Kirjoittaja Aihe: Välähdyksiä S, orginaali  (Luettu 2367 kertaa)

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 334
Välähdyksiä S, orginaali
« : 20.12.2020 22:55:51 »
Nimi: Välähdyksiä
Fandom: Orginaalilla mennään (taas kerran)
Kirjoittaja: Kineza7
Ikäraja: S
Genre: Miten sen nyt luokittelee

A/N: Muokattu teksti kahden vuoden takaa.

Välähdyksiä




Kaukainen puheensorina muuttuu yhdeksi ainoaksi massaksi, kun selaan Instagramia.

Ajan kuluttaminen on aina yhtä tuskaisaa junassa. Heilautan pitkät mustat hiukseni pois silmieni edestä korvan taakse. Painan uuden tykkäyksen toisen kuvan perään, vaikka en ole katsonut aikasempaa kuvaa kovinkaan tarkasti. Olen turtunut elämään. Turtunut jatkamaan, turtunut jopa hengittämään.

Työskentely pääkaupunkiseudulla on saanut oloni poissaolevaksi ja olen kadottanut otteen elämästä. Minusta tuntuu kuin muut ihmiset liikkuisivat aivan liian nopeasti ja minä vain laahaisin perässä. Ihmiset kulkevat jossain tulevaisuudessa ja minä otan askeleita menneisyydessä.

Pomokin sanoi, että varmasti löytyisi joku todella hyvä nuori työharjoitteluun. Se kuulosti aivan siltä kuin hän olisi sanonut, että varmasti löytyy parempiakin työntekijöitä kuin minä.

Käännän katseeni vastapäätä istuvaan vanhempaan pariskuntaan, heidän on pakko olla lähemmäs viittäkymmentä. Huomaan, kuinka nainen ottaa miestään kädestä kiinni ja puristaa. Teko saa miehen huulet kaartumaan herttaiseen hymyyn.

Tunnen oloni ulkopuoliseksi melkein kuin kenen tahansa kanssa. Karen on ainoa, joka saa minut edes joten kuten maan pinnalle, kun soitan hänelle. Tiedän näkeväni hänet tänään, ja mietin, mitä kaikkea voisin sanoa hänelle. Jokin ääni kuitenkin kuiskii minulle, älä huolestuta häntä. Mitä hän tekisi sinun ongelmillasi?

Tunnen oloni yksinäiseksi. Yksinäisyys korventaa sielua, näen ympärilläni tuntemattomia ihmisiä, joita en pysty lukemaan. Minua ei edes kiinnosta, mitä he ajattelevat. Heidän eleensä ei ole tarkoitettu minun silmilleni. Heidän tunteidensa kirjo ei saa minussa kosketuspintaa.

Tunnen olevani kuin tarkkailija, joka ei kuulu tänne. Minusta tuntuu epärealistiselta istua junassa, koska selkeästi junalla on suunta, jota minulla ei ole elämässäni.

Hätkähdän, kun kuulen seuraavan aseman olevan pysäkkini.

Nousen kankeasti ylös penkiltä ja toivon, että ihmisten katseet eivät osuisi minuun. Ensimmäistä kertaa päivän aikana tiedän suupielteni kaartuvan ylöspäin. Hymyni ulottuu silmiini asti.

Tiedän näkeväni sen ihmisen, joka saa minut paremmalle tuulelle. Kupliva ilo johdattaa askeleitani, kun astun junasta ulos.

Hetki ennen kuin astun junasta asvaltille tuntuu erityisen pitkältä. Pidemmältä kuin sen kuuluisi tuntua. Hetken aikaa näen epäselvästi, enkä saa katsettani kiinnitettyä mihinkään.

Ravistan päätäni saadakseni ajatuksistani kirkkaammat. Pian näkökenttä piirtyy selkeämmäksi. Outo huoli haihtuu kuitenkin nopeasti, enkä jää sitä sen enempää vatvomaan.

Etsin Karenia katseellani ja ainakin tiedän tunnistavani hänet hänen sinisistä hiuksistaan. Odotan, että junasta nousseet ihmiset jatkaisivat matkaansa pois tieltäni ja en melkein kestä sitä kuumuutta, mikä ulkona minua odotti koko ajan.

Pyyhkäisen muutaman hikipisaran otsaltani huomatessani Karenin.

Olen melkein huutamassa häntä, mutta päätän olla hiljaa, koska tiedän, ettei hän huomaa minua. Sulaudun paljon paremmin massaan kuin hän.

Ennen kuin ehdin avata suuni, huomaan jonkun juoksevan Karenin luokse. Se saa oloni synkäksi, melankoliseksi, aivan kuin sydämessäni olisi jokin synkkä, vieras esine. Näen kuinka Karen kietoo kätensä naisen ympärille. Heidän välissään on jokin käsin kosketeltavissa oleva side. Näen sen jopa näinkin kaukaa.

