Alaotsikko: Mauri/Esko, Matti/Antti, humor, one-shot, Multifandom+Yhtyeen tuotanto-haaste
Nimi: Tule lähemmäs, Mauri
Kirjoittaja: jjb eli meikä
Fandom: Itse Valtiaat
Ikäraja: K-11
Genre: Humor, slash, one-shot
Paritus: Mauri Pekkarinen/Esko Aho, sisältää myös sivussa Matti Vanhanen/Antti Kalliomäkeä ja Sauli Niinistö/Tanja Karpelaa
Vastuuvapaus: Itse Valtiaat on
Anima Vitaen poliittinen satiiriohjelma, josta lainattuja hahmokarikatyyreja ja vitsejä lainaan ilman rahallista korvausta. Karikatyyrien alkulähteet, eli oikeassa elämässä olevat vastineet kuuluvat itselleen, eivätkä liity tähän ficciin mitenkään muuten kuin nimeään hahmoille lainaten, ja tarkoitus ei ole loukata millään muotoa.
Varoitukset: murteiden raiskaamista ja yleistä älyvapautta.
Tiivistelmä: Maurilla on ikävä sitä kun hän oli Eskon paras kaveri ja kynnysmatto.
A/N: Muaha, muahaha. En koskaan lakkaa syyttämästä Itse Valtiaita siitä, että istuttivat päähäni omituisen fiksaation Mauri Pekkariseen (Agenttimusikaali <3). Oikeasti, vaikka pakkomielteeni ei liity mitenkään oikeaan ihmiseen, vaan animoituun ukkeliin, niin tässä on hengenvaarilliseksi luokiteltavat perversiotilat aika lähellä. Ja sen nyt vain haluan sanoa, etten koskaan ikinä halua tavata herra Pekkarista reaalielämässä tämän jälkeen, olkoonkin ettei minulla ole mitään ongelmia erottaa tv-ohjelman hahmoa oikeasta ihmisestä. Kuten ei tällä ficilläkään, eli siis selvennykseksi, että tämä ei ole RPF:ää missään muodossa.
Niin, ja jos nyt vähän jotain (poliittista)taustaa tähän pitää antaa, niin eiköhän tämä sijoitu tuonne Itse Valtiaiden 7. tuotantokauden heituville, eli kevääseen 2004, että jos tänne nyt eksyy jotain oikeasti poliittista sekaan, niin siitä on viimeinen käyttöpäivä jo aikaa sitten ajanut ohitse:) Ja lisätäkseni absurdia huumoria tämä on myös vastaus
Yhtyeen tuotanto-haasteeseen Kaija Koon kappaleella
Tule lähemmäs beibi, sanat lopussa, sekä vielä lisäksi tämä on osa
Multifandom-haastettanikin. Sen nyt vain sanon että kirjoittaessa oli tosi hauskaa.
Tule lähemmäs, Mauri”Seppo, sinä savolainen vain rahtusen kalakukkoa älykkäämpi ystäväni, minkä maailmanihmeen takia Keskustan kokoushuone on lukittuna kahdella selvästi sota-aikaisella kotimaisvalmisteisella munalukolla, joiden avaimet ovat ties missä hävöksissä?” kysyi perin ärtynyt pieni mies koputellen piilokorkoista kengänkantaansa maahan kädet ristissä vaatien selitystä.
”Tuota, Mauri, tässä vähän pääs käymää nii...” kiertelevän savolaismongerruksen keskeytti eläimellinen murina sekä maata ravisuttava tärinä, joka vavisutti lattiaa. Seppo hymyili vaivaantuneena painautuen oveen kiinni.
”Voi hyvä Santeri Alkio sentään! Sirkuseläimistökö se siellä riehuu, vai oletko taas näyttänyt videokaseteilta ulkolaisia elokuvia Matille? Kyllähän sinä tiedät ettei meidän Matti siedä korpikasvatuksestaan johtuen mitään vilkkuvaloja edes näköradiolaatikosta käsin, montako kertaa se sinulle pitää oikein rautalangasta muotoilla? Tätä menoa joudun tökkimään kokoushuoneen pistorasian haarukalla tuusannuuskaksi ja sen jälkeenhän ei kukaan katso edes maakuntauutisia tässä lukaalissa.”
”Ei siellä mitää sirkusjuttuja ole, vaan ihan supisuomalaisia supikoiria”, korjasi Seppo vähän väenvängällä ja Mauri kurtisti kulmiaan ja nyrpisti nenäänsä samalla tavalla kuin kuunnellessaan opposition muminaa kyselytunnilla.
”Supikoiria Seppo?”
”Nii, no, nii. Sympaatisia nappisilmiä olivat siinä ja miulla sitte ollu syäntä niitä siihe tien vieree jättää, päältähän nee hesinkiläiseet oesivat ajaneet niillä... katumaastureillaan vai mitä ne nyt on, vähän niinko ne pantterit mitä mie Suomen turvaksi hankin, joss vaikka se ryssä tulis sieltä joku vähemmä kaunis päevä...”
Eläimet oven takana kuulokuvan perusteella tekivät selvää huonekaluista ja heittäytyivät jostain syystä vasten ovea muristen hurjasti. Jos ei paremmin tietäisi, niin sitä voisi kuvitella sisällä olevan ennemminkin tiikereitä kuin kissankokoisia metsäneläviä.
”Että sitä pitää olla aina ihan helisemässä sinun kanssasi Seppo... jos olisin piirun verran pidempi niin saattaisi harkita suutuspäissäni perinteistä turpaan vetämistä ihan vain turhaumien purkamiseksi, mutta taidan jättää sen nyt suosoilla väliin, koska lisäsenttien toivossa joutuisin varmaankin vierailemaan Tuomiojan huoneessa. Siitähän sitä sitten soppa syntyisikin kun keskusteltaisiin muutama tunti jakkaran palautusehdoista, että ketutukseni sinua kohtaan olisi ehtinyt jo hälvetä siinä sivussa kun ketutukseni Erkkiä kohtaan nousisi kohisten kuin turve suosta. Saattaisinpa mojauttaa siinä ehkä Ekiä leukaan ja tiedä siinä sitten mitä kävisi tällekin hallitusyhteistyölle sitten? Sitäkö sinä haluat mitä?”
Seppo käänteli päätänsä ja ison pyörän pyörimisen saattoi melkein kuulla, kun joku ajatuksen tapainen kieriskeli siellä jossain eksyneenä. Mauri kieritteli päätänsä ja huokasi syvään kuin lamakausi.
