Kirjoittaja Aihe: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta  (Luettu 5115 kertaa)

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Nimi: Korpinoita
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Silmarillion
Ikäraja: K-11
Genre: Noituus, AU, hämärähommat
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: vähän verta ja lasten pelottelua
Yhteenveto:
Kolkonsynkeät unet hiipivät vielä tajunnan rajamailla, mutta Mairon karistaa ne pois päättäväisellä liikkeellä ja nousee ylös. Matkalla ovelle hän heittää suuren karhuntaljan lattiaan maalaamiensa symbolien peitoksi ja sulkee muutaman kirjan, joiden sisältöä kukaan ei saa nähdä.

A/N:
Joku hämärä AU, jossa Mairon on kyllä edelleen maia, mutta elää aika erakkomaista elämää seppänä ja noitana rauhaisassa Ardassa, jota Melkor ei koskaan terrorisoinut, koska Melkor ei koskaan ollut vala.
Tämä teksti aloittaa oneshottien sarjan, jossa seurataan Maironin noituuksien seurauksia. Sen verran uskallan kertoa, että hän onnistuu puolivahingossa manaamaan esiin lonkerohirviön, jonka nimi saattaa ehkä olla Melkor. ;D Mutta tässä osassa ei vielä päästä ihan sinne asti.

Kuuntelin kirjoittaessa tällaista ihanan creepyä musiikkia, suosittelen laittamaan taustamusiikiksi lukemisen ajaksi jos mahdollista!
Kiitos Rosmariinille, että sain heitellä ideoita, ja Angelinalle avusta ikärajan kanssa. <3

Seuraava osa: Uhrilahja, K-11


-



Korpinoita


Mairon herää iltapäivällä siihen, kun ovella kolistellaan ja aurinko paistaa verhojen raosta hänen silmiinsä. Kolkonsynkeät unet hiipivät vielä tajunnan rajamailla, mutta hän karistaa ne pois päättäväisellä liikkeellä ja nousee ylös. Matkalla ovelle hän heittää suuren karhuntaljan lattiaan maalaamiensa symbolien peitoksi ja sulkee muutaman kirjan, joiden sisältöä kukaan ei saa nähdä.

Päivä häikäisee hänet miltei sokeaksi kun hän avaa oven. Silmät tottuvat kuitenkin pian, onhan hän tulenhenki, viis siitä että hän viihtyy tätä nykyä paremmin pimeässä.

Ovella seisoo pari pientä örkkilasta, toinen niin pieni että tuskin osaa vielä lukea eikä varmasti vielä laskea, ja toinen ehkä sen ikäinen, että on melkein käynyt koulunsa.

Mairon katsoo vanhempaa odottavasti. Pikkuinen tarraa peloissaan tämän käteen ja astuu puoliksi tämän taakse. Mairon on kiitollinen siitä, että mökin ainoan peilin päällä on paksu musta kangas, eikä hän nähnyt itsestään vilaustakaan tullessaan ovelle. Hän muistaa pesseensä yöllä veren pois, mutta hänen katseensa on varmasti edelleen villi, ja luonnottoman punaiset hiukset ovat harjaamatta toista viikkoa. Päällään hänellä on sama musta kaapu kuin eilenkin, ja vaikkei veriroiskeita kankaan värin takia hihoista erotakaan, hän näyttää taatusti epäsiistiltä ja synkältä.

“Mitä te teette kaksin näin syvällä metsässä?” hän kysyy ja yrittää loihtia kasvoilleen ystävällisen hymyn. Hän ei ole tottunut käsittelemään lapsia, ja pienemmän ipanan vingahduksesta päätellen hymy taitaa muistuttaa enemmän maanista virnistystä. Pikkuisen suuret harmaanvihreät korvat painuvat luimuun päätä vasten, mutta isompi lapsi rohkaistuu ja puhuu.

“Me tiedetään, että sinä olet seppä.”

“Onneksi olkoon”, Mairon tokaisee ja odottaa kunnollista selitystä.

Lapsi puree huultaan. “Meidän äidillä on ensi viikolla nimijuhla, ja me haluttiin ostaa sinulta sille joku koru. Sellainen, jossa on siunaus.”

“Vai niin”, Mairon huokaisee ja astuu sivuun oviaukosta. “Tulkaa sitten sisään.”

