Sadepäivänä, Remus/Neville, S, slice of life -raapale

[Thelina]

Ficin nimi: Sadepäivänä
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: slice of life
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Neville
Yhteenveto: ”En ehtinyt kuuron alta pois”, Neville sanoo
Vastuunvapaus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

A/N: Tämän inspiksenä toimi Avaruuspiraatilta saatu kuva helmililjasta ♥ Osallistuu Spurttiraapale V:n 25. kierrokselle. Raapaleessa on 250 sanaa. Sijoitan tämän mielessäni samaan sarjaan muiden Remus/Neville -ficcieni kanssa (siksi Professorin talo, joksi nimesin Remuksen kotitalon ensimmäisessä (S) ficissä), mutta sillä ei oikeastaan ole väliä, minkä vuoden kevääseen tämä heidän tarinassaan tarkalleen sijoittuu.


Sadepäivänä
 
Professorin talon pihalle on muodostunut vesilätäköitä. Neville kiertää ne muutamalla harppauksella, kiiruhtaen sisälle rankkasadetta pakoon. Remus tulee eteiseen juuri, kun Neville yrittää pyyhkiä kuraisia kenkiään pikkuruiseen, paikaltaan karkailevaan juuttimattoon.

”Anna minä”, Remus sanoo, loitsien Nevillen kenkiin pikaisen puhdistusloitsun. Kura katoaa ja Remus puhdistaa samalla vaivalla matonkin.

Neville laskee ostoskorin lattialle ja ripustaa likomärän kaapunsa naulakkoon.

”En ehtinyt kuuron alta pois”, Neville sanoo. ”Sade tekee luonnolle hyvää.”

”Niin tekee. Mutta sen pitäisi kyllä lakata iltaan mennessä”, Remus toteaa. ”Kuuntelin juuri säätiedotuksen.”

Radiosta soi jokin kolmenkymmenen vuoden takainen surumielinen balladi, jonka kertosäe kantautuu vaimeana eteiseen. Neville vie ostoskorin keittiöön ja alkaa nostella tavaroita pöydälle.

”Mikä tuo on?” Remus kysyy nähdessään korissa ruskean, pitkulaisen paperipakkauksen.

”Kävin kukkakaupassa”, Neville sanoo. ”Helmililjat ovat nyt parhaimmillaan.”

Neville purkaa kukan pakkauksestaan ja laskee sen hetkeksi tiskipöydälle. Hän muuttaa kaapista löytyneen tyhjän lasipurkin koristeelliseksi kukkaruukuksi ja asettaa kukan siihen, taikoen sipulin peitoksi vielä hieman tuoretta multaa.

”Se on kaunis”, Remus sanoo hymyillen.

”Ajattelin laittaa sen ikkunalaudalle. Kun kukinto lakastuu, sipulin voi istuttaa ulos. Niin se kukkii taas ensi keväänä.”

”Toivottavasti se viihtyy vuokkojen ja ajuruohon seurassa.”

”Uskoisin niin”, Neville sanoo.

Remus leijuttaa leivän ja omenat ruokakomeroon sillä välin, kun Neville vie hillopurkin, kerman ja juuston kellarinrappuun. Koriin jää vielä kaksi voisarvea, jotka Remus nostaa pöydällä olevalle lautaselle.

”Keitän teetä, otatko sinäkin?” Remus kysyy, kun Neville palaa keittiöön.

”Kiitos.”

Neville järjestää ikkunalaudalle tilaa helmililjaa varten. Pienet siniset kukat tuovat palasen kevättä sisälle, vaikka sää onkin vielä harmaa ja sateinen.

Vesipannu viheltää juuri, kun radiosta alkaa soida uusi, iloisempi kappale.

[Vendela]

Kivaa lukea uutta Remus/Nevilleä sinulta Nämä kaksi kyllä toimivat kivasti yhteen, joten mukavaa kun kirjoittelet heistä tämmöisiä pieniä palasia!

Helmililja on kaunis kukka ja olen istuttanut muutaman mökille. Niitä on kivaa katsella alkukesästä kun kukkivat. Joten toivon, että myös Nevillen helmililja tuottaa näille kahdelle iloa monena keväänä ❤️

Sade ja slice of life ovat kyllä hyvä yhdistelmä Kuvailusi oli taas kerran todella kaunista ja sujuvaa. On ilo lukea tämmöistä tekstiä missä on sopivasti yksityskohtia ja kerronta kuitenkin soljuu eteenpäin. Viimeiseen lauseeseen ihastuin!

Kiitos tästä,
Vendela

[hiddenben]

Oi, tämä oli jälleen ihanaa ihanaa slice of lifea! Jotenkin huomasin odottavani jatkuvasti jonkinlaista käännettä, mikä pakottaisi tämän pois slice of lifesta, kunnes jotenkin antauduin tälle arkisuudelle ja se on, no, ihanaa! Pidin niin paljon siitä, että tässä käytiin kiirehtimättä läpi tuollaista tavanomaista arkea taialla maustettuna ja keskiössä ovat juuri Remus ja Neville, joiden elämä välittyy jopa meditatiivisella tavalla rauhoittavana lukijalle.

Tässä tarinassa minua ihastutti erityisesti tuo jalkojen pyyhkiminen juuttimattoon ja kuinka matto karkaa jalkojen alta, vaikka en osaakaan sanoa miksi. Ehkä koin vahvaa empatiaa Nevilleä kohtaan tässä Pidin myös siitä, että osa ruoasta viedään kellarinrappusille (kunhan eivät ole yhtä pelottavat kuin Vehkan ) ja kuinka Remus tietää jättää croissantit pöydälle odottamaan. Ainoa, mitä mietin, on tuo mullan taikominen maljakkoon. Onko se oikeasti (siis taikamaailmassa) mahdollista? En muista materian taikomisen periaatteita, mutta jäin miettimään, onko mullan taikominen yksi niistä asioista, joita ei voi "luoda" taialla. Ruokaahan ei voi taikoa. Hmm! No, joka tapauksessa: pidin siitä, miten taitava Neville on taikomaan ja osaa noin kätevästi ja ongelmitta muuttaa tavallisen lasi lasipurkin kauniiksi maljakoksi Tuntuu, että tässä näkee sen, kuinka kauas ollaan tultu Tylypahkan ajoista.

Tässä raapaleessa näkyy myös se, kuinka Remus ja Neville ovat synkronoituneet asuessaan Professorin talossa. Yhdessä eläminen on niin selkeää ja sujuvaa, että mietityttää, millaiset käänteet edes voisivat rikkoa näiden kahden yhteyden. Tämän tunnelma oli jälleen aivan omanlaisensa ja ihana, kiitos tästä ♥

[Okakettu]

Tämä tuntui juuri sopivalta tekstiltä sateiseen iltaan, tosi mukavaa saada lukea jälleen sinun Remuksesta ja Nevillestäsi tällainen slice of life -pätkä. ♥ Tämä oli nimenomaan ihastuttavan arkinen ja pehmeä, kuten näille kahdelle sopii. Paikaltaan karkaileva juuttimatto oli minustakin erityisen ihana yksityiskohta, niin elävä ja jotenkin kotoinen. Pidin myös radiosta soivasta kolmenkymmenen vuoden takaisesta surumielisestä balladista, koska tottahan toki Professorin talossa soi jotakin sellaista - mutta vieläkin ilahduttavampaa oli, että sen tilalle tuli kuitenkin myös iloisempi kappale. Jälleen todella onnistunut lopetuslause! Kuten Vendela sanoi, niin sade ja slice of life ovat kyllä hyvä yhdistelmä. Kiitos paljon lukukokemuksesta!