”Äh, unohda kaikki mitä sanoin. Mutta hankiudu eroon niistä tuhoeläimistä, eihän täällä voi tehdä työtä laisinkaan jos työtilat ovat palautuneet takaisin luonnontilaan.”
Sepon ilme oli ihan yhtä ymmyrkäisenä, selvästi terminologian ymmärtämisessä oli vähän säätämistä.
”Nii, siis mitä tehdä?”
”Työtä Seppo, kansanedustajan työtä”, Mauri murahti ja katsoi pahasti isoa miestä alta kulmien.
”Nii sitä, joo”, Seppo vastasi myöntävästi hetken mietittyään. ”Menin vaa vähän sekasin ko siehän aina naurat et ei poliitikko mitää työtä tee, mutta palkka juoksee ko sika pellossa.”
Seurasi yksipuolista röhönaurua.
”Muistathan sinä parahin toverini, että tuollaisten kommettien laukominen minulle on ihan sallittua, mutta jätät sitten moiset sutkautukset toimittajien kuulemattomiin.”
”Sehän on harvinaise selevä, niinko pihvi oikee.”
Mauri jatkoi päänsä pudistamista ja peitti kädellä naamaansa kyllästyneenä.
”Se on nyt sellainen asia, että minä olen perin kyllästynyt tähän toimintaan ja menen viettämään nyt ylipitkän pullatauon eduskunnan kahvioon...”
”Hei, mie tuun mukkaa!” Seppo tokaisi ja ja otti jo reippaita askelia oikeaan suuntaan.
”
Etkä tule!” Mauri kivahti ja tarttui tarttui miestä olasta ja tönäisi sitten hänet takaisin huoneen oveen niin että kolahti ja sisällä olevat pikkupirutkin hiljenivät mikrosekunniksi. ”Sinä hankkiudut noista elukoista eroon, vaikka sitten väkipakolla, mutta takaisin kun tulen niin oletan että kokoushuone on käyttövalmiina, eli tyhjänä, jotta siellä voi vapaasti lorvailla ja syljeksiä kattoon kuten kunnon vanhan maalaisliiton mies tekee päiviään pääksyttäen.”
”No millä mie ne sieltä saan, ovat nii jo tottuneet uutee kotiinsa”, Seppo valitti kivualiaan tietoisena siitä että nappisilmäiset otukset oven takana kuolasivat kuin raivotautiset parlamentaarikot ennen vaaleja.
”Hanki vaikka se katumaasturi, sama se minulle, toimi Seppo, toimi!”
”No perskuta...”
Yksin ja hartiat lysyssä ministeri Pekkarinen suunnisti kohti kahviota ja hillitsi halunsa kääntyä katsomaan raatelivatko supikoirat Sepon oven auettua, sillä mikä opetus se nyt olisi jos Mauri nyt heti juoksisi takaisin apuun, vaikka oli ollut niin pippurinen. Sitä paitsi elukoilla (kuten äänestäjillä) on tapana kuitenkin pitää Kääriäisestä aika tavalla, ja jos kerran hän oli saanut kirppukasat eduskuntaan asti, niin toki hän ne yksin poiskin saa.
Pullan tuoksusta unelmoidessaan Mauri huomasi, että käytävän päässä Antti Kalliomäen huoneen ovi oli auki. Ohi kävellessään hän sattui sivusilmällä huomaamaan myös Keskustan puheenjohtajan Vanhasen siellä tietysti istumassa mehukuppi kädessänsä ja molemmat miehet tuijottivat lautasta pöydällä.
”Ei mutta, jos Seppo on aivoja taannuttavaa seuraa, niin tottahan Matti on paljon fiksumpi tapaus!” Mauri järkeili itselleen, kohensi ryhtinsä näyttääkseen nyt vähän vähemmän pikkulapselta ja astui sisään.
”Päivää hallitustoverit! Mitä teette, jos sopii kysyä?”
Pitkähkö hiljaisuus ennen vastausta.
”Matti on istuttanut rairuohoa nurmijärveläiseen multaan”, Antti sanoi lakonisesti nostamatta katsetta multalautaselta, josta ehkä jos ihan tarkkaan katsoi niin tunkeutui esiin ihan hiuskarvan ohuita haivenia.
”Jaa.”
”Todella – todella mielenkiintoista. Nuorena sitä tuntikausia – kausia katseltiin miten ruoho kasvaa”, Matti jatkoi ja lasittuneesti tuijotteli lihakset ihan jäykkinä odottaen seuraavaa uskomatonta käännettä.
”Tai sammaleen leviämistä, minä ainakin villeinä vuosinani ennen kalkkeutumistani saatoin yömyöhään katsella miten sammal leviää kiveltä toiselle” Antti veistesteli ylpeänä taputellen kämmenellään sylissään olevaa valtionbudjettiehdotusta.
”Hulluja – hulluja aikoja!” Matti vastasi silmät selällään ja uppoutui entistä syvemmin ruohon tuijotteluun.
”Niin. Öh. Hullua”, Mauri sanoi ja yskäisi peitelleäkseen vaivaantumistaan. ”Sopiiko jos minäkin jäisin katselemaan?” hän kuitenkin jatkoi toiveikkaasti.
”Muuten kyllä, ilomielin, mutta huoneessani ei ole enempää penkkejä”, Antti totesi vastahankaisesti ja selvästi mielenkiinnottomasti.
”No etkö sinä voisi mennä Erkiltä pyytämään, tuskin hän nyt sinua turhaan läksyttää?” Mauri kysyi mahdollisimman kepeästi ja yritti näyttää todella pirteältä.
”Ja jättäisin monta minuuttia tästä jännitysnäytelmästä väliin?!”
”Ma- Mauri, häiritset höpötykselläsi minua ja Anttia, viitsisitkö poistua?” Matti sanoi ja työnsi tuoliaan lähemmäksi pöytää ja tuijotteli ruohoaan entistä tyhjempi katse silmissään. Samoi teki Antti ja he huokaisivat yhteen ääneen katsellen omaa näkemystään maailman kauneimmasta asiasta. Mauri perääntyi loukkaantuneena ovelle mulkoillen miten nuo kaksi miestä huokailivat lisää ja nojasivat liikuttuneina toistensa olkapäihin.
