Dragonlance: Rakkauden tekoja | K-11 | Raistlin/Laurana

[Melodie]

Nimi: Rakkauden tekoja
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: K-11
Fandom: Dragonlance
Paritus: Raistlin Majere/Laurana Kanan

Tämän on tarkoitus sijoittua jonnekin sinne Hylkylahden majataloon, mutta (kauhukseni) en löytänyt hyllystäni oikeaa kirjaa enkä näin ollen pääse tarkistamaan kaikkia canonin yksityiskohtia.

Tämä inspiroituu inspiroidu kuvasta -ketjun tästä kuvasta.

–

Rakkauden tekoja


Hän tietää että sanoi näkevänsä Lauralanthalasan kauniilla kasvoilla pelkkää kuolemaa, mutta ei se tarkoita etteikö hän silti haluaisi tätä. On nimittäin muitakin aisteja kuin näkö, ja hän kyllä voi tuntea tämän pehmeät muodot. Silmät voi aina pitää kiinni.

Vaan eipä taitaisi hänen runnellusta kehostaan olla suorittamaan rakkauden ihmeitä, hän yskisi verta ennen kuin saavuttaisi täyttymyksen. Silti, jos joskus ei jaksa ajatella kovin paljoa, voi kuvitella kuinka tämän lämpimät kädet avaisivat hänen kaapunsa; haaveissa hänen ei tarvitse olla kyvytön tai välttämättä edes ilkeä – vaikka yleensä hän kyllä on.

Mutta joskus, kun Caramon on kovin kiireinen, ja Raistlin kovin tuskissaan, Laurana tulee varovaisin askelin hänen vuoteensa vierelle ja hoivaa häntä. Raistlin teeskentelee kiittämätöntä vaikka tietää olevansa elämänsä velkaa muille. Se ei nimittäin ole kovin helppoa. Hän juo vettä huulilleen kohotetusta kupista ja odottelee unta.

Hän tuskin olisi koskaan ollut Tanisin veroinen rakastaja, mutta joku voisi pitää epäreiluna sitä, ettei hän päässyt edes yrittämään. Toisaalta hänhän vaihtoi kaiken – kaiken – siihen voimaan, joka hänen suonissaan nyt palaa. Laskelmoituja ratkaisuja, kaikki. Ei silti yksinkertaisia.

Yhtenä yönä myrskyää, eikä Laurana tietenkään pelkää myrskyä, niin kuin ei pelkää Raistlinkaan. Hän näkee kukkien kuihtuvan Lauranan vuoteen viereellä ja yskii, varovaisesti. Laurana nousee vuoteestaan jossa on kuunnellut sateen ropinaa ja tulee Raistlinin luo, kysyy vaimealla äänellä onko tämä kunnossa.

Raistlin luo Lauranaan kaikkein lempeimmän katseensa ja vakuuttaa, että kaikki on hyvin. Kysyy, kuinka Laurana itse voi.

Ja yllättäen Laurana kertoo, jotain siitä miten odottaminen on raskasta, kuinka hän kaipaa Tanisia, kuinka maailma näyttäytyy nykyään aika hurjana, eikä Raistlin oikeastaan jaksa kuunnella mutta pitää kasvoillaan kiinnostuneimman ilmeensä kunnes Lauranan pehmeät hiukset valuvat hänen poskilleen ja nainen painaa huulensa hänen huulilleen.

Epäröiden Raistlin vetää tämän vuoteeseen vierelleen ja tunnustelee niitä pehmeitä muotoja. Naista ei vaikuta vaivaavan, sillä tämä itsekin tutustuu Raistlinin kaavunalaisiin ihmeisiin, ja hetken ihmellisyydestä kertoo sekin, että kerrankin Raistlinin keuhkot eivät petä häntä. He koskettelevat toisiaan hätäisesti ja himokkaasti, kunnes jonkun vuode narahtaa ja Laurana kavahtaa tiehensä.

Loppuyön Laurana valvoo ajattelemassa Raistlinin ihon kuumuutta ja Raistlin Lauranan hiusten tuoksua. Aamulla asiaan ei palata.

[tellie]

Aamulla piti melkein nipistää itseään kun huomasin, että täällähän on tuore DL-teksti joltakulta muuta kuin minulta eikä ihmetystä ainakaan vähentänyt se, että kysymyksessä oli inspiskuvateksti - ja vielä minun kuvavaihtoehdoistani! En kyllä voi kieltää, etteikö Raistlin olisi käynyt omassakin mielessä, kun näin sen tiimalasikuvan, mutta oletin porukan tarttuvan enemmän ajan ottamiseen tai antamiseen tai sitten kelloseinään ja lähtevän agenttitouhuihin. Eli aika kaukana tilaustyöstä kuitenkin xD

Hylkylahden majatalosta minulla ei ole mitään muistikuvia. Kävin antikvariaatissakin tänään vähän vilkuilemassa DL:ää, mutta Hylkylahden suhteen tuli melkoinen vesiperä vedettyä. Ostin sitten Tuomion prikaatin. No kun halvalla sai.

Vaan asiaan!