Lapset tottelevat arasti ympärilleen pälyillen, ja säikkyvät selkeästi hyllyjä reunustavia lintujen kalloja ja pullorivistöjä, joissa he varmasti kuvittelevat olevan toinen toistaan vaarallisempia myrkkyjä. Seinillä roikkuu Maironin takomia miekkoja ja kirveitä, joita hän ei ole vielä ehtinyt myydä, ja niiden terät kiiltelevät uhkaavasti takassa loimuavan karmiininpunaisen ikitulen valossa. Lapset luikkivat niiden ohi nopeasti ja mahdollisimman kaukaa kiertäen. Vanhempaa näyttää kammottavan myös yhtä seinää peittävä kirjahylly, Mairon huomaa huvittuneena. Kukaan örkkilapsi ei tunnu nauttivan kiertokoulusta eikä sen tuomista opeista.

Lapset istuvat taljalle takan eteen, ja Mairon istuu heidän eteensä. Hän ei tarjoa juotavaa eikä syötävää, eivätkä lapset sitä varmasti ottaisikaan, jos heillä on ollenkaan järkeä päässä.

“Millaisen korun te haluatte?” hän kysyy lapsia huvittaakseen, vaikkei ole vielä ollenkaan varma, aikooko täyttää näiden toiveen.

“Kaulaketjun tai amuletin”, isompi lapsi sanoo vaativasti. “Sellaisen, minkä voi pistää kaulaan ja ottaa töihin mukaan. Kaivokseen. Siellä on vaarallista ja siksi äitiä pitää suojella.”

Kaipa se onnistuu. Ei hän pysty kaikkea huonoa onnea karkottamaan, mutta hän pystyy kyllä luomaan loitsun, joka löytää huonon ilman kertymät ja sortumisvaarassa olevat heikot kohdat ja varoittaa niistä. Ajatus maksusta houkuttaa enemmän, sillä näissä hänen syliinsä kävelleissä ipanoissa saattaa olla avain hänen toiveensa toteuttamiseen.

“Ja mitä olette valmiit maksamaan?” hän kysyy, nyt nälkäisempi hymy huulillaan.

Örkkilapsi kaivaa taskustaan nahkapussukan ja ravistelee siitä lattialle heidän väliinsä seitsemän kuparikolikkoa ja kaksi hopeista. Se on lapselle paljon rahaa, varmasti nassikan kaikki säästöt. Lapsen huoli äidistä olisi miltei sydäntä lämmittävää, ellei se olisi niin ällöttävän sokerista, että melkein oksettaa. Mairon ottaa kuparin, mutta kerää hopeakolikot takaisin pussukkaan ja antaa sen lapselle. Ei hänellä rahasta ole puutetta, mutta muista materiaaleista kyllä.

“Tämä ei riitä. Haluan sinulta vähän verta ja pikkuiselta kyyneliä.”

Lapset hätkähtävät ja tarttuvat toisiinsa kuin turvaa hakien.

“Ei se ole yhtään pelottavaa. Minä vain tarvitsen niitä siunaukseen.” Vale, ja pahanlaatuinen sellainen. Kirouksia hän tekee, eikä siunauksia, ja viattoman lapsen kyyneleet ja veri menevät aivan eri tarkoitukseen kuin kenenkään örkkinaisen suojeluun.

Mairon nousee ylös ja noutaa saarnipuisesta kaapista kaksi tyhjää pientä pulloa sekä hopeisen veitsen.

“Anna käsi”, hän sanoo vanhemmalle örkkilapselle, ja epäröiden tämä tottelee. Veitsi on niin terävä, että lapsi ei ensin edes tunne, kun Mairon tekee pienen viillon kyynärvarteen. Häneltä pääsee parkaisu vasta sitten, kun verta putoilee jo suurina pisaroina iholta pulloon. Mairon laskee kymmenen pisaraa ja sanoo sitten kielletyn sanan, jonka voima kuroo harmaanvihreän ihon umpeen nopeasti ja siististi kuin haavaa ei koskaan olisi ollutkaan.

“Kiitos”, hän sanoo lapselle ja taputtaa tämän poskea. Lapsi katsoo häntä hölmistyneenä ja nykäisee kätensä takaisin, puristaa sen rintaansa vasten kuin kuvittelisi, että Mairon hyökkää hänen kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä ja käy seuraavaksi hampaineen kiinni ranteeseen.

