Title: Jacksonvilleläistä pokeria
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: The Good Place
Characters: Chidi Anagonye, Eleanor Shellstrop, Jason Mendoza, Tahani Al-Jamil
Genre: Dialogivoittoinen hölmöily
Rating: S
Disclaimer: Sarjan on alkujaan luonut Michael Schur, enkä omista siihen minkäänlaisia oikeuksia. Olen vain tämän tarinan kirjoittanut, enkä ole siitäkään hyvästä saanut rahaa tai mitään muutakaan (koska let’s face it, kuka nyt tällaisesta maksais
).
Summary: Jason opettaa muille, miten pelataan Jacksonville-pokeria.
A/N: En tiedä tarkkaan, mistä tämä idea oikein lähti (mutta Jasonin Chidille opettama biljardi antoi alkusysäyksen). Tämän kirjoittaminen oli aika lailla yhden illan maraton, ilman mitään sen kummempaa ajattelua. Älyvapaata raapustelua, ja sen näkee hahmojen käytöksestäkin lol. Joskus on tosin kiva kirjoittaa ficejä, joissa ei ole mitään järkeä. Ja pääsinpähän samalla korkkaamaan uuden fandomin!
Neljän hahmon pyörittely yhteisessä dialogissa oli rankkaa, etenkin kun yhdellä on vähän väkisin ”päärooli”, sen takia osa oli vähän niin kuin pakko hiljentää hetkittäin
Tästä kyllä tuli huomattavasti pidempi kuin ajattelin, oletin jotain muutaman sadan sanan ficlettiä, en yli tuhatsanaista oneshottia! Se oli ihan kiva yllätys. (Ja tätäkin olisin periaatteessa voinut jatkaa mutta totesin, että tämä riittää tältä erää.)
Tarinassa mainitut muut henkilöt ovat kaikki tunnettuja ammattipokerinpelaajia.
Osallistuu haasteeseen
Multifandom IV.
Jacksonvilleläistä pokeriaTuskin koskaan tulee niin tylsää hetkeä, että suostuu aikaa tappaakseen tekemään mitä Jason ehdottaa, mutta elämä on oikkuja täynnä. Mitään ei voi koskaan täydellä varmuudella ennustaa, ja niinpä Eleanor, Chidi ja Tahani löytävätkin itsensä pöydän äärestä, koska Jason on luvannut opettaa heille uuden pelin. Tämä pitelee paksua korttipakkaa kädessään.
”Jacksonville-pokeri”, Jason aloittaa, ”on hieno peli. Mutta valitettavasti sitä ei taideta juuri muualla pelata.”
”Mikä sääli”, Tahani toteaa niin hiljaa, että sitä tuskin kuulee.
Jason alkaa tottuneesti sekoittaa kortteja käsissään. Chidi katsoo häntä hieman epäillen.
”Pelataanko tätä niin kuin Jacksonville-biljardia?” hän kysyy muistaen turhankin hyvin sen kerran, kun Jason sitä hänelle opetti. Ilman aikaeroväsymystä se ei enää tunnu yhtään järkevältä peliltä.
”Mitä, ei tietenkään!” Jason huudahtaa. ”Tässä on aivan omat sääntönsä.”
”Mutta eihän siinä biljardissa edes ollut sääntöjä!”
”Niinpä”, Jason myöntää ja nostaa etusormensa pystyyn, ”ja siksipä Jacksonville-pokerissa säännöt ovatkin erilaiset.”
”Älä vain ala urputtaa, Chidi”, Eleanor pyytää. ”Eihän tässä olla päästy edes aloittamaan!” Hän on halukas oppimaan tämän pokerin, vaikka onhan se taatusti turhan pliisua ilman rahasta pelaamista, shottien ottamista tai vaatteiden riisumista. Toisaalta Jasonin tuntien nekin saattavat sisältyä sääntöihin – ne, ja kenties jotain aivan pähkähullua.
”Mutta olihan se biljardi aivan älytöntä. Jokainen sai keksiä omat pisteensä, ja – ”
”Ja Jason juuri sanoi, että Jacksonville-pokerin säännöt ovat erilaiset”, Eleanor jatkaa Chidin puolesta. ”Anna hänen siis kertoa ne.”
Chidi ei tee enää vastarintaa; onhan hänenkin myönnettävä, että Eleanor on oikeassa. Jason alkaa levittää kortteja pöydälle. Kaikki katsovat niiden mustapunaisia selkäpuolia kummissaan.
