Nimi: Kaksi väkevää ja haurasta
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Fandom: Daiya no Ace
Paritus: Kuramochi Yoichi/Kominato Haruichi
Vastuunvapaus: En omista DnA:ta, se kuuluu sen laillisille omistajille.
Varoitukset: --
A/N: Tässä ficissä on mennyt liian kauan kirjoittaa, vaikka sanoja vain vain reilut tuhat. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?
Osallistuu haasteisiin:
3 kertaa, kun...Multifandom VIIme kappale tyhjiinKaksi väkevää ja haurasta 3 kertaa, kun Yoichi ja Haruichi ovat pelottavan synkronoituja
1. Pakko keskittyä.
Juoksija ykkösellä, kaksi paloa. Jos he nyt saavat vielä kolmannen palon, he pääsevät jatkamaan nollilla seuraavaan vuoropariin. Kuramochi katsoo, kuinka Sawamura hengittää sisään ja ulos, sisään ja ulos ja ennen heiton lähtemistä hän katsahtaa nopeasti kakkospesän vieressä seisovaa poikaa. Haruichi on leikannut hiuksensa ja silmät ovat tarrautuneet heittäjään.
Kuramochi nielaisee.
Hän myöntää, ettei alkuun huomannut Haruichia. Tai huomasi hän, sillä jos joku ei huomannut Ryosuken pikkuveljeä helvetti oli seuraava postiosoite, siitä isoveli piti visusti kiinni. Vaati kuitenkin muutaman pelin ennen kuin Kuramochi vakuuttui, että Haruichi oli muutakin kuin veljensä varjo. He pelasivat samaa paikkaa, ja joku irvileuka olisi saattanut sanoa Kuramochin vain vaihtaneen nuorempaan.
Sawamuran heitto lähtee. Laakasyöttö suoraan keskustaan, viides vuoropari menossa, he aloittavat ulkona seuraavan vuoroparin. Tilanne on 2-1, Seidon puolelle ja vastustaja haluaa muuttaa tilanteen.
Juoksija ykkösellä, kaksi paloa.Lyöjä osuu.
Pallo on nopea, mutta Kuramochi on nopeampi. Pallo viuhahtaa Sawamuran ohitse, ja muutamassa sekunnissa se on Kuramochin luona. Ykkösen juoksijan on pakko liikkua, sillä lyöjäkin on liikkunut. Hän ei edes kunnolla käänny katsomaan, kun hänen heittonsa on jo lähtenyt ja kovalla pamauksella se istuu jo Haruichin räpsässä. Ei sekuntiakaan, ja pallo viuhahtaa ykköselle.
Palo on selvä ja Kuramochi nostaa kätensä ylävitoseen, kun Haruichi juoksee nauraen viereen.
”Hyvä peli!” hän hengähtää ja Haruichi hymähtää, muttei vastaa mitään.
2. Kuramochi ei edes käänny katsomaan, kun ovi käy. Hän istuu jo valmiiksi television edessä peli valmiina pelattavaksi. Sawamura nousee lattialta, jossa on pyörinyt selittämässä jotain, jonka Kuramochi on jo kauan sitten unohtanut. Tuskin se mitään järkevää Sawamuran tapauksessa kuitenkaan olisi.
”Haruichi, peli alkaa jo!” Sawamura sanoo ja väistyy, jotta Haruichi pääsee istumaan Kuramochin viereen. Toinen ohjain on hänelle ja Kuramochi on valmiiksi valinnut pelin, ja käynyt alkuinfot läpi.
”Muita tulossa?” Haruichi kysyy hiljaa, kun pelin ensimmäiset animaatiot lävähtävät ruutuun.
”Kai niitä”, Kuramochi vastaa, ei oikein jaksa keskittyä muihin nyt, kun on saanut Haruichin viereensä.
He pelaavat hetken ennen kuin huone alkaa täyttyä muista ihmisistä. Nori istuu sängyllä kommentoimassa, kuinka surkeasti Kuramochi pelaa, Furuya on hakemassa lisää juotavaa ja Sawamura haastaa tuttuun tapaan riitaa uuden tulokkaan Okumuran kanssa. Miyuki istuu Kuramochin oikealla puolella, valmiina nappaamaan ohjaimen itselleen seuraavassa pelissä.