”Pöh, en minä teidän kanssanne olisi edes halunnut olla!” Mauri huudahti ja epähuomiossa kävellessään takaperoisesti käytävälle törmäsi suoraan oven toiselta puolelta, eli näkyvyyden peittäessä ohitse luistelevaan Sauli Niinistöön, joka kirosi kovaan ääneen kaatumistaan ja röökin lentämistä suustaan.
”Mitä
helvettiä!” Sauli ärisi ja polki polvellaan Maurin mahaa yrittäessään nousta pystyyn rullilleen.
”Ugh, nouse pois päältäni, murskaat sisäelimeni ja selkärankani. Toisin kuin teillä kokoomuslaisilla minulla vielä toistaiseksi sellainen onkin, vaikka kovasti siitä yritän päästä eroon.”
”Lopeta maidon juominen ja muut juitsut jotka ovat terveellisiä, niin kyllä se siitä surkastuu,” kuului sarkastinen kommetti samalla kun Sauli jo näpräsi sytkärinsä kanssa. ”Vai vieläkö teidän kepulaisten on pakko vetää suomisafkaa, joka maistuu käytännössä samalta kuin kuntapolitiikka eli ei miltään, tai aaltopahvilta parhaimmillaan.”
”Tiedoksesi vaan rehellisen maamiehen rankan työn tulos maistuu aina talvisodan hengessä vereltä, hieltä ja kyyneliltä, joiden aromit hivelemät jopa allekirjoittaneen paatunutta sielua täyteläisyydessään.”
”
That's just nice.”
Samalla Sauli veti savua keuhkonsa täyteen kuin edellisestä nikotiiniannoksesta olisi ollut pidempikin aika kuin yhdeksän ja puoli sekuntia. Puhallettuaan tervapilven edustajatoverinsa kasvoille Kalliomäen Antti kävi vetämässä oven kiinni ettei heidän kiintoisa hetkensä häiriintyisi sellaisesta pikkuaisasta kuin elämästä.
”Mokomatkin synnilliset...” kirosi Mauri noustessaan seisomaan.
”Koskeeko vanhan liiton poliitikon sydämeen uusliberaali seksuaalisuus vai ihanko tottumuksesta tulee päästeltyä homofoobisia lausahduksia? Vai Räsänenkö se on ehtinyt sinutkin aivopesemään”, Sauli tokaisi hoksattuaan pirullisesto mikä on homman nimi.
”Pöh, pidä sinä sänkykamaritarinasi ihan itselläsi, jos niistä olet kiinnostunut. Kyllä se nyt on kirjoissa ja kansissa että tuollainen... ystävyys, vai mikä lie nyt on on perin oudoksuttavaa demareiden ja kepulaisten kesken. Kyllähän se nyt jo ensimmäisissä lakikirjoissa sanottiin, että ei keskustalaisen tule olla sosialidemokraatin kanssa niinkuin toisen keskustalaisen kanssa ollaan tai painajainenhan siitä syntyy ja myrkyn lykkää”, Mauri saarnasi ja kohensi vihreää solmiotaan joka oli vääntynyt liiaksi oikealle vaikka sen piti olla tiukasti keskellä.
”Jep, jep, ja punamultahallitus on silti ihan ookoo?”
”Nyt ei puhuta mistään politiikasta vaan luonnonlaeista. Sitä paitsi, on se ilkeää olla ihan yksin kun Matti leikkii muiden kanssa ja Seppo on ihan tyhmä.”
Sauli kaiveli kynsiään ja näytti niin pitkästyneeltä, että olisi voinut luulla kyseessä olevan välikysymyksen valmistelu.
”Tiedätkö Maukka, tämähän kiinnostaa minua kuin kilo paskaa, ja viipyisin
eh- dot – to – mas – ti pidempäänkin, mutta kappas, alan olla myöhässä tapaamisestani Tanjan kanssa. Että tsaukki taukki, näkyillään!”
Kuului vain rullaluistimien kilahdus ja siellä se Pekkarinen seisoskeli yksinään taas ja hartiat lysyssä harmitellen monenmoisia asioita ääneen, eikä siinä tilanteessa oikein kahvi ja pullakaan oikein enää maittanut.
”No on se niin perin väärin että kaikilla muilla on niin loputtoman mukavaa ja meikä-Mauri se vaan joutuu omassa seurassaan tallustelemaan rakennuksen päästä toiseen. Ennen vanhaan sitä sentään olin vain Eskon potkusäkkinä enkä koko kansanedustuslaitoksen hovinarrina ja sivuutettavana pikkumiehenä!” Mauri kirosi ja pui nyrkkiä laahautuessaan kohti kahviota. Ne jotka kuulivat hänet eivät kiinnittäneet huomita, sillä milloinkas sitä nyt Pekkariseen yksistään kukaan mitään huomiota olisi kiinnittänyt. Edes Jan-Erik Enestam sanonut päivää, mutta se saattoi tosin johtua siitä pussista päässäkin, jostain syystä ei hurri ollut vielä keksinyt leikata silmänreikiä.
”Jos kyynelkanavani eivät olisi tuhoutuneet jo vuonna 79 tirauttaisinpa tässä nyt hiukan itkua.”
”Se on sitten neljä euroa viisikymmentäviisi senttiä, ja tuleeko muuta?” totesi kahvion blondi yhtä kiinnostuneena kuin kivi, ja kaatoi kahvia mukin puolilleen, niin että siinä oli oikein reipas maito- ja sokerivara. Mauri otti pullan lautaselle ja sotki kahviinsa niin monta palaa kotimaista sirkkasokeria, että ei sellaista lientä joisi Erkkikään ja valitettavasti Erkki ilmeistyi tyhjästä sen ääneen sanomaan.
”Täälläkö sitä vietetään omavapaata? Niin perin kepulaista, etten edes vaivaudu sille naurahtamaan, vaan katson sinua aina yhtä älykkäästi ja mutisen sivistyssanoja, joita kaltaisesi lantakasasta esiin pongahtanut sittisontiainen ei ymmärtäisi, vaikka viitsisin nähdä sen verran vaivaa että selittäisin niitä yhtään enempää. Tyydynkin vain istumaan tähän vastapäätä ja syvällä sisimmässäni halveksimaan sinua. Mutta tämä ei toki ole henkilökohtaista, sillä lähtökohtaisesti halveksin kaikkia paitsi itseäni. Eikä siitäkään voi olla aivan sataprosenttisen varma.”
Erkki istui oman kahvikuppinsa kanssa pöydän päähän ja heilautti jalan toisen ylitse kuten älyköillä on tapana. Siitä sitten voidaan olla toista mieltä mitä moinen jalat ristissä istuminen miehelle tekee, mutta toisaalta, milloinko sitä eduskunnassa olisi edes miehiä ollutkaan.
