Title: Отабекқызы
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Omegaverse, liibalaaba höttö (perhe)fluff, slice of life
Rating: S
Warnings: Ficissä itsessään ei ole mpregiä, mutta tilanne on se, että miespuolinen hahmo on ollut raskaana (ja synnyttänyt), että luikkikaa pakoon jos inhottaa ajatuskin
Disclaimer: Kaikki, mikä on tunnistettavaksi Yuri!!! on ICEsta otetuksi, ei kuulu minulle millään muotoa. Tarina on kirjoitettu vain viihdytystarkoituksiin, enkä ole saanut sen kirjoittamisesta korvausta.
Summary: Yuri puhelee pienelle tyttärelleen.
A/N: Ficin nimi Отабекқызы (Otabekqızı/Otabekqyzy) on kazakinkielinen feminiini patronyymi Otabekin nimestä.
En kyl aatellut koskaan kirjoittavani Otayurista omegaverseä saati mitään semmoista, missä heillä olisi yhteisiä lapsia (vaikka molemmilla ajatuksilla oon kyllä täyttänyt päätäni ja paljon
), mutta päädyinpäs sit kuitenkin kirjoittamaan tämän, yhdistellen vähän eri ideoitani. Vaikka tää onkin omegaverse ja siten (ja muutenkin) AU:ta eikä sidoksissa mun muihin Otayureihin tai sarjan canoniin, halusin kuitenkin osaltaan pitää tämän canonuskollisena (joten esim. hahmojen taustat oon kuvitellut mielessäni ainakin suunnilleen canonin mukaisina). Mut tähän saa toki ajatella mitä itse haluaa.
Ja mua itteeni alkoi vähän huvittaa, kun yhdessä kohtaa viittaan Otabekin nimeen kazakkinimenä, vaikka jos ihan tarkkoja ollaan, se on oikeasti uzbekkinimi
Kazakinkielinen vastine olisi Atabek. Mutta aattelin, että ficiä sekoittaa liikaa jos yhtäkkiä alankin puhua uzbekista, joten kirjain sinne tai tänne, ei se niin iso juttu ole
mulla on kyllä headcanonini siihen, miksi Otabekin nimi on oikeasti uzbekkia eikä kazakkia, vaikka hän itse kazakki onkin, mutta en viitsi tunkea sitä ficin sekaan, kun ei se mitenkään oleellista ole. (Ja tuli muuten mieleen, että Otabekin sukunimen uzbekinkielinen versio/vastine olisi sitten Oltin
Kun molemmat tarkoittavat kultaa)
Mukana
Fluffy10:n neloskiekalla ja
Alpha/Beta/Omega-haasteessa.
// 24.9.20 Kirjoitin tälle "edeltäjän" (eli oneshotin, joka kuvittelemallani aikajanalla sijoittuu tätä tarinaa ennen):
Kukkiva kaktus (K-11). Nämä eivät tarvitse tosiaan tarinan ymmärtämiseen, mutta tarjonnee jonkinmoista "lisämaustetta/syvyyttä".
// 29.12.20 julkaisin tälle sisarficin
Ю́рьевна (Yur'yevna) (S), ja siihen mennessä tämä omegaversekokonaisuus on kasvanut parilla muullakin ficillä (ja tulee kasvamaan jatkossakin).
// 3.3.21
Linkki koko omegaverse-sarjaan, koska se vain jatkaa kasvuaan.
ОтабекқызыYuri oli elämänsä aikana oppinut rakastamaan paljon ja monella tavalla. Hän rakasti luistelua, vaariaan, Otabekia, Potyaa, ystäviään, vanhempiaankin ja paljon kaikkea muutakin, ja niitä jokaista hän rakasti omalla ainutlaatuisella tavallaan. Ja nyt vain muutamaa kuukautta aiemmin hän oli taas oppinut rakastamaan uudella tavalla.
