Terveisiä Kommenttiarpajaisista!
Päädyin tähän tekstiisi, koska Juuson hahmo tuossa
Nykyisyyden valo -ficissäsi alkoi kiehtoa kovasti, ja halusin lukea hänestä lisää, mielellään mukavissa merkeissä. Pidin tosi paljon tästä(kin) ficistäsi, ja tässä oli minusta mielenkiintoista ja vetoavaa se, miten arkiset opiskelijatouhut ja niiden yksityiskohdat yhdistyivät Juuson ajatuksiin ja tunteisiin.
Tämä raapalesarja vei aivan ihanasti opiskelijatunnelmiin.
Minua nauratti tuo, että Juusolla oli vaikeuksia muistaa nimiä, ja kenellä ei olisi, kun yhtäkkiä tulee uusia opiskelijoita kymmeniä, joita pitäisi sitten opastaa. Ajattelin tätä lukiessa, että Juuso tuntui ihastuvan Samuliin ensisilmäyksellä, eikä tämän nimen muistaminen ollutkaan sitten enää kovin vaikeaa.
Oli hauska yksityiskohta, että haalarit hiostivat (sen ne todella tekevät!), mutta eivät niin pahasti, ettei Juuso olisi voinut ihailla Samulia samaan aikaan, niin kuin tässä tuli hienolla tavalla esiin:
Samulissa oli jotain samalla tavalla kiehtovaa, jotain mitä ei ehkä nähnyt mutta mikä kuitenkin oli läsnä. Vuorovesi saattoi laskiessaan paljastaa simpukoita ja muita meren aarteita – mitä Samulissa piili?
Mikko oli ihan mahtava kaveri Juusolle, ja jäin miettimään sitä, kuinka usein nuori heteromies (tai ainakin näin ymmärsin Mikon) voi olla noin suvaitsevainen, ettei häntä haittaa, että kaveri on kiinnostunut toisista miehistä. Mikko oli toisaalta niin suorasukainen, että se taisi olla melkein rasittavaakin Juusolle, mutta kyllähän tämä hänen asenteensa oli kaiken kaikkiaan riemukas.
Tuntui myös, että Juuso oli sen verran ujo, että tarvitsikin juuri suoraa puhetta ja tuollaista kannustusta:
”Mee juttelemaan sille”, Mikko karjaisi Juuson korvaan niin kovaa, että Juuso kavahti kauemmas.
”Häh? Kenelle?”
”No Samulille. Sä tuijotat sitä niin antaumuksella. Tuijotit koko viime viikon, herra paratkoon. Onhan mulla silmät päässä.”
Juuso huokaisi. Mikko oli niitä harvoja ihmisiä, jotka tiesivät Juuson olevan miehiin päin. Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.
Minua huvitti tuo Juuson keskustelunavaus, eikä ollenkaan siksi, että se olisi ollut huono, vaan lähinnä sen vuoksi, että sitä oli pidempäänkin harkittu, se oli jotain hyvin mieltä lämmittävää.
Mutta sehän johtikin aika kivaan keskusteluun ja mikä vielä parempaa, yhteiselle linturetkelle. Molempien poikien ujous ja vaivaantuneisuus oli aivan ihanaa ja hyvin käsin kosketeltavaa, tykkäsin siitä tosi paljon. Tästä välittyi niin hyvin sellainen mukavalla tavalla kiusaantunut tunnelma, kun päällisin puolin puhuttiin linnuista, vaikka molemmat olisivat varmaan halunneet puhua jostain ihan muusta.
Mutta jostain on aina lähdettävä liikkeelle.
Kuten muutkin ovat jo kommentoineet, pidin kovasti siitä, että tässä asetelma on näin päin, että Juuso on se muutaman vuoden vanhempi, koska tämä tuntuu olevan niin ujo, että ikäero jollain lailla tasoittaa sopivasti tätä paria, kun Samuli on ehkä kuitenkin se itsevarmempi näistä kahdesta. Huvitti tuo, mitä tässä tuotiin esiin molempien pukeutumisesta, ehkä eniten sen takia, että enää Juuso ei hävennyt vaatteitaan tai ylipäätään mitään, vaikka Samuli olikin niin tyylikäs. Juuso on selvästi edennyt jo pitkän matkan niistä yläasteajoista ja
Nykyisyyden valon kuvaamista ajatuksista.
Samuli oli ihailtavan perehtynyt lintuihin, ja mietin, että kun Juusolla taas ei ollut juurikaan tietoa aiheesta, hän tunsi itsensä varmaan vähän ulkopuoliseksi jopa tällaisella kahdenkeskisellä linturetkellä. Tai olisi voinut tuntea, ellei olisi ollut näin viihdyttävää katseltavaa:
Samuli oli yhtäkkiä osoittautunut niin paljon muuksi kuin arvoitukselliseksi komistukseksi, joka seisoi kampuksen pihalla kädet puuskassa muiden juttuja kuunnellen, eikä Juuso silti saanut hänestä silmiään saati ajatuksiaan irti. Vaikka ulkoilma oli raikasta ja vivahteikasta, Samulin läsnäolo ympäröi Juuson aistit kuin rätisevä sähkökenttä.
Voi, miten Juuson kaipaus ja ikävä Samulia kohtaan oli ihan käsinkosketeltavaa!
Aivan mahtavaa, että Samuli lähestyi Juusoa ja pyysi elokuviin. Nauratti kylläkin tuo, miten Mikko tuntui taas ilmestyvän kuin vieteriukko laatikosta ja oli tietysti vielä kuullut kaiken. Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että treffithän nämä olivat ihan selvästi.
Aluksi, kun leffateatteria kuvailtiin pieneksi ja intiimiksi, minun mielikuvitukseni alkoi jotenkin laukata, että minkähänlaisia elokuvia siellä esitetään? No ilmeisesti ei ainakaan sellaisia, joita hetken ajattelin.
Ilahduin siitä, että molemmilla tuntui olevan samanlainen elokuvamaku, kun Juuso viihtyikin yllättävän hyvin, ja leffasta riitti juttua jälkikäteenkin. Tuo loppu olikin sitten kaikkein paras, ja tykkäsin siitä niin paljon! Ihanaa, että se oli juuri Juuso, joka uskalsi nostaa kissan pöydälle, ja sitten Samulikin rohkaistui. Suudelma oli aivan ihana ja kaunis, ja sitä ja sen jälkeistä tilannetta olisi lukenut pidempäänkin.
Kiitos paljon tästä raapalesarjasta, jonka nimi yhdisti ihan loistavasti sekä kahden ihmisen välisen vetovoiman että tekniikan opiskelut. Tässä oli elämän makua, tunteita ja romantiikkaa hyvin onnistuneena yhdistelmänä. Ihailen aina sitä, kun joku osaa kirjoittaa originaalia ja vielä näin hyvin ja sujuvasti, kun minulta se ei luonnistu ollenkaan. Tämä oli tosi kiva lukuelämys.