”Niin muutta, etkö sinä itksekin ole ylimääräisellä kahvipaussilla? On perin oudoksuttavaa, että syytät minua rikoksista, jotka olet itse valmis tekemään heti perässä, niin tyypillistä kuin se teille demareille onkin”, Mauri murahti sulatellen sokereita edelleen kahviinsa maistellen keitostaan enemmän tai vähemmän tyytyväisenä.
”Jos ajattelee todellisuutta noin kapea-alaisesti, niin saattaisin jopa myöntyäkin, mutta jos muistat, niin minun työnkuvaani kuuluu lähinnä
ajattelu, jos ymmärrät käsitteen, eikä sen ole väliä teenkö sen huoneessaan vai suhteellisen mukavasti pullakahvilla.”
”Vai jaahas. No se asia tuli kyllä nyt selväksi.”
Hetken seurattuaan edustajatoverinsa murjottamista Erkki tuli siihen lopputulokseen, että olisi ehkä hivenen kohteliasta kehitellä joku vähän sovitteleva keskustelun jatko, sillä riippumatta syvästä vastenmielisyydestään Keskustaa kohtaan he nyt kuitenkin olivat Maurin kanssa samassa hallituksessa, eikä sitten politiikan ulkopuolella (joka toki oli ammattipoliitikoille hyvin pieni railo elämässä) Erkillä ollut henkilökohtaisesti Mauria vastaan mitään sen enempää, mitä ei muka voisi liittää ihan kehentahansa muuhunkin ihmiseen, tai ihmisen kaltaiseen olentoon jolla on joko äänioikeus tai puolueen jäsenkirja. Se nimittäin ovatko todistetusti kaikki Keskustaa äänestävistä todella ihmisiä olikin sitten tutkimisen arvoinen asia, mutta Erkki huomaavaisesti päätti jättää tämän huomion väliin.
”
Kröhöm”, Erkki yskäisi vaivautuneena. ”Niin, vaikutat tavallista apaattisemmalta, ovatko Vanhasen kannatusluvut taas laskussa?”
”No eihän toki, te demarithan Mattia siellä kannattelettekin muutenkin. Tai ainakin Antti kannattelee” Mauri vastasi puraisten huultaan katkerahkosti.
”Jaa että kyseessä on mustasukkaisuusdraama, joka kliseisimmillään johtaa perisuomalaiseen kännipuukotukseen joku kaunis juhannusyö, vai kuinka?”
”No ei nyt sentään”, Mauri kielsi voimakkaasti ja heiluttaen kumpaakin kättään hyvin kielteisesti, mutta hetken päästä siirtyi nojaamaan poskeaan vasten vasenta kämmentään selvästi harmissaan. Erkki nojasi tuolissaan taaksepäin ja hymyili tietäväisenä, jos nyt tuon harvan parran alla lymyilevää ihan pientä virnettä nyt hymyksi saattoi kutsua.
”No ehkä minua nyt vähän harmittaa, sekö on tässä maassa rikos?” Mauri kivahti ja kääntyi kyljelleen ettei hänen olisi tarvinnut katsella Erkin kaikkitietävää virnistelyä.
”Ei vielä tällä hetkellä, mutta asiasta ollaan keräämässä valiokunnissa mielipidettä. Vaan eiköhän siitä parilla päiväsakolla pärjänne tulevaisuudessakin”, Erkki vastasi tavoitellen myötämielisyyttä äänessään, mikä nyt ei ehkä toiminut niin hyvin kuin oli tarkoitus, sillä hän oli menettänyt kykynsä ilmaista tunteitaan jo sylivauvana imettyään aatetta rintamaidosta.
”Äh, ai niin, kyllä minä sen muistion luin. Joka tapauksessa, kyllähän se nyt minua hiukan kiskoo kun meikäläinen otetaan joka käänteessa puolueen sisälläkin ihan yhdentekevänä lisäkappaleena, jota käytetään lähinnä pelkän pekkaroinnin välineenä! Ei sillä, etteikö se minulle sopisi, mutta saisi siitä toisinaan kiittääkin. Kyllä se oli toista Eskon aikana...” Mauri sanoi kaihoisasti ja Erkki käänsi päätään epäuskoisena valmistautuen pitkähköön saarnaan.
”Mutta jos nyt muistan oikein, ja minähän muistan aina, niin eikö Aho ensinnäkin aina mitätöinyt niin sinun kuin kaikkien muidenkin tekemisiä, esittänyt sinunkin ideasi ominaan, ei ottanut poliittista (tai muutakaan) vastuuta yhtikäs mistään, vaan mieluummin vieritti ne muiden, erityisesti sinun syyksesi. Puhumattakaan sairaasta omistushalusta, hulluudesta, yleisestä ärsyttämisestä, ylisuuresta kieroutuneesta egosta, vanhojen asioiden kaivelusta ja kaunaisuudesta, sekä aktiivisesta muiden ylitse kävelemisestä...”
”Niin mutta kuka nykypäivänä on nähnyt sen verran vaivaa että ihan henkilökohtaisesti kävelisi päältä!” Mauri huudahti täysin vakavissaan.
”Niin no, kai se sitten osoittaa tietynlaista pahuudelle sitoutumista kun alistaa puoluetovereitaan ihan vanhakantaisella tavalla, eikä sorru nykyaikaiseen puhelin- ja sähköpostihäirintään. Mutta jos sinua Mauri kiinnostaa edelleen Eskon kanssa veljeily ja kynnysmaton toimenkuva, niin mikset ota nokialaistasi käteen ja soita Eskolle. Saattaahan olla ettei sitä kyseisellä itseänsä jumalaksi korottaneella mulkvistilla ole tarpeeksi alaisia potkittavaksi persauksille ja saattaisi ottaa nostalgiatripin ihan antaumuksella vastaan” Erkki ehdotti äärimmäisen sarkastisesti, aivan samalla prosentuaalisella sarkasmin määrällä kuin olisi arvostellut nykydemariuden punaisuutta, mutta Maurilta taisi mennä ironia hiukan ohitse.
”Ei mutta, tuohan oli Alkiomaisen hieno idea! Teen niin heti.”