[Thelina]

Vendela: Helmililja ilahduttaa varmasti monena vuonna, ja ehkä Neville on suunnitellut puutarhan siten, että siellä kukkii koko ajan jotakin kaunista Sade sopii kieltämättä slice of lifeen erityisen hyvin! Kiitos kun luit ja kommmentoit ja ihanaa kuulla, että pidit kuvailuista sekä viimeisestä lauseesta ♥

hiddenben: Mietin jo jossakin vaiheessa, onko tällainen näin arkinen pikku raapale jo liian tylsää luettavaa, mutta jotenkin pidin nimenomaan tämän sateisen arkisesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Sekä tietysti vanhaan taloon kuuluvista yksityiskohdista, kuten liukuvasta matosta ja kellarin rappusista - ihanaa, että sinäkin pidit niistä! Mullan taikomista en totta puhuen miettinyt kovin syvällisesti, mutta tuo on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Olikohan se niin, ettei ruokaa pystynyt taikomaan tyhjästä, mutta olemassa olevaa ruokaa pystyi lisäämään tai muuntelemaan? Ehkä Neville pystyi siis lisäämään mullan määrää ruukussa, jos siinä oli valmiiksi jo vähän. Aloin myös miettiä näiden elämän sujuvuutta ja millaisia konflikteja kaksikolla mahdollisesti yhteiselossaan tulee - kyllähän niitä täytyy olla, ainakin joskus ja jonkinlaisia, mutta niistä ei vain ole kerrottu Kiitos taas ajatuksia herättävästä kommentista, mukavaa kuulla, että tykkäsit!

Okakettu: Näitä pieniä arkisia pätkiä on ihana kirjoittaa, ihanaa että luit ja tykkäsit yksityiskohdista ♥ Yritin miettiä, mikä Remuksen valitsema radiokanava mahtaisi olla nimeltään, mutta toistaiseksi en keksinyt, mikä velhoradiokanava soittaa kolmenkymmenen vuoden takaisia kappaleita - ehkä selviää seuraavassa Remus/Nevillessä kiitos kommentista ♥

[Waulish]

Tässä tekstissä yhdistyy niin monta asiaa, joista nautin: sadesää, aavistus keväästä, rauhallinen kotoilu teenkeiton ja voisarvien herkuttelun parissa... Tällainen slice of life on kyllä todella antoisaa luettavaa. Kaikesta jotenkin kuultaa läpi, että hahmoilla on hyvä olla juuri tässä hetkessä, ja se välittää lukijallekin hyvän, levollisen mielen.

Täytyy tunnustaa, että minun piti googlata helmililja, vaikka olenhan minä tuollaisia ennenkin jossakin nähnyt! Onpa ihastuttava ja Nevillelle sopiva heräteostos. Voisinkin kuvitella Nevillen miettivän vähän kauaskantoisemmin sitä, miten pitkään kasvista on iloa: nyt se ilahduttaa tovin ikkunalaudalla, mutta sen jälkeen istutetusta sipulista riittää iloa vielä seuraavanakin keväänä.

Neville laskee ostoskorin lattialle ja ripustaa likomärän kaapunsa naulakkoon.

Mietin tämän kohdan luettuani tovin sellaista kaupan kirkkaanoranssia muoviostoskoria ja ihmettelin, miten Neville nyt sellaisen on mukaansa ottanut, kunnes keksin, että ai niin, onhan niitä ostoskoreja muunkinlaisia! Hölmö minä. Sitten kuvittelin mielessäni puisen korin, joka on keikkunut Nevillen kädessä hänen asioidessaan kaupoilla. Ihana mielikuva. ♥

Ihana hyvän mielen tarina, kiitos! -Walle

[Thelina]

Walle, minäkin tykkään noista alussa mainitsemistasi asioista, siksipä niitä niin usein teksteihinkin pujotan ♥ Hah, voi ei tuo ostoskori, minä tietenkin ajattelin sellaista punottua koria! Äiti käyttää usein sellaista kauppakassin sijasta tai lisänä ♥ Kiitos kommentista, ilahdun aina kovasti, kun näitä Remus/Neville-tekstejä luetaan ♥