Ihmeotukset ja niiden jahtipaikat (K-11) Hagrid 1/12

[justy]

Ficin nimi: Ihmeotukset ja niiden jahtipaikat
Kirjoittaja: justy
Tyylilaji: synkkä seikkailu/draama
Ikäraja: K11
Päähenkilö: Hagrid
Yhteenveto: Hagrid metsästää ihmeotuksia
Vastuunvapaus: en omista Rowlingin luomaa maailmaa, hahmoja tai tapahtumia enkä saa teksteistäni rahaa

A/N: Olen aina välillä pohtinut Potter-kiroissa esitettyä luontosuhdetta, erityisesti velhojen suhdetta taikaeläimiin. Aloin kirjoittaa tätä raapalejuoksuun, mutten ehtinyt ajoissa. Luminen teema sopi kuitenkin tammikuuhun, joten päätin laajentaa tarkastelua ja osallistua tällä Kuukaudesta kuudenteen, kaamoksesta valoon -haasteeseen.

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.


1. Jappervokki

Oli keskiyö, täysikuu loisti taivaalla. Hagrid veti pakkasilmaa keuhkoihinsa niin, että nenää kihelmöi. Hän oli pukenut paksuimman villapaitansa ja sen päälle vielä susiturkkinsa, mutta silti Kielletyn metsän kylmyys tuntui selkäytimessä saakka. Onneksi mökissä oli odottamassa kuumaa kanakeittoa ja tuhtia olutta.

Ensin oli kuitenkin löydettävä jappervokki. Hagrid ja Tora olivat pitäneet sen poissa koulun tiluksilta, mutta Tylyahossa se oli vienyt lampaan maanantaimarkkinoilta. Hagrid otti säkin olaltaan ja tyhjensi sen lumelle. Sianruho oli puoliksi jäässä, ja kesti hetken ennen kuin Hagrid sai ankkurin upotettua sen vatsaonteloon. Sitten hän otti olaltaan köysivyyhden, tiputti peurannahkarukkasensa lumelle ja sitoi köydenpään tiukasti sianvatsasta pilkottavaan ankkuriin. Saatuaan pitävän solmun Hagrid kirosi, kaivoi takkinsa alta pullon Takanlämpö-viskiä ja joi pitkän kulauksen. Tunto alkoi palata hänen sormiinsa, ja Hagrid veti rukkaset käsiinsä. Sitten hän tarttui sikaan ja viskasi sen keskelle aukiota. Lumi pöllähti ruhon laskeutuessa, ja tuli taas hiljaista.

Odottelua kesti melkein tunnin. Lopulta korkealta puiden yläpuolelta kuului siipien läpsettä. Pian aukion yläpuolelle ilmestyi suuri liskomainen otus, jonka nahkasiipien kärkiväli oli melkein neljä metriä. Kokemattomampi metsästäjä kuvittelisi ehkä näkevänsä lohikäärmeen, mutta Hagrid tiesi paremmin. Otus oli aivan liian hontelo ollakseen hebridienmusta, eikä sen pitkän kaulan päässä keikkuvaa surkeaa pientä päätä voinut sekoittaa lohikäärmeen ylvääseen ulkomuotoon. Ja kun se lopulta pudottautui alas sianraadon kimppuun, Hagrid näki turskankasvoisen jappervokin avaavan kitansa, joka oli täynnä neulanteräviä hampaita.

Lumi pöllähti, kun jappervokki laskeutui sian viereen. Häntä sivalsi ja pisti ruhoa nopeammin kuin silmä saattoi seurata. Otus tarttui saaliiseensa eturaajoillaan, heitti sen ilmaan ja avasi kitansa suureksi. Sika putosi kokonaan jappervokin kitaan, ja otus alkoi niellä sitä kokonaisena. Samalla kun jappervokki työsti sianruhoa hitaasti alas kurkustaan, Hagrid kieputti köyden toisen pään läheisen puun ympärille. Hän kaivoi sateenvarjonsa turkiksensa alta, ja kopautti köyttä varjon kärjellä.