Maurin kaivellessa taskustaan valtavaa halkopuhelinta Erkki pudisteli päätänsä ja huomasi kahvinsa jäähtyneen inhaksi litkuksi, kun oli taas jälleen kerran puhunut koko sen ajan kun se oli lämmintä. Hän lohduttautui ajatuksella että kylmä kahvi kaunistaa, kuten hänen äidillään oli tapana sanoa. Tosin, kaikkien niiden vuosien jälkeen kun hän oli lipittänyt kylmää kahvia niin kyllä sen nyt jo vähän pitäisi jossain näkyä, sillä nyt ainakaan peilistä ei näkynyt yhtään enemmän tuloksia kuin valtion säästöyrityksissäkään.
”Niin, niin, onko Esko siellä? Ahon Esko, Esko Aho, tuo Suomenmaan melkein presidentti? Niin? Niin? Kyllä? Että yhdistetään? Perin ystävällistä”, Mauri mutisi ja jännittyneenä ja hikisenä puristi puhelinta kourassaan kuunnellen odotutilulilua tai mitä lie poppia odotellen yhdistääkö siellä kukaan häntä minnekään. Saattaisi olla tosin varsin Eskon tapaista pistää soittajat jonottamaan huonon musiikin parissa ensin tuntikaupalla ja sitten ohjaamaan joko samaan alkupisteeseen tai kylmästi katkaisemaan puhelun tyystin, mutta Maurilla oli aavistus että kyllä hän nyt vaivautuisi tällä kertaa vastaamaan. Olisi kyllä ehkä kannattanut sanoa vastaanottovirkailijalle kyllä nimi ensin.
”Kyllähän minä olen aina tiennyt että teillä kepulaisilla on lähes yhtä suuri masokistisuuden pakkomielle kuin minulla pistäessäni Lipposelle hanttiin, mutta tuo nyt on niin naurettavaa, että jopa naurahdan sille.
Hah. Siinä.”
Mauri ei tehnyt muuta kuin sihahti ja Erkki pyöräytti silmiään lievästi epäuskoisena nutustaen nisuaan siinä joutessaan salaa kiinnostuneena tulisiko sieltä vastausta vai ei. Vieläkin puhelimesta soi jotain ihmeen rasmusta ja sitten kuului kilahdus.
”Hei, Esko? Mauri täällä, hei. Pekkarinen.
Mauri Pekkarinen, etkö nyt muka muista? Vuosikausia ollaan tunnettu... syntymäpäivänäsikin olen aina lähettänyt kukkia. Suomalaisia kukkia... no siis, jotain pujoa olen tienreunasta repinyt. No älä nyt viitsi, kyllähän sinä nyt vanhan kunnon Maurin muistat, pieni mies, iso pää, paljon asiaa... niin? Niin? No muistithan sinä vihdoin.”
Hetken aikaa Mauri kuunteli höpötystä puhelimesta kerkiämättä sanomaan väliin juuri mitään ideologista ja äkkiä puhelu loppuikin ennen kuin hän oli sanonut hyviä päivänjatkojakaan, mutta yllättäin Mauri olikin kuin yksi Hangon keksi, röyhistellen rintaansa tyytyväisenä.
”No, oliko tarpeeksi piikikäs keskustelu että olomassaolosi todistelun tarve vähän parani?” Erkki kysyi hivenen halveksivasti.
”Kyllä, kyllä, niin perinteistä Eskoa, haukkui minua ensimmäisen viisi minuuttia, sitten hallitusta, sitten taas minua, sitten Tarja Halosta, sitten taas hiukan minua, sitten Keskustaa ja lopuksi pyysi minua kylään, että voitaisiin jatkaa tätä mielenkiintoista keskustelua perinteisesti saunan ja yksipuolisen kiusanteon merkeissä. Niin nostalgista kautta Santeri Alkion!” Mauri vauhkosi tohkeissaan ja kiirehti viemään mukinsa ja lautasensa likaisten astioiden tarjotinkärryyn, veipä siinä samalla Erkinkin puolitäyden kahvikupinkin kysymättä ensin halusiko hän vielä juoda, mutta eipä hän varmaan olisi niin halunnutkaan tehdä. Närkästyneenä hän kuitenkin laittoi kätensä puuskaan.
”Jaahas, jaa että Eskoa katsomaan. No älä nyt ainakaan ylipuhu häntä pyrkimään taas eduskuntaan tai siitä saattaa seurata aika nopeasti muilutus itärajan tuntumaan. Kukaan ei täällä enää Ahoa huvikseen kaipaa.”
”Älä nyt hölmöjä puhu, en minäkään nyt sentään niin sekaisin ole että kokopäiväisesti haluaisin taas olla kuin tossun alla. Sanos Erkki onko solmioni tarpeeksi keskellä ja pukuni siististi että kehtaan näin näyttäytyä ihmisten ilmoilla?”
Mauri pyörähteli lattialla muutaman kerran ympäri mustien kenkiensä korkojen varassa ja siloitteli puvustaan vähän ryppyjä pois. Vetipä hän vähän vihreää nenäliinaansa taskustaan näkyville, jossa oli luonnollisesti neliapiloiden kuvia.
Erkkiä lievästi sanottuna huvitti, mutta ei näyttänyt sitä millään tapaa vaan laukoi lakonisesti:
”Harvemmin olen tavannut toista yhtä keskeistä persoonaa kuin sinä Mauri.”
”Kiitos.”
”En nyt sanoisi että se oli kohteliaisuus, mutta olepa hyvä vain. Jos pyrit vielä keskustalaisempaan ulkomuotoon, niin voisit ehkä pukeutua perunasäkkiin ja pitää päässäsi maitohinkkiä. Mutta luulempa että tuo nyt kelpaa siinä missä mikä tahansa muukin.”
”Hyvä idea, mutta ei minulla taida olla moiseen prameiluun aikaa, pitäisi olla jo menossa. Esko odottaa...”
”Juuri ennen seuraavaa äänestystä?” Erkki tokaisi pilkallisesti vaihtaen päälimmäistä jalkaa.
”Niin milloinko sitä kukaan kansanedustaja olisi olut äänestyksissä edes paikalla? Mahdatko nyt itsekään vaivautua, sillä jos minä sinua yhtään tunnen, niin seuraavan kymmenen minuutin sisään olet uppoutunut johonkin niihin sosialidemokratian riemuidioottiteoksiin, josta ei kukaan ota mitään selvää ja unohdat siinä sivussa toteuttaa sitä lukemaasi politiikkaa. Vai eikö näin ole Erkkiseni?” Mauri vastasi vain hieman ilkeäsi vedellen takkinsa hihoja suoremmiksi samaan aikaan harkiten pitäisikö hänen sittenkin hankkia korkeammat korot kenkiinsä.
