Nimi: Ehkä huomenna
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: The Legend of Zelda: Breat of the Wild
Paritus: Link/Zelda
Ikäraja: S
Tyylilaji: mutual pining
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Nintendolle. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Raapaleideoita kysyessäni Vehka ehdotti, että voisin kirjustaa Linkistä opettamassa Zeldalle metsästystä. Tämä on olevinaan jotain sen tapaista Ja öö, oon melkein varma, että mulla on jo tämän niminen fikki? Mutta koska olen liian laiska tarkistaakseni asiaa, menköön tällä otsikolla
EHKÄ HUOMENNA350 sanaaZeldan kynsien alla oli multaa. Link yritti olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota – kuten myös siihen, miten pehmeältä Zeldan iho tuntui hänen karheita kämmeniään vasten. Voi, miten helposti hän olisi voinut vain kumartua lähemmäs ja –
”Mitä?” Zelda kysyi.
Link pudisti kiireesti päätään. Hän oli tainnut jäädä sittenkin tuijottamaan. Hän nosti leukaansa ja nyökkäsi maalitaulun suuntaan. Zelda kohensi heti ryhtiään. Link nosti varovaisin ottein tytön kyynärpään oikeaan asentoon ja auttoi tätä suuntaamaan nuolen pään kohti maalin sydäntä. Zeldan koko keho oli jännittynyt keskittymisestä ja odotuksesta. Link tunsi tytön kiireisen pulssin sormenpäissään siirtäessään tämän hiukset niskan taakse. Häntä itseään taisi kuitenkin jännittää enemmän.
”Nyt”, Zelda kuiskasi itselleen ja päästi nuolesta irti. Se lensi ilmassa säälittävän kaaren, ennen kuin tippui tuskin metrinkään päähän maalitaulusta tusinan muun nuolen joukkoon. Zelda huokaisi pettyneenä.
”Opit sen vielä”, Link sanoi. Zelda hymyili – hän hymyili aina, kun Link puhui – ja antoi jousen pojalle päätään pudistaen.
”Taidan tyytyä vain katsomaan sivusta”, Zelda sanoi ja pyöritti hartioitaan. Kun hän astui kauemmas, Linkistä tuntui, että jotain jäi heti uupumaan. Hän tunsi pettymystä, vaikka eihän hänellä ollut oikeutta odottaa prinsessalta mitään ystävyyttä enempää.
”Tuletko?” Zelda kysyi.
Link kävi poimimassa nuolet viiniin ja hölkkäsi sitten tytön perään. Heidän hiillokseksi hiipunut leirinuotionsa odotti heitä vähän kävelymatkan päässä.
”Minua välillä turhauttaa”, Zelda myönsi, kun Link polvistui sytyttämään tulta uudestaan. ”Minusta tuntuu, että olen sinulle vain taakaksi.”
Link rypisti kulmaansa.
”Sinä metsästät ja kokkaat”, Zelda jatkoi, ”ja osaat parsia omat vaatteesikin. Mutta mitä minä osaan?”
Link löi tuluksilla kipinää ja pian päreet syttyivät. Zelda oli käynyt istumaan. Link polvistui tämän eteen ja otti tämän kädet omiinsa. Hän puristi niitä ja toivoi, että tyttö ymmärtäisi eleestä, kuinka paljon tämä pelkällä läsnäolollaan hänelle antoi. Se tunne oli jotain, mitä hän ei olisi osannut eläissään sanottaa.
”Voi Link”, Zelda kuiskasi ja vetäytyi vain kurottaakseen silittämään hänen poskeaan. Linkin sydän hakkasi ja lopulta hän perääntyi. Hän ei ollut vielä tarpeeksi rohkea vastatakseen kysymykseen, jota Zelda usein silmissään kantoi, kun he olivat kahden. Zelda hymyili lempeästi ja näytti hänen kömpelyydestään huolimatta ymmärtävän.
Link palasi takaisin tulen ääreen.
”Ehkä huomenna”, Zelda sanoi toiveikkaana. Link vilkaisi tyttöä olkansa yli, mutta tämä olikin puhunut itselleen.