 “Solmiinnus”, hän kuiskasi. Köysi narahti kiristyessään ja Hagrid hymyili. Hän heilautti varsijousen selästään ja viritti sen hiljaa. Heti kun jappervokki oli nielaissut saaliinsa kokonaan, Hagrid laukaisi vasaman otusta kohti, vaivautumatta tähtäämään sen tarkemmin.

”Ala tulla turskapää!” Hagrid huusi ja juoksi metsään. Otus mylväht ja sen häntä viuhtoi ilmaa ruoskan tavoin. Hagrid kuuli nahkaisten siipien piiskaavan otusta vauhtiin, kun se lähti loikkimaan lumen läpi häntä kohden.

Jappervokki oli nopea, mutta umpihanki ja pakkanen hidasti sitä. Hagrid juoksi tamppaamaansa polkua pitkin. Otus saavuti häntä, mutta ei riittävän nopeasti. Juuri kun Hagrid tunsi jappervokin mädät hönkäykset niskassaan, kuului valtava paukahdus, jota seurasi kirkaisu. Hagrid kääntyi ympäri ja katseli kuolevaa jappervokkia. Köysi oli kiristyessään heittänyt otuksen selälleen ja taittanut sen kaulan luonnottomaan asentoon.

“Sun vuorosi, Lucius”, Hagrid sanoi. Hän huomasi äänensä olevan käheä pakkasesta. “Kannattaa olla nopea, tai et saa tästä tappoa.”

Lucius Malfoy astui esiin puun takaa. Hän oli pukeutunut kärpännahkasta tehtyyn talvikaapuun ja kantoi kädessään pitkää hopeista miekkaa. “Oletko varma, että otus on vaaraton?”

“Se on vaaraton kuin nukkuva kerberos. Häntä saattaa vähän viuhtoa, kun katkaiset kaulan, mutta se on vain refleksi.” Hagrid repi tumpun kädestään ja kaivoi viskipullonsa esiin. Hän naukkaili pullon tyhjäksi samalla kun katseli Luciusta. Velho veti syvään henkeä ja marssi sitten jappervokin luo. Lucius vilkaisi vielä Hagridia, ja iski sitten jappervokin pään irti.

He kävelivät puhumatta takaisin Hagridin mökille. Metsä oli hiljainen, kukaan ei halunnut asettua heidän reitilleen tänä yönä. Hagrid kiskoi ruhoa ahjossa, ja Lucius kantoi sen irronnutta päätä, välittämättä kaavulleen valuvasta mustasta verestä. Mökin edessä he pysähtyivät.

“Sait hienon pään metsästysmajalles”, Hagrid sanoi ja nauroi. “Jappervokkia ei jokainen kerhos jäsen ookaan napannut.”

“Voit nostaa ruhon rekeen, palvelusväkeni huolehtii siitä.”

“Meinaat myydä sen Iskunkiertokujalla? Mahtaa saada jappervokista aikamoisia liemiä ja taikakaluja.” Hagrid kaivoi taas pullonsa esiin ja huomasi sen harmikseen tyhjäksi.

“Koulun johtokunta päättää mitä ruholle tehdään. Se ei ole riistanvartijan murhe.” Lucius sanoi ja ojensi raskaan kultapussin Hagridille.

“Kiitosta johtokunnalle, tällä saapi taas tiluksia kuntoon.” Hagrid laittoi rahapussin susiturkkisna taskuun. He katselivat hetken ruhoa.

“Hieno kaato näin vuoden alkuun. Että mä vihaan näitä turjakkeita, jokainen vähemmän tässä maailmassa on hyvä.”

“Laita minulle sana, jos muita vaarallisia otuksia ilmestyy koulun maille. Johtokunta kyllä myöntää tarvittavat luvat.”

