Tämä on keskiviikon spurttiraapaleeni, mutta ennen kaikkea juhannustaika ihanalle
Meldikselle – iloista kesää!
Alkuperäinen aikeeni oli kirjoittaa ehkä vähän jotain kevyempää ja söpömpää, mutta niin vain tästä(kin) kehkeytyi pikemminkin Jonin tunnetuskailua. Toivottavasti tämä kuitenkin ilahduttaa edes vähäsen!
Teksti kuuluu
Murtovesiä-originaalisarjaani, mutta sijoittuu noin vuotta ennen tähän saakka läpikäytyjen tapahtumien alkua, eli
Kovanonnenpotkua (K-11) edeltävään kesään. Erityistä hahmotuntemusta ei lukeminen mielestäni siis vaadi. Taustatiedoksi riittänee se, että kyseessä on lätkäporukan perinteinen mökkiviikonloppu ja Jonilla on kiusallisia tunteita kaveriaan kohtaan. Lämmin kiitos, jos luet, ja kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita! ♡
🌿
Mökkiviikonlopun varjopuoliin kuului ötökkäpaljous. Hyttyset kiusasivat väsymättä, ja jokin inisijä löysi aina sisätiloihinkin. Jos kävi kusella metsikössä, oli parasta valita puu tarkoin, jottei saanut kintuilleen kiukkuista kusiaisarmeijaa. Kesäkeittiössä kärpäset valtasivat heti kaiken, olipa kyse sitten tähteistä tai kesken olevasta ateriasta. Eetun koira tietysti keräsi punkkeja kuin takiaisia.
Jonikin onnistui tuomaan metsästä tuliaisen, kun he kävivät porukalla lenkittämässä Sisua. Ensin hän luuli tuntevansa harhoja, mutta sitten hän tunnisti epämiellyttävän kiemurtelun jossain niskavilloissaan: hirvikärpänen. Eetun vanhempien mökki sijaitsi syrjäisellä metsäalueella, jolla liikkui hirviä.
”Saamarin pirulainen”, Joni mutisi. Hän seisahtui keskelle terassia yrittäessään jäljitellä kihelmöintiä sormillaan. Hänellä ei ollut erityisen pitkä tukka – hän oli käynyt parturissa alkukesästä –, mutta hirvikärpäset olivat viheliäisen litteitä ja käsittämättömän kestäviä.
”Hirvikärpänen?” Eetu hymähti. Hän istui hajareisin kuistin ylimmällä portaalla ja ravisteli toisesta lenkkaristaan kiveä. ”Paina puuta”, hän jatkoi ja nyökkäsi eteensä alemmalle portaalle, ”mää etin sen sulle.”
”Kyllä se saunassa kupsahtaa”, Joni yritti vastustella, mutta Eetu muistutti, että Benjamin oli vasta ryhtynyt saunanlämmitykseen.
Eetun hymy oli niin rento ja välitön, ettei Joni osannut muuta kuin istuutua hänen eteensä. Vaikka Joni istui alempana, hän aisti silti Eetun läheisyyden ja läsnäolon kaikkialla ympärillään. Hän haistoi Eetun deodorantin, jonka alla häilyi häivähdys tuoretta hikeä. Eetun pitkät jalat kehystivät hänen kylkiään. Kun Eetu nojautui vieläkin lähemmäs ja kurotti kätensä Jonin hiuksiin, Jonin oli pakko sulkea silmänsä. Hän tunsi Eetun kevyen hengityksen niskassaan, sormenpäiden lempeän kosketuksen päänahassaan, ja hänen oli vaikea olla kiemurtelematta hirvikärpäsen tavoin.
Nyt vittu lopetat, Joni ärjäisi itselleen mielessään.
Se on varattu –
Paitsi ettei ollut. Joni oli tottunut muistuttamaan itseään siitä, mutta todellisuudessa Eetu ja Saara olivat eronneet keväällä.
”Sulla on hankalan tumma tukka”, Eetu naurahti lempeänmatalalla äänellä, jonka värähtely kiiri aaltoliikkeenä Jonin kehossa.
Lopulta Eetu oikaisi käsivartensa Jonin olan yli näyttääkseen kiusanhengen, jonka oli onnistunut pyydystämään etusormensa ja peukalonsa väliin. Sitten Eetu murskasi sen kynnellään lattialankun naulankantaa vasten – ja sukaisi vielä toisella kädellään Jonin hiuksia. Sellaiset toverilliset kiintymyksenosoitukset olivat Eetulle tyypillisiä, mutta Jonille ne olivat liikaa. Oli aika aloittaa taktinen vetäytyminen.
”Kuselle”, Joni ilmoitti, nousi ja harppoi metsikköön. Mennessään hän keksi uuden mantran:
se on hetero.
Sisimmässään Joni kuitenkin tiesi, ettei hänen kiusanhenkeään voinut liiskata lattialankkuun tai manata mantroilla.