Heidän tyttärensä nukkui levollisesti hänen sylissään. Vielä hetki sitten tämä oli itkenyt tyytymättömyyttään, mutta Yuri oli saanut tämän tyynnyteltyä ja lopulta nukahtamaan käsivarsilleen. Yuri silitti vauvan poskea varovasti peukalollaan ja antoi muiden sormiensa hyväillä hentoja mustia hiuksia samalla kun tarkasteli pieniä nukkuvia kasvoja. Hänen sydämensä oli pakahtua siitä rakkaudesta, mitä hän tunsi lastaan kohtaan. Tämä oli niin sievä, niin pieni ja viaton, ja niin kovin rakas. Aina, kun Yuri katseli tytärtään, hän näki tämän pienissä piirteissä niin paljon Otabekia, vaikka Otabek itse sanoikin aina, että hiuksia ja silmienväriä lukuun ottamatta tyttö oli kyllä perinyt ulkonäkönsä Yurilta.
Arina Yuryevna Altin.Siihen nimeen he olivat lopulta yhdessä päätyneet. Toisin kuin yleensä voisi olettaa, etunimen valinta oli tuottanut heille vähiten haastetta. Arina oli nimi, josta he molemmat pitivät ja joka kuulosti hyvältä, ei sen kummempaa. Heistä ei kumpikaan halunnut suvussa jo valmiiksi pyörivää nimeä tai vaatinut nimeltä sen syvempiä merkityksiä. Sen sijaan patronyymi ja sukunimi olivat tuottaneet heille päänvaivaa ja erimielisyyksiä. Ehdotonta se ei ollut, mutta samaa sukupuolta olevien alfa-omega-parien kohdalla oli tavallista, että lasten patronyymit tulivat alfan mukaan. Otabek kuitenkin oli sitä mieltä, että kun he kerran asuivat Venäjällä, olisi venäläinen patronyymi ainoa järkevä valinta, eikä hän missään nimessä suostunut siihen, että hänen kazakkinimestään väännettäisiin sellainen.
”Hitot minä siitä, kumpi on alfa ja kumpi omega”, oli Otabek tokaissut aina, kun asia oli otettu puheeksi. ”Minä ajattelen asiaa järjellä, ja tässä tilanteessa ainoa järkevä vaihtoehto venäläinen patronyymi.
Sinun nimestäsi.”
Yuri oli pitkään väittänyt vastaan, sanonut, että ei olisi mikään ongelma käyttää kazakkipatronyymiä (vaikka se kirjoitettiinkin osin kirjaimilla, joita venäjän kielessä ei käytetty). Otabek ei kuitenkaan taipunut, ja lopulta Yuri oli suostunut siihen, että patronyymi tulisi häneltä, mutta vain jos sukunimensä lapsi saisi Otabekilta.
”Se on sinunkin lapsesi!” Yuri oli inttänyt, kun Otabek oli taas vetänyt venäläiskortin mukaan väittelyyn. ”En suostu siihen, että se nimetään vain minun mukaani. Ja kun sinä kerta olet niin ylpeä juuristasi, niin luulisi sitä ylpeyttä löytyvän edes sen vertaa, että voisit antaa tyttärellesi sukunimesi!”
Ja niin oli ollut Otabekin vuoro taipua, ja Yuri oli varma, että tämä kuitenkin oli pohjimmiltaan tyytyväinen lopputulokseen. Olivathan he tasavertaisia, ja lapsi oli puoliksi heitä kumpaakin. Mutta taaskaan Otabek ei ollut suostunut siihen, että hänen kantamiaan kazakkinimiä alettaisiin vääntää venäjän oppien mukaisesti. Hänen tyttärestään ei
ikinä tulisi Altinaa. Yuri oli samaa mieltä.
”Arina Yuryevna Altin”, Yuri sanoi hellästi hymy kasvoillaan. Oi miten kauniilta hänen tyttärensä nimi kuulostikaan ääneen sanottuna! Kauniille lapselle kaunis nimi. Hänen leukoihinsa ihan sattui kaikki se hymyily, mutta pientä Arinaa katsoessaan hän ei voinut lopettaakaan. ”Miten oletkaan minulle niin kovin rakas.”