[hiddenben]

Oho, olipa tämä mielenkiintoinen ja jännittävä aloitus tarinalle! Mahtavaa päästä lukemaan tällaista rarea, jossa on taikaolentoja ja Hagrid pääosassa. Tässä oli vähän Witcher-meininkiä, kun Hagridista nähdään riistanvartijan toinen puoli eikä vain se pehmeämpi, mikä kirjoissa on vahvemmin esillä. Tykkään myös kovasti siitä, että tässä tutustutaan erilaisiin taikaolentoihin, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia ja joihin voi kirjoittajana samalla soveltaa hieman itse

Kerronta on sujuvaa ja oli helppo seurata mukana, kun Hagrid virittää ansan ja nappaa jappervokin. Tunnelma oli tiivis ja pidin siitä, että Luciuksen läsnäolo paljastui vasta myöhemmin. Mielenkiintoista ylipäätään, että Hagrid saa ikään kuin pimeänä rahana tuon palkkion - mikäköhän on saanut hänet suostumaan siihen? Ja että Lucius ylipäätänsä haluaa tehdä yhteistyötä Hagridin kanssa on jännä twisti. Tässä Hagrid on muutenkin vähän kuin dark!-versio itsestään, kun suostuu tappamaan taikaolennon, vaikka yleisesti ottaen hän on kaikkia olentoja kohtaan vähän liiankin kiltti. Paljon siis kysymyksiä, joihin ehkä saan vastauksen tulevissa osissa?

Otus oli aivan liian hontelo ollakseen hebridienmusta, eikä sen pitkän kaulan päässä keikkuvaa surkeaa pientä päätä voinut sekoittaa lohikäärmeen ylvääseen ulkomuotoon.

Tästä kohdasta tykkäsin erityisen paljon! Tuossa korostui Hagridin valtava tieto taikaeläimistä ja samalla hänen arvostuksensa ja rakkautensa lohikäärmeitä kohtaan. Osuvaa ja tiivistä kerrontaa! Kiitos tästä ensimmäisestä osasta, todella jännä aloitus ja odotan mielenkiinnolla, mitä tulevissa osissa tapahtuu

[Larjus]

Tässäpä kivan erilainen aihevalinta ficille, ja tosi mielenkiintoinen! Velhomaailmassa on niin paljon kaikkia siistejä juttuja, ja taikaeläimet on ehdottomasti yksi niistä. Niin paljon, mitä ei kirjoihin mahtunut, niin kiva lukea niistä ficimuodossakin.

Jotenkin jännittävää lukea Hagridista ihan metsästämässä taikaolentoa niin että se kuolee, koska kirjoissa hänestä on saanut vähän sellaisen kuvan että about mitään taikaeläintä ei pitäisi millään perusteilla tappaa Tai ainakaan hän ei sitä tekisi. Mutta tällainen vähän erilainen versio on tosi mielenkiintoinen, varsinkin kun lopussa tuli tuo twisti että hän tekee yhteistyötä Luciuksen kanssa ja toimii rahaa vastaan! No, varmasti on Hagridillakin rahalle käyttöä, saa niitä tiluksia kuntoon ja viskivarastoa kasvatettua. hiddenben mainitsi kommentissaan dark!Hagridin ja mulle tuli vähän sama mieleen Tykkään siitä valinnasta.

Tää eka osa oli tosi hienosti kirjoitettu, taidokasta kuvailua ja tää imaisi heti mukaansa! Näin niin hyvin mielessäni kaikki tapahtumat ja pystyin melkein tuntemaan kylmän metsän ja pakkasen kasvoillani Tämä eka osa ainakin toimi hyvin yksittäinkin, mutta toivottavasti oot vielä jatkamassa tätä, koska potentiaalia on paljon ja mua ainakin kiinnostaisi tietää Hagridin puuhista lisää!