“Etkö sinä voi nyt kirota minut, kun sinulla on tuo?” nassikka kysyy epäluuloisena. Hän on melkein fiksu, vaikkakin auttamattomasti myöhässä.

“En”, Mairon valehtelee kirkassilmäisesti. “Minulla pitäisi olla myös sinun nimesi, ja sitä sentään et ole kertonut.”

Lapsi nyökkää vakavana. “Tiedän, että nimeä ei pidä sanoa noidille. Sellaisillekaan, jotka ovat seppiä.”

Mairon naurahtaa ja kääntyy pienemmän lapsen puoleen. Tämä näyttää pelokkaalta, katsellen vuorotellen toisen käsivarresta Maironiin ja takaisin. Silmät ovat jo kyynelissä, mutta se ei ihan riitä.

“Voi ressukka”, Mairon sanoo lapselle pehmeästi, hellästi. “Ei hätä ole tämän näköinen. En minä sinua satuta. Mutta ajattele, jos sinä et nyt itke niin et saa amulettia, ja kuka tietää, mitä sitten voi käydä. Ehkä kaivos sortuu ja äiti jää sinne loukkuun, ja sitten sinä jäät ihan yksin.”

Ipanan huuli alkaa väpättää ja silmiin kohoaa kyyneliä, jotka pursuvat nopeasti yli ja valuvat pulleille poskille. Hän nyyhkäisee surkeasti, ja vingahtaa kun Mairon tarttuu häntä korvasta pitääkseen paikoillaan, ja kerää kyyneleet poskilta pulloon.

“Älä sano tuollaista”, vanhempi lapsista ärähtää ja vetää pienemmän suojelevaan halaukseen. “Olet ihan kamala seppä!”

“Totta”, Mairon hymyilee, terävät hampaat vilkkuen. “Amuletti on valmis kahden päivän kuluttua tähän aikaan, voitte tulla hakemaan sen silloin. Ei yhtään aiemmin eikä myöhemmin. Nyt voitte mennä, minulla on myrkkyjä keiteltävänä ja kamalia miekkoja taottavana.”

Lapset nousevat kiireesti ja kipittävät ulos kuin Mairon olisi oikeasti uhannut heitä miekalla. Ovi pamahtaa heidän jäljessään kiinni, ja Mairon mätkähtää selälleen taljalle. Hän huokaisee ja nostaa pullot silmiensä eteen. Veri kimmeltää tulen valossa kirkkaanpunaisena, ja hän haistaa kyynelten makean suolan pullon korkin läpikin. Kyllä, tässä saattavat todella olla viimeiset ainesosat, jotka häneltä enää puuttuvat.


-
Kiitos lukemisesta! <3 Jätä toki kommenttia, jos tykkäsit. Linkkailen seuraavat osat tuonne alkuun jahka niitä joskus saan valmiiksi.
« Viimeksi muokattu: 21.04.2020 20:37:35 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 780
  • Created by fear
Vs: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta
« Vastaus #1 : 13.04.2020 10:59:22 »
Jeeeeee sä teit sen!!!

Hämärähommat on kyllä paras genrekuvaus ikinä, ja kaikki pimeä taikuus ja metsän keskellä asuvista erakoista kertovat tarinat ovat best, joten tämä ei voi olla muuta kuin hyvää :"D

Luin tämän aamulla sängyssä heti kun heräsin, niin en saanut tuota pelottavaa pianomusiikkia taustalle, mutta kuuntelen sitä nyt tässä samalla kun kirjoitan tätä kommenttia, niin pääsen sitten oikeaan tunnelmaan! >: )

Vaikka tämä onkin AU, Mairon on tosi oma itsensä, kun viettää vain kaiken päivän pimeässä ja herää vasta, kun aurinko on laskemaan päin. Siihen kun lisää vielä tuon vähän creepyn ulkomuodon, niin paketti on valmis! Paras adjektiivi mikä minusta kuvaa Maironia on englannin "uncanny", jolle on vähän kehnosti mitään suomennosta, mutta se viittaa sellaiseen muutoin tavalliseen, mutta jollain tapaa erilaiseen, vialliseen tai vinksahtaneeseen, joka herättää tietynlaista levottomuutta. Maironissa olen aina kuvitellut että tämä ilmenee juuri siinä, että silmät ovat vähän liian kirkkaat, hampaat vähän liian terävät, hiukset vähän liian punaiset. Ja se on usein paljon pelottavampaa kuin se, että olisi selkeästi pahan näköinen.