”Mutta Jason”, Tahani aloittaa. ”Eiväthän nuo ole pelikortteja.”
”Ovat ne”, Jason vastaa jatkaen korttien levittelyä.
”Uno-kortteja!” Eleanor huudahtaa.
”Onko Jacksonville-pokeri Unoa?” Chidi kysyy ihmeissään.
”Ei tietenkään ole”, Jason naurahtaa ja pudistaa päätään. ”Mutta sitä voi pelata niillä. Tai oikeastaan millä vain korteilla. Donkey Dougkin opetti sen minulle käyttäen postikortteja, jotka oli ottanut lainaksi lähikioskilta.”
”Tämä on siis aivan kuin se biljardi”, Chidi toteaa, ja hänen tekee mieli joko huutaa tai vaihtoehtoisesti nousta pöydästä ja keksiä mitä tahansa muuta tekemistä kuin pelin, jota voi pelata myös varastetuilla postikorteilla.
”Chidi, jumaliste, minä sanoin jo sinulle – ”, Eleanor sähähtää. Chidi nostaa kätensä ilmaan.
”Okei, okei, minä olen hiljaa ja kuuntelen, kun Jason kertoo säännöt.”
Kun pöytä on levitetty täyteen Uno-kortteja, Jason tarttuu niistä yhteen.
”No niin, nyt jokainen ottaa itselleen pelikorttinsa”, hän ohjeistaa.
”Kuinka monta?” Eleanor kysyy. Hän on valmis pelaamaan.
”Jokainen saa päättää it– tai siis, kahdeksan”, Jason sanoo korjaten itseään kesken lauseen huomattuaan Chidin ilmeen.
Eleanor, Chidi ja Tahani ottavat kukin itselleen kahdeksan korttia. Jason on ehtinyt nostaa vasta yhden kortin, sillä hän laittaa kaikki muut takaisin aina nähtyään, mitä ne ovat.
”Saako noin tehdä?” Eleanor kysyy ja innostuu, kun Jason nyökkää. Hänellä ei tosin ole aavistustakaan, millaiset kortit olisivat voittamisen kannalta parhaat, mutta siitä huolimatta hän alkaa valita korttejaan uudestaan.
Chidi näyttää taas siltä kuin haluaisi huutaa kovaan ääneen, ja Tahanikin huokaisee pelin jo alkaneen älyttömyyden takia. Hän ja Chidi vilkaisevat toisiaan, kun Jason ja Eleanor kurkkivat vuorotellen suunnilleen jokaisen kortin läpi. Lopulta hekin ovat valintansa tehneet, ja Jason kasaa muut kortit yhteen pinoon.
”No niin, nyt aloitetaan!” hän julisti.
”Miten?” Tahani kysyi. ”Miten tämä aloitetaan?”
”Osaatteko pelata Texas Hold’emia?” Jason kysyy. Eleanor nyökkää välittömästi, mutta Tahani ja Chidi näyttävät epäröivän. ”No, ei haittaa, sillä tätä ei pelata sillä tavalla.” Muiden älähtävät epäuskoisesti kuin yhdestä suusta.
”Joten miten tätä sitten pelataan?” Chidi kysyy ja pinnistelee, ettei pudota kortteja kädestään pöydälle ja kävele pois.
Jason näyttää miettivän tarkkaan. ”Jokainen vaihtaa vuorotellen yhden korttinsa pakassa olevaan.”
”Saako
sen vaihtaa uuteen, jos ensimmäinen ei miellytä?”
”Ei tällä kertaa”, Jason sanoo. ”Mutta minä aloitan, koska olen Jacksonvillestä.”
Perustelu tuntuu oudolta, mutta kukaan ei sano vastaan. Jason laskee yhden korttinsa pöydälle kuvapuoli alaspäin ja ottaa pakasta sen tilalle uuden. Vuoro siirtyy Eleanoriin, joka tekee samoin. Seuraavaksi on vuorossa Tahani, joka katsoo korttejaan kulmat kurtussa.
”Minä en nyt oikein ymmärrä”, hän sanoo. ”Mikä kortti minun kannattaa vaihtaa? Mitä minä yritän tavoitella?”
”Mahdollisimman hyvää kättä. Parasta”, Jason neuvoo.
”Mutta mikä on paras käsi?”
”Se, minkä haluat olevan paras, tietenkin!”
