Ficin nimi: Kotiinpaluu
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Notre Damen kellonsoittaja (Disney)
Ikäraja: S
Genre: Riitelyllä silattua draamaa
Mukana: Esmeralda & Clopin
Summary:
Hänen olisi kai ollut syytä arvata, ettei hänen hiillostuksensa suinkaan ollut vielä ohi.A/N: Mikäpä sen parempi tapa käyttää pari peräkkäistä vapaapäivää kuin mielikuvituksen jalostamiseen sanoiksi.
Notre Dame-teema jatkuu ja mukana on tällä kertaa Esmeraldakin. Paritukseksikin hahmojen keskinäisen suhteen voi mieltää kaikin mokomin. En ole toistaiseksi kunnolla ehtinyt ajatella, olisiko näiden kahden välillä suorastaan jotain romanttiselta kalskahtavaa, mutta toisaalta olen asialle avomielinen.
Jotain herttaista ilman muuta. Ficci sijoittuu heti sen perään, kun Quasimodo oli auttanut Esmeraldan pakoon Notre Damesta. Tätä oli hauska kirjoittaa.
***
Hämärän tunnelin muuttuessa hiljalleen valoisammaksi ja lopulta avauduttua Ihmeiden aukioksi Esmeralda uskalsi viimein hengittää. Vielä muutama tunti sitten hänellä ei ollut ollut paljoakaan toivoa päästä takaisin ja siitä jäytävästä epätoivosta kihonnut levottomuus piinasi häntä edelleen pienesti. Ajatus Notre Damen katedraaliin jäämisestä ikiajoiksi oli ollut rakennuksen kauniista puitteista huolimatta hirvittävä ajatus. Suurenmoinen tai ei, se oli silti vankila, kuten tuomari Frollo itsekin oli huomauttanut.
Tuttujen kasvojen näkeminen piristi häntä hetki hetkeltä enemmän. Moni mustalaistovereista oli nähnyt hänen hurrauksia kirvoittaneen pakonsa torilta sotilaiden hyökättyä ja kohottivat hänelle pikariaan kunnianosoituksena rohkeasta tempusta, kun hän käveli väkijoukkojen ohi. Toisilla tuskin oli aavistustakaan, mitä hän oli saanut kokea jälkeenpäin, luoja paratkoon. Hänet nähtiin yksinomaan sankarina, joka oli uhmannut itseään Claude Frolloa ilmekään värähtämättä. Sellainen asetelma oikeastaan sopi Esmeraldalle varsin hyvin. Hän halusi unohtaa koettelemuksensa mahdollisimman pian ja painua nukkumaan harvinaisen jännittävän ja hermoja veitsen lailla raastaneen yön jälkeen.
Hänen olisi kai ollut syytä arvata, ettei hänen hiillostuksensa suinkaan ollut vielä ohi.
”
Esmeralda!” tuttu ääni mylväisi jostain etäältä.
Nainen kääntyi tarkoituksellisen rauhallisesti ympäri aavistellen pahinta. Mikään Clopinin äänensävyssä ei antanut vinkkiä mistään positiivisesta, ja mies näytti suorastaan vimmaiselta marssiessaan häntä kohti.
”Kerro toki”, Esmeralda sanoi tyyneyttä tavoitellen.
”Missä ihmeessä sinä olet ollut?” Clopin äyskähti niin kovaan ääneen, että ihmiset lähellä katsahtivat heidän suuntaansa.
Esmeralda ei osannut sanoin kuvailla, miten paljon miehen äänensävy raivostutti häntä.
”Siellä ja täällä.”
”Ajattelit, että katedraalista syntyisi oikein nasta ja herttainen uusi koti?”
”Miksi oikein kysyt minulta mitään, kun näköjään tunnut jo tietävän kaiken?” Esmeralda näpäytti takaisin ristien kätensä puuskaan. Clopinilla tuntui usein olevan silmiä ja korvia ympäri kaupunkia. ”Ja jos sinulla olisi silmät päässäsi, huomaisit minun olevan nenäsi edessä enkä suinkaan katedraalissa. Jäitä hattuun, pyydän.”
”Vain kapiset rotat ovat tarpeeksi hölmöjä ajamaan itsensä ansaan tuolla tavoin, jos edes nekään.”