Tuo örkkikohtaaminen oli tosi söpö :"D Mairon on oma, sarkastinen itsensä, jolle kaikki sosiaaliset kontaktit ovat ihan mahdoton juttu, kun hän on niin keskittynyt omiin projekteihinsa. Olit hienosti korostanut tätä pikku yksityiskohdilla, kuten tuolla maanisella virnistyksellä ja muilla kuivilla letkautuksilla : D Erityisesti tuossa huvitti tuo pelottava kirjahylly, koska mikäs olisikaan pelottavampaa kuin koulu!

Maironin projekteista olit myös hienosti paljastanut tuollaisia pieniä pahaenteisiä palasia: lattiaan piirretyt ympyrät ja käsillä oleva veri, ja sitten nämä hienot lainaukset:

Lainaus
Kirouksia hän tekee, eikä siunauksia, ja viattoman lapsen kyyneleet ja veri menevät aivan eri tarkoitukseen kuin kenenkään örkkinaisen suojeluun.

“Etkö sinä voi nyt kirota minut, kun sinulla on tuo?” nassikka kysyy epäluuloisena. Hän on melkein fiksu, vaikkakin auttamattomasti myöhässä.

Voi örkkilapsiparkaa, olisipa hänellä nyt äly leikannut Maironin veistä nopeammin! Mairon on tässä tosi hienosti samalla tapaa hurmaava ja pelottava, etenkin tuossa, kun hän itkettää tuota lasta maalailemalla pelottavia kuvia siitä, mitä voisi sitten tapahtua, jos lapsi ei suostuisikaan pyyntöön. Syyllisyys on aina tehokas motivaattori, tai ainakin sillä pelottelu!

"Olet ihan kamala seppä." Voih, tietäisivätpä lapset vain. :D

Tämä oli tosi vetävä ja kiinnostava alku, ja Mairon tosi maironmainen. Odottelen innolla, mikä tämä loitsu tai rituaali jonka hän aikoo tehdä oikein onkaan, ja mikä tämän pikku stressipallon reaktio on sitten, kun itse Melkor tupsahtaakin paikalle. ::: D

Kiitos että kirjoitit tämän, rakastan <3


i think if i gave you my heart, you would treat it tenderly.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 252
Vs: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta
« Vastaus #2 : 26.04.2020 16:26:19 »
Kommenttikampanjasta moikka moi!

Haha, tämä oli kyllä lukukokemuksena hyvin erilainen, mitä ensikosketukseni Maironiin oli. Hirveästi ei lasten viiltely pelästyttänyt  - ja saat syyttää siitä ihan itseäsi!! Tämä oli melkeinpä ihanaa hyvän mielen luettavaa sen toisen shottisi rinnalla ;D

Noituus - erityisesti luonnonnoituus - vetää minua kovasti puoleensa tarinoissa. Tykkään siitä estetiikasta, se on jotenkin maanläheinen ja rehellinen. Vaikka Mairon ja rehellinen eivät taidakaan nyt ihan käsi kädessä kulkea :D Olen viehtynyt enemmän kiltteihin noitiin, mutta silloin tällöin on vain hauska lukea verellä lotraamisesta, pienten lasten itkettämisestä ja lattiaan maalatuista pahoista symboleista. Kauheasti minun ei lapsia sääliksi käynyt. Jos he ovat tarpeeksi tyhmiä mennäkseen metsään ilmiselvästi hiukka ilkeän noidan kotiin, he ansaitsevatkin menettää pari tippaa verta ja suolaista kyyneltä.

Maironista en hahmona osaa juuri mitään sanoa, tuntumani hänestä kun rajoittuu kokonaan fikkeihisi :D Mutta sen voin sanoa, että mahtoi hän kyllä olla näky tarinan "edellisenä yönä" verisenä ja tukka tuhannella takulla. Minua vähän huvittaa ajatus, että sieltä pistää esiin risujakin - ja aion ehdottomasti ruokkia tätä mielikuvaa seuraavaan osaan jatkaessani.

