Ficin nimi: Muistoja ja hyviä uutisia
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: draama
Paritus: Asha/Serja
Haasteet:
Originaalikiipeily (sana 39. muisto),
Talvietydejä (inspiraatiokuvat
tämä ja
tämä)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuuma mereltä puhaltava ahava kutitteli poskia. Se toi Serjan mieleen muiston aivan toisenlaisesta puhurista, syksyisestä ja virkistävästä. He olivat juosseet tupasvillojen täyttämälle suolle ja Ilja oli karjahdellut jahdatessaan häntä. Lopulta hänet oli kaadettu vetiselle mättäällä nauraen. Siellä sinä päivänä Ilja oli vannonut hänelle suojelevansa häntä omalla hengellään aina.
”Tai ainakin siihen asti, kun oon saattanu sut erinomaisen aviomiehen huomaan”, poika oli lisännyt nenäkkääseen tapaansa. Serja oli nipistänyt häntä kipeästi kyljestä, mutta ottanut valan vastaan. He olivat katselleet hetken aikaa hiljaa sumuista taivasta ja sitten Ilja oli puhunut:
”Mä tarkotan sitä, mitä sanoin. Tietenkin mä vannon veljesvalan vielä kaikkien nähdenkin, mutta… sä olet mulle ku pikkusisko. Yhtä paljon Karaj ku mä itse. Haluun, et tuut onnelliseksi.” Serja ei ollut osannut vastata siihen mitään, he olivat olleet niin nuoria, Serja ei edes vielä riittikelvollinen. Hän tunsi nytkin tupasvillojen tuoksun, he olivat poimineet pehmeitä tupsuja kotiin vietäviksi.
Kädet kietoutuivat hellästi Serja vyötärön ympärille ja herättivät hänet ajatuksistaan. ”Täällähän sinä olet, Paju. Katselet merelle”, Asha kuiskasi hänen korvaansa.
Serja aisti kysymättä jätetyn kysymyksen. Tuuli puhalsi yhä leppoisasti heidän talonsa kattoterassilla. ”Mieleeni tuli pohjoinen”, hän vastasi.
Asha likisti hänet hieman kovemmin itseään vasten. ”Olen pahoillani, että minun naimiseni on vienyt sinut kovin kauaksi kotoa. Toivon sydämestäni, että voimme vielä joskus käydä siellä ja että näyttäisit minulle kaikki paikat, joista olet kertonut.”
Asha luuli, että hänellä oli koti-ikävä. Että hän toivoi olevansa jossain muualla kuin heille kummallekin vieraassa Nazarassa. Serja kiersi ylävartaloon hitusen, mutta se riitti hänen aviomiehelleen merkiksi höllentää käsiensä otetta ja päästä hänet kääntymään kanssaan kasvokkain.
”Minä ajattelin kyllä pohjoista”, Serja sanoi. ”Muistelin Iljaa. Olisi mukava tavata äiti ja antaa hänen tutustua sinuun ja pikku-Iljaan. Ja minun velvollisuuteni olisi esittää kiitokset ja surunvalittelut Iljan perheelle, kertoa, että hän kaatui vannottunsa puolesta kuten kunnon veljen kuuluu. Mutta en minä ikävöi. Oikeastaan minä olen se, jonka pitäisi pyytää anteeksi. Minun takianihan sinut karkotettiin tänne. Olisit voinut jäädä kotiin.”
Tuuli oli tuivertanut Ashan kiharat avoimet hiukset taakse. Hän suuteli Serjan otsaa pehmeästi. ”Minun kotini on siellä missä sinä olet, tuulinymfini. Missä sinä ja pikku-Ilja olette. Et saa koskaan kuvitella muuta.”
Lämmin tunne humahti Serjan kehon läpi eikä sillä ollut mitään tekemistä merituulten kanssa. Hänellä oli Ashalle kerrottavaa, joka oli saanut hänet vajoamaan näihin muistoihin. Pian saattaisi olla kolmas, jonka hän haluaisi äidille esitellä. Mutta miehessä näkyi kevyitä väsymyksen merkkejä. He olivat ahertaneet viime kuukaudet luoden itselleen paikkaa ja suhteita Nazaraan. Etteivät he olisi ikuisesti vain Lutorin karkotettu prinssipari. Uutuudenviehätys kesti vielä, aateliset ja kauppiaat olivat uteliaita heidän suhteensa, mutta se etu olisi pian menetetty. He olivat karsineet rakkauselämänsäkin minimiin, mutteivät kokonaan pois, siitä oli nyt hyvin pitäviä todisteita. Serja ei halunnut tuoda rakkaalleen enää yhtään lisärasitusta.
”Haluaisitko sinä joskus toisen lapsen?”, hän kysyi katkaisten jo venyneen odottavan hiljaisuuden.
Asha katsoi häntä varmasti, silitti selkää peukaloillaan. ”Tottakai, Paju. Voimme yrittää vaikka heti tänä iltana, jos tahdot.”
Serjalta pääsi pieni naurahdus, kun harteilta putosi taakka, jota hän ei ollut edes tajunnut kantavansa. Kaupungin äänet olivat yhtäkkiä lakanneet kuulumasta.
”Minun on kerrottava, että meidän on ikävä kyllä turha yrittää”, hän virnisti ja ohjasi Ashan käden vatsalleen.
Miehen kasvoille levisi ymmärrys. ”Oletko sinä…?”
Serja suukotti terävää parransänkeä, jota Asha ei näköjään ollut viitsinyt aamulla ajaa. ”Kävin kätilön luona ja hän varmisti asian. Pikkuinen tulee maailman reilun puolen vuoden kierron kuluttua.”
Asha nosti hänet hetkeksi käsivarsilleen ja pyöräytti puoli kierrosta. Ilo loisti miehen silmistä. ”Sehän on loistava uutinen, rakas!” hän mumisi rauhoittuen hyväilemään Serjan kaulaa.
”Kukaan muu kuin me kaksi ei tiedä vielä. Paitsi talon naiset ehkä arvaavat, koska vuotoni ovat jättäneet tulematta kahta kertaa.”
Asha nosti kasvonsa ja niille noussut puna sai Serjan hihittämään. ”Sinunkin olisi pitänyt huomata, kyllä. Mutta en minä moiti, meillä on ollut paljon muuta ajateltavaa.”
Asha suuteli häntä omistavasti. ”Lupaan tästä lähtien, että huomioin sinua paremmin valtiattareni. Vaikka olisi kuinka kiire.”
Serja nuolaisi miehensä huulia vastaukseksi. Jostain katolle johtavien kierreportaiden luota kuului terävä rykäisy.
”Pyydän anteeksi, jos keskeytin jotain teidän korkeutenne. Prinssiä odotetaan vastaanottosalissa”, Mahran ilmoitti virallisesti.
Serja pyöräytti Ashalle silmiään. Olivathan he saaneet hetkensä. ”Prinssi tulee kyllä”, hän vastasi Mahranille.
Asha oli kääntynyt lähteäkseen, mutta piti yhä hänen kädestään kiinni. ”Mahran, löydän itse perille. Mene sen sijaan kertomaan kaartilaisille ja vaimollesi, että syömme tänään yhdessä. Minulla ja vaimollani on iloista kerrottavaa.”
Mies katosi hämmentynyt Mahran perässään. Serja jäi vielä hetkeksi katolle, jossa tuuli oli tyyntynyt ja kaupungin äänet pauhasivat jälleen. Hän veti syvään henkeä ja oli onnellinen.