Tahani on jo tyystin pudonnut pelin olemattomien ja samaan aikaan hyvin monimutkaisten sääntöjen kyydistä. Hän vaihtaa sattumanvaraisesti yhden korttinsa toiseen, ja vuoro siirtyy Chidiin.
Vuoro myös jää jumiin Chidin kohdalle pitkäksi aikaa. Hän puntaroi jokaisen korttinsa kohdalla kauan, epäröi valintaa. Eleanor hoputtaa häntä turhautuneena, mutta Jason tyynnyttelee tätä ja sanoo, että onhan kyseessä tärkeä päätös. Tahani kaivaa esiin taskupeilin ja keskittyy korjailemaan jo täydellistä silmämeikkiään ja muuten vain ihailemaan heijastustaan.
”Chidi, hitto vieköön, valitse nyt jokin kortti!” Eleanor melkein huutaa. ”Jasonhan sanoi, että sinä saat päättää, mikä on paras ja mikä huonoin!”
Mutta sehän juuri onkin Chidin haasteena. ”En minä voi noin vain arvottaa näitä kortteja”, hän protestoi. ”Niillä kaikilla on oma roolinsa, mikä minä olen sanomaan, mikä niistä on huonoin, minkä pitää lähteä!”
”No anna kun minä autan!” Eleanor tokaisee ja kurottautuu pöydän yli tavoittelemaan Chidin kortteja.
”Ei kai hän noin saa tehdä?” Chidi kysyy ja yrittää pitää korttinsa mahdollisimman kaukana Eleanorista.
”Saa, jos hän haluaa”, Jason vastaa välittömästi.
”Mitä jos minä vain jätän vuoron välistä?” Chidi ehdottaa yhä Eleanoria vältellen.
”Jos sillä päästään viimein jatkamaan niin kyllä, minä anna luvan!” tämä kivahtaa. ”Samalla voitkin jättää vaikka kaikki vuorosi väliin.”
”Käyhän se”, Jason tuumaa tyynesti. ”Ei kortteja ole pakko vaihtaa, jos on tyytyväinen sen hetkiseen käteensä.”
”Eli minä voitin vai?” Chidi kysyy.
”Et.”
”Mutta sinähän sanoit aiemmin, että jokainen saa päättää, mikä on se paras mahdollinen käsi, ja jos minä olen jo tähän käteen tyytyväinen niin – ”
”Ensimmäisellä kierroksella ei voi voittaa”, Jason sanoo nopeasti.
”Sehän olisikin tyhmää, että peli loppuu siihen kun Chidi ei raaski luopua korteistaan”, Eleanor huokaa. ”Ja miten voit sitä paitsi sanoa, että sinulla on paras käsi! Vähättelet nyt täysin tässä minun korttejani edes näkemättä niitä, vai?”
”En tietenkään, Eleanor, minä…”
”Chidi tulee niin häviämään tämän”, Eleanor toteaa leveä, voitonriemuinen virne kasvoillaan. Chidi näyttää melkein hätääntyneeltä hänen vastalauseensa myötä, ja se jos mikä huvittaa häntä.
”Ehkä”, Jason sanoo. ”Minusta tuntuu, että sinä tulet voittamaan tämän, Eleanor. Osaat tämän todella hyvin.”
”Lukiossakin voitin aina kaikkien rahat pokerissa”, tämä vastaa. ”Tosin se johtui varmaan siitä, että huijasin.”
Toinen kierros alkaa. Jason kurottautuu nappaamaan yhden kortin mutta ei pakasta vaan Eleanorin kädestä.
”Hei, mitä sinä teet!” Eleanor protestoi. ”Et saa viedä korttejani!”
”Enkö?”
”Et! Vai saatko muka?” hän kysyy sitten, itsekin epävarmana siitä, onko tässä pelissä kaikki sittenkin sallittua.
”Okei, ei sitten”, Jason toteaa tyynesti ja palauttaa kortin Eleanorille. ”Minähän sanoin, hän osaa tämän hyvin. Pelottavan hyvin”, hän ojentautuu kuiskaamaan toisella puolellaan istuvalle Chidille. Tämä pudistaa päätään ja kysyy itseltään ainakin sadannen kerran, miksi suostuikaan tulemaan mukaan peliin, joka on lähtöisin Jasonin kotikaupungista. Sen pitäisi olla jo selvä varoitusmerkki.
