Suurin aarre on ymmärrys rajaton, S, Luna Lovekiva, toiveikas draama

[Linne]

Ficin nimi:  Suurin aarre on ymmärrys rajaton

Kirjoittaja: Linne

Ikäraja: S

Fandom: Harry Potter

Hahmot: Luna Lovekiva

Genre: vähän angstia, toiveikasta draamaa

A/N: Tämä teksti syntyi Kaarneen pizzahaasteesta. Käytetyt täytteet olivat
 rucola: tekstissä viljellään yrttimaata
kirsikkatomaatti: teksti alkaa jollakin sitaatilla/lainauksella
mozzarella: pehmeä/lempeä kohtaus
pesto: hahmon unelma toteutuu

Kiitos paljon Kaarneelle haasteesta!

Olen jo pitkään pyöritellyt päässäni ajatusta Lunasta joka hylkää velhomaailman sodan jälkeen ja muuttaa asumaan jästien Lontooseen. Kirjoissa hän ei tunnu reagoivan juuri ollenkaan ilmiselvään koulukiusaamiseensa mutta nyt kun olen aikuisena asiaa ajatellut, niin pakkohan niin uskon sen tehneen hyvin kipeää. Niin syntyi ajatus Lunasta, joka asustelee Lontoossa, tutustuu jästimaailmaan ja kamppailee ystäviensä avulla sekä sodan että koulun aikaisia ikäviä muistoja vastaan. Sitä en osaa sanoa, palaako hän ikinä takaisin taikamaailmaan vai löytääkö paikkansa jästimaailmasta.
Tähän samaan sarjaan kuuluu myös raapalesarjani Väritöntä valoa (S) Toivottavasti viihdyt tämän parissa!

***

Suurin aarre on ymmärrys rajaton

Luna oli kuullut nuo sanat jo vuosia ennen kuin astui jalallaan Tylypahkaan. Hänen äitinsä, ylpeä korpinkynsi ja taitava ompelija, oli tehnyt niistä ristipistotyön joka keikkui edelleen heidän keittiönsä haalistuneella seinällä.

Enää hän ei ollut niin varma siitä, olivatko sanat totta. Mitä tieto oli koskaan hänelle tuonut muuta kuin hyljeksintää ja yksinäisiä tunteja makuusalissa kun muut istuivat oleskeluhuoneessa nauramassa ja juttelemassa?

Joskus hän toivoi, että hänen äitinsä olisi ollut Rohkelikko. Ehkä tämä silloin olisi kannustanut häntä hylkäämään kirjat ja tarttumaan luudanvarteen. Silloinkaan hän tuskin olisi ollut suosittu, mutta ehkä edes hyväksytty.

Sitä paitsi Rowena Korpinkynsi tuskin oli koskaan kasvattanut yrttejä.

Luna kyykistyi pienen yrttilaatikkonsa ääreen ja juoksutti kättään tuoksuvissa kasveissa. Ei koiruohoa, turpuherneitä tai suoliljaa: ihan vain basilikaa, rosmariinia ja minttua. Niiden ainoa taikavoima oli vatsavaivojen parantaminen.

Luna kohotti katseensa yrttilaatikostaan ja vilkaisi taivaalle. Kevät jätti hyvästejään. Aurinko lämmitti päivä päivältä enemmän eikä Lunaa palellut ollenkaan vaaleanvihreässä t-paidassaan ja katkaistuissa farkkushortseissa. Ne olivat kumpikin läheisen marketin hyllystä poimittuja, mutta silti hänen lempivaatteitaan. Kunpa hän ei olisi tuhlannut niin montaa vuotta hikoilemalla mustissa kaavuissa, kun oli olemassa shortseja ja hulmuavia sifonkihousuja. Jotkut nuoret jästit jopa leikkasivat housuihinsa reikiä pysyäkseen viileinä.

Luna istahti kovalle betonille ja pyyhkäisi otsatukkansa pois kasvoiltaan. Lyhyt tukka tuntui vieläkin vieraalta, mutta hän piti siitä. Siitä ei ollut niin helppo ottaa kiinni.