Heidän rakkautensa hedelmähän Arina tosin oli. Ja kun hän rakasti Otabekiakin koko sydämestään, ei kai se ollut ihmekään, että hän rakasti heidän yhteistä tytärtäänkin niin. Hän näki Arinassa niin paljon sitä kaikkea, mitä näki Otabekissakin, ja joka päivä hänestä tuntui, että hän rakasti heitä kumpaakin aina vain enemmän, jos se mitenkään oli enää edes mahdollista. Yuri oli kuullut puhuttavan, miten vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on yksi maailman voimakkaimmista tunteista, ja sen hän oli oikeasti ymmärtänyt vasta, kun Arina oli viimein syntynyt. Mikä uskomaton voima se rakkaus saattoikaan olla. Lisäksi yhteinen lapsi tuntui sitovan hänet entistä tiukemmin yhteen Otabekin kanssa, vaikka oli entuudestaankin ollut selvää, että he olivat toistensa sielunkumppanit, luodut yhteen.
Heidän pieni perheensä oli rakkaudesta syntynyt ja siitä elävä.
Arina avasi yhtäkkiä silmänsä, ja Yuri alkoi jo miettiä, oliko tällä sittenkin jokin vielä huonosti. Mutta Arina ei alkanut kitistä tai itkeä, katseli vain Yuria aivan hiljaa ruskeilla silmillään, jotka olivat aivan kuin Otabekilla. Yuri huokaisi helpotuksesta.
”Hei pikkuinen”, hän sanoi, ja hymy hänen kasvoillaan syveni, kun Arina maiskautti huuliaan. ”Eikö sinua nukutakaan?”
Yuri ei tietenkään saanut pieneltä tyttäreltään vastausta, mutta hän pysyi hetken hiljaa kuin kuunnellen, mitä Arina hänelle sanoisi.
”Mietin tässä juuri, miten kaunis ja suloinen oletkaan”, Yuri kertoi, ”ja miten paljon sinua rakastankaan.”
Hän kurottautui suukottamaan Arinaa ja hieraisi nenäänsä tämän pehmeää, pyöreää poskea vasten. ”Tekisin mitä vain vuoksesi. Synnyttäisin sinut uudelleenkin jos täytyisi.”
Se oli paljon sanottu Yurilta, sillä ne monet pitkät tunnit, jotka synnytys oli vaatinut, olivat olleet Yurin elämän kivuliaimmat. Välillä hän ihmetteli, miten lapsen synnyttäminen olikaan voinut sattua niin paljon, kun tämän alulle laittaminen oli ollut niin äärettömän nautinnollista (kiimankierron takia Yuri oli varma siitä, milloin se oli tapahtunut, ja muisteli sitä päivää lämmöllä). Mutta heti kun Yuri oli saanut vastasyntyneen esikoisensa syliinsä, koko kehoa piinaava ja raastava kipu sekä väsymys olivat unohtuneet siinä silmänräpäyksessä. Hänen silmänsä olivat alkaneet vuotaa jälleen, joskin ne kyyneleet olivat olleet puhdasta iloa ja rakkautta eivätkä enää kivun aiheuttamat.
”Kaunis pieni tyttäreni”, Yuri puheli suukotellen Arinaa samalla. ”Otabekqızı.”
Vaikka Otabek olikin saanut tahtonsa läpi siinä, että heidän tyttärensä oli saanut patronyyminsä Yurilta, ei hänkään voisi estää Yuria käyttämästä puheissaan sitä toista tapetilla ollutta vaihtoehtoa. Vaikka papereissa Arina olisikin Yuryevna, Yurille hän olisi aina yhtä lailla Otabekqızı,
Otabekin tytär. Toistaiseksi hän ei tosin ollut kutsunut Arinaa niin Otabekin kuullen, koska ei tiennyt, mitä tämä siitä ajattelisi.
”Onko sinun nälkä?” Yuri kysyi, kun Arina maiskutteli taas huuliaan. ”Vaikka ei siitä kyllä niin kauaa ole, kun söit.”
Tyttö inahti pienesti, ja Yuri painoi hänet varovasti rintaansa vasten. Tämä ei onneksi aloittanut itkua tai minkäänlaista kitinää, vaan hiljeni ja keskittyi kuulemaan ja tuntemaan isänsä sydämenlyönnit.
”Otabekqızı”, Yuri sanoi uudelleen, hellästi ja rakastavasti kuin se olisi ollut maailman kaunein sana. Ja sitä se Yurille oikeastaan olikin, koska siihen tiivistyi se rakkaus, jota hän tunsi niin Arinaa kuin Otabekiakin kohtaan.
Hän varmisti pitelevänsä tyttöä tukevasti ja nousi seisomaan. ”No niin, tulepas pieni rakas Otabekqızıni, mennäänpä kokeilemaan, maistuuko sinulle vielä lounas.”
**
Otabek, joka oli pysähtynyt kuuntelemaan Yuria oven toiselle puolelle, hätkähti kuullessaan tämän sanat. Hänen ei ollut ollut tarkoitus kuunnella Yurin puheita salaa; hän oli vain kuin vahingossa unohtanut itsensä oven taakse kuullessaan rakkaansa puhuvan heidän lapselleen niin hellällä ja rakastavalla äänellä. Hän ei kuitenkaan halunnut Yurin tietävän, että oli kuullut kaiken, mitä tämä oli Arinalle sanonut. Niinpä Otabek perääntyi ovelta äkkiä, ennen kuin Yuri ilmestyisi hänen eteensä, ja kättään rintaansa painaen ja kyyneleitä pidätellen hän käveli päämäärättömästi hetken ympäri olohuonetta kunnes sulkeutui kylpyhuoneeseen. Saatuaan oven lukkoon hän tajusi, että oli alkanut jo itkeä.
Otabekqızı. Vaikka Otabek olikin pitkään vääntänyt Yurin kanssa siitä, mikä patronyymi Arinalle annettaisiin, ja lopulta saanut tahtonsa läpi, hän oli liikuttunut syvästi kuultuaan, kuinka Yuri kuitenkin kutsui heidän tytärtään hänen mukaansa. Hän oli tuntenut kaiken sen rakkauden, jonka Yuri oli siihen yhteen pieneen sanaan latonut, ja nyt hänen oma vastarakkautensa suorastaan tulvi yli. Miten niinkin pieni asia kuin yksi sana saattoi tehdä ihmisen niin onnelliseksi.
Otabek halusi mennä keittiöön ja liittyä rakkaidensa seuraan mutta ei halunnut Yurin näkevän, että hän oli itkenyt, koska silloin tälle varmasti selviäisi, että hän oli kuullut kaiken sen, mitä tämä oli sanonut Arinalle. Niinpä Otabek odotti, että kyyneleitä ei enää tullut, ja sitten hän odotti, kunnes näyttäisi taas kaikin puolin tavalliselta eikä mieheltä, joka on juuri itkenyt vain koska rakasti puolisoaan ja lastaan. Ei sellainen kai edes ollut alfalle soveltuvaa käytöstä, vaikka Otabek olikin kuullut, että lapsen saaminen sekoitti alfojenkin hormonitoiminnan huolella, eikä hän kyllä muutenkaan edes piitannut siitä, miten hänen alfana muka
pitäisi käyttäytyä. Mutta itkuaan hän ei halunnut Yurille selitellä.
Kylpyhuoneessa kului hyvä tovi, kun Otabek odotti, että hengitys tasaantui normaaliksi eivätkä silmät näyttäneet enää itkuisilta. Tarkasteltuaan kasvojensa heijastusta peilikaapista huolellisesti hän lopulta tuli siihen tulokseen, että voisi mennä keittiöön, eikä Yuri varmasti huomaisi, että hän oli vasta ihan äskettäin itkenyt. Todellisen tilanteen peittelyä vahvistaakseen hän veti vessan turhaan ja pesi kätensä, jotta Yuri ei saisi syytä ihmetellä, mitä hän oikein oli kylpyhuoneessa oikein tehnyt.
Avatessaan kylpyhuoneen oven Otabek kuuli keittiön suunnalta Yurin äänen, joka jutusteli ja leperteli Arinalle. Lämmin hymy nousi Otabekin suupielille, kun hän kuuli, miten onnelliselta Yuri kuulosti, ja rakkaus tuntui taas vyöryvän yli hänen rinnastaan. Hänen olisi päästävä jakamaan tunteensa pienen perheensä kanssa, ei hän muuten kestäisi.
Otabek toivoi, että jonakin päivänä heidän perheensä voisi kasvaa, että joskus tulevaisuudessa siihen kuuluisi pienen Arinan lisäksi myös vielä toistaiseksi muuten nimetön Yuryevich. Tai kuten Yuri taatusti tämänpäiväisen perusteella heidän poikaansa kutsuisi: Otabekulı.
Otabekulı.
Otabekia itketti jälleen.
