Beelsebutt, mä oon vähän myöhässä näiden jatkojeni kanssa, mutta tässä ovat loputkin sarjan osat. Ihanaa, että tykkäsit! Mä en tosiaan usko, että Hermione ja Ron todella kestäisi, vaikka molemmista pidänkin. Billin kanssa mietin pitkään pitäisikiö pettämisestä kirjoittaa enemmän. Vai kenties kokonainen raapale hänestä, mutta päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun. Ehkä kirjoitan Billistä ja mysteerimiehestä vielä joskus lisää. Tässä kuitenkin viimeisetkin osat!
5 Draco
Lapsen silmissä on sama katse kuin minullakin joskus aiemmin. Scorpius vilkuttaa junan kiihdyttäessä hitaasti. Katson Astorian kuumeisena kiiltäviä silmiä ja hienoisesti täriseviä käsiä. Muut tuskin huomaavat, mutta minä olen oppinut tunnistamaan vaimon sairauden merkit.
Astoria oli pelokas jo kun me kihlauduimme. Pelokas sodan takia, mutta varsinkin pelokas minun takiani.
Meidän liittomme ei koskaan perustunut rakkauteen. Se perustui vanhempien ja sukujen tavoitteeseen pitää verilinja puhtaana. Siihen Astoria oli täydellinen, en ole hetkeäkään epäillyt sitä.
Ja vuosien kuluessa minä aloin välittää ja hän pelkäsi enemmän. Nyt meitä ja poikansa puolesta.
Enkä pysty tekemään muuta kuin puristamaan hänen kättään, kun juna katoaa näkyvistä.
6 Luna
Puhaltelen peiton alta juuri ja juuri erottuvaa pisamaista kättä. Vuodevaatteet ovat räikeää keltaista jota täplittävät oranssit aurinkokuviot. Annaa ei haitannut, että valitsin juuri sen värin, vaikka yleensä hän viihtyykin paremmin maanläheisissä väreissä.
Minun värejäni ovat aina olleet merensininen ja kirkkaan vihreä. Sellainen miltä nurmikko kotona näytti sateen jälkeen, kun sateenkaari loisti vielä taivaalla. Isä oli aina sanonut että keijut leikkivät sateenkaaren alla.
Ja sieltä minä löysin Annan. Hiukset tulta ja silmissä jäätä. Huulilla hymy joka sai minut irrottamaan katseeni narksuparvesta.
Painan hellän suukon Annan otsalle ja tassuttelen ikkunalle hyräillen uneliasta melodiaa. Lämpö hyväilee alastonta ihoa ja tunnen energian virtaavan sisääni.
7 Harry
Ennen sotaa minä olin tavallinen. Tai ainakin luulin olevani tavallinen siitäkin huolimatta, että asuin portaiden alla olevassa kaapissa , enkä tiennyt mitään vanhemmistani.
Itse asiassa tuskin olen koskaan ollut tavallisempi kuin nyt. Työni aurorina, Ginny, lapset. Kaikki se saa minut vihdoin tuntemaan oloni tavalliseksi. Ja silti olen onnellinen. Olen onnellisempi kuin koskaan astuessani sotkuiseen kotiin ja saadessani tiuskaisuja Ginnyltä.
Sota muutti meistä jokaista, enkä koskaan voi unohtaa sen vaatimia uhreja. Mutta mitä olisin ilman sotaa. Pelkkä serkkunsa varjossa elävä poika. Raukka vanhoissa vaatteissa ja rikkinäisissä laseissa.
Ilman taikaa.
Vedän Lily Lunan syliini ja heitän tytön ilmaan lausuen samalla äänettömän kiitoksen.