Nimi: Kun syksy saapui
Paritus: Harry/Luna
Genre: Angst, Romance, Het, Songfic, One-Shot
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Codename
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat Rowlingille ja sanat kuuluvat Toni Wirtaselle.
Summary: Syksy saapuu ja niin kuihtuu myös kaikista rakkaimmatkin asiat
A/N: Tämä on sitten taas tätä FF100-haastetta numerolla 3 = Loppu. Myös osallistuu Albumihaasteeseen, levynäni Apulannan Kiila ja sieltä numero 10 eli Kaukaa lähelle. Toivon tietysti kommentteja.
Kun syksy saapui
Keltaiset eron lehdet tippuivat hiljalleen Lunan päälle, kun hän käveli pitkin tuskan täyttämää katua, joka oli verhottu surun nauhaan. Lunan silmillä tippuivat pienet kyyneleet, jotka jatkoivat matkaansa hänen kalpeilla kasvoillaan, jotka olivat surun loppuun asti kuluttamat. Aivan kokonaan, aivan kokonaan...
Luna katsoi kauhistuneena Harryn verisiä kasvoja, jotka olivat täynnä haavoja.
”Mitä sinulle on oikein käynyt?” Luna kysyi hermostuneena.
”Pari viimeisistä kuolonsyöjisistä hyvökkäsi minun kimppuuni..”
”Eihän?”
”Kyllä vain”, Harry sanoi rauhallisesti.
Luna jatkoi yhä Harryn katsomista, häntä pelotti nähdä Harry tyynenä, vaikka hänen kimmppuunsa oli juuri käyty.
”Miten sinä voit olla noin tyyni?” Luna ihmetteli. ”Sinun kimppuun on juuri käyty!”
”Mitä siitä? Ei se minua haittaa.”
”Ehkä se ei sinua haittaa, mutta minua se haittaa!” Luna itki. ”Sinä olisit voinut vaikka kuolla!”
”Mutta minä olen tälläinen!” Harry huusi hermostuneena. ”Pidit tai et.”
Luna itki yhä katsoen samalla Harryn vihaisia kasvoja.
”Kuulin, että yksisarvisten veri parantaa nuo haavat helposti. Hagrid lahjoitti minulle juuri pari päivää sitten vähän sitä. Käyn hakemassa”, Luna sanoi kylmästi.
”Hyvä”, Harry sanoi ärsyyntyneenä ja Luna lähti kävelemään hakien yksisarvisen verta varastosta.
Luna kävi istumaan pienelle puistonpenkille yhä itkien. Kaikki ne huonot muistot palautuivat hänen mieleensä nopeasti. Hän katseli ilmassa lenteleviä lehtiä ja hän huomasi, että syksy oli alkanut. Puiden lehdet olivat muuttuneet keltaisemmiksi ja alkaneet tippua. Aivan niin kuin hänen ja Harryn suhdekin...
Luna oli jo monta yötä nukkunut muualla kuin omassa sängyssään. Hän oli nukkunut hänen ja Harryn sohvalla olohuoneessa. Olihan heillä ennenkin ollut riitoja, mutta nyt heidän riitansa oli ollut pahempi kuin ennen. Aamukin sujui aivan erilaisesti, kun ennen. Yleensä he juttelivat kauan toistensa kanssa, mutta nyt molemmat vain tekivät omia juttujaan. Kumpikaan ei puhunut, ei yhtään. Niin Harry lähti jo töihinsä, jättäen Lunan taloon, jonka kylpyhuoneeseen hän lähti itkemään.
Vasta monien tuntien päästä Harry saapui takaisin, mutta kaikki ei ollut kuin tavallisesti. Luna odotti häntä istuen pöydän toisessa päässä vakavan näköisenä.
”Mitä asiaa sinulla nyt on?” Harry kysyi, mutta Luna ei vastannut, hän vain osoitti Harryn istumaan pöydän toiseen päähän.
”Minulla on sinulle asiaa, tärkeää sellaista”, Luna sitten sanoi ja näytti entistä vakavammalta. ”Meidän suhteemme on jo jonkin aikaa ollut heikkona. Se ei ole tuntunut samalta kuin ennen. Ennen me olimme niin iloisia, täynnä puhtia. Mutta nyt, meidän suhteemme on tuntunut jäähtyneen ja kuihtuneen.”
”Joten sinun mielestä...”
”Kyllä Harry, minun mielestäni meidän pitäisi erota.”
Lunan kasvoilla kulki yhä kyyneleitä, kun hän jatkoi kävelemistä kadulla. Ulkona oli kylmä, kiitos saapuneen syksyn. Hän katsoi kaukaa lähelle nähden oman kuvansa pienessä peilissä. Hänen kuvansa näytti synkältä ja surulliselta, toisin kuin silloin, kun hänen ja Harryn suhde oli vielä hyvillä jäillä...
Luna makasi sängyssä aivan uupuneena hänen ja Harryn yhteisen hetken vuoksi. He olivat yhä kietoutuneina toisiinsa, ja vielä hieman hyväilivät toisiaan, vaikka he olivatkin jo lopettaneet.
”Se oli ihanaa”, Luna huokaisi Harrylle.
”Niin kuin aina”, Harry naurahti ja Luna kääntyi hieman.
”No jaa, muistatko ensimmäisen kertamme?”
”Muistanhan minä”, Harry vastasi.
”Ei se silloin ollut niin ihanaa”, Luna sanoi. ”Luulen, että narskut olivat asialla silloin.”
”Niin kuin aina”, Harry nauroi ja kääntyi suutelemaan Lunaa ja he kierähtivät uudelleen toistensa syleilyyn.
