisin narun päät yhteen, että päästään asiaan". Kuin olisit tajunnut, että ou nou, loppu tulee eikä nämä ole tehneet mitään, mitä teen! Ja pum, ne onkin treffeillä ja pussaa. Se ei vain tuntunut oikein luonnolliselta. Okei, kinda näen tämän pointin, koska Nike on tollanen spontaani ja tekee tismalleen sitä, mikä huvittaa, mutta siilti. Something is off. Ehkä nää jäbät ovat vain liian mukautuvaisia ja suoraviivaisia, etten osaa samaistua

Mutta! Kaiken kaikkiaan. Olihan tässä tosi vahvasti läsnä sellainen hyvä, elämäniloinen fiilis, ja se on tosi jees. Kivaa, että jotkut nauttii elämästä näin täysillä ja tarttuvat heti tilaisuuksiin, kun ne tulevat nenän eteen. Kiitos tästä kepeydestä!

[kaaos]

Sokerisiipi, kiitos rakentavasta kommentista!!

Oon pohtinut mielipiteitäsi tästä, ja olet kuule aivan oikeassa! Mahdollisesti hätäilin näiden suhteen. Mutta, kuten sanoit, he ovat spontaaneja. Itseasiassa kumpikin. Nike tietysti sillä tavalla höösäilevämmin spontaani, mutta myös Kaarlossa on sellainen vitut -puoli.

Kielestä saan kuulla. Ja se on niin, että kieli tulee musta, siksi piti hetken hengitellä etten "loukkaantuisi" :----D pelästyin, että todellako olen niin epäselvä. Mutta sama se, uppoo tai ei uppoo :--) harmi kuitenkin, että sulle jäi hämmentynyt fiilis ja kiitos, kun kerroit. Edit. Ainiin itseä jäi vielä mietityttämään, että millaistahan toteamista/lukijalle selittämistä tarkoitit?

Paljon totisesti vielä kiitoksia, ajatuksesi ja mielipiteesi otan vakavasti huomioon.

[Pura]

Kommenttikampanjasta iltaa!

Tykkäsin tästä tarinasta kovasti, ja ihastuin ihan täysillä näihin poikiin kumpaankin <3 Etenkin Nike on aivan ihana. Tuollainen säheltäjä joka ei välitä yhtään siitä, mitä joku muu on siitä mieltä. Rakastan sen eloisaa persoonallisuutta ja lempinimiä joita se keksii ja sen sinisiä hiuksia ja kaikkea!

Tässä oli ihanan kesäinen tunnelma, tää ihan sai miut kaipaamaan sitä hellettä. :') Tykkään muutenkin tän tunnelmasta, sellasesta leikkisästä rentoudesta ja vaivattomuudesta millä nää pojat suhtautuu itseensä ja toisiinsa.

Nuo treffit oli ihanasti kuvattu, mutta ne tulee lopulta lukijalle ihan yhtä suurena yllätyksenä kuin Kaarlollekin. Miusta se toimii ihan hyvin, vaikka tapahtuukin nopeasti, mutta oisin ehkä oikeastaan kaivannut tähän loppuun sitten vielä pari pätkää lisää siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, jäi niin paljon kiinnostamaan. Mikä kaikki näiden suhteessa muuttuu, vai muuttuuko mikään? Frendifiltterin mureneminen oli hauskan kekseliäs ilmaisu, ja olis tosiaan kivaa tietää, mitä se nyt sitten käytännössä tarkoittaa. Kemiaa näillä ainakin on, mutta jotenkin tuntuu siltä, että aika kasuaalisti tässä ollaan ainakin Kaarlon puolelta mukana.
Lopun jättäminen avoimeksi on toki valid ratkaisu, mutta lukisin mielelläni lisääkin!

[kaaos]

Kiitos pura ja anteeksi, etten ole vastannut ihanaan palautteeseesi aiemmin!

Kiva kuulla, että huoleton kesätunnelma välittyi! Tämä olikin mulle sellainen heippa ihana, historiallisen kuuma kesä, tavataan taas kymmenen vuoden päästä -teksti (vaikka ken tietää, josko ensi kesä olisi samanlainen, mikä ilmastonmuutos?)

Joo, kuten aiemmassa kommentissani myönsin, päätös tähän tulee ehkä sittenkin vähän nopeasti... no syitä on esim se, ettei Nike enää kestänyt elää ihastuksensa kanssa samassa osoitteessa ilman jotain äksöniä!

Kaarlolla ja Nilsillä on paikka sydämessäni ja jatkoa olen suunnitellut kyllä... katsotaan!

Nike ajoi päivän päätteeksi Kaarlon kotiin ja palautti auton. Autonpalautusreissun aikana Kaarlo oli kokannut makaroonilaatikkoa (Niken lempiruokaa), eivätkä he kerro kämppiksilleen pitkään aikaan ajelulla tapahtuneesta.

Kiitos vielä ilahduttavasta kommentistasi!!! <3<3<3

[Wisteria]

Aloitin tuon Hivele, sivele, kirvele lukemisen ja päädyin sitten tänne, kun halusin ottaa vähän paremmin selvää siitä, missä mennään. Ja siis tykkään kovasti, näiden jätkien hölmöilyt vetää mukaansa! Tämä on ihanaa sellaista hyvänmielentekstiä, arkista ja kevyttä. <3

Jotkut puhekielisyydet (lähinnä muutamat entuudestaan tuntemattomat sanat) särähtelivät minullekin aluksi hieman, mutta kun tulee vietettyä paljon aikaa pääkaupungissa, tuolta löytyy myös paljon tuttua ja sellaista kotoisaa. Ja kun on nuorista ihmisistä kyse, puhekielisyys on kiva ratkaisu, tulee sellainen fiilis että kurkistelisi suoraan Kaarlon ajatuksenvirtaan. Sun kieli on myös ihanan kekseliästä. Tuossa alussa täytyi ihan pysähtyä hetkeksi, kun luin kuinka jengiltä vaan valuu vaatteet päältä, voiko sitä enää tuon paremmin sanoa? Tai kuinka jutut puhaltaa korvakäytävissä ja höpötellään reitti takaisin keittiöön. Tällaiset pienet tekstin yksityiskohdat on kovin nautinnollisia!