Astun varovaisesti lähemmäs, mutta samaan aikaan tunnen, kuinka olen jossain hyvin kaukana.

Yritän edelleen huutaa, mutta en pysty siihen. Askeleeni johdattavat minua yhä lähemmäs Karenia, kunnes huomaan, että se ei olekaan Karen. Henkäisen helpottuneena ja sen tajuaminen, ettei kyseessä ole Karen, rentouttaa hartiani.

Katson uudestaan. Ihan vain varmistaakseni. Hetkonen, ei, se on sittenkin Karen, mutta hänessä jotain hyvin erilaista. Sellaista erilaisuutta, mistä en saa otetta.

Hänen hiustensa latvoissa on tummempaa sinistä ja hänen olemuksensa on jotenkin rennompi, onnellisempi. Huomaan, kuinka hän seisoo ryhdikkäämmin kuin yleensä.
Luulin, että hän oli ollut onnellinen aikaisemminkin? Miten en ollut huomannut hänen olotilaansa?

Astelen lähemmäs ja käännän katseeni siihen ihmiseen, jota Karenkin katsoo. He ovat erkaantuneet toisistaan, mutta he ovat silti lähekkäin. On vaikeaa kuvitella, että katsoo itseään, kun se ei olekaan peili, joka kuuntelee liikkeitäsi.

Kyseessä on hengittävä olento, joka seuraa omaa mieltään. Liikkuu eri tahtia kuin sinä, mutta näyttää aivan sinulta.

Hetkeä on vaikea kuvitella ja sen toivoisi olevan  sellainen, jonka unohtaisit heti, kun olet nähnyt sen. Ihan vain siitä syystä, että et tiedä, oletko seonnut lopullisesti vai mistä tässä oikein on kyse.

Seison paikallani, enkä tiedä lähdenkö juoksemaan vai en. Jos lähtisin, mihin suuntaan suuntaan minun pitäisi lähteä?

Päädyn kuitenkin katsomaan kasvojasi, vai pitäisikö sanoa kasvojani? Ne ovat jollakin tapaa onnellisemmat, aivan kuin olisin löytänyt vastaukset niihin ongelmiin, mitä tällä hetkellä koen. Voisiko mikään kuitenkaan koskaan olla niin yksinkertaista?

Siirrän katseeni Kareniin. Molemmat minäni katsovat Karenia ja huomaan, kuinka hän oikein sädehtii. Karen ei kiinnitä minuun mitään huomiota, mutta tarkemmin sanottuna hän kiinnittää minuun huomiota, tähän toiseen versioon minusta.

Minusta tuntuu aivan kuin he eivät voisi edes nähdä minua.

"Hei!" huudan mitään ajattelematta.

Kumpikaan ei käännä katsetta. Katson Karenin kasvoja saadakseni häneltä vastauksen, mutta sitä ei kuulu. Alan verrata häntä siihen Kareniin, jonka tunnen. Enkö ollut huomannut hänen ahdinkoaan oman kärsimykseni lävitse? Vai onko hän jopa saattanut huolehtia minusta niin paljon, että hänen nykyinen tilansa on niin ristiriidassa sen Karenin kanssa, jonka tunnen?

En tiedä, mitä minun pitäisi ajatella. Olenko edes oikeasti tässä tilanteessa vai voisiko kyseessä olla jokin hyvin hämmentävä aikavääristymä? Onko järkevää selitystä edes olemassa?

En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Hengitän syvään. Jos tämä on totta, kyseessä on minä ja Karen tulevaisuudessa. Vai voisiko tämä olla vain yksinkertaisesti unta? Mitä jos nukahdin junassa rankan työpäivän jälkeen?

Olen muutenkin ollut väsynyt viime päivinä. En tiedä, ketä yritän vakuutella.

Saatoin huomata Karenissa sen ihmisen, johon tutustuin ja joka muuttui. Muutos oli tapahtunut niin hitaasti, että sitä oli ollut vaikeaa havaita. Ennen kuin nyt.

Siinä samassa huomaan kaksoisolentoni kääntävän katseensa minuun. Mikä yllättävintä, hän ei vaikuta yllättyneeltä.

Minä säikähdän, mutta en sano sanaakaan. Silmistäni paistaa ainoastaan vakaa ymmärrys. Aivan kuin olisin kokenut tämän ennenkin? Olenko?

Sitten kaksoisolentoni kääntää katseensa Kareniin ja halaa tätä yhä tiukemmin.

Voin vain miettiä, mikä on oikeasti tärkeää.


« Viimeksi muokattu: 21.12.2021 21:11:25 kirjoittanut Kineza7 »

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 604
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Välähdyksiä S, orginaali
« Vastaus #1 : 22.12.2020 11:02:16 »
Vau, olipas tämä mielenkiintoinen teksti!