Silloin joskus, heillä oli vielä mennyt hyvin. Nyt Luna astui sisään pieneen kerrostaloon ja hän alkoi kävelemään portaita ylöspäin. Hän ei jaksanut mennä hissillä, hän ei oikein pitänyt niistä. Ne jotenkin ahdistivat häntä. Siksi Luna ei usein käynyt Harryn työpaikalla Taikaministeriössä. Siellä joutui aina menemään hissillä. Kävellessään ylöspäin muistot palailivat mieleen taas, kun hän edes muisteli Harrya...
Luna ja Harry olivat olleet eronneina jo viikon. Asia oli jo levinnyt kaikkialle taikamaailmassa ja Lunalla ei tuntunut olemaan hetkeäkään rauhaa. Kaikki olivat kokoajan kyselemässä häneltä heidän erostaan eikä hän kestänyt sitä. Niinpä hän oli päättänyt sulkeutua omaan rauhaansa joksikin aikaa, kunnes ihmiset alkaisivat unohtaa sen asian.
Hän istui pienessä tuolissa, kun joku soitti ovikelloa. Lunan oli pakko nousta edes katsomaan, kuka siellä oli. Jos vaikka hänen isänsä oli vihdoin saapunut lohduttamaan häntä. Tai jos siellä oli joku hänen ystävistään. Luna aukaisi oven ja näki edessään Harryn. Hän aikoi sulkea oven, mutta Harry otti siitä kiinni ja sanoi:
”Luna, minulla on sinulle asiaa.”
Luna antoi Harryn tulla sisälle ja hän jätti takkinsa naulakkoon. Luna näytti kylmästi tietä Harrylle, joka asteli hänen viitoittamana olohuoneeseen.
”No, mitä asiaa sinulla oikein on?” Luna kysyi nopeasti.
”Minä tulin puhumaan eroasioista”, Harry vastasi. ”Meidän pitää kuitenkin yhdet paperit täyttää ja päättää kumpi saa asunnon”, Harry vielä jatkoi.
”No minun puolesta sinä voit saada asunnon”, Luna sanoi. ”Ja ne paperit voit kyllä lähettää minulle pöllöpostina”, Luna vielä jatkoi. ”Joten, nyt voit mennä”, Luna sanoi ja näytti vihaiselta.
”Mutta Luna...”
”Voisitko nyt vain mennä!” Luna huusi ja Harry lähti pois.
Sen jälkeen Luna ei ollutkaan edes nähnyt Harrya. Hän oli pysynyt poissa hänen tieltään. Paperitkin olivat jo tulleet ja Luna oli täyttänyt ne jo. Nyt hän soitti ovikelloa ja joku kuulosti tulevan avaamaan sitä. Ovi avautui ja hänen edesään oli punatukkainen nainen.
”Luna, tule vain sisään”, Ginny sanoi ja Luna teki, kuten Ginny sanoi...
Luna oli pukeutuneena kauniiseen valkoiseen hääpukuun ja hän näytti onnelliselta Harryn vieressä. Ginny oli hänen kaasonsa ja Harryn bestmanina toimi Neville, koska Ron oli kuollut jo aikoja sitten.
”Tahdotko sinä Luna Lovekiva, ottaa rakkaaksi aviomiehekseksi Harry James Potterin ja rakstaa häntä aina ja nyt?” pappi kysyi Lunalta.
”Tahdon”, Luna vastasi hänelle.
”Niinpä, julistan teidät avioliiton satamaan ja onnelliseksi aviopariksi. Voitte vaihtaa sormukset ja suudella toisianne”, pappi vielä sanoi.
Niin Luna ja Harry tekivätkin ja se oli Lunan elämän ihanin päivä.
”Olen todella pahoillani, että sinä ja Harry erositte”, Ginny sanoi Lunalle oikeasti surullisena.
”Kiitos, se merkitsee minulle paljon”, Luna sanoi helpottuneena. ”Entä sinä Ginny, onko sinulla ketään?” Luna kysyi häneltä.
”No, ei valitettavasti ole”, Ginny vastasi. ”Mutta se tarkoittaa, että me molemmat olemme vapaata riistaa”, Ginny naurahti ja Lunakin vähän nauroi, pitkästä aikaa.
”Niin, kyllähän se elämä jatkuu”, Luna sanoi.
”Tiedätkö muuten mitä, minusta Harry oli varsinainen törppö, kun jätti sinut”, Ginny sanoi ja he molemmat alkoivat nauraa kunnolla...
Luna seisoi järven partaalla itkien. Hän piti kädessään jotain pientä ja osoitti kätensä pian järven päälle. Hän avasi siinä kätensä ja siinä oli sormus. Luna antoi sen tippua ja kuului vain pieni ääni ja se oli järvessä.
”Hyvästi Harry”, Luna sanoi itkien ja kääntyi pois järven luota.
***
Kaukaa parempi on joskus nähdä lähelle
Vain silloin huomaa jos ei oo myöhäistä
Matka voi olla pitkä ja vaikeeta on nauttii siitä
Mut ehkä juuri silloin ottaa kaaos oikeen muodon
Tahdon sun sen tietävän, etten milloinkaan
Itsestäänselvyydeksi oo luullut mitään kallista
Helmen hukatakseen tuonne hiekkalaatikkoon
On oltava tyhmä tai sitten oikeessa
Ensin on helppo luulla ettei ne ehdy kuitenkaan
Temppu lienee siinä kuinka tuntee mistä tuulee
Vaikee uskoo itsekään missä nyt ollaan
Mut luulen et me saadaan vielä löytää tästä tarkoitus
Usko mua, mä tunnen sun matkas tarkalleen
Pelastus on siellä missä hautaat turhan taakan
Polta hiljaa kynttilää meidän muistolle
Anna liekin kertoo että toivon meille vain rauhaa