Niken ja Kaarlon välillä on kiinnostava kontrasti. He vaikuttavat niin kovin erilaisilta ihmisiltä, mutta käyvät silti hyvin yhteen (en ainakaan itse jaksaisi tuollaista Niken kaltaista höseltäjää). Onhan se toisaalta niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Olisi muuten kiinnostavaa päästä joskus näkemään maailma myös Niken perspektiivistä, kun hänestä on kerrottu tässä vain Kaarlon ajatusten kautta. Aavistelen, että siinä samalla voisi Kaarlostakin paljastua uusia puolia. c:

Siitä olen samaa mieltä muiden kommentoineiden kanssa, että lopusta jäi ehkä uupumaan hieman jotain, kun nuo treffit tulivat niin äkkiä, mutta toisaalta kun tälle nyt on tulossa jatkoa, se ei jää häiritsemään, kun voi toivoa, että tuo toinen teksti selventää asioita, jotka tässä jäivät vielä kesken tai avonaisiksi. (Kuten esimerkiksi se, missä vaiheessa tuo ihastuminen on oikein alkanut, kun jätkät ovat ilmeisesti jo kauan tunteneet!)

Kiitoksia tähänastisesta!

[Lyra]

Heissan, hyvää iltaa ja terveisiä vaihdokkaista! Mä alottelin tätä moneen kertaan tässä vaihdokkaiden aikana, mutta jotenkin loppui aika aina kesken ja pääsin loppuun vasta nyt. Tuo otsikko tuntui aluksi oudolta, mutta luettuani koko jutun ja kaikki instavideot ja sellaiset se jotenkin käy järkeen. Tämän lukeminen oli tosi viihdyttävää. Tykkäsin Kaarlon kerronnasta, se oli sellasta virkistävän omanlaistaan ja jotenkin just sellaista hetkittäistä. Asiat tapahtuu hetkessä ja just nyt. Preesens oiva kerrontaan. Hetkessä eläminen kans ihanasti kesäjuttu ja tuli vielä pimeässä marraskuussa se lämmin hellekesäfiilis.

Nike oli jotenkin ihanan energinen kaiken tän läpi.Draama luokka ja glitteri! se jää kyllä päähän ja mieleen. Mua ei puhelikielisyydet sen kummemmin haitannut, mutta johtuu varmaan siitä että kuuntelen samankaltaista puhetapaa päivästä toiseen koulussa ja jotenkin alkanut oppia tuota.

“Miks sä jätkä puhut aina enkkua noihin? Sä tasan tiedät, ettei sulla ole mitään kansainvälistä katsojakuntaa.”
“Katsojakuntaa?”
“No sun seuraajat.”
“Nää menee mun Tanskan serkuille myös!” 

Tämä! Kaksikon kemiat selkeesti toimii ja sen näkee kyllä vuoropuhelua myöten. Kaikki on sellasta mukavan kevyttä ja rullaa. Pidin kovasti kans hiustenvärjäilystä ja siitä kuinka pitkä aika 12 minuttia voi olla jos odottaa ruokaa (koettu on). Teologianopiskelusta ja keltaisista hiuksista huomautteluista.

Tässä kyllä mentiin ehkä loppua kohti aika kovaa vauhtia, mutta tuo jatko-osa ehkä vähän antaa sellasta vaikutelmaa, että tarina ei näin vaan pääty ja mene purkkiin kaikki täydellisesti. Joka tapauksessa tykkäsin kovasti tästä tällaisesta keveydestä ja kesästä on aina ihana lukea näin marraskuun pimeydessä. Kiitos kovasti tästä lukuelämyksestä!

[kaaos]

Heippu Lyra!
Otsikko viittaa tosiaan siihen, että Kaarlo ja Nils ovat olleet ystäviä pitkään ja siihen kuinka he eivät vaan iskeneet toisiaan jostain nettisovelluksesta... (ei siinäkään mitään pahaa olisi)

Jee, kiva tietty kuulla, että tekstit maistuivat sulle, ja se on totta, että nää kaks jatkaa vaikeiluaan jatko-osassa (joka olisi voinut olla suora jatko tähän, mutta täytyi sexiteemojen vuoksi siirtää muualle)

Kommenttisi hurjan piristi mua <3

[Ripple]

Heips! Oi mä kyllä tykkäsin! Mua ei häirinnyt tässä mikään, tykkäsin hahmoista, puhetyylistä, ja tyylistä noin yleensäkin. Vitsit, oli kyllä niin piristävän kevyttä ja soljuvaa tarinaa. Nike oli ihana, ja Kaarlo oli kyllä niin söpösti siihen retkussa. Anteeks, musta ei nyt irtoo mitään rakentavaa, mutta kiitän tästä, lukisin tosi tosi mielellään lisääkin (tää oli liian lyhyt ). Onneksi tästä näköjään on joku pikkuinen jatko, käyn senkin tsekkaamassa! 

[kaaos]

yritän nyt kovasti vastata kaikkiin noloihin rästeihini, joten KIITOS Ripple söpöstä, muutaman vuoden takaisesta kommentistasi <33