Hän ei ollut varma, saiko hänen nuhjuisen kerrostaloasuntonsa katolla edes kasvattaa yrttejä, mutta kukaan ei tuntunut laittavan sitä pahakseen. Hän näki harvoin naapureitaan ja nämä vaikuttivat haluttomilta puuttumaan toisten asioihin. Se sopi hänelle. Hänkin mietti mieluiten omiaan.

Joskus lapsena hän oli haaveillut omasta linnasta, jonka ympärillä kasvaisi valtava puutarha. Se olisi täydellinen piilopaikka narskuille, hyppiäisille ja kaikille niille otuksille, joiden hänen isänsä vakuutti olevan ihan oikeasti olemassa. Ja hän itse voisi kuljeskella puutarhan viileillä poluilla tuntikausia, niin kauan että ehtisi unohtaa että sellaistakin oli kuin maailma sen ulkopuolella.

Ehkä hän oli jo silloin ollut yksinäinen. Silloin kauan sitten, kun äiti oli juuri kuollut.

Nykyään hänen unelmansa olivat kutistuneet. Linna oli vaihtunut nuhjuiseen kerrostaloasuntoon jästien Lontoossa, puutarha pieneen keltaiseksi maalattuun laatikkoon täynnä taiattomia yrttejä (vaikka hän kyllä epäili että Neville oli viime käynnillään kuiskannut taian tai pari).

Mutta eipä hän enää linnasta haaveillut sen paremmin kuin puutarhastakaan. Se kuulosti yksinäiseltä unelmalta ja enää hän ei ollut yksin.

“Luna?”

Ginnyn pää pilkisti paloportaiden yläpäästä. Luna heilautti kättään.

“Täällähän sinä olet. Tule jo, Ron syö kohta kaikki eväät jos hänen pitää vielä odottaa. Mennään Hyde Parkiin, jooko?”

Luna nyökkäsi ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi vielä kerran yrttejään ennen kuin meni.

Siellä, basilikan ja rosmariinin välissä, törrötti hänen taikasauvansa.

Hän oli askarrellut siihen pienen etiketin. Siinä luki timjami.

[Pahatar]

Tämä oli hieno ficci, tykkäsin kovasti. Tuo koulukiusaaminen on aina vain niin ravisuttava ja koskettava juttu, ja olen ihan samaa mieltä siitä, että eiköhän se tuntunut Lunastakin pahemmalta kuin mitä kirjoissa annettiin ymmärtää. Ehkä vielä enemmän silloin, kun Luna ei ollut vielä ystävystynyt Harryn ja muiden kanssa. Tästä tuli minulle mieleen sekin, että äidin menettäminen niin nuorena oli jo ihan tarpeeksi paha asia ilman tuota kiusaamistakin.

Tässä oli raskaasta aiheesta huolimatta myös paljon hauskoja ja ihania yksityiskohtia. Kuten tuo, että Luna kärsi enemmänkin kuumasta kuin kylmästä. Ja ihan mieletön idea luopua taikamaailmasta niin täysin, että käytti taikasauvaansa enää yrttien merkitsemiseen kasvulaatikossa! Mutta hyvin ymmärrettävää, jos oli todennut, ettei taikamaailmasta ollut koskaan ollut minkäänlaista iloa, ja jästien joukossa tuntui paremmalta.

Loppu oli ihanan toiveikas, kun kuitenkin ystävät olivat säilyneet. Kiitos paljon tästä, tämä jätti hyvän mielen ja olisin lukenut tätä mielelläni paljon pidempäänkin.