”Vertasitko minua juuri
rottaan?” Esmeralda hämmästeli korviaan uskomatta. Hän oli kuullut samankaltaista törkyä monesti, muttei toisen mustalaisen suusta. Saati että hän olisi sitten ollut jokin rottaakin alempi ja epäviisaampi. ”Se kai tekee sinusta sitten oikein kuningasrotan!”
”Ei tuota sinun pikku seikkailuasi muuten pysty kuvailemaan. Vedit kunnon pohjanoteerauksen, onneksi olkoon vain!” Clopin tuhahti viitaten näennäisen välinpitämättömästi kintaalla hänen kuittailulleen. Esmeralda saattoi silti arvata onnistuneensa ärsyttämään takaisin toivotulla tavalla.
”Hienoa, kiitos! Jos sinulla on antaa jokin palkinto, odotan sitä edelleen.”
Clopin näytti siltä kuin olisi mielellään heittänyt häntä jollain. ”Ne, joilla leikkaa edes
vähäsen, tajuavat juosta tulipaloa pakoon eivätkä loiki lähemmäs ihailemaan sitä!”
Kärsivällisyyden säilyttäminen osoittautui työlääksi hänen saadessaan niskaansa sellaisia provosoivia piruiluja ja tympeitä syytöksiä, mutta Esmeralda oli kuitenkin tarpeeksi valveutunut käsittääkseen muutaman asian.
Ensinnäkin Clopin jos kuka tiesi hänen uteliaan luonteensa ja varmasti osasi arvata senkin, että välittömän pakenemisen sijaan juuri se nimenomainen piirre oli saanut hänet jäämään torille valeasuun kätkeytyneenä. Kieltämättä hiiviskely sotilaiden nenän alla jäämättä kiinni oli ollut varsin virkistävää. Jotenkin puolivahingossa hänen tiensä oli sitten vienyt sisään Notre Dameen tunnelman ulkopuolella käytyä hivenen liian pingottavaksi. Katedraaliin päästyään jokin selittämätön oli saanut hänet laskemaan suojauksensa tyystin, eikä tilanne siitä eteenpäin ollutkaan edennyt mitenkään mairittelevasti.
Toiseksi Esmeralda tiesi, että Clopinin suuttumus kumpusi ennen kaikkea välittämisestä. Ehkä hänen oli syytä ajatella asiaa tämänkin näkökulmasta. Olisi hänkin ollut huolissaan samassa tilanteessa ja luultavasti esittänyt muutaman näpäyttävän huomautuksen osoituksena karkeasta virhearvioinnista. Kolmanneksi moinen kiihtyminen oli sekin Clopinin temperamentille tyypillistä, joten ehkä hänen ei olisi pitänyt yllättyä siitä niin.
”Hyvä on, olet oikeassa!” Esmeralda huokaisi syvään ja antoi käsiensä valahtaa rennoksi tiukasta puuskasta. ”Minun todella olisi pitänyt palata tänne asioiden kuumennuttua tarpeeksi.”
”Tuon minä juuri halusin kuulla”, mies totesi painokkaasti.
”Oletko nyt tyytyväinen?”
”Suurin piirtein.”
Sovittelevana eleenä Clopin tarjosi hänelle kättään. Sen kummempia empimättä Esmeralda tarttui siihen ja salli miehen nykäistä hänet tiukkaan halaukseen. Clopinin vaatteista leyhähti alkoholin katku, mikä oli luonnollinen seuraus Houkkien juhlasta. Se tuntui jollain tapaa kotoisalta ja suorastaan niin lohduttavalta, että osa hänestä olisi halunnut melkein liikuttua.
”On hyvä olla kotona”, hän tuumasi hiljaa miehen olkaa vasten.
”Tee palvelus ja ole pelästyttämättä minua enää noin”, Clopin mutisi hänen hiuksiinsa.
”En taida pystyä vannomaan mitään”, Esmeralda hymähti totuudenmukaisesti.
”Etpä tietenkään”, mies tokaisi kuulostaen siltä kuin olisi alistunut kohtaloonsa jo ennen kuin hän oli antanut vastaustaan. ”Mokoma.”