Yksinäisyyden tunne on kauhea, ja monet ovat varmasti sitä jollain tasolla kokeneet. Eritoten silloin, jos on erilainen kuin muut, ei mene massan mukana, niin sitä helposti tuntee itsensä ulkopuoliseksi jne. On kuitenkin hyvä, kun on joku, jolle voi puhua, mutta onhan se myöskin ymmärrettävää, ettei halua huolestuttaa toista osapuolta. Mutta yleensä se taakka helpottaa, kun huolensa jakaa jonkun kanssa. :) Tuohon alkuun pystyy samaistumaan - joskus sitä tuntuu, että kaikki muu menee eteenpäin, mutta itse laahustelee ympäriinsä ilman määränpäätä.

Kun kertoja lopulta näki Karenin, niin koko tarina muuttuikin huomattavasti mystisemmäksi ja herätti paljon ajatuksia. Näkikö kertoja tosiaan henkilön, joka muistutti häntä eli oli tosiaan hänen kaksoisolentonsa, vai näkikö hän vain unta? Tai voihan olla, että kertoja näkikin tulevaisuuteen. Ehkä hän näkikin sen todellisen, aidon ja onnellisen, version itsestään...? :D Pidin siitä, kun tässä ei tosiaan selitetty tarkemmin tuota kaksoisolentoa. On kiva, kun lukijakin saa hieman pohtia, mistä on kyse.

Vaikka tämä oli tunnelmaltaan aika synkkä, niin kyllä tuolta rivien välistä pystyi hyvin näkemään pientä toiveikkuutta. Ehkäpä tuo juna-aseman tapahtuma symboloi sitä, mikä tosiaan on kertojalle tärkeintä - tässä tapauksessa siis Karen ja sen ja kertojan välinen suhde. Se, että elämässä on joku, joka tekee siitä parempaa, piristää päivää pelkällä olemassaolollaan.

Pidin tästä kovasti, eritoten tuosta pienestä mystiikasta liittyen kaksoisolentoon. Suuret kiitokset tästä! ♥
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 334
Vs: Välähdyksiä S, orginaali
« Vastaus #2 : 24.12.2020 01:42:24 »
Kiitos paljon, Felia

Oon samaa mieltä tuon sun kommentin kanssa siitä, että joskus tuntuu, että muut menee vaa eteenpäin ja ite ei vaan aina ees jaksais. Mut teen parhaani!

Tää teksti on mulle tavallaan tosi tärkeä, sillä tässä on vähän vaikutteita mun yhdestä kaverista tai no lähinnä meidän suhteesta. Olin vähän kusipää silloin, niin tää teksti sai idean siitä, ku olin ihan hirveän mustasukkainen tästä kaverista, niin päätin kaksi vuotta sitten kirjoittaa tällaisen, että miltä tuntuisi nähdä toisen halaavan iloisena jotakuta, mutta sitten se onki sä itse. Vähän sillee koomista, mutta tavallaan myös aika surullista olla itselleen kateellinen. Tai no en mä tiedä tekeekö se yhtään mitään hyvää suhteeseen ylipäätään. Kai pieni määrä. Tiedä sitä sitten. Onneks ite oon kasvanut (ainakin toivottavasti!)

Aika paljon tähän laitoin just tuollaista synkkyyttä, mutta ymmärrän päähenkilöä siltä osin, että ei halua huolestuttaa toista, mutta oon myös ollut siinä asemassa, että toinen ei kerro mitään juuri sen takia ja että sekin on huolestuttavaa. Mutta aika paljon myös sen kanssa leikittelin tämän tekstin kanssa. En itsekään ole ihan varma, että miten teksti on ymmärrettävissä. Se on vähän niin kuin oma päätöksesi, mihin uskot.

Mutta siis, kiitoksia. Ja hyviä jouluja (jos siis vietät).

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 474
Vs: Välähdyksiä S, orginaali
« Vastaus #3 : 03.01.2021 21:11:25 »
Kommenttikampanjasta iltaa!

Tämäpä oli mielenkiintoinen teksti :D Luin myös tuon Felian kommentin ja vastauksesi siihen. Itse näin ja tulkitsin tämän ehkä vielä yhdellä eri tavalla. Ajattelin, että päähenkilö oli väsynyt ja kyllästynyt tuohon elämäänsä ja sen tietynlaiseen yksitoikkoisuuteen. Sitten hän näkee välähdyksen siitä, kuinka asiat voisivat olla paremmin ja se herättää hänet pohtimaan sitä, kuinka hän voisi saavuttaa tuon onneliisuuden ihmisen kanssa joka on hänelle tärkeä :)

En toki tiedä tarvitseeko tekstistä aina löytää yhtä absoluuttista totuutta, mutta minusta on oikeastaan aika hienoa kuinka tämä oli mahdollista lukea tosiaan monesta eri näkökulmasta. Toisaalta täytyy aina muistaa, että jokainen peilaa lukemaansa myös oman itsensä ja omien kokemustensa kautta. Omassa elämässäni ei ole kyllä menossa mikään "uuden aloittaminen" vaikka uusi vuosi alkoikin :D

Tämä oli todella hieno ja ajatuksia herättävä! Kiitos että kirjoitit ja hienoa, jos olet tämän kautta saanut puitua myös omia fiiliksiäsi. Siihen kirjoittaminen on kyllä parasta!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 334
Vs: Välähdyksiä S, orginaali
« Vastaus #4 : 03.01.2021 21:48:45 »
Kiitos kommentistasi, Vendela

Minusta olit hyvin miettinyt tämän. Tulkintoja toki mielestäni saa ja pitääkin olla ihmisillä erilaisia. Tykkäsin tulkinnastasi paljon. Kun tässä nyt sitten mennään ohi aiheen, niin mennään sitten oikein urakalla. Olin porukalla taidemuseossa ja kävelin opettajan kanssa porukalla pois päin sieltä. Tää opettaja kysy multa, että tarvitseeko taideteosta selittää. Tässä nyt oli kyse taulusta, mutta kysymys on hieno, vaikka siihen ei vastaisikaan. Enkä aio vastata.

Joo, minulla ainakin on tässä nyt ollut paria isohkoa muutosta elämässä, mutta parhaani teen jaksaakseni. En kuitenkaan usko, että vuoden vaihtumisen jälkeen tarvitsisi aloittaa mitään kokonaan uutta elämäntapaa, mutta toki niitä muutoksia voi sitten hiljalleen tehdä, jos siis haluaa.

Lukeminen on mahtavaa, suoraan sanottuna pidän siitä, kuinka lukiessa ymmärrän paremmin muita kuinka ymmärrän myös paremmin itseäni. Olet kyllä oikeassa siinä, että kirjoittaminen kyllä auttaa jäsentelemään omia ajatuksiaan. Jospa niistä joskus edes jotain tolkkua saisi.

Angelina

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 6 754
Vs: Välähdyksiä S, orginaali
« Vastaus #5 : 21.12.2021 17:12:59 »
Kommiksesta hei! Komppailen edellisiä kommentoijia, mutta tämä todellakin oli mielenkiintoinen ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä teksti. Kiehtovan tästä teki juurikin tuo, miten monella tavalla tätä voi tulkita. Alun perusteella kertoja on ylipäätään vähän hukassa sekä itsensä että elämänsä kanssa, eikä oikein tiedä mitä hänen pitäisi tehdä (been there, done that). Mietin myös, että hän tarkastelee kohtaamistaan Karenin kanssa ulkopuolisena siksi, että huomaa vihdoin omissa murheissaan vellomisen sijaan sen, miten Karenin olemus on muuttunut. Ehkä tämä auttaa kertojaa jatkossa sen kanssa, että hän oppii puhumaan omista asioistaan ja tavallaan huomaamaan elämän ympärillään sen sijaan, että keskittyisi vain murehtimaan? Elämässä kun kuitenkin (vaikka ei todellakaan aina tunnu siltä) on myös hyviä asioita.

Okei, oon out of my league kun yritän tulkita mitään, mutta tätä oli hauska pohtia :D Kertojalla on selkeästi suunta hukassa ja paha olla - ja se jos mikä on kovin samaistuttavaa.

Kiitos tästä ♥ Ja pakko vielä sanoa, että tykkäsin hirveesti sun listauksesta ja teksteille tehdyistä hienoista bannuista!


© Inkku ♥

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 334
Vs: Välähdyksiä S, orginaali
« Vastaus #6 : 22.12.2021 08:31:39 »
Kiitoksia, Angelina!

Kommenttisi piristi iltaani ja päätinkin nyt sitten tässä aamutuimaan vastata kommenttiisi <3 Mäkin samaistun noihin fiiliksiin tässä ja halusin sitä tosiaan tuoda tähän. Ja täysin oikein sä tätä tulkitsit. Vähän sillee, hei ihanaa, että samaistuit (koska hienoa, että onnistuin saamaan sellaista kosketuspintaa), mutta samalla se on myös ei niin positiivinen asia... Mutta onneks sitä ei kuiteskaan oo koskaan niin yksin kuin mitä voisi joskus kuvitella.

Kiitos sulle vielä, ilahdutti saada sulta kommentti! Ja joo, mä käytin mun hienoa luovuuttani hyödyksi tuossa listauksen tekemisessä ja pääsin vähän photarilla leikkimään. Ihanaa saada siitä(kin) kommenttia!