[hiddenben]

Oi, olipa ihanaa saada lukea jatkoa tuohon raapalesarjaan! Nautin siitä kovasti ja niin nautin tästäkin: tässä asetelmassa on jotain hurjan mielenkiintoista ja etenkin juuri Lunan näkökulmasta. Hän tekee jästienkin Lontoosta itsensä näköisen, juuri niin ihanalla ja surullisella tavalla kuin hänen taustansa perusteella voi odottaa. Tässä on kaikesta huolimatta toiveikkuutta ja tavoitatkin nuo Pizzahaasteen eri osaset hyvin

Pidin kovasti alun sitaatista ja ajatuksesta siitä, että Luna on lapsesta asti katsellut niitä ja sisäistänyt ne osaksi luonnettaan. Samalla aikuisuus tuo mukanaan tuon tutun tavan kyseenalaistaa omien vanhempien neuvot ja uskomukset ja tuntuu tavallaan terveelliseltä, että Luna kyseenalaistaa valintojaan ja elämäänsä - se tuntuu kuuluvan tuohon ikään, itsenäistyminen ja oman polun löytäminen. Samalla toki toivoisi, että hän olisi saanut hieman helpomman elämän. Etenkin tuo Lyhyt tukka tuntui vieläkin vieraalta, mutta hän piti siitä. Siitä ei ollut niin helppo ottaa kiinni. tuli jotenkin iholle, siitä tuli mieleen viidennen kirjan taistelu Taikaministeriössä (vaikka en muista, tarttuiko joku silloin Lunan hiuksiin vai onko muisto osa koulukiusaamiskokemuksia).

Rakastin kuitenkin kaikkia kauniita yksityiskohtia, joita olit tähän tuonut mukaan! Etenkin hulmuavat sifonkihousut ilahduttivat minua kuin myös polkkatukka ja timjami-taikasauva kukkapenkissä Ja juuri näissä asioissa tulee esiin tuo Lunan oma persoonallisuus, joka ei katoa, vaikka taikayhteisö vaihtuisi jästien maailmaan ja vaikka Luna hetkellisesti (tai lopullisesti) hylkäisi taikuuden. Minua ilahdutti valtavasti myös se, että Luna ei valinnoistaan huolimatta ole yksin vaan tarinassa on läsnä Ron, Neville ja Ginny, jotka kaikki tekevät Lunalle valtavan hyvää.

Joten: pidin tästä valtavasti ja ihanaa, että kirjoitit lisää! Kiitos!

[Fiorella]

Minä tykkäsin tästä tosi kovasti! Onhan selvää, että kiusaaminen jättää jälkensä, mutta Lunalla oli ehkä tapana vain olla näyttämättä sitä toisille. Ihanaa, että hän löysi oman paikkansa tällä lailla - ja voihan olla, että jonakin päivänä taikamaailmakin taas kiinnostaa.

[Linne]

Kiitos paljon kommenteistanne Pahatar, Hiddenben ja Fiorella!


Pahatar, Kyllä minä uskon että niin raju koulukiusaaminen kuin mitä Luna koki jätti varmasti jälkensä, vaikka hän kuinka yritti luoda mielikuvaa että on sellaisen yläpuolella Eikä äidin menettämistä käsitelty kirjoissa juuri lainkaan, vaikka sekin varmasti tuntui Lunasta hirveältä. Summa summarum, moni asia varmasti sai hänet jättämään taikamaailman.


Hiddenben Ihana kuulla että luit mielelläsi jatkoa raapalesarjaan, pidän nimittäin hirmuisesti tämän idean kirjoittamisesta
On ihan totta että viimeistään tuossa iässä sitä alkaa etsiä itseään ja tämä uuden kaipuu yhdistettynä vanhoihin traumoihin on saanut Lunan hylkäämään taikamaailman niin totaalisesti, ettei taikasauvallekaan löydy enää muuta käyttöä kuin kukkakeppinä yrttien keskellä.
Hiusten tarttumista ajattelin lähinnä Lunan vankiaikojen kannalta. Aika Malfoyiden vankina oli varmasti kauheaa, vaikka kirjoissa Luna onkin tuttu eteerinen itsensä Voihan tietysti olla että traumat nousevat pintaan vasta myöhemmin, kun sota on ohi ja hänellä on vähän aikaa hengittää.

