MCU: Sydänsuru on kunniavieras | K11 | Pepperony, Stony | Angst

[Beatrix Bones]

Author: Beatrix Bones
Title: Sydänsuru on kunniavieras
Fandom: MCU
Rating: K11
Genre: Slash, angst, fluff
Paring: Yksipuolinen Steve Rogers/Tony Stark, Pepper Potts/Tony Stark
Disclaimer: Kaikki tunnistettava kuuluu omistajilleen, kappaleen sanat Calum Scottille.

A/N: Osallistuu Spotify Wrapped -haasteeseen, josta minulle arvottiin Calum Scottin kappale Dancing On My Own. Mulla on menossa projektina katsoa kaikki Marvelin leffat läpi kronologisessa järjestyksessä ja tuo kappale inspiroi mua kirjoittamaan tällaisen pienen tajunnanvirtaa räjäyttelevän ficin (enkä näköjään edes osaa kirjottaa huumorin ulkopuolella muuta kuin tajunnanvirtaa XD ). Suuri kiitos Angielle lainauksesta "Like the old man said, together". Enjoy!

Sydänsuru on kunniavieras

Kahvilan edessä, käsi kädessä. Kirkuvanpunaiset huulet hymyyn kääntyneenä hän katsoo sinua. Kuinka rakastuneesti katsot häntä suklaanruskeilla silmilläsi, sipaiset karanneen hiussuortuvan korvan taakse ja kuiskaat jotain hänen korvaansa. Nainen naurahtaa ja nojaa rintaasi vasten se voisin olla minä mutta hän on siinä sijastani –

Auringon lämpö ei tunnu itseltään, aivan kuin seisoisin keskellä saksalaista metsää keskitalvella viidenkymmenen asteen pakkasella. Siltä se tuntuu, yhtä pahalta, kamalalta, järkyttävältä. Olenko palannut ikijäähän? Voiko sielua korventaa, vaikka samalla siellä tuntuu kyltymätön kylmyys ja tuntuu etten hymyile enää koskaan kuten hymyilin sinulle ja sinä vastasit hymyyni tuikkivin silmin ja lämpimin katsein –

Ei. Ei, ei ei ei. Don’t do it. En saata katsoa sitä, mutta samalla en voi olla katsomatta. Kuinka huulet koskettavat toisiaan ja kätesi kietoutuvat naisen vyötärölle, kuinka hän kietoo kätensä kaulasi ympärille. Yritän katsoa muualle, mutten pysty. Tiedän miten iltanne jatkuu olen todistanut hänen seikkailujaan monta kertaa. Aina sivuun sysätty, ikuinen seinäruusu, en koskaan rakkauden kohteena.

En jaksa enää. Käteni löytävät keksinnön, iPodin. Kuulokkeet korville ja voi kuinka ironinen ensimmäinen kappale onkaan kuin katsoisi suoraan sisimpääni –

I'm in the corner, watching you kiss her, oh oh oh
And I'm right over here, why can't you see me? Oh oh oh
And I'm giving it my all
But I'm not the guy you're taking home, oooh
I keep dancing on my own

Kaapissa vodkapullo. Eihän se sovi mutta tämä on erikoistilanne. Nainen on kuin Hydra, voittamaton. Miksi naisen täytyi saada suudella hänen huuliaan? Miksi nainen saa kietoa kätensä hänen ympärilleen? Miksi nainen saa nukkua hänen kanssaan? Miksi miksi miksi? Niin monta kysymystä vaille vastausta sydänsuru on kunniavieras tänään, huomenna ja tulevaisuudessa –

Amerikan kultapoika minusta puhuttiin. En ole tarpeeksi kultapoika hänelle. En tarpeeksi mitään. Kapteeniksi hän minua kutsui, eikö sekään kelpaa? Absolut sumentaa ajatukset kuinka mainio ruotsalaisten keksintö pitää muistaa mainita Selvigille –

Kuinka monta kertaa samaa kappaletta voi kuunnella uudestaan ja uudestaan. Sisimpäni sanoiksi vuodatettuna, kuinka voikaan osua niin oikeaan –

So far away, but still so near
The lights come on, the music dies
But you don’t see me standing here
I just came to say goodbye

Ja sitten muistan. Kuten vanha mies sanoi; yhdessä. Ei ole meitä yhdessä. Ei nyt, koskaan, ikinä. Sinä valitsit sen naisen kopisevissa koroissaan, kantamassa sinulle kahvia, hymyilemässä sinulle työsi äärellä, istumassa toimistossasi älä ajattele sitä -

Milloin kyyristyin lattialle? Kämmenet korvilla, itseäni keinutellen. Kappale taustalla uudestaan ja uudestaan.

Somebody said you got a new friend
But does she love you better than I can?

Päätit jo puolestani.

[Salem]

En varsinaisesti tunne tätä fandomia, mutta kauniin nimen, sekä tuon shippinimen perässä tulin tätä vilkuilemaan. Pepperony on vain niin mainio sana, eikä ollut mulle entuudestaan tuttu.

Tämä oli tiedätkö niin kipeä? Tuo Steven sydänsuru ja kipu oli käsinkosketeltavaa, ja se tuli tässä hyvin esille. Minusta tämä oli hyvin kirjoitettu ja kuvailtu tiivis paketti. Pidin lyhyistä, tehokkaista lauseista, kuten esimerkiksi tässä:

Kahvilan edessä, käsi kädessä.

Kuinka monta kertaa samaa kappaletta voi kuunnella uudestaan ja uudestaan. Sisimpäni sanoiksi vuodatettuna, kuinka voikaