Nimi: Tarkoin punnittua spontaaniutta
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Otabek Altin/Yuri Plisetski
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Romance, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Aika, paikka ja ympärillä olevat ihmiset eivät aina luo sitä mielikuvaa, että kohta jotain odottamatonta tapahtuu
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteisiin
Idän temppelin paluu ja
FFF1000 sanalla kaakko ja
fluffy10 #4. Tässä Otabek on 21-vuotias ja Yuri on keväällä täyttänyt 18-vuotta.
Tarkoin punnittua spontaaniutta
Otabek oli miettinyt, harkinnut ja punninnut asiaa monelta kantilta. Hän oli viimein tullut siihen tulokseen, että nyt oli sopivan epäsopiva aika toteuttaa hänen suunniteltu ja silti epämääräisen epätarkka mutta tarkoin mietitty suunnitelma. Oli lokakuun alku, eli mitäänsanomaton kuukausi toisten joukossa. Ja samalla kilpaluistelijan kiireisintä aikaa, kun ensimmäinen Grand Prix sarjan kilpailu oli vasta käyty ja toinen osakilpailu oli kohta edessä ja epävarmuus siitä kuka pääsee finaaliin, leijui kaikella tavalla epävarmana ilmassa ja mitä vain saattoi tapahtua. Kuka tahansa voi loukkaantua ja toisaalta kuka tahansa voi yllättää ja nousta kilpailun kärkeen.
Kaiken sen keskellä Otabek oli kutsunut Yurin Almatyyn, kaakkoiseen osaan Kazakstania. Hän vieraili paljon Pietarissa ja Yuri oli usein hänen luonaan Almatyssa. Tavallista arkista yhdessä olemista ja turinointia Yurin kanssa, mikä oli ihan parasta heidän seurustelussaan. He olivat puhuneet enemmästä, siitä mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Tällä hetkellä he joutuivat kulkemaan kahden maan väliä ja jatkuva erossaolo oli yhä useammin henkisesti kuluttavaa heille molemmille.
”Yuri, tänään on minun vuoroni tanssittaa porukkaa. Olen varannut levyt ja kappaleetkin jo. Et voi kieltäytyä, sillä sinä tulet mukaani”, Otabek totesi kuin itsestäänselvyytenä että Yuri
ei jäisi lojumaan hänen kämpilleen. Niin oli pari kertaa käynyt, mutta tänään ei kävisi niin.
”Mitä jos en viihdy siellä?” Yuri yritti.
”Kerro, milloin et ole viihtynyt kun olen valinnut musiikin?” Otabek puolustautui.
”No, minä tulen.”
”Tietysti tulet, tänään sinulla ei ole vaihtoehtoja.”
Yuri kohotti vähän kulmiaan. Eihän tässä päivässä ollut mitään ihmeellistä. Eihän? Oli hän ennenkin ollut klubilla Otabekin dj-vuorolla ja viihtynyt mainiosti. Otabek piti mitä mainioimpia välispiikkejä, mutta ei jaaritellut turhia. Ja musiikki oli aina tanssittavaa. Mukana oli tuttuja kappaleita ja muutamia yllätyksiä. Otabek pukeutui yhteen cooleimmista dj:n asuistaan, eikä se jättänyt Yurille paljon vaihtoehtoja. Hän pukeutui mielellään samaan tyyliin, mustaan asuun, jossa oli siellä täällä niittikoristeita.
Otabek nosti suuren repun täynnä levyjä Yurin selkään ja he nousivat moottoripyörälle. Otabek pysyisi vesiselvänä koko illan, se oli hänen osansa. Yurilla oli lupa nauttia pari pientä shottia, jos niin halusi. Yleensä Yuri joi ehkä yhden, joskus jopa sen kaksi, mutta muut juomat maistuivat paljon paremmilta sitä paitsi ne antoivat paremmin virtaa vaikka koko yön läpi. Klubin vakiokävijät tunsivat Otabekin ja he olivat oppineet tuntemaan parin vuoden aikana myös Yurin. Heidät tiedettiin maineikkaina kilpaluistelijoina, mutta enemmän he olivat klubilla ollessaan jotain muuta.
Klubi avasi ovensa puoli kymmeneltä ja tasan kymmeneltä Otabek alkoi soittaa sille illalle tarkoin valittua musiikkia.
”Räväkkää iltaa kaikille”, Otabek spiikkasi ja laittoi ensimmäisen levyn pyörimään. ”Tehdään tästä illasta ikimuistoinen.” Valot himmenivät ja väki alkoi tanssia. Yuri istui Otabekin vierellä, kuten hän aina teki ensimmäisten kappaleiden aikana. Hän joi ensimmäistä juomaansa ja pääsi vähitellen tunnelmaan. Ensimmäiset kappaleet olivat sen hetken soitetuimpia tanssittavia kappaleita menneen vuoden ajalta.