Kiitos tästä. Se on aina hyvä merkki, kun tarinassa lapset itkevät! :P

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 077
  • Peace & Love
Vs: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta
« Vastaus #3 : 27.04.2020 00:28:11 »
Siitä on kyllä jonkun aikaa kun olen viimeksi Silmarillionia lukenut... voisiko olla vuosikymmen, että sikäli muistot in hiukan hatarassa. En anna sen kuitenkaan häiritä, mitä se nyt välttämättä merkkaa kun kirjoitat heti alusta näin vetävästi. Erittäin hyvä esittely Maironiin! Minusta hahmot nimenomaan pitääkin esitellä joko tekemässä jotain tai kommunikoimassa muiden hahmojen kanssa. Tässä oli molemmat. Persoonallisuus tuli kyllä kerrasta selväksi.

Voi että minun kävi noita lapsia sääliksi. Voi voi. Toinen oli melkein välkympi, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, ettei tällaiseen noitien kanssa hölmöilyyn olisi lähtenyt. Jotenkin ihanan lapsenomaista sanoa aikuista vain ihan kamalaksi, vaikka isompi voisi keksiä jotain katkuisempaa.

Aha, ja vasta huomasin, että tästä AUsta on vissiin jo toinen osa! Pitääkin mennä suorinta tietä vilkaisemaan sitä, pohjustuksen hoidit nimittäin niin mainiosti, että mieli tekee lukea enemmänkin.

Kiitos.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 168
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta
« Vastaus #4 : 26.10.2020 18:38:35 »
Vaihdokkaista hyvää iltaa! :)

Silmarillion on minulle vieras fandom, mutta se ei häirinnyt lukukokemusta lainkaan, vaan nautin tästä tarinasta läpikotaisin. Tästä tuli todella voimakas noituusfiilis, ihan niin kuin noituutta käsittelevässä fikissä varmasti pitääkin tulla, ja vaikka luen nykyään harvoin mitään fantasiaelementtejä sisältävää, tempauduin tunnelmaan täysin. Olen jonkin aikaa sitten liittynyt yhteen Dungeons & Dragons -pöytäroolipeliporukkaan ja sen myötä löytänyt uudestaan kauan kadottamaani fantasian viehätystä, ja jotenkin se sai minut syventymään antaumuksella myös tähän tarinaan. Pimeä mökki, kätkettyjä symboleita ja kirjoja, karmiininpunainen ikituli... Ympäristöön pystyy eläytymään vaivattomasti, ja se on helppo kuvitella mielessään. Vielä kun kuuntelin taustalla tuota linkittämääsi pianomusiikkia, tuli sellainen keskittynyt flow-fiilis enkä olisi halunnut poistua Maironin mökistä ollenkaan! :D Todella hienoa työtä.

Neljäs kappale, jossa kuvaillaan Maironia, antaa hahmosta kokonaisvaltaisen ja kiehtovan kuvan. Pidän kappaleesta hurjasti, ja se onkin suosikkikohtani tarinassa. Maironista huokuu noituus, synkeä taikuus, ja jotenkin huomasin tykästyväni häneen sitä enemmän, mitä pidemmälle luin. Kieltämättä lasten pelotteleminen, satuttaminen ja itkettäminen ovat tekoja, joista ei saa kovin inhimillistä tai samaistuttavaa kuvaa, mutta toisaalta ne eivät tunnu tässä tapauksessa tekoina niin järkyttäviltä, sillä Maironista välittyvät kokonaan erilaiset lähtökohdat, toisenlainen ajatusmaailma, omavaraisuus ja julmassa maailmassa selviytyminen ja pärjääminen. Mairon on paremman sanan puutteessa niin cool, että hänen synkistäkin ajatuksistaan ja edesottamuksistaan on todella mielenkiintoista lukea. Lisäksi tulee sellainen tunne, että tähän maailman yksinkertaisesti kuuluu myös kaupaunkäyntiä ja kauheuksia.

Tarinassa on minun makuuni juuri sopivasti uhkaavuutta ja pahaenteisyyttä, ilman että mitään katastrofaalista kuitenkaan tapahtuu. Örkkilapset ovat hirmuisen herttaisia, ja heidän vilpitön huolensa äidistään on koskettavaa, joten olen kiitollinen siitä, että Mairon suostuu valmistamaan amuletin, vaikka käykin siitä kauppaa. Taustalla väreilee kuitenkin kaiken aikaa paljon kaikenlaista tummaa ja kiehtovaa. Vaikka lapset poistuvatkin mökistä päivänvaloon, jää sinne kuitenkin Mairon salamyhkäisine suunnitelmineen. Oi että, kutkuttavaa, ja miten tunnelmallista!