Kiva että tykkäsit yksityiskohdista! Luna on aina oma luova itsensä, eli sitten taika tai -jästimaailmassa. Siksi ystävätkin ovat pysyneet ympärillä eikä häntä ole hylätty

Fiorella En kyllä osaa sanoa, palaako Luna koskaan takaisin taikamaailmaan! Jästien Lontoo on ainakin vielä hänelle pakopaikka, mutta mistäpä sitä tietää, mihin suuntaan asiat kääntyvät. Ehkäpä kun hän tehnyt rauhan menneisyydensä kanssa, voisi taikamaailma taas tuntua omalta.

Vielä kerran iso kiitos kaikille kommenteista! Ne piristivät hurjasti <3

[Larjus]

Voii, olipa tää vähän semmoisella surkulla tavalla kiva 😭 Tykkään, että olit ruotinut Lunan kokemuksia ja sitä, miten hän niitä myöhemmin elämässään heijastelee. Kirjoissa kun hän tuntuu suhtautuvan vaikka juuri kiusaamiseen kevyesti - tosin nehän nyt ovat Harryn näkökulmasta ettei voikaan tietää, mitä Luna todellisuudessa ajattelee. Tosi kiva myös, että tässä velhomaailmassa elänyt päättääkin jättää sen ja elää jästimaailmassa. Olen joskus miettinyt sitä, miten velhomaailma tuntuu imaisevan jästisyntyiset noidat ja velhot hyvin vahvasti itselleen, vaikka pitkään olisivatkin ihan meidän tavallista jästinelämää eläneet ennen koulun aloittamista. Vastaavasti musta tuntuu, että jos noita/velho nai jästin, tämän jästin on vähän niin kuin sopeuduttava elämään velhomaailmassa eikä päinvastoin 🤔 Kiva että mahdollisuus muuhunkin on olemassa edes ficeissä 😅 Ja ihanaa, että päätöksestä huolimatta ystävät ovat Lunalla pysyneet ♥ Toivottavasti hän löytää jästienkin parista itselleen ystäviä.

Jänskä toi loppu, kun kerrotaan mitä Luna teki taikasauvalleen. Moista elettä vois tulkita monella eri tapaa, ja varsinkin kun on Lunasta kyse, mikä vain on mahdollista. Se voi ihan yhtä hyvin olla taikamaailman lopullista "hylkäämistä", kun sauva on tökätty multaan eikä sitä mitenkään vaalita, mutta samaan aikaan se on lähellä ja osana Lunan harrastusta, aina muistuttamassa itsestään. Ja Luna on niitä tyyppejä, joille sauvan käyttäminen yrittitarhan kyltin kiinniketikkuna on jopa kunnianosoitus sauvalle ja kaikelle sille, mitä se symboloi. Tykkään kun tarina antaa mahdollisuuden tulkita asiaa miten haluaa

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Tehtävänä oli etsiä luettavaa Pizzaperjantai-haasteesta, josta sitten valitsin tämän tekstin kauniin ja herkän nimen sekä tietysti Lunan takia. Luna on yksi suosikkihahmoistani, ja hänestä on aina mukava lukea.

Tällainen Tylypahka-vuosien jälkeen sijoittuva teksti osoittautuikin mielenkiintoiseksi lukumatkaksi, etenkin kun tämä ottaa kantaa ja näkökulmaa Lunan kokemaan kiusaukseen ja hyljeksintään ja niiden kauaskantoisiinkin vaikutuksiin. Luna ei tosiaankaan kirjoissa vaikuta reagoivan saamaansa ikävään kohteluun juuri mitenkään, mutta tuntuu kuitenkin inhimilliseltä ja luontevalta, että se on vaikuttanut häneen syvästikin. Ehkä hänelle vain on luontaista olla näyttämättä sitä ulospäin, pitää se sisällään ja käsitellä se omin avuin ja keinoin. On tosi surullista ajatella, miten hyljeksitty ja väärinymmärretty Luna on ollut ja miten hän pohtii, olisiko hän toisenlaisena ja erilaisilla kiinnostuksenkohteilla tullut hyväksytyksi. Niin, suositusta viis kunhan olisi edes hyväksytty - jotenkin niin riipaisevaa, miten ei saa edes olla oma itsensä ja kiinnostunut siitä mistä on, vaikkei aiheuta kenellekään mitään pahaa niin tehdessään.

Tässä tarinassa käsitellään minusta herkästi ja koskettavasti sitä, kuinka Luna on vähitellen erkaantunut paitsi Korpinkynnen tuvasta, lopulta myös koko taikamaailmasta. Kaikki avautuu vähitellen ja käy ilmi hienovaraisesti esimerkiksi Lunan yrttilaatikon sisällöstä ja vaatevalinnoista, ja lopussa Lunan valinta tuntuu vielä vahvistuvan taikasauvan ja siihen askarrellun timjami-kyltin myötä. Niin väkevä lopetus, josta huokuu jotenkin tosi voimakkaasti se, miten sinut Luna on päätöksensä ja nykyisen elämänpolkunsa kanssa. Taikasauva on kiinteä osa monen velhon ja noidan arkielämää, aivan kuin käden jatke, mutta Lunan elämässä se on nyt löytänyt oman harmonisen paikkansa yrttilaatikosta käden tai taskun sijaan.

Toiveikkuus ilmenee tekstistä kauniisti ja lohdullisesti. Luna vaikuttaa tyytyväiseltä ja saa toteuttaa itseään, vaikka ymmärrettävästi ajatukset vieläkin ajoittain askartelevat menneessä, ja Lunan elämässä on ihanasti läsnä myös ystäviä, jotka ovat pysyneet hänen rinnallaan. ♥ Tarina jättääkin jälkeensä lohdullisen ja luottavaisen fiiliksen.

Pidän kovasti myös tuon sitaatin läsnäolosta: siitä, miten Luna epäröi sanojen todenmukaisuuden suhteen, mutta miten sitaatti kuitenkin on antanut tekstille nimen. Ehkä se näyttäytyykin uudenlaisessa valossa Lunan tämänhetkisessä elämässä; ehkä rajaton ymmärrys on ymmärrys siitä, mitä elämältä haluaa ja mikä tekee onnelliseksi.

Kiitos kovasti tästä koskettavasta tarinasta, pidin paljon! -Walle

[Meldis]

Todella jännittävä idea, että Luna jättää taikamaailman taakseen. Yhtä aikaa minusta Luna on juuri sellainen, joka haluaa uppoutua kaikkeen kummalliseen taikuuteen ja innostua kaikesta taikamaailman liittyvästä, mutta sitten toisaalta jästien maailma on täynnä toisenlaista kummaa ja erilaista, mikä myös varmasti kiinnostaisi Lunaa. Vaikka meille hänen yrittinsä ovat vain rosmariinia ynnä muuta, ne ovat hänelle paljon jännittävämpiä. Tykkäsin sitten kyllä miten rennosti Luna suhtautui "erikoisiin" yrtteihinsä, hän vaikutti aikuistuneelta. Tässä todella tuntui sodan kasvattama Luna, joka on havahtunut ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja omaa yksinäisyytteen, koska itse ajattelen, että Luna ei koskaan niinkään tuntenut oloaan yksinäiseksi.

Mitä tieto oli koskaan hänelle tuonut muuta kuin hyljeksintää ja yksinäisiä tunteja makuusalissa kun muut istuivat oleskeluhuoneessa nauramassa ja juttelemassa?

Ja sitten tämä herätteli, että ei Luna missään universumissa tyhmä ole, hän tietää, mitä hänestä puhutaan ja ihminen hänkin on ja sanat ja ulkopuolelle jättäminen satuttavat. :''( Lunan äitinsä kaipuu oli kaunista ja myös tykkäsin, miten Luna saattoi pohtia oliko hänen äitinsä ollut väärässä, tehnyt virheitä. Minusta oli piristävää, että kaikista ihmisistä Luna pystyy myös pohtimaan rakasta, kauan sitten kuollutta äitiään noinkin kriittisesti. Näkyi tässäkin todella hienosti Lunan kasvaminen sodassa.