”Haruichi, minä haastan sinut!” Sawamura kajauttaa toiselta puolelta huonetta ansaiten Kuramochin ärähdyksen. Ei turhaa huutamista asuntolassa, helvetti soikoon.
”Luuletko pärjääväsi, Eijun-kun?”
”Haruichi, aina niin ilkeä!” Sawamura toitottaa ja Kuramochi väistää hieman, että Sawamura mahtuu istumaan television eteen paremmin.
Hän painautuu lähemmäs Haruichia ja nojaa samalla vasten sänkyään. Hän tuntee toisen lämmön vasten reittään, ja nostaa kätensä lepäämään niskansa takana. Kuinka helppoa olisikaan vain laskea toinen käsi Haruichin toiselle puolella, antaa sen olla siinä, vetää toista lähemmäs. Hän vilkaisee eteensä ja huomaa Miyukin huvittuneen katseen ja suupielessä karehtivan hymynpoikasen. Perhanan kyylä.
”Pelataan, Eijun-kun”, Haruichin ääni on hiljainen mutta päättäväinen, kun hän valitsee pelin ja tason ja Sawamura vain seuraa mukana, tyytyy kaikkeen. Kuramochi laskee kädet syliinsä, ja yrittää keskittyä peliin, vaikka Haruichin olo aivan vieressä saakin posket hieman punoittamaan. Tai ehkä se on vain huoneen kohonnut lämpötila, se sen on pakko olla.
Peli alkaa Haruichin johdossa, mistä Sawamura ei ole ollenkaan iloinen. Hän kommentoi kovaan ääneen pelinkulkua, jokaista tekemäänsä asiaa ja kaikkea muutakin turhanpäiväistä. Kuramochi muistaa pelanneensa tätä peliä aikaisemminkin, olleensa ihan hyväkin. Haruichi hänen vieressään on keskittynyt pelaamiseen, silmät tiukasti kohti televisiota, jonka ruutu on jakautunut näyttämään molempien pelaajien edistymistä.
Yhtäkkiä Haruichi painaa kyynärpäänsä nopeasti Kuramochin kylkeen ja ennen ensimmäistäkään ajatusta Kuramochi nappaa peliohjaimen hänen kädestään, kun Haruichin koko vartalo valmistuu aivastukseen. Hän pitää Haruichin hahmon pinnalla samalla, kun Haruichi selviää aivastuksestaan ja nappaa ohjaimen takaisin.
”Sinä! Sinä pelasit Haruichin puolesta!” Sawamura kohahtaa ja tuijottaa heitä silmät ymmyrkäisinä.
”Hän aivasti!” Kuramochi puolustautuu ja ei oikein ymmärrä, miksi kaikki ovat kääntyneet tuijottamaan heitä.
”Miten sinä voit jatkaa noin vaan? Haruichi oli pelaamassa! Miten sinä tiesit?” Sawamura kysyy ja pausettaa pelin.
”Miten niin tiesin?”
”Että Haruichi aivastaa!”
”No, eikö se nyt--, hän tökkäsi minua!”
”Eihän se ole mikään syy!”
”On se nyt syy!” Kuramochia alkaa ärsyttää Sawamuran mekastus. ”Jatkakaa sitä peliä nyt, en sekaannu enempää.”
Hän ei käänny katsomaan Haruichia, mutta tuntee tämän edelleen vasten omaa kylkeään. Peli jatkuu, eikä Kuramochi kiinnitä siihen enää huomiota. Kun hän lopulta pelin loputtua käännähtää toivottamaan onnea voittajalle, Haruichin korvat helottavat samanvärisinä hiusten kanssa.
