Title: Paikka varattu (Dazaille)
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Bungou Stray Dogs
Pairing: Dazai Osamu/Kunikida Doppo
Genre: Joku söpö hölmöily
Rating: S
Disclaimer: Asagiri Kafka ja Harukawa Sango ovat sarjan alkuperäiset ideanikkarit. Minulla ei ole oikeuksia hahmoihin tai heidän maailmaansa, lainaan vain. En ole saanut tämän ficin kirjoittelusta korvausta keneltäkään.
Summary: Kunikida ei saa työrauhaa.
A/N: Enpäs olekaan ennen kirjoittanut Kunikidazaita näin matalalla ikärajalla
Mutta mulle tuli mieleen muutama viaton söpö kohtaus heidän välilleen, ja kyllähän nämä nyt täytyy kirjoittaa! Tässä nyt tämä ensimmäinen, loput tulee sitten joskus. Jos saisin vielä yhden sopivan idean, niistä muista saisi oivasti sellaisen ”3 kertaa kun” -tyylisen paketin. Katsotaan miten niiden kanssa käy.
Paikka varattu (Dazaille)Kunikida istui raskaspuisen pöydän ääressä täydessä työn touhussa. Hän oli levittänyt eteensä lukuisia dokumentteja ja vuorotellen tutki huolella niistä jokaista, jottei häneltä jäisi huomaamatta yhtäkään tärkeää yksityiskohtaa. Hänen vastuullaan oli käydä läpi uusimman tapauksen kirjallinen aineisto, jota oli paljon, eikä hän halunnut tuottaa Fukuzawalle tai muille pettymystä. Hänen perfektionisminsa ei edes antanut siihen mahdollisuutta – töille annettiin aina sata prosenttia, joten mikään ei myöskään saanut häiritä häntä. Hän ei
todellakaan halunnut kohdata yhtäkään häiriötekijää kesken töidensä.
Valitettavasti joskus elämässä kuitenkin sai juurikin sen, mitä ei halunnut.
”Kunikiiida-kuuun”, harvinaisen tuttu ääni kiekaisi. Kunikida hätkähti niin, että melkein repäisi kädessään olevan paperin kahtia. Maailman tehokkain häiriötekijä oli juuri astunut huoneeseen.
”Painu helvettiin, Dazai!” hän karjaisi takaisin. ”Uskallakin tulla häiritsemään minua! Minulla on töitä!”
”En tietenkään tule! Totta kai annan sinulle työrauhan”, Dazai lupasi leveästi hymyillen.
Kunikida ei aivan luottanut niihin sanoihin, varsinkin kun Dazai koko ajan steppaili häntä kohti. Hän mulkoili tätä epäilevästi ja suorastaan pahantahtoisesti, toivoi karkottavansa tämän pelkällä murhaavalla katseella. Mutta eihän se tietenkään toiminut, Dazai kun oli joko liian typerä huomaamaan tai itsetuhoinen välittämään moisesta. Tai sitten tämä oli molempia. Itse asiassa tämä nimenomaan oli molempia.
”Sinä lupasit olla häiritsemättä”, Kunikida murahti kääntyessään tuolillaan niin, että he olivat Dazain kanssa vastatusten.
”Onko tämä paikka vapaa?” Dazai kysyikin piittaamatta lainkaan Kunikidan sanoista ja sen sanottuaan istui muitta mutkitta tämän syliin.
”Dazai, sinä istuit juuri syliini”, Kunikida sanoi pelottavan tyynellä äänellä. Suoni hänen otsassaan tykytti uhkaavasti. Aivan hetkenä minä hyvänsä hän räjähtäisi ja linkoaisi Dazain sylistään ikkunan läpi pihalle asfalttia syleilemään.
Dazaita pahaa enteilevät sanat eivät kuitenkaan huolettaneet. ”Et vastannut kysymykseeni”, hän tuumasi sen sijaan yhä hymyillen leveästi, loisti kuin Naantalin aurinko.
Kunikida puri hampaansa niin tiukasti yhteen kuin vain kykeni. Hän todella halusi lennättää Dazain sylistään helvetin kuuseen ja haukkua tämän pataluhaksi, kun tämä lupauksestaan huolimatta ei antanutkaan hänelle työrauhaa vaan tunki syliin. Mutta koska hän oli erittäin räjähdysalttiista luonteestaan huolimatta myös erittäin heikko Dazain edessä, hän ei lopulta tehnytkään niin.
Sen sijaan hän huokaisi ja kietoi käsivartensa Dazain ympärille.
”On se sinulle.”
Ehtisihän niitä papereita katsoa vähän myöhemminkin.