Nimi: Tänään on jo tarpeeksi
Ikäraja: S
Päähenkilö: Ginny Weasley
Genre: angstihtavaa draamaa
Yhteenveto: Öisin uneksit karmeista kohtaloista; käsiraudoista kiinni seinässä, lempeistä sanoista, jotka muuttuvat ilmassa tikareiksi ja siitä hetkestä, kun et tiedä enää tiedä kuka olet.
A/N: Rakas 12+ virkettä XIX palasi jälleen uudelle kierrokselle, mutta tällä kertaa olikin hieman nihkeämpää! Lähdin sitten hakemaan inspiraatiota kaikista niistä muista haasteista, jotka mulla on kesken, ja sieltähän se idea sitten löytyikin. Tää teksti osallistuu muun muassa Albumihaasteeseen, sillä Måneskinin Coraline-biisi toi mulle mieleen idean kirjoittaa Ginnystä hänen ensimmäisen kouluvuotensa tapahtumien jälkeen. Kolmoskirjan lukemisesta on sen verran kauan, että en ihan hirveästi viitsinyt sen tapahtumia tässä avata, joten menköön tämä semmoisena AU-tekstinä, sillä esimerkiksi Weasleyn perheen Egyptin reissunkin ignoorasin törkeästi. Osallistuu myös haasteeseen 5x jotain uutta, uutuutena uudenlainen kerronta. Kommentteja saa jättää, varoituksen sanana vaan se, että tässä on kokeiltu nyt kaikenlaista uutta!
Ilma ympärilläsi on raskasta, ikään kuin syksyinen sumu olisi vallannut pienen huoneesi jokaisen nurkan. Aamukin on valjennut hiljaisen seesteisenä, aivan kuten eilenkin ja kaikkina muinakin aamuina toukokuun jälkeen. Oikeastaan pidät sitä miltei armon osoituksena, aiemmin päiväsi alkoivat mukamas hyväntahtoisella kuiskuttelulla, jota seurasi aina pysäyttävä paniikki, milloin mistäkin syystä. Tuskin koskaan unohdat sitä aamua, kun heräsit hiukset höyheniä täynnä ja verta kynsien alla. Näky olisi ollut säädytön kenen tahansa mielestä, mutta onneksi kukaan ei ehtinyt huomata. Sana sinusta käyttäytymässä oudosti olisi levinnyt Tylypahkan käytävillä salamannopeasti, mutta toisaalta tavallaan toivot, että niin olisi käynyt.
Vaikka toukokuusta on jo aikaa, hiljaisuus on edelleen vallannut sijan siltä eloisalta, vilkkaalta tytöltä, joka olit ennen tätä kaikkea. Joskus mietit, että olisi ehkä helpompaa, jos kipu kuuluisi tähän kuvioon. Niin ei kuitenkaan ole, ainoastaan värit puuttuvat päivistäsi ja mikään ei tunnu miltään. Öisin uneksit karmeista kohtaloista; käsiraudoista kiinni seinässä, lempeistä sanoista, jotka muuttuvat ilmassa tikareiksi ja siitä hetkestä, kun et tiedä enää tiedä kuka olet. Herätessäsi hiestä märkänä sormesi tavoittelevat sängynpäädyn melkein huomaamattomiksi hioutuneita koristeleikkauksia – niistä tiedät olevasi kotona. Käperryt peittosi alle kuvitellen sen olevan kilpi kaikelta pahalta, mutta se ei auta – unet löytävät sinut missä vain.
Haluaisit kovasti yrittää elää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta yrityksesi eivät kanna hedelmää. Kenties päiväkirjan sanat ovat mädättäneet sinut läpikotaisin, eikä jäljellä ole enää muuta kuin näivettynyt kuori siitä nuoresta tytöstä, joka eli sinun ruumiissasi vielä vuosi sitten. Ero sinun ja hänen välillä tuntuu sairaalla tavalla hupaisalta; on vaikea edes kuvitella, että olit joskus hän.
Päivät valuvat ohitsesi ja tiedät syksyn koittavan pian. Yhtäkkiä, aivan kuin heräisit pitkästä unesta, havahdut miettimään, onko Percy edelleen ylettömän rakastunut siihen tyttöön Korpinkynnestä. Ajatuksen tavanomaisuus on kaikessa normaaliudessaan järkytys – yhä edelleen kaikki on harmaata ja pimeää, mutta pohdit (et uskalla toivoa), että ehkä nyt kaikki muuttuu. Ehkä yksi ainoa kirkas ajatus on tarpeeksi pyyhkimään pois sen kaiken pahan, joka on valloittanut elämäsi kaikki nurkat?
Mutta totuus ei ole niin yksinkertainen, ja kuten Hermione sanoisi (ja sanookin vuosia myöhemmin ja silloin tiedät sen itsekin), paraneminen ei ole suoraviivaisesti etenevää liikettä. Se matelee verkkaan eteenpäin, välillä taaksepäin ja sivuittainkin, hitaasti kuin etana pulpetin kannella. Viileä syksy on edennyt jo pitkälle ennen kuin hymyilet ensimmäisen kerran, kiitos jonkin Fredin ja Georgen monista jekuista. Pian huomaat, ettet enää säpsähdä kuin olisit hätkähdytysloitsun kohteena aina, kun jokin kolahtaa kauempana. Painajaisesi eivät ole ohi vielä vuosiin, mutta vaikka se kuulostaakin karulta, opit elämään niiden kanssa. Elämän hohde palaa sinuun hiljalleen, levittäen lämpöä läpi hyisen sielusi ja lopulta kevään koittaessa näet luonnon heräävän eloon kaikissa vihreän sävyissä.
Sinun ei enää tarvitse haaveilla paremmasta huomisesta, sillä tänään on jo tarpeeksi.
Spoiler: sanalista näytä 1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla