Nimi: Toinen rähjäinen ressu, toinen vähän kai dille
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Ace Attorney
Paritus: Phoenix Wright/Miles Edgeworth
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Phoenix on ressu ja Miles on dille
Haasteet: FanFic100 (63. Kesä), Otsikoinnin iloja -kevätkurssi 2020 (puhekieliotsikko), Spurttiraapale V (24. kierros), Vuosi raapalehtien VII
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Ace Attorneyn luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Mulla ei ole enää yhden ainutta keskeneräistä wrightwort-raapalesarjaa jatkettavaksi Spurtissa, joten oli ihan pakko aloittaa uusi ::sweating::
Toinen rähjäinen ressu, toinen vähän kai dille
1.300 sanaa”Taidan ottaa vaniljan”, Miles sanoi pitkän pohdinnan jälkeen.
”Olet tylsin ihminen, jonka tiedän”, sanoi Phoenix.
Ne eivät varsinaisesti olleet heidän ensimmäiset treffinsä. Ainakaan Phoenix ei uskonut, että ne olivat. Viime viikolla Miles oli kysynyt häntä kahville ja ostanut hänelle ylihinnoitellun latte macchiaton Los Angelesin fiineimmästä kahvilasta. Ja sitä edeltävänä lauantaina Miles oli vienyt hänet elokuviin katsomaan uusinta Steel Samurai -elokuvaa ja saattanut hänet kotiovelle asti, vaikka kello oli ollut vasta kuusi, eikä aurinkokaan ollut vielä laskenut. Ja sitä edeltävänä he olivat käyneet lasillisella, ja Miles oli pitänyt häntä hetken kädestä, kun hän oli melkein kompastunut omiin jalkoihinsa, sillä Miles oli kehunut hänen uutta partavettään ja totuus oli, että Phoenix ei ollut aamulla laittanut partavettä ollenkaan.
Niin. Ne eivät varsinaisesti olleet heidän ensimmäiset treffinsä. Oikeastaan Phoenix ei ollut varma, olivatko ne treffit laisinkaan, vaikka hän oli kyllä pyytänyt omasta mielestään hyvin selväsanaisesti Milesin kanssaan jäätelölle ja sanonut, että hän tarjoaa. Tottahan Miles siitä ymmärtäisi, että hän oli pyytänyt tätä treffeille, eikö niin? Toisaalta Milesilla oli vähemmän tilannetajua kuin Larrylla.
Larrylla.Phoenix alkoi käydä epätoivoiseksi ja haukkasi sateenkaariströsselipommistaan liian ison palan, jotta hänen ei tarvitsisi ajatella asiaa sen pidemmälle. Jäätelö suli hänen suuhunsa ja valui hänen suupielestään leualle, ja Miles pudisti hänelle aika arvostelevan näköisenä päätään ja kaivoi taskustaan valkean servietin.
”Syöt kuin pieni lapsi”, Miles moitti ja pyyhki Phoenixin leuan. Phoenix punastui. Miles kysyi heti, kuten tilannetajuttomalta mieheltä nyt saattoi odottaakin, että punastuiko hän, ja (jos Phoenixin silmät eivät valehdelleet)
hymyili päälle mitä lempeintä hymyä. Se oli samaan aikaan ihanin ja kamalin hymy, jonka Phoenix oli vielä koskaan Milesin huulilla nähnyt. Se paskiainen. Phoenix punastui kahta kauheammin ja astui ovesta ulos ensimmäisenä, vaikka oli aikonut pitää sitä ensin Milesille auki. Miles astui hänen kantapäilleen.
”En”, Phoenix vastasi. ”Se johtuu auringosta. Taisin saada auringonpistoksen.”
”Ulkona sataa, Wright.”
Hän haukkasi toisen palan sateenkaariströsselipommistaan.
