Ficin nimi: Pyyntö langenneelta prinssiltä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Thor
Ikäraja: S
Paritus: Tulkinnanvarainen Fandral/Loki
Genre: Draama, pieni hurt/comfort
Summary: Selittämättömästä syystä hän oli silti päättänyt vastata kutsuun, joka oli osoitettu vankilasta käsin.
A/N: Zachary Levin versio Fandralista on niin ihana. :3
***
Fandral tunsi itsensä alhaiseksi lainsuojattomaksi astuessaan palatsin vankilan selliosastolle. Ehkä hänen olisi ollut syytä pukea hupullinen viitta ja kulkea kumarammassa vaikuttaakseen vaarattomammalta ja salamyhkäisemmältä. Hänen kiiltävässä haarniskassaan ei ollut mitään salamyhkäistä. Kalterien takana majailevat vangit loivat häneen halveksivia katseita ja olisivat varmaankin sylkeneet inhoaan, ellei heidän välissään hohtava kultainen loitsu olisi estänyt.
”Käy lähemmäs, kaunis poju”, hän kuuli jonkun sihisevän ja tahtomattaankin kääntyi ääntä kohti. Seinää vasten nojaileva vanha, harvinaisen ruma korsto tuijotti häntä tavalla, jota olisi voinut kuvata nälkäiseksi. ”Näytän sinulle Valhallan ilot nopeammin kuin uskotkaan.”
Vaistomaisesti Fandralin käsi kosketti miekan kahvaa ja hän jatkoi eteenpäin ripeämmin askelin. Se ei todellakaan ollut oikea paikka hänelle. Jos hän edes ajatuksissaan olisi harkinnut toteuttavansa jotain lainvastaista, hän olisi luopunut sellaisista ajatuksista heti nähtyään sellit. Mitä pikemmin hän saisi asiansa hoidettua, sitä nopeammin hän pääsisi takaisin kunnon seuraan. Ne vangit olivat hirviöitä, joissa ei piillyt mitään inhimillistä.
Selittämättömästä syystä hän oli silti päättänyt vastata kutsuun, joka oli osoitettu vankilasta käsin.
Fandral saapui lopulta määränpäähänsä ja pysähtyi sellin eteen.
”Loki.”
Nimeltämainittu vilkaisi häntä ja jätti kirjan lukemisen sikseen. Fandralin silmiin vankeus ei ollut murtanut entisen prinssin kuorta juurikaan. Lokin huulilla väreili edelleen se ylimielinen ilme, joka oli tullut hänelle aikojen mittaan harvinaisen tutuksi. Jollain tavalla sen näkeminen toi hänelle kotoisan tunteen.
”Olen ilahtunut, että päätit vastata pyyntööni myöntävästi.”
”Niin taisin tehdä, mutten siltikään tiedä, mitä haluat. Enkä usko, että halusit tavata minut vain vanhoja aikoja muistellaksesi.”
”Ehkä en, mutta olisin voinut”, Loki sanoi kävellessään pöytänsä luota kohti häntä niin lähelle kuin lumottu seinä salli. ”Meillä riittää paljon yhteisiä muistoja, eikö totta?”
”Mene asiaan ja kerro, mitä minä teen täällä”, Fandral ärähti nyökäten ympärilleen. Hän ei välittänyt viettää siinä paikassa hetkeäkään enemmän kuin oli välttämätöntä.
”Ja minä kun vaihdoin kohteliaasti kuulumisia”, Loki hymähti hiljaa.
”Epäilemättä tällaisessa paikassa kaipaakin juttuseuraa”, Fandral sanoi kuivasti.
”Tarvitsen sinulta palveluksen.”
”Nyt?”
”Välittömästi.”
”Jos pyydät kauniimmin, saatan ehkä suostua”, Fandral sanoi ja risti käsivartensa puuskaan niin hyvin kuin haarniskassaan kykeni. Vankinakaan entisen prinssin komenteleva asenne ei näköjään ollut kadonnut.
Lokin silmät kaventuivat ärsyyntyneenä, mutta yhtä kaikki hänen kehotuksensa meni perille.
”Minä pyydän, Fandral.”
Se kuulosti hänen korvaansa ehkä liiankin vilpittömältä, tai sitten hän ei todella ollut ennen kuullut sitä puolta Lokista. Se kuulosti melkein haavoittuvaiselta.
”Mitä sitten haluat?”
Loki heilautti kevyesti sormeaan ja pyöreältä pöydältä leijui sinetöity pergamenttirulla. ”Vie tämä kuningattarelle minun puolestani.”
Hämmentyneenä Fandral oli vähällä huomauttaa, että kai Lokikin sentään tiesi kuningattaren kuolleen ja jo haudattaneenkin muutama päivä sitten. Tapa, jolla langennut prinssi puristi kirjettä sormissaan ei jättänyt sitä epäselväksi, vaikkakin sellaiset kunnianosoitukset tavattiin esittää viimeistään hautajaisissa.
Fandralin kurkussa muljahti inhottavasti, kun hän käsitti asioiden tolan.
”He eivät siis päästäneet sinua seremoniaan?”
Loki soi hänelle surumielisen hymyn, joka kätki syvempiä tunteita kuin ulospäin näkyi.
”Eivät.”
Sen lisäksi, että Fandral koko Asgardin tavoin suri rakastettua valtiatarta, hän tunsi ensi kertaa pitkään aikaan sääliä Lokia kohtaan. Hautajaisiin oli osallistunut lähes koko kuninkaallinen kaupunki, joten hänkin oli kuvitellut Lokin jättäneen äidilleen viimeiset hyvästinsä vaikka sitten vartijoiden seurassa. Hän oli pannut merkille nuoremman prinssin poissaolon, mutta oli olettanut tämän vain hukkuneen väkijoukkoon. Häneltäkin oli kestänyt tuhottoman kauan etsiä käsiinsä Sif ja Volstagg.
Fandral oli ehkä pitänyt Lokin tuomiota ansaittuna, mutta viimeisen tervehdyksen kieltäminen kuningattarelle ja ennen kaikkea omalle äidille soti hänen oikeudentajuaan vastaan siinä määrin, että hän tunsi ohimenevän raivonpistoksen arkki-isä Odinia ja neuvostoa kohtaan.
”Minä teen sen”, Fandral sanoi ja ojensi kätensä. Loki antoi pergamentin leijua sellin kultaisena kipunoivan seinän läpi hänen käteensä. Vankilan loitsutkin olivat näköjään huijattavissa pienellä asteella. Sekin oli niitä asioita, jotka eivät koskaan olleet löytäneet tietään hänen ymmärrykseensä. Hän tiesi monesta asiasta paljon, mutta loitsut ja magia olivat vierasta tonttia.
”Oletan, että kuningattarella on muistolaatta palatsin hautaholvissa”, Loki sanoi. ”Hallitsijan vaimona se on uskoakseni niistä suurimmassa.”
”En ole varma, mutta selvitän asian”, Fandral sanoi asettaessaan kirjeen huotransa viereen vyölle. Hänen korvaansa särähti omituisesti viralliselta kuulostava tapa, jolla Loki puhui äidistään. Kyseessähän oli vain heidän välisensä keskustelu ja hän kyllä tiesi, mikä merkitys kuningatar Friggalla oli ollut molemmille pojilleen. Edes Thor ei juuri koskaan vain lähimpien ystäviensä kuullen puhunut äidistään arvonimellä. Kenties Loki käsitteli suruaan eristämällä itsensä tuolla tavoin henkisesti.
”Vie se sinne ja polta se muistolaatan edessä”, Loki pyysi viimeiseksi.
”Hyvä on, mutta ihan vain uteliaisuudesta: miksi et pyydä Thoria hoitamaan tätä?” Fandral kysäisi, vaikkei pitänytkään palvelusta vaivalloisena, päinvastoin. Thor vain olisi häntä todennäköisemmin ollut tietoinen paikasta, jossa valtiattaren muistoa saattoi käydä kunnioittamassa sielun matkattua Valhallaan.
Entisen prinssin kasvoilla käväisi kireä jännite. ”En halua nähdä häntä. Älä jauha Thorista sanaakaan.”
”Olkoon menneeksi.” Fandral kohotti kätensä sovittelevaksi eleeksi. ”Minutko sitten halusit nähdä?”
”En kai olisi muuten lähettänyt sanaa?”
”Tarkoitin todellisia tarkoitusperiäsi”, Fandral huokaisi kulmiaan kohottaen. ”Nytkö minä kelpaan ystäväksesi?”
”Emme me ole koskaan olleet ystäviä”, Loki hymähti vihreät silmät tuikkien. ”Pyydän tätä liittolaiselta.”
”Hmm, vai liittolaiselta... Kaiken yhdessä kokemamme jälkeen olen sinulle pelkkä liittolainen.”
”Sinulla on aina ollut hupaisa tapa luulla itsestäsi liikoja”, Loki sanoi päätään vienosti kallistaen. ”Thor ja muut typerykset siltikään tuskin arvostaisivat edes liittolaisen arvonimeä, jos kuulisivat.”
”Olin ajatellut pitää vierailuni salassa”, Fandral myönsi. Tapaamisen viattomuudesta huolimatta hän todennäköisesti olisi silti joutunut kolmannen asteen ristikuulusteluun. ”Sinäkin tiedät, millaisia he ovat innostuessaan.”
”Liiankin hyvin”, Loki sanoi inhon pilkahdus äänessään. ”Sinun kunniaksesi minun on sanottava, että vihasin sinua heistä vähiten.”
Sen kuullessaan Fandral ei mahtanut mitään naurunpuuskalleen. Viereisissä selleissä mököttävät vangit kohottivat kiinnostuneina päätään.
”Tuo on varmaan kauneinta mitä olet koskaan sanonut minulle”, hän totesi.
”Ja tulen luultavasti koskaan sanomaankaan”, Loki täsmensi. ”Sinun lienee syytä rientää, ennen kuin lady Sif ja kumppanit huolestuvat.”
Fandral ei osannut muuta kuin nyökätä vastaukseksi. ”Voinko tehdä vielä jotain muuta?”
”Se riittää. Vaan mikäli kaipaat vastapalvelusta, en takaa mitään”, Loki tuumasi aavistuksen huvittuneena.
Fandral virnisti pienesti ja kääntyi lähteäkseen. ”Pistäydyn joskus juttelemaan mukavia. Tiedäthän, vanhoja hyviä aikoja muistellen.”
”Säästä minut vanhoilta hyviltä ajoilta ja pysy valoisammalla puolella palatsia.” Loki huokaisi syvään. ”Tee sitä mitä osaat parhaiten: taistele, ryyppää ja nai.”
”Voi Loki, olet yhtä hurmaava kuin ennenkin”, Fandral tuhahti ja loi katseen olkansa yli. ”Pidä itsestäsi huolta.”
Hän oli ollut vähällä lisätä ’ettei Thor huolestu’, mutta arvatenkin vanhemman veljen mainitseminenkin olisi suututtanut Lokin. Loppujen lopuksi hän oli sanonut sen omasta puolestaankin.
Loki istahti takaisin pöytänsä ääreen ja jopa vastasi hänen hymyynsä.
”Samoin sinä.”
Toivotus kuulosti sekin oudon vilpittömältä. Hän oli selkeästikin viettänyt liikaa aikaansa ainoastaan lähtökohtaisesti rehellisen väen kanssa siten, että hänen oli nyt hankalampi tunnistaa taitavaa piruilua, jos sellaista osui vastaan. Siltikin hän uskoi Lokin todella olevan hänelle pitkästä aikaa mukava.
”Takaan, että sanasi tavoittavat kuningattaren.” Sen lisäksi, että Fandral piti itseään jalon myötätuntoisena, hänestä todella tuntui, että hän oli sen palveluksen velkaa.
Ellei hän ihan väärin nähnyt, Lokin takaisin kirjan taakse katoavissa silmissä kimmelsi kyyneliä.