”
Touchè, Mauri. Keksisin vastakommentinkin ellen tietäisi sen menevän yli ymmärryksesi.”
Näiden sanojen siivittämänä edustaja Pekkarinen poistui paikalta hyvin tyytyväisenä itseensä, hymyili narikassa tytöille ja tunki heille käteen vähän ylimääräistä rahaa huolimatta siitä että se hyvin todennäköisesti voitaisiin tulkita jotenkin seksistiseksi ja päätti poistua eduskuntatalosta ihan etuovesta vastoi normaalia käytäntöään. Huvikseen hän juosta kipitti portaat alas, mutta pidätteli haluaan kiljua matkalla, sillä sitä ei koskaan tiedä missä luuraa Yleisradion toimittaja kameroineen ja tyhmine kysymyksineen.
”Pitäisiköhän minun ostaa tuosta jostain putiikista ihan Juhlamokka- tai Kultakatriina-paketti lahjaksi, vai olisiko turhanpäiväistä? Hmm, mitä nyt Eskon tiedän, niin saattaisi olla parempi suorilta hankkia jotain todella, todella kallista, niin ei löydy sitten niin paljon moitittavaa. Voisin vaikka hankkia omistusoikeuden pariin eekkeriin suomalaista talousmetsää, jossa ei ole luontoäiti käynyt edes kääntymässä... hitsinpimpula, tuntuu kyllä vaihteeksi sydämessä oikeasti kirpeältä. Kauhistuttaa kyllä ihan samalla tavalla kyllä myös. Mikäs se on sen Kaija Irmeli Kokkosen viisu joka kuului siinä jonotuksen aikana, siinä vasta oli sanat tähän tilanteeseen.”
Kuin tyhjästä ilmeistyi Maurin eteen mies tummissa laseissa ja liituraitapuvussa, joka röhisi ja selvesi kurkkuaan ja lausui seuraavaksi hyvin muodollisesti:
”Hakemanne sanat herra ministeri ovat: ”
Tule lähemmäksi beibi, viereeni jää, etkö nää että minäkin sua pelkään? Huomaatko kuinka jään silmiisi kii, ja eksyn yksiössäsi huoneisiin.””Ööh, no tuota veisua minä kieltämättä kyllä kielelläni pyörittelin, mutta mistä tämä äkillinen tietoisku?”
Tummanpuhuva mies ei hymyillyt vaan tyrkkäsi käteen käyntikortin jossa luki:
”Suomen songfic-assosiaation luvanvaraisentoiminnanyksikkön kenttätukipalvelu, lyhenteenä SuLaKe.
Toimipaikka: Salainen
Aukioloajat: 24/7
Internetsivut: Googleta””Jaa, olenhan minä teistä sulakkeen agenteista kuullut, mutta kuvittelin sitä demareiden jorinaksi.”
”Ei, virastomme on ollut toiminnassa eduskunnan hyväksynnästä jo vuodesta 2001 lähtien, mutta erinäisistä syistä työmme on ollut kovin ulkomaalaispainoitteista, itse asiassa kotimaankeikkoja on niin harvakseltaan, että meillä ei ole edes konttoria Suomessa, vaan olemme siirtäneen koko yritysjohdon Tukholmaan ja työläiset ovat Kiinasta. Kuten huomaat, minäkin olen kiinalainen.”
”No kappas” Mauri sanoi epävarmasti ja yritti kiertää miehen ympäri.
”Maksatteko laskun heti, vai lähetämmekö nimellä kotiin 14 päivän maksuajalla? Maksuun lisätään, teostomaksu, verot ja monta muuta pikku nippeliä, jotka lisätään sopimukseen niin pienellä präntillä, että ne näyttävät tulostustahralta.”
”No voi Santeri Alkio sentään, kaikestako sitä pitää nykyään maksaa... ja mitä minä tällä rahalla edes saan?” Mauri voivotteli ja kaivoi lompakkoa povitaskustaan samalla kun mies niksautteli niskaansa ja puristeli kättään uhkaavasti jos vaikka rahaa ei tulisi.
”29 euroa 95 senttiä kiitos herra Pekkarinen” mies sanoi ja seurasi hiukan molemmin puolista muminaa kun pikkuisia hilusia laskettiin, joita sitten olikin juuri paraiksi. Tyhjästä sulkakkeen mies repäisi kuittitulostusvälineen ja ojensi sen Pekkariselle ennen kuin heikkolaatuinen paperi tuhoutui auringonvalossa.
”No niin, nyt teillä on oikeus tämän fanfictionin aikana kuvailla suhdettanne Esko Ahoon Kaija Koon ”
Tule lähemmäs beibi” sanoilla missä muodossa tahansa, maksu on voimassa tämän kuun loppuun tai niin kauan kuin sanoja riittää. Hyvää päivänjatkoa.”
Tämän jälkeen mies pamahti savuna ilmaan ja kuittikin paloi poroksi, vaikka oli ihan pilvinen ja ruma päivä, ettei vaan voi asiasta yhtään valittaa.
”Suhdettani Esko Ahoon ja pah! No saattaahan se olla että Eskon vieressä on kiva olla ja kun niihin suloisiin lehmän kaltaisiin kepulaisilmiin kun pidemmän aikaa katselee niin kylmät väreet ne selkäpiissä ryömii, mutta lähestulkoon 30 euroa isoa rahaa siitä, että näitäkin kielikuvia sopii käyttää. On se vaan niin perin oudoksuttavaa!” Mauri saarnasi itsekseen vaikkei kukaan ollut kuuntelemassa ja otti taksin siitä Mannerheimin patsaan heituvilta, kun sattui niin sopivasti menemään ohitse ja äkkiäkös sitä oltiin Eskon nykyisellä työpaikalla, jonne oli yllättävän vaikea päästä sisään. Eskolle tyypilliseen tapaan hän ei ollut ilmoittanut yhtään kenellekään, että hänelle oli tulossa vieraita.