Jason laskee taas yhden korteistaan pöydälle, mutta sen sijaan, että hän ottaisi pakasta yhden uuden tilalle, hän vetääkin koko pakan itselleen.
”No niin, minä voitin!” hän ilmoittaa kaikille kovaan ääneen.
”Miten niin muka voitit!” Eleanor sähähtää. ”Et voi! Minun piti voittaa, itsekin sanoit niin!”
”Minä sain täyskäden”, Jason puolustautuu. ”Katso vaikka itse, käteni on ihan täynnä näitä kortteja. Selvä voitto!”
Eleanor heittää omat korttinsa pöydälle ja alkaa repiä pakkaa Jasonin käsistä.
”Sen piti olla minun voittoni!” hän karjuu. ”En suostu häviämään!”
Jason ja Eleanor taistelevat siitä, kumpi saa koko korttipakan itselleen. Kamppailu on tiukkaa ja suorastaan pelottavan vakavaa. Chidi on lopultakin päättänyt, että Jacksonville-pokerin pelaaminen oli paha virhe, ja hän nousee tuoliltaan itsekseen jupisten ja päätään pidellen.
”Minulla on viisi ”nosta neljä” -korttia!” Eleanor huutaa. ”Laitan niillä itseni nostamaan koko pakan!”
”No, minä pelaankin tämän!” Jason ilmoittaa ja kaivaa taskustaan esiin pahasti kärsineen ja kulmista kurtistuneen Pokémon-kortin. ”Charizard voittaa aina!”
”Nyt sinä huijaat! Pelaat kortteja omasta taskustasi! Eikä tuo ole edes Uno-kortti, se on pokémon!”
”Jacksonville-pokerissa ei voi huijata!”
Lopulta korttipakka hajoaa Jasonin ja Eleanorin käsiin, ja nämä kiirehtivät nappaamaan siitä itselleen niin monta korttia kuin vain ehtivät. On täysin epäselvää, kummalla on enemmän kortteja tai ”parempi käsi”. Loppujen lopuksi kahdenkeskisestä kisailusta on tullut molemmille itseisarvo.
Tahani laittaa viimeinkin peilinsä pois. Hän katsoo vuorotellen Jasonia ja Eleanoria, jotka riitelevät korteista ja kyräilevät toisiaan, ja Chidin tyhjää paikkaa. Näky ei näytä edes ihmetyttävän häntä. Hän hymyilee lähinnä itselleen ja ottaa melkeinpä haaveilevan ilmeen kasvoilleen.
”Tämä muistuttaa minua siitä, kun istuin iltaa ystävieni Daniel Negreanun, Phillip Iveyn ja Phillip Hellmuthin kanssa, ah, voi sitä iltaa. Nautimme samppanjaa ja kanapeita kaviaarilla, ja pojat intoutuivat sitten pelaamaan muutaman kierroksen pokeria. Molemmat Philit varsinkin olivat todella kilpailuhenkisiä, voi mitä velikultia…”
Kukaan ei kuuntele Tahanin muisteluita. Jason kylläkin kääntyy katsomaan tämän suuntaan, mutta sen sijaan, että hän reagoisi tämän sanoihin, hän huutaakin tämän puheiden päälle:
”Tahani voitti!”
”Mitä!!” Eleanor suivaantuu. ”Miten muka, hänhän ei ole ottanut enää yhtään kortteja!”
”Niin juuri!” Jason nyökyttelee innoissaan. ”Hän ei osallistunut korttisotaamme, niinpä hänellä on pakko olla pelin paras käsi!”
Tahanilla ei ole aavistustakaan, mistä Jason puhuu. Hän katsoo tätä ihmeissään.
”Mitä? Voitinko minä?”
”Voitit, rakkaani”, Jason sanoo ja ojentaa Pokémon-korttia tämän suuntaan. ”Ja siitä hyvästä saat palkinnoksi Charizardini. Olen kantanut sitä taskussani viimeiset viisitoista vuotta, mutta nyt haluan antaa sen sinulle.”
”Miten… hurmaavaa”, Tahani toteaa mutta ottaa kortin kuitenkin vastaan. ”Kiitos.”
Eleanor tuijottaa molempia erittäin tyytymättömästi.
”Tämä on ihan typerää!” hän tuhahtaa. ”Onneksi se sentään loppui lyhyeen. Seuraavalla kerralla kyllä pelataan oikeaa pokeria! Ja viinasta!”