Lunan toiveiden muuttuminen linnasta kerrostaloyksiöksi oli tosi samaistuttavaa. Itse pikkuisena introverttina olisin myös halunnut ison linnan ja puutarhan, jonne piiloutua maailmaa, mutta tällä hetkellä kodikas yksiö ja parvekkeen yrittini ovat aivan tarpeeksi pakopaikaksi maailmalta. Varsinkin, kun sinne voi kutsua ystäviä. Loppu oli tosi ihana. ^^ Että Luna pystyy pitämään elämässään molempien maailmojen parhaat puolet, kevyet farkkushortsit ja taikamaailman ystävänsä, joiden kanssa voi hengata jästi-Lontoossa. Söpö oli myös Nevillen piipahtaminen asunnossa, kun siihen saakka oli luullut, että Luna on jättänyt myös ystävänsä taakseen. Ihanaa, että Neville yritti saada rosmariinitkin maagisiksi. ^^

Kevät jätti hyvästejään.

Kerrontasi oli ihana yhdistelmä juuri tätä toiveikkuutta ja angstia. Tämä lause oli ristiriitainen ja siinä siis hieno. Kevään loppuminenhan tarkoittaa kesän tuloa, mikä yleensä on kiva juttu, mutta se että kevät jättää hyvästit, saa sen kuulostamaan, että hetki on surullinen. Minä rakastan kevättä ja tietenkin suren sen loppumista, mutta Luna varmaan tykkää kaikista vuodenajoista, tai ainakin löytää kaikesta jotain hyvää, joten hauskaa, että sait tuon kesän tulon tuntumaan lopulliselta.
Kiitos tästä tosi paljon. Olit onnistunut tosi hyvin vangitsemaan Lunan olemuksen sekä tuomaan häntä esiin sodan jälkeisessä maailmassa ottaen viitteitä kirjoista, mutta myös antamaan hänelle oman mausteesi (öhö öhö yrittisi), mihin tämä Luna olisi päätynyt sodan jälkeen. Nerokkaasti olit luonut kivan kuvauksen mielenkiintoisesta Lunasta. ^^ Kiitos!

[valokki]

Lukaisin tämän oikeastaan jo jonkin aikaa sitten, heti sen perään, kun olin lukenut Väritöntä valoa, mutta nyt vasta olen täällä kommentoimassa! Pidin kovasti myös tästä, tämä oli selvästi tunnistettavissa edellisen jatkumoksi mutta tässä oli silti hieman erilainen ja omanlaisensa tunnelma. Kuten Värittömässä valossa, tässäkin oli angstia, mutta tunnelma tuntui siitä huolimatta kepeämmältä ja toiveikkaammalta, eikä Luna itsekään tuntunut tässä olevan ihan yhtä syvissä vesissä.

Se, mikä tässä tuntui raskaimmalta, oli Lunan suhtautuminen taikamaailmaan. Hänen ajatuksensa taikamaailmasta tuntuvat koko ajan monin tavoin jonkin negatiivisen tunteen ja/tai muiston välittämiltä, ja taikamaailma vaikuttaa täysin menettäneen hohtonsa Lunan silmissä. Onkin hyvin ymmärrettävää, että näin on käynyt vaikean lapsuuden ja kiusaamiskokemusten seurauksena, mutta tuntuu todella ikävältä, että Luna on tavallaan "pakotettu" luopumaan jostain niin suuresta osasta itseään ja elämäänsä. Onneksi Lunalla on kuitenkin tukena ystävät, joiden kautta on olemassa myös väylä taikamaailmaan, jos hän sinne joskus vielä kokee haluavansa palata.

Jotkut nuoret jästit jopa leikkasivat housuihinsa reikiä pysyäkseen viileinä.