”Kyllä neiti te olette nyt väärässä, herra Aho minut nimenomaan tänne kutsui, en kai minä nyt huvin vuoksi puolta kaupunkia kulje käännytettäväksi vastaanotossa, vai kuulostaako se sinusta muka järkevältä?” Mauri suutahteli vastaanotossa pleksin takana istuvalle naiselle, joka jauhoi purkkaa ja kohotteli kulmiaan. Tiskin reuna oli niin korkealla, että Maurin oli varvisteltava pitääkseen nenänsä tiskin yllä ettei olisi ollut vain ruskea puhuva hiuspehko. Jota kyllä kieltämättä Suomen gallupin mukaan 76 prosenttia äänestäjistä luuli hänen olevan viime kevään tutkimuksen mukaan, jossa oli noin 3 prosentin marginaali.
”Poliitikoista ei voi koskaan tietää, on sitä täällä aikasemminkin tiedä mitkä Väyryset sun muut käyneet herra Ahoa kyselemässä enkä ole niitäkään sisään päästänyt” neiti vastasi kuivasti ja pyöritti purkkaa sormensa ympäri.
”No ettekö nyt voisi ottaa puhelinta kouraanne ja vaikka soittaa ja kysyä?” Mauri kysyi epätoivoisena, mutta sattumoisin ennen kuin nainen ehti kieltäytyä niin harmaasta hissista astui esiin itse Ahon Esko ja jostain alkoi kuulua spontaanisti torvisoittokunnan huminaa ja taivaalta (sisällä?) satoi hileitä.
”Kiitos, kiitos, kyllähän minä olen aina tiennyt olevani elämänne valo ja messias, mutta ensi kerralla toivon että toteutatte spektaakkelinne vähän näyttävämmin. Mitä jos asetettaisiin ihan tähän hissiin eteen vaikka kunnolliset tultasyöksevät helvetinkoneet ja asettaisiin tuonne portaikkoon 11 vuotiaiden poikakuoro, joka laulaisi vuorotellen säveltämiäni lauluja ”
Eskon luokse turvaan” ja ”
Tähtemme ja armahtajamme Esko”. Kuulostaako järkevältä? Ei varmaankaan mutta niin tehdään.”
Vasta tässä vaiheessa Esko hokasi kuka siellä nojasi silmät lautasina tiskiin tukeutuen.
”Mutta kappas, Mauri, odotinkin jos sinua. Tai olisin odottanut jos olisin ollut kiinnostunut siitä että tuletko vai et. Mutta jos et olisi tullut, niin olisin saattanut käydä puhkomassa polkupyörästäsi renkaat. Tosin taisin kyllä tehdä niin jo ihan muuten vain.”
Esko totesi ylimielisesti ja käveli Maurin eteen paistatellen täydellisyydessään kuin auringonpaisteessa, jota se ainakin allekirjoittaneelle varmaan olikin, ihme kun ei ruskettunutkin loisteessaan. Mauri olisi tuntenut kuvotusta ellei se olisi jollain mystisellä tavalla vetänyt häntä puoleensa kuin perunarutto perunaa.
”
Huomaatko kuinka jään silmiisi kii...” Mauri ynähteli kun kerran käytettyä kolmekymppiä oli johonkin hyödynnettävä samaan aikaan kun Esko napsautti sormiaan ja sanoi vastaanottoon ettei ole seuraavaan pariin tuntiin tavattavissa ja työnsi lyhyenlännän miehen selästä hissiin. Ja aikatavalla Mauri kyllä oli jäänyt nyt johonkin kalaverkkoon kiinni, ettei ne sanat nyt ihan turhaa songfic-pakotusta edes olleet. Tosin hän ei ollut aivan sataprosenttisen varma halusiko nyt antaa sellaisia viestejä kun tuli antaneeksi.
”Joo, joo, kyllä minäkin tuon kappaleen tiedän toveriseni, kun päästään ylimpään kerrokseen, eli omaan Aho-landiaani, niin mennään sitten suoraan siihen kohtaan missä vietetään kuumaa yötä. Jookosta pieni puoluetoverini?”
Mauri nielaisi lievästi ahdistuneena ja painautui hissin peiliä vasten. Nurkkaan ajautuminen ei kuitenkaan erityisemmin auttanut, kun luodinnopea hissi oli jo ylhäällä avautuen suoraan sviittiin, joka oli selkeästi sisustettu tyydyttämään muuan suurta egoa. Seinillä roikkui kirjavia tauluja Ahosta eri kulmista ja eri väreillä, lisäksi oli siellä joku kreikkalaistyylinen patsaskin ahoisine piirteineen, joka oli niin silkkaa kitsiä että oksat pois. Lisäksi nytkin alkoi sataa hileitä kun hissistä astui ulos, eikä sitä voinut sanoa, mistä se oikein tuli.
”
Sauna on kuuma Mauri...” Esko sanoi pahaenteisesti hieroen käsiään yhteen kuin paha tiedemies. Maurin ei auttanut kuin nieleksiä hämmennyksissään, pyyhkiä hikeä otsaltaan ja löysätä vihreää solmiotaan kun se nyt
sattumoisin oli alkanut kuristaa. Nyt vasta hän muistikin minkä takia alunperinkään hän ei pitänyt Eskosta, mutta eipä hänellä ollut pokkaa ottaa ja juosta ikkunasta uloskaan. Tai no, tuskin hänellä olisi ollut muutenkaan, ylimmässä kerroksessa kun oltiin ja kuka sitä nyt ylhäältä haluaa tipahtaa, vai kuin on, haluatko sinä?
”Tuota, Esko, ystävä rakas, jos vaikka juteltaisiin, haha, otettaisiin pari pullollista ohrasta valmistettua ruskeaa nestettä ja keskusteltaisiin kuntapolitiikasta? Eikö?”
Esko pudisti päätänsä.
”Ehehehe, no, jos vaikka katsottaiisiin vanhoja kyselytunteja 80-luvulta videolta? Suunniteltaisiin kepulaisempi valtionbudjettikehys? Selattaisiin keskustanuorten jäsenlistaa ja etsittäisiin seuraavia sätkynukkeja? Ei? Ei mikään näistä?”
”Mauri, housut pois ja sänkyyn!”
Seuraavat parisen minuuttia kului sen parissa kun Mauri otti ja juoksi kokouspöydän ympärillä kuin vauhkoontunut poni ja Esko ravasi hänen perässään aina siihen asti kunnes keksi vaihtaa suuntaa, mutta Mauri valitettavasti ei. Siitä voidaan päätellä, että potkimisesta ja sätkimisestä huolimatta Maurin kohtaloksi koitui joutua raahatuksi makkariin nilkoista. Se mitä toimistorakennuksessa on virkaa makkarilla ei kukaan tiedä, mutta kuka näistä Ahon hulluuden kuvitelmista voi mitään tietää. Oli sentään keskustakuvioidut lakanat, niin tuntui vähän mukavammalta. Ja peri(vaan ei perus!)suomalaiseen tapaan sentään suostui Eskokin pitämään valot pois päältä kun sänkykamaripuuhia harjoitettiin. Kyllä sitä nyt rumalla suomalaisella täytyy sen verran tilannetajua olla, että jos haluaa uusia veronmaksajia tehdä, niin se toteutetaan suostuisassa ympäristössä, jotta kumppanin voi kuvitella Sophia Loreniksi.