Söpöä. 3.Kevät alkaa näkyä jo, mutta ilma on vielä hieman kirpeä aamuisin, kun Kuramochi spurttaa aamulenkilleen. Asuntolalla on hiljaista, ehkä koska Sawamura on vielä nukkumassa, tai koska muut ovat jo lähteneet. Kylmä ilma viiltää poskia vasten, kun hän kevyestä hölkästä kiristää tahtia. Maasto muuttuu, koulun tutut rakennukset jäävät kauas, kun hän juoksee samaa reittiä, jota on tottunut näinä kolmena vuonna kuluttamaan. Tuntuu hyvältä juosta, aurinko on nousemassa ja kenkä nousee helposti. Pelit ovat edessä ja niiden mukainen adrenaliini vielä tulossa, vielä ei ole aika stressata.
Hetken juostuaan hän havahtuu ajatuksistaan nähdessään edessä tutun hupparin. Joku muukin on päättänyt lähteä kuluttamaan samaa reittiä. Hän spurttaa nopeampaa eteenpäin ja huutaa aamutervehdyksen, kun pääsee sopivan lähelle. Edellä mennyt kompastuu askelissaan ja Kuramochi ehtii juuri napata kiinni olkapäästä ennen kuin toinen olisi kompuroinut.
”Yoh-san?” Haruichin silmät ovat hämmentyneet.
”Haruichi?” hän kysyy, vaikka kysymys onkin melko turha. ”Aamulenkillä?” hän jatkaa, vaikka mieli tekee juosta pois häpeissään. Miksi muutenkaan Haruichi täällä olisi, jollei aamulenkillä? Herätys, Yoichi!
”Niin, ky-kyllä, päätin lähteä hieman aikaisemmin tänään”, Haruichi vastaa ja hänen poskilleen kiipeää pieni punoitus, kenties vain kirpeän ulkoilman takia. Kuromochi ei halua ajatella asiaa enempää.
”Niin, nätti kelikin on!”
”Niin.”
”Tai siis…”, Kuramochi aloittaa ja Haruichi kääntyy katsomaan häntä, posket edelleen punoittaen ja huulilla ujo hymy. ”Olethan sinä nyt nätimpi.”
”Yoh-san?” Haruichin hiljainen ääni on kysyvä, kun Kuramochi ei vastaa hänen katseeseensa. ”Tar-tarkoitatko sitä?”
”No joo, kyllähän sitä…”, Kuramochi sanoo ja potkii hiekkatien pikkukiviä kengän kärjellään.
”Kiitos, Yoh-san”, Haruichi ottaa yhden askeleen lähemmäs, ja pian Kuramochin näkökenttään, joka nyt rajoittuu vain kengänkärkiin, ilmestyy toiset kengät.
”Ethän sinäkään…”, Haruichi aloittaa, mutta ei selvästi tiedä, miten jatkaa. Kuramochi kohottaa katseensa.
”Mitä?”
”… ole niin huononnäköinen.”
”Älä leiki kanssani, en ehkä kestä sitä.”
”En voisi! En…, tai siis… Tarkoitan sitä.”
”Ihan totta?” Kuramochi yrittää etsiä valheen merkkejä Haruichin katseesta, mutta Haruichin silmät vakuuttavat hänen puhuvan totta.
”Luuletko…?”
”Mmh…”
On paha sanoa, kumpi liikkuu ensin, sillä he ovat miltei vastakkain, niin lähellä jo valmiiksi. Ehkä se on toinen heistä tai ehkä se on vain viimeinen niitti sille yhteensopivuudelle, joka on ollut heidän mukanaan jo alusta asti. Huulet ovat arat, kysyvät, toisiaan vasten, kun he painautuvat lähemmäs toisiaan. Ehkä se on hieman pelottavaa, kuinka synkassa he ovat, vain vuoden, kahden kokemuksella, mutta ehkä se tekee siitä myös kiinnostavaa. Mitä se voisikaan olla vielä muutaman vuoden kuluttua? Kymmenen vuoden kuluttua? Onko sallittua haaveilla sinne asti?
He erkaantuvat nopeasti, molempien posket nyt punaiset, mutta silmät kiiltävät innosta.
”Onko tämä nyt seuraava askel?”
”Hyahah, miksipä ei, Haruichi.”
Loppuaamulenkki meneekin vielä leppoisammissa tunnelmissa, eikä hymy hiivu huulilta koko päivänä, vaikka Sawamura onnistuu taas jotenkin pesemään värilliset ja valkoiset pyykit samassa.