Sen jälkeen Otabek laittoi levylautaselle kotimaista uusinta uutta. Tanssiva väki muodosti muutamia piirejä, joissa tanssi jatkui. Yksi Otabekin ystävistä tuli hakemaan Yurin mukaan ja niin hän katosi tanssilattialle. Musiikissa erottuivat vanhat kansansoittimet nykyaikaisten soitinten lomassa.
”Mukana tänä iltana kappaleita tunnetuista elokuvista viime vuosilta”, Otabek kertoi ja seuraavat parikymmentä minuuttia täyttyi seikkailuntäyteisestä musiikista.
Kun Otabek laittoi kestosuosikin Rasputinin tanssiremixin soimaan, tanssijat yllyttivät Yurin nousemaan ylimmälle tanssikorokkeelle. Vakiokävijät tiesivät, että kappale tulisi soimaan kahteen kertaan, ensin venäjäksi ja sen jälkeen vielä englanniksi. Yuri oli keskipisteenä.
”Jatketaan iltaa venäläisellä discolla”, Otabek sanoi mikrofoniin. Hän antoi katseensa levätä tanssivassa poikaystävässään, joka tanssi täysillä ja nautti illastaan.
Otabek vilkaisi kelloonsa, joi vettä. Kohta olisi hänen aikansa.
Musiikki loppui ja antoi tilaa seuraavalle kappaleelle, joka ei ollut mikään muu, kuin Yurin gaalaluistelukappale parin vuoden takaa; Welcome to the Madness ja Otabek käänsi nupit kaakkoon. Hetken musiikki soi lujaa ja sitten hän hiljensi sitä vähän niin että se jäi soimaan taustalle.
”Toivottavasti olette viihtyneet”, Otabek sanoi ja sai innostuneen vastaanoton tanssijoilta ja ystäviltään.
”Yuri Plisetski!” Otabek kaiutti mikrofoniin niin että kaikui. Hän odotti että sai Yurin ja muun yleisön huomion itselleen. Yuri tuli lähemmäs dj:n koroketta. Otabek laskeutui korokkeelta vähän alemmas ja yllättäen polvistui. ”Yura. Sinä olet elämäni valo ja elämäni mies. Mennäänkö naimisiin?” Otabek kysyi.
Seuraavassa hetkessä meteli oli korvia huumaava, sillä tanssijat taputtivat, tömistivät ja vihelsivät yhtä aikaa. Kukaan ei takuulla kuullut yhtään mitään, jos Yuri yritti kysymykseen jotain vastata. Kaikki tutut tiesivät jo mikä Yurin vastaus olisi. Yuri ei ollut odottanut mitään tällaista. Ei tällaista käännettä tälle illalle. Melkoinen yllätys. Aika ja paikka puhuivat aivan toista kieltä. Ja silti hetki oli täydellinen, kun Otabek oli hänen edessään. Vilpittömänä, aitona ja odottavana.
Muutaman sekunnin Yuri vain tuijotti poikaystäväänsä ja sitten hän ei kuullut järisyttävän metelin läpi enää mitään. Suosionosoitukset olivat äänekkäät. Hän otti viimeisen askeleen poikaystävänsä luokse ja polvistui samalle tasolle kuin Otabek ja suuteli kevyen suudelman miehen huulille.
”Tietysti menemme naimisiin, olen sinun”, hän vastasi niin että se kuului auki olevaan mikrofoniin ja tanssivat väki jatkoi iloista metelöintiään.
Otabek nousi ja nosti samalla kädestä pitäen Yurin seisomaan. Hän kaivoi liivinsä taskusta sormuksen, jonka hän pujotti Yurin oikeaan nimettömään. Yuri katsoi sormeaan ja sitten Otabekia kasvoihin. Kaikki tapahtui aivan hetkessä ja aivan odottamatta ja silti hän oli usein miettinyt miten tämä hetki tapahtuisi, kun se koittaisi. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan että se tapahtuisi näin. Tämä oli älyttömän siistiä. Pauhun keskellä Otabek oli sulkenut mikrofonin ja muodosti huulillaan sanat.
Rakastan sinua, Yura.Beka, olen sinun. Aina. Vastasi Yuri huultensa liikkeellä. Hän toivoi että musiikki jatkuisi, sillä muuten hän alkaisi tunteilemaan liikaa. Vedet kolkuttelivat jo hänen silmiensä takana. Hän oli hitto soikoon
liikuttunut. Mutta niin vain onni tulvi aaltoina hänen rinnassaan. Ja aivan kuin Otabek olisi lukenut hänen ajatuksensa, sillä hän palasi levyjensä äärelle ja laittoi uudelleen viimeisimmän kappaleen soimaan.
”Tämä on kappale, jonka minun Yurani luisteli gaalaillassa voitettuaan kultaa. Ja tämä kappale on ensimmäinen, jonka äärellä työskentelimme yhdessä ensimmäistä kertaa. Olimme silloin vasta ystävystyneet. Tämä kappale on unohtumaton”, Otabek sanoi ja antoi Welcome to the Madnessin soida uudelleen.