Lämpimät kiitokset, pidin tästä tarinasta hurjasti! :-* -Walle

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Vs: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta
« Vastaus #5 : 13.11.2020 19:36:42 »
Moikkeli kommenttikampanjasta!

Silmarillion on mullekin vieras. Tolkienia tunnen vain leffojen verran heeeh. Luin tän jokseenkin originaalina, mutta oli hauskaa vähän wikipediasta selailla taustatietoja!

Upee noidan kuvaus! Tää oli tosi hieno teksti ja haluan ehdottomasti lukea seuraavatkin osat kunhan kerkeän. Kieli oli sujuvaa ja helppolukuista, herkullisen paljon ihania yksityiskohtia. Suosikkejani esim taljan heittäminen lattiaan piirrettyjen symbolien päälle, kielletyn sanan voima, tulen henki... no, monia!

Oon kyllä ihan heikkona tämmösiin noitatyyppeihin. Tästä tuli myös vähän liikkuva linna ja  hauru-fiilikset (ehdottomasti hyvä asia..!)

Kaiken kaikkiaan verrattoman ilahduttava lukukokemus! Kiitos kovasti!

kaaos
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 720
Vs: Silmarillion: Korpinoita | K-11 | Mairon | AU, noituutta
« Vastaus #6 : 02.07.2023 20:00:07 »
Vaihdokkaista hyvää iltaa! Siitä on vuosia kun olen lukenut Silmarillionin, joten muistikuvat siitä ovat hieman hämäriä. Tiedän siis kuka Mairon on, mutta tarkat kuvaukset eivät ole tuoreena mielessä. Tykkäsin kuitenkin tästä ficistä kovin, erityisesti onnistuneen tunnelman osalta. Hämärät noitahommat ovat aina erittäin jees. Jo ensimmäiset virkkeet, joissa kerrotaan edellisillan touhuista, antoivat hyvän kosketuspinnan sille, mitä tältä tekstiltä ja Maironilta voisi odottaa ja osasit hyvin herättää lukijan mielenkiinnon hahmoon.

Örkkilapset olivat hellyttäviä. Tykkäsin siitä, miten kaikki pikkuisten säästöt oli kasattu yhteen ja Maironia vähän kuvotti miten suloinen ajatus heidän kauppansa takana oli. Ensimmäinen maaninen hymy, jonka Mairon suuntasi lapsille sai minut hymähtämään. Kiva että toinen edes yritti vaikuttaa vähän vähemmän uhkaavalta. Onneksi pikkuiset tajusivat lopulta kipittää kiireen vilkkaa odottamaan amuletin valmistumista kamalan sepän tieltä.

Maironin luonne tulee tässä hyvin esille, kirkassilmäinen valehtelu sujuu kuin hengittäminen, eikä lasten itkettäminen juuri hetkauta. Pystyin hyvin kuvittelemaan sen pehmeän äänen jolla leperretään äidin kuolemasta niin, että kyyneleet nousevat silmiin. Maironin ajatukset lasten järjenjuoksusta ovat jokseenkin hyytäviä. Hän tiedostaa hyvin, millainen on ja mitä kaikkea on valmis tekemään. Olisi jännää tietää mihin lasten verta ja kyyneleitä vielä käytetään, kenties se seuraavassa osassa paljastuukin?

Ulkonäkökuvaukset olivat myöskin kivan eläviä luonnottomine hiuksineen ja yöllä pois pestyine verineen. Myöskin lopun hymy, joka paljasti terävät hampaat ilahdutti. Mairon on samaan aikaan vähän creepy ja lumoava.

Lainaus
Silmät tottuvat kuitenkin pian, onhan hän tulenhenki, viis siitä että hän viihtyy tätä nykyä paremmin pimeässä.
Tämä virke oli mielestäni erityisen kiva.

Lainaus
hän haistaa kyynelten makean suolan pullon korkin läpikin
Myöskin tämä kohta herätti väristyksiä ja nautin koko virkkeen herättämistä synkistä mielikuvista.

Kiitos, tämä oli vallan mukava lukukokemus! Täytyy joku hetki varmaan tsekata tuo seuraavakin osa  :)
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid