Taivaaseen (ja takaisin) | S | Luna/Ginny | fluffy, draama, oneshot

[Tippi]

Ficin nimi: Taivaaseen (ja takaisin)
Kirjoittaja: Hopeakettu
Tyylilaji: fluffy, draama, oneshot
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Ginny
Haasteet: Oneshot10
A/N: Yllätys oli suuri, kun löysin tämän jo unohtuneen tekstin koneeltani. Pienen muokkauksen jälkeen päätin julkaista tämän, sillä pidän tästä kovasti. Toivottavasti tekin tykkäätte!

Taivaaseen (ja takaisin)

Luudallaan sinne tänne syöksähtelevä Ginny on pelkkä tumma täplä vasten oranssia taivasta, kun Luna ilmestyy Tylypahkan huispauskentälle. Päivemmällä linnan tiluksia koetellut ankea sadekuuro kavaltuu edelleen nurmikon kosteudessa, ja vilpoisa iltatuuli saa oppilaan kuin oppilaan hytisemään kylmästä. Metsän laidassa kasvavat vaahterat punertavat jo.

Luna pysähtyy pukuhuoneiden oville seuraamaan tyttöystävänsä lentämistä haltioituneena, hän katselee, kuinka rohkelikko vuoroin kiepsahtelee ympäri hurjan nopeasti ja vuoroin liitelee kauniin tasaisesti upouudella luudanvarrellaan, jonka voitti muutama viikko aikaisemmin Me Noitien arpajaisista. Punainen poninhäntä hulmuaa viimassa ja Luna voi miltei vannoa kuulevansa riemastuneen naurun korkeuksista. Kaikki muut Rohkelikon pelaajat ovat jo kadonneet linnaan illalliselle, mutta Ginny on vielä jäänyt lentelemään osin huvikseen, osin uutta luutaansa testatakseen.

Samassa rohkelikko huomaa tulijan. Hän leveilee kyvyillään vielä muutaman hurjan surmansilmukan ajan ennen kuin laskeutuu häkellyttävän elegantisti maahan ja saa hurjat aplodit yksihenkiseltä yleisöltään. Litimärkä ruoho lätisee paljaiden jalkojen alla, kun Luna hypähtelee tyttöystävänsä luokse ja kietoo hennot kätensä tämän ympäri. Ginny pudottaa luutansa maahan vastatakseen halaukseen kaksin käsin.  Hän lemahtaa hiukan hielle ja on tukevampi kuin tavallisesti, kiitos huispausvarusteiden, mutta Luna ei välitä, rutistaa vain lujempaa. Sitten hän vetäytyy kauemmas ja painaa otsansa Ginnyn kosteaa otsaa vasten. Kumpaakin hymyilyttää.

– Lensit hienosti.

– Se on kokonaan tuon ansiota, Ginny vetäytyy kauemmas vinkatakseen maassa makaavaa luutaansa kohti. – Nimbus kaksituhatta ei ole mitään tuohon verrattuna, Puhtolakaisusta puhumattakaan! Päihitämme puuskupuhit leikiten!

– Minä en tiedä, en ole koskaan lentänyt, Luna paljastaa uneksuvasti, katse jälleen korkeuksissa. Aurinko on juuri ehtinyt livahtaa horisontin taa. Tavoittamattoman taivaan poikki viilettää yksinäinen viirupöllö.

– Tahdotko kokeilla? Ginny on jo napannut luudanvartensa maasta ja tarjoaa sitä rakkaalleen. Kalpeille kasvoille herää riemu, mutta siitä huolimatta korpinkynsi pudistaa päätään.

– En, kiitos, hän vastaa haikealla äänellä. – En osaa.

– Entä jos lennämme yhdessä? Luuta kantaa kyllä meidät molemmat.

Tyttöjen katseet kohtaavat, eikä sanoja tarvita: sinisiin silmiin syttyy innostus, joka kertoo kaiken tarvittavan. Rohkelikon pisamainen hymy vain leviää ja tarttuu myös Lunan huuliin.

– Pidät vain tiukasti minusta kiinni, punatukkainen opastaa noustessaan uudelleen luutansa selkään. Luna asettuu rakkaansa taakse puristaen punakultaista neulepaitaa nyrkeissään. Sitten he nousevat ilmaan erittäin hitaasti, sen verran korkealle, että vaaleatukkaisen paljaat päkiät hipovat ruohonkorsia juuri ja juuri. Lunan vatsanpohjassa humahtaa hassusti, kun he irtoavat maasta kokonaan.

Ensin luudanvarsi ei ole kantaa heitä kahta, mutta sitten sen kärki kääntyy kohti oranssia taivasta ja se ampaisee hurjaan vauhtiin aivan varoittamatta. Luna henkäisee kovaäänisesti takertuen tiukemmin Ginnyn vyötäröön: pelästys laajentaa siniset silmät valtaviksi.

– Ei mitään hätää! punapää karjaisee vastatuuleen, ja Luna uskoo hänen sanansa, sillä jännityksestä huolimatta hän tietää, ettei Ginny ei koskaan antaisi hänelle tapahtua mitään pahaa.

Tuttu ja turvallinen maankamara jää koko ajan kauemmaksi, eikä aikaakaan, kun tytöt liitävät monen jalan korkeudessa. Ginny ohjastaa luudan lentämään vaakatasoon Lunan katsellessa allaan leviävää nurmikenttää. Miten säälittävältä valtava Tällipajukin näyttää näin korkealta! Kuinka pieni linnaa ympäröivä järvikin on! Ja miten tuulikin tuoksuu aivan erilaiselta! Taivaskin on laajempi kuin maasta käsin katsottuna, näin korkealta näyttää siltä kuin se voisi jatkua loputtomiin, idässä sysimustana ja lännessä auringonoranssina.

Riemastunut nauru karkaa arkailematta Lunan suusta, hän nauraa aivan uudenlaista, vapautunutta naurua, jota hän ei ole nauranut koskaan aikaisemmin. Muutama vaalea suortuva takertuu poskipäihin, mutta ne eivät kuitenkaan häiritse: siniset silmät suorastaan ahmivat alleen leviävää näkyä. Harmaan linnan suurilla - nyt niin pienillä - ulko-ovilla muutama oppilas osoittelee heitä, ja vaikka Luna tietää, että he joutuvat vaikeuksiin myöhemmin lenneltyään huispauskentän ulkopuolella, ei hän voi vastustaa kiusausta heiluttaa kättään kaukana siintäville nuorille sekä joukkoon liittyneille opettajille, joista yhden hän tunnistaa hatusta McGarmiwaksi. Myöhemmin on myöhemmin, nyt on nyt. Ja nyt on vapauden hetki.

Ginny lähtee kiertämään koulun suurta nurmikenttää ympäri. Hän tekee luudalla aaltoilevia liikkeitä, nopeita nousuja ja teräviä laskuja, mikä saa Lunan kikatuksen hurjistumaan entisestään. Tuntuu kuin he lentäisivät taivaaseen saakka. Pieni sydän räpättää hurjana Lunan rinnassa samalla kun omituinen, ennen kokematon riemun ja vapauden yhdistelmä kihelmöi hänen vatsanpohjassaan. Kunpa tämä hetki kestäisi ikuisesti, kunpa hän saisi aina tuntea villin tuulen jalkojensa alla ja Ginnyn vartalon omaansa vasten, kunpa hän saisi aina olla näin vapaa!

Kaikki kuitenkin päättyy aikanaan. Kierrettyään puolet nurmikentästä Ginny suuntaa takaisin taivaan reunasta kohti huispauskenttää, missä puoli tusinaa opettajia odottaa heitä erittäin kärttyisinä. Luna painaa lempeän mutta rakastavan suudelman pisamaiseen niskaan ja on kuulevinaan tyytyväisen hyrähdyksen napakkaa tuulta vasten.

[Lunalotta]

Hei mitä, sinä et kertonut että julkaisit Luna/Ginnya! Kuinka sinä julkesit olla kertomatta *murisee* no ei, ehkä mä voin armahtaa Ernesti-Jaakonpojan tällä kertaa
Luna/Ginny on ehdoton lempiparitukseni ja Luna lempihahmoni, ja tämä oli aivan älyttömän suloinen teksti! <3 Tuo ilmassa lentely, voin vaan niin kuvitella Lunan tunnelmat kun se lentää ensimmäistä kertaa! Vosinpa minäkin lentää Kiitos tästä tekstistä hei ihana <3

[Tippi]

Lunalotta: Kiitos kommentistasi (ja armahduksesta )! Luna on kyllä yksi meikäläisenkin lempihahmoista... Ihana että tykkäsit tästä ♥

[Vuorna]

Iltaa! Aina yllätyn siitä, miten kivoja Luna/Ginny-tekstejä oon lukulistalleni löytänyt, mutta näin loppuillasta ne ovat aina hurjan kivoja yllätyksiä. Kouluaikoihin sijoittuvat positiivissävytteiset tekstit näistä kahdesta ovat aivan ihania, eikä tämäkään ollut mikään poikkeus. Ihanaa että tämän päädyit julkaisemaan, tämä oli nimittäin valtavan suloinen!