Sen kappaleen ajan Otabek katseli vierellään istuvaa Yuria, kihlattuaan. Ja Yuri katseli häntä ja yritti vaivihkaa kuivata kyyneleensä silmäkulmastaan. Otabek otti Yurin oikean käden omaansa ja siveli peukalollaan sormuksen ylitse hänen pitkiä sormiaan. Hän palasi mielessään siihen hetkeen, kun hän oli poiminut fanejaan pakoilevan Yurin moottoripyöränsä kyytiin ja he olivat käyneet läpi Barcelonan kauniimpia nähtävyyksiä ja antaneet mahdollisuuden ystävyydelle. Se ystävyys oli puolen vuoden jälkeen saanut lämpimämpiä sävyjä ja nyt he olivat taas astumassa uuteen vaiheeseen.
Otabek tiesi Yurin mielipiteet tulevasta hääpäivästä, että juhlien olisi oltava tarpeeksi pienet ja salaiset, mutta ei silti mitenkään vaatimattomat. Hän ei halunnut sen vuotavan reaaliajassa julkisuuteen ja halusi pitää luistelun kaukana koko tapahtumasta. Yuri ei halunnut jämähtää joihinkin tuhansia vuosia muinaisiin kaavoihin, mutta oli paljastanut että halusi silti siellä olevan tiettyjä tuttuja asioita, kuten kukkia ja perinteisen sormuksen. Yuri oli hankala toiveissaan ja tämän illan aikana hän oli jo yrittänyt löytää jotain siitä, mitä Yuri halusi tuleviin häihin.
”Tämän yön viimeisen osuuden aika saakoon alkaa nyt”, Otabek sanoi mikrofoniin ja laittoi hitaan balladin soimaan. ”Pitäkää huolta toisistanne”, hän sanoi ja teki poikkeuksen laskeutuessaan itse tanssimaan vaikka oli vastuussa musiikista. Tämän kappaleen hän halusi jakaa kihlattunsa kanssa. Se oli yksi heidän yhteisistä kappaleistaan vuosien varrelta. Siihen liittyi hyviä ja hauskoja muistoja ja he loivat parhaillaan uutta muistoa elämänsä helminauhaan.
Hidas balladi antoi Yurille mahdollisuuden ankkuroitua kiinni Otabekin rintaa vasten ja siinä hän tanssi hymyillen ja onnellisena. Yksi Otabekin lähimmistä ystävistä nousi lavalle kun kappale oli päättymässä.
”Beka ja Yura!” hän sanoi. ”Suokaa itsellenne vielä seuraavat tanssit, en raaski katsoa teidän irrottautuvan toisistanne. Olette ihania”, hän sanoi ja Otabek nosti kättään kiitokseksi ystävälleen. Hän oli katsonut, että levy soittaisi vielä useamman romanttisen balladin.
Siitä oli jonkun verran aikaa, kun he olivat viimeksi tanssineet tällä tavalla, kiinni toisissaan ja näin rakastuneina. Hetki nosti kuitenkin muistoja ja tunteita pintaan. Yuri tiesi, että heillä olisi muutama keskustelu ja neuvonpito edessä. Mihin maahan he päättäisivät muuttaa ja millä aikataululla? Kuinka nopeasti he pääsisivät naimisiin? Yurille sillä ei lopultakaan ollut suurta merkitystä, sillä Beka olisi hänen perheensä ja hänen kotinsa, tulisi se olemaan missä tahansa. Hän havahtui kun Otabek suuteli hänen otsaansa ja hakeutui hänen huulilleen. Se oli viipyilevä suudelma, sinetti tämän illanvieton ylle.
Yhdessä he nousivat lavalle ja Otabek laittoi aamuyön viimeisen kappaleen soimaan. Yuri istui ja katsoi nyt kunnolla sormustaan. Se oli yksi niistä, joista hän oli sanonut Otabekille joskus että sellainen olisi upea. Se oli väriltään kultamusta ja kuvioitu. Mutta missä oli Otabekin sormus?
Missä se on? Sinun sormuksesi? Yuri muodosti sanat huulillaan kun Otabek katsoi häneen.
Se on taskussasi. Otabek sanoi ja viittasi katsellaan hänen housujensa taskuun.
Niinpä illan viimeisen kappaleen aikana Yuri pujotti täsmälleen samanlaisen sormuksen Otabekin sormeen ja jäi halaamaan kihlattuaan kuin ei ikinä enää irrottaisi otettaan. Siinä Otabek antoi hänen olla vielä senkin jälkeen kun musiikki loppui. Hän oli totta vieköön maailman onnellisin mies.
Kirjoittajalta: 6.7. on päivämäärä, jolloin itse aloin seurustella ihmisen kanssa, joka tänä päivänä on useiden vuosien jälkeen edelleen rinnallani. Joten laitan tämän fikin jo nyt luettavaksi, enkä odota kolmea viikkoa, onhan tämä valmis.