Seuraavaksi on hyvä skipata suosiolla mihin muualle kepulaistoverit upposivat kuin toistensa silmiin, sillä liian kuvailu saattaisi olla hiukkasen tramatisoivaa ja vaatia tehohoitoa, jota Suomessa ei näillä määrärahoilla ihan joka kunnassa välttämättä kauaa pidetäkään yllä. Joten minimoidaan riskit ja kerrotaan että kynnysmattona oleminen oli kuin olikin sitten hetken lämmiteltyä yllättävän nautinnollista Mauri Pekkarisen näkökulmasta, mitä nyt oli tietysti hiukan ärsyttävää ja mahdottoman alistavaa, mutta ah, niin sisäsiittoista ja puhdasta kuin maalaisuus itsessäänkin. Kuka nyt nyt ei tykkäisi olla ilkosen alasti sängyssä työaikana. Öh, Esko Ahon vieressä alasti. No ehkä se Esko ei kaikkien, Maurinkaan parempiin kuvitelmiin kuulunut, mutta menköön tämän kerran.
Myöhemmin sitten soi Maurin nokialainen, soittajana oli Seppo.
”Päevee Mauri, sanoivat notta olit lähtenyt”, Seppo sönkötti siellä toisella puolella. Mauri kuunteli ja makasi Eskon kainalossa. Esko taasen oli nukahtanut samantien kun luvassa ei ollut mitään mielenkiintoista hänelle.
”Kyllä, kuulemasi tiedot ovat oikein”, Mauri sanoi yrittäen suoristaa solmiotaan, joka ei edes ollut hänen kaulassaan enää, vaan jossain kattolampun 80-lukulaisissa hapsuissa.
”En mie muuten, mutta oesin se mieki halunnu ehkä käyvä sitä Eskoo tervehtäämässä.”
”Seppo, kyllähän sinä tiedät, että Esko inhoaa sinua”, Mauri totesi kyllästyneenä ja tunsi nyrkin kyljessään kun Esko huomautti niin häiritsevästä metelistä.
”No perkuta, niihän se onki. Ei mutta, sitä mie vaan aattelin soittaa et nyt nee supikoirat on poessa, ihan viimeestä myöte.”
”Hienoa, Seppo, miten siinä onnistuit? Kuvittelisin että urakka oli aikamoinen jos elikot joudut yksitellen ulos kantamaan. Kai rabiesrokotuksesi on voimassa? Ei kai sinua purtu ihan riekaileiksi, ettei sinua kehtaa enää uutisissa näyttää?”
”Ei tässä nyt mitää rokotuksia tarvi, lähtivät ihan sopupelillä kun pestasin kaikki 12 keskustanuoriin. Tylsistyivät sielultaan jäsenkirjan käpäläänsä saatuaan, että ne piti vaan kantaa ulos. Ihan olivat hervottomia, melkeen sääliks kävi.”
Sepon äänensävystä saattoi kuulla itkuisen ja surullisen vireen, mikä nyt tietysti on eläinrakkaalle maalaiselle kai ihan luonnollista.
”Kerrassaan nerokasta Sepposeni, nerokasta. Mutta älä niitä nyt enää sisälle tuo, kyllähän sinä tiedät että niiden on hyvä vapaudessa. Tai no, kepulaisina niillä on ehkä kehä kolmosen sisäpuolella vähän kurjaa, mutta eiköhän se joku sisäinen tutka ne aikanaan maalle aja.”
Ennen kuin Seppo ehti vastailla mitään, niin Esko suutuspäissään otti puhelimen ja heitti sen ulos ikkunasta niin että lasit hajosivat. Murisi mies vielä päälle omistushaluisesti kuin vartiokoira. Mauri nosti kulmakarvaansa oudoksuen.
”Sinun takiasi täällä nyt vetää. Tule lähemmäs, Mauri, minun on kylmä.”
Kai sitten Maurilla oli ikävä sitä, että hän oli Eskon paras kaveri ja kynnysmatto, kun suostui sitten käpertymään viereen kuin ihmispeitto. No, sama sen kai on, kunhan ei nyt miesparka joka kerta ota tällaista lohduttautumista tavakseen kun Matti ja Antti ei ota mukaan leikkimään.
A/N: Se minua kyllä aina jaksaa naurattaa Itse Valtiaissa muutenkin, että kässääjät olivat kirjoittaneet erikoisen suhteen Eskolle ja Maurille, oli siellä muutama homoseksuaalinen viitaus jo alunperin (Agenttimusikaalin Esko hei-biisi, anyone?). No, niin no, minulla oli luvattoman hauskaa, kerro sinä mitä mieltä itse olit.
Sanat kappaleeseen ”
Tule lähemmäs beibi” Kaija Koon albumilta "
Tuulen viemää".
En tiedä mitä mä teen
En sanoja sano jotka mieltäni kuvailee
En edes tekoja tee
Jotka minun ajatustani mukailee
Filmin hidastetun nään
Jossa ohjaajaa ei ole ollenkaan
1. kerto:
Tule lähemmäs beibi
Viereeni jää
Etkö nää että minäkin sua pelkään
Huomaatko kuinka jään silmiisi kii
Ja eksyn yksiössäsi huoneisiin
En osaa selittää
Mistä se vesi virtaa janon sammuttamaan
Ja mikä soimaan saa
Kitaran niin kuin sitä kuulisi ensi kertaa
Mikä välillemme vääntöä kehittää
Sen osaan selittää
1.kerto
2. kerto
Tule lähemmäs beibi
Viereeni jää
Etkö nää että kaipaan sinua tänään
Huomaatko kuinka jään silmiisi kii
Ja eksyn yksiössäsi huoneisiin
3. kerto
Tule lähemmäs beibi
Kuuma on yö
Miksi väreet kylmät mua sisältä syö
Kun katsot mua silmiin
Se osuu niin kuin kynttilän valo ruutikellariin
1. kerto
3. kerto
