Ficin nimi: Tähtikirkas yö
Kirjoittaja: Abarat
Ikäraja: S
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Draama
Hahmot: 10.Tohtori ja Mestari
Vastuuvapaus: Leikittelen vain mielikuvituksellani, mitään muuta tekemistä minulla ei ole hahmojen kanssa. Kirjoitan itseni ja muiden iloksi täysin mielikuvituksen pohjalta!
Yhteenveto: Tohtori on kutsunut Mestarin katolle tähtikirkkaana yönä. Tohtori kantaa taakkaa, sillä hänen mieltään painaa liian moni asia, mutta voiko samaa sanoa Mestarin mielenliikkeistä?
Muuta: Sain idean yöllä, kun rankkasade piiskasi katuja ja ukkonen jyrisi voimakkaasti. Leikittelen sanoilla. Kommentteja odotan innolla!
Tähtikirkas yö ja syvälliset mietteet
"En tiedä, miksi kutsuit minut paikalle", Mestarin kylmä ja hillitty ääni totesi yön pimeydestä. Tähtikirkkaan yön pimeys laskostui heidän ympärilleen kuin sametti. Tähdet tuikkivat, mutta Mestarin katse viipyi ainoastaan Tohtorissa. Tohtori makasi näennäisen rennosti talon katolla, kädet pään alla. Tohtorin katse liukui vääjäämättä toiseen ajanherraan. Hän värisi.
"En tahdo olla yksin", hän sanoi hiljaa, kiinnittäen katseensa Mestarin ruskeisiin silmiin.
"Älä valehtele! Sinä et ole koskaan yksin. Mukanasi roikkuu aina joku!" Mestari jyrähti vihaisena ja seisoi edelleen jäykästi katolla.
"Meistä voisi tulla jotain, kulkisimme yhdessä läpi galaksien!"
Mestari pudisti päätään ja tuhahti Tohtorin toiveikkaalle äänensävylle, jossa oli mukana rahtunen epätoivoa. Mestari katseli Tohtoria pilkallisesti.
"Mitä sinä tahdot?" Tohtori kysyi huokaisten ja loi katseensa tähtiin.
"Sinä tiedät mitä tahdon! Haluan kaiken. Ensi töikseni haluan kaiken kansan polvistuvan eteeni. Loput tulee sitten omalla painollaan..." Mestarin kasvoille hiipi tietäväinen hymy.
"Minä en salli niin tapahtuvan!" Tohtori ilmoitti kiivaasti.
"Älä asetu minun tielleni. Tiedät mitä siitä seuraa!" Mestari korotti myös ääntään ja katsoi Tohtoria haastavasti.
"Haluan kaikki tähtisikermät, haluan että sinä polvistut minun edessäni ensimmäisenä!" Mestari ilmoitti itsetietoinen hymynhäivä huulillaan.
"Siitä saat vain haaveilla", mutisi Tohtori mietteliäänä.
"Kiitän antoisasta keskustelusta. Yöllinen keskustelumme oli hyvin hedelmällinen." Mestari totesi ylikohteliaalla äänellä ja kääntyi pois katsekontaktista. Tohtori nousi kiiresti ylös.
"Sinä voisit olla niin paljon enemmän! Ja vähemmän... Entä jos saan äänet loppumaan?" Tohtori kysyi epätoivoisena.
"Älä tuhlaa sanojasi minuun. Tiedät, mitä teen seuraavaksi!" Mestari kivahti ja poistui katolta elegantisti. Jäljelle jäi vain ontto tyhjyys Tohtorin molempiin sydämiin. Tohtorin ainoa toivo oli jatkaa eteenpäin. Jatkaa silmissään suru ja mielessä tuska. Silti aamun ensimmäiset säteet laimentaisivat pois pahimman kivun. Hän ei aikonut luovuttaa.
Tohtori päätti hiljaa mielessään kiskoa Mestarin omin käsin kuilun partaalta, ennen kuin Mestari syöksyisi lopulliseen pimeyteen vailla tähtiä.