Koko asetelma tässä tekstissä on oikeastaan todella ihana. Huispaus ja sitä myötä lentäminen ovat kuitenkin Ginnylle erittäin tärkeitä asioita, joten käy hyvin järkeen, että Luna loistavana tyttöystävänä saapuisi paikalle huispaustreenien jälkeen. Tuo luudanvarren voittaminen arpajaisista oli kiva yksityiskohta, ja oli kovin Ginnymäistä ehdottaa lentoreissua Lunalle. Ihan yhtä Lunamaista oli toki suostua! Vaikka Luna ei varsinaisesti mitään huispaajatyyppiä olekaan, oli hänen innostumisensa erittäin autenttista ja sympaattista!

ettei Ginny ei koskaan antaisi hänelle tapahtua mitään pahaa

Oi miten ihanasti sanottu! Tykkäsin myös siitä, miten tässä tekstissä tuli vahvasti esille tyttöjen välinen rakkaus. Vaikkei heidän suhdettaan sen enempää pohjustettu, kävi kyllä erittäin hyvin selväksi se, että vahvasta rakkaudesta on tässä kyse. Ihanaa!

Lunan lentämisen riemu oli äärimmäisen sympaattista, pidin myös hurjan paljon ympäristön kuvailusta heidän lentoreissunsa aikana. Tästä tekstistä tuli kaikkiaan tosi hyvä fiilis, Lunan ja Ginnyn rakkaus oli älyttömän söpöä ja kaikkiaan tämä oli varsin suloinen teksti. Molemmat hahmot olivat onnistuneita ja tykkäsin myös kovasti käyttämästäsi kielestä. Varsinainen hyvän mielen teksti! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, lukukokemus ilahdutti mua suuresti.

[Karvis]

Mä ihmettelen vähän samaa kuin Vuorna, että lukemistooni on ilmaantunut ihania Luna/Ginny-ficcejä. Oon kyllä myös tietoisesti alkanut niitä välillä etsiä, koska Luna/Ginny on jotenkin niin ihana paritus tai siis siitä jotenkin kirjoitetaan niin ihana, että sitä on kivaa lukea. Tämäkin oli tavallaan hyvin yksinkertaisella aiheella oleva teksti, mutta sisälsi todella runsaasti kaikkea ihanaa. Tykkäsin siitä, että Ginny oli vähän alussa show off kun tiesi Lunan katsovan. Kukapa ei tahtoisi vähän elvistellä taidoillaan oman rakkaansa edessä? Ja tykkäsin myös siitä, miten Luna ihasteli Ginnyä. Oon aina tainnut ajatella Lunaa ihmiseksi, joka ihastelee kaikkea kaunista ja kaikkea sellaistakin, mitä muut ei huomaa ja tämä Ginnyn ihastelu istui hyvin yksiin myös mun oman hahmokäsityksen kanssa, jolloin siitä erityisesti piti.

Mutta sitten oli niin herttaista, kun Ginny ihan muitta mutkitta vaan kysyy Lunalta haluaako Luna lentää ja vie Lunan lennolle välittämättä kielloista ja säännöistä. Se kuvastaa suhteen tärkeyttä. Tosi romanttista, että Luna luottaa niin syvästi Ginnyyn ja siihen, ettei Ginny antaisi mitään pahaa tapahtua hänelle. Niin ihanaa.. Niin, ja tässä oli vähän sama juttu kuin tuossa edellisessä tekstissäsi, että oli myös maininta että Ginny haisi vähän hielle ja oli paksumpi kuin normaalisti varusteiden takia, mutta se ei vähentänyt viehätystä. Mä tykkään sellaisesta. Ei kaikki ole aina niin täydellistä ulkoisesti, mutta se on osa ihmisten rakastettavuutta, ettei ne aina ole kukkaistuoksuisia kaiken uurastuksensa keskellä. Ginny on juuri ahkerasti treenannut, joten hän kuuluukin vähän hikoilla ja tuoksahtaa. En tiedä miten sanoin kuvaisin miten hyvältä tuntui lukea tuota tyttöjen lentoa yhdessä. Siinä oli jotain tosi vapauttavaa tuntua,

Päivemmällä linnan tiluksia koetellut ankea sadekuuro kavaltuu edelleen nurmikon kosteudessa, ja vilpoisa iltatuuli saa oppilaan kuin oppilaan hytisemään kylmästä. Metsän laidassa kasvavat vaahterat punertavat jo.

Meinasin unohtaa mainita tästä. Tuossa alussa oli aivan loistava tapa kuvata sään avulla mitä vuodenaikaa eletään ja synnyttää lukijassa mielikuvia sanomatta kaikkea kuitenkaan ihan suoraan. Ollaan syksyssä, jossa jo vaahterat jo punertavat ja alkaa tuulikin olla iltaisin kylmää. Ei ole enää kesää jäljellä. Vaikka tykkäänkin yleisesti ottaen suorasta kerronnasta tykkään myös siitä, että jätetään oman päättelykyvyn varaan asioita. 

Ainoa mietityttävä asia tässä oli se, että millaisiahan sanktioita toi lento tytöille toi, kun McGarmiwakin oli näkemässä.