Se, mikä minulle tuotti tässä ensimmäisen ja ehkä merkittävimmän Jännän Äärellä -hetken, kunhan pääsin yli enimmistä lukutäpinöistäni ja pystyin analysoimaan, oli aikamuotovalinta. Preesens on tämäntyyppiselle tekstille metka valinta, erityisesti kun canon on imperfektissä. Näen siihen kaksi syystä, joista ensimmäinen: Raistlin. Siinä on herra, joka ei aikamuotojensa kanssa heitä turhaa läpändeerosta, ja toisaalta myös herra, jonka kanssa saa aina miettiä, mikä osa mielestä oikeastaan on äänessä. Toinen syy on sitten kaunokirjallisuuden perussetti, hetken tunteen tuominen tekstiin. Yhdessä näistä kahdesta tulee ainakin minulle sellainen fiilis, että tässä on Raistlin omassa mielessään puhtaimmillaan, nykyhetkessä siinä missä kaikki muutkin, kun taas Fistandantilus on enemmän orientoitunut menneeseen ja tulevaan. Vaan eipä tämä "puhdaskaan" Raistlin mikään varsinainen empatian ja yleisen kiltteyden ruumiillistuma ole, ja hyvä niin, noin niin kuin IC:nä pysyttelemistä ajatellen. Vinkeä ja hyvin pelittävä ratkaisu siis.

Kieli on ihanan simppeliä ja helppolukuista, sellaista sopivan arkista. Kikkailuille on aikansa ja paikkansa, mutta himokas käpälöinti jaetussa huoneessa ei minusta todellakaan kaipaa turhaa neppailua Toisaalta tykkäsin, että ei menty liiaksi yksityiskohtiin käpälöinnissä. En minä sitä nyt silleen periaatteesta vastusta, mutta jotenkin nämä alhaisemman ikärajan touhut ovat minusta uskollisempia canoniselle fiilikselle. No, makuasia, ja toisenlaisessa tekstissä olisin varmaan toista mieltä.

Kun nyt käpälöinnistä päästiin puhumaan, niin Lauranan rooli on tässä myös aika mielenkiintoinen. En ole ihan varma aikajänteestä, koska mainitusti en muista Hylkylahden majataloa enkä siis myöskään sitä mihin aikaan tapahtumat sijoittuvat, mutta Lauranan ja Tanisin suhteen tietyissä vaiheissa huomioon ottaen on oikeastaan yllättävänkin helppo uskoa, että Laurana voisi tehdä jotain harkitsematonta, jota mitä todennäköisimmin myöhemmin katuu.

[Melodie]

Hah, arvasin ettet ole voinut sitä kuvaa lähettää ajattelematta yhtään Raistlinia! En kyllä ollut aattellut kirjoittaa Dragonlance-fikkiä mutta sitten kävi ilmi että olin kuitenkin kirjoittamassa.

Elikkä muistikuvissani kaikki palloilivat Hylkylahdessa jossain majatalossa sillä aikaa kun Tanis oli panemassa Kitiaraa, ja Raistlinilla ja Lauranalla oli joku latautunut hetki jossa Raistlin sanoi että vaikka Laurana on pitkäikäinen niin hän silti näkee tämän kuolleena. Mutta nyt kun löysin Talviyön lohikäärmeet niin eihän Laurana ees ole siellä Hylkylahdessa. Eikä niillä majatalokuvauksilla muutenkaan suuremmin mässäillä... Joten Raistlin varmaan sanoi kauniit sanansa jossain muualla (mutta en tiedä missä! Syyshämärän lohikäärmeet tiedän lainanneeni pois joten ei tartte sitä ainakaan etsiä tarkistelavaksi) tai sitten olen vaan kuvitellut ne. Joten tämä ei nyt sovi kanoniin ollenkaan niin kivasti kuin olin ajatellut!

Kiitos kovasti kommentistasi! Oli hauska lukea analyysia ajasta ja hahmoista. Muistelen (mutta sehän ei selvästikään tarkoita yhtään mitään...) että Lauranalla olisi jossain vaiheessa ollut ihan ystävällisiä tunteita Raistlinia kohtaan! (Kauhee ku selailin nyt noita kirjoja ni vieläkin tuli kauheat aggressiot kun Joentuuli ilkeili Raistlinille. ) Näen siis tällaisen skenaarion ihan miltei mahdollisena!

[Kaarne]

Siis mitä! Melodie on kirjoittanut Raistlinista, mutta tekstiä ei ole linjattu minulle, mikä karmea vääryys! Tämähän oli nimittäin ihastuttava! Raistlin oli sopivasti katkera ja kuitenkin myös laskelmoiva ja kylmä, muttei kuitenkaan varsinaisesti julma, ja Laurana nyt oli aika Laurana (hänestä minulla ei ole kauheasti muistikuvia). Oon myös hämmentynyt, koska minulle tuli kanssa joku härö majatalokohtaus-flashback tuosta sinun vastausviestistä, mutta ehkä se tarkoittaa sitten vaan sitä, että on tullut aika lukea nää kaikki uudelleen.

Tää oli hieno! Fiilistelin ihan huolella, ah! Raistlin best, edelleen. ❤️