Tässä tarinassa oli paljon todella ihania ja hauskoja pieniä yksityiskohtia. Erityisesti pidin yrtteihin liittyvistä yksityiskohdista, ja voinkin hyvin nähdä Lunan kasvattelemassa omaa pientä yrttitarhaa. Myös Lunan huomiot jästeistä ja heidän tavoistaan olivat erityisen kivaa luettavaa, ja naureskelinkin erityisesti tälle reikien leikkaamiselle farkkuihin.

Tämä on kauniisti kirjoitettu ja koskettava tarina, joka on hieno yhdistelmä synkkyyttä, toiveikkuutta ja iloakin. Kiitos, tämä oli todella ihana lukukokemus!

[Linne]

Apua, onpas kommentteja taas kerääntynyt  miten tässä nyt on taas näin käynyt? Kiitos kaikille ihanista kommenteista!


Larjus hyvä pointti kyllä siitä, että miten taikamaailma vie mennessään! Jästipuolisoille ei oikein tunnu olevan tilaa ja vaikka jästeille naureskellaan, eivät velhot usein ole jästimaailmassa sen etevämpiä. Ehkä asiat ovat kuitenkin muuttuneet sitten Harryn tylypahka-aikojen.

Kiinnostava tulkinta tuosta sauvasta! Itse ajattelin sen niin, että Luna pitää elettään eräänlaisena uhmakkuuden osoituksena, selänkääntönä taikamaailmalle. Mutta oikeassa olet, kasvien keskellä sauva on tosiaan aina muistuttamassa itsestään ja jotain kai kertoo sekin, ettei Luna ole hylännyt sitä minnekään piirongin perukoille.

Waulish Kiva kun päädyit tämän tekstin pariin! Minäkin rupesin vasta aikuisena ajattelemaan, että pakkohan koulukiusaamisen on pitänyt vaikuttaa Lunaan, vaikka tämä kuinka vaikuttaisi olevan sellaisen yläpuolella. Hänkin oli kuitenkin vasta lapsi, kun kiusaaminen alkoi.
Olet ihan oikeassa siinä, miten surullista on että Lunaa ei hyväksytä ihan vain koska tämän mielenkiinnon kohteet erkanevat valtavirrasta.
Ihana ajatus tuosta tekstin otsikosta! Koen kyllä, että Luna on alkanut ajatella ihan oikeasti mitä hän elämältä haluaa kun aikaisemmin hän on ehkä toteuttanut enemmän isänsä toiveita. Ja juuri nyt hän haluaa yrttejä.

Meldis Kiva kuulla, että Luna vaikutti aikuistuneelta. Sota jätti jälkiä kaikkiin ja omasta mielestä tuntuisi jotenkin epärealistiselta että Luna voisi vain jatkaa niin kuin ennenkin, etenkin kun koulukiusaamisenkin aiheuttamat traumat ovat jättäneet oman jälkensä.
Heh, minäkin olisin halunnut hienon linnan! Mutta unelmat tuppaavat kutistumaan aikuisena, ja pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi.
Tulkintasi tuosta lauseesta oli mielenkiintoinen! Minä en näin syksyn lapsena kauheasti välitä keväästä, mutta Luna varmaan nauttii kaikista vuodenajoista (tai sitten ei nauti mistään, jos masennus pääsee niskan päälle).

Valokki Kiva kuulla, että olet tykästynyt tähän tekstisarjaan! Oikeassa olet, Luna ei ole enää ihan niin masentunut kuin aikaisemmin. Ehkä kevät on tehnyt hänelle hyvää.
On toki ihan tervettä kyseenalaistaa joskus suhdettaan taikamaailmaan mutta oikeassa olet, Lunan tapa paeta jästimaailmaan ja jättää kaikki ikävät muistot taakseen taikamaailmaan ei ehkä pidemmän päälle ole hänelle hyväksi. Onneksi on kuitenkin ystävät, jotka ovat tukena mitä ikinä Luna päättääkään tehdä!

Kiitos vielä kerran kaikille kommenteista, ne tekivät minut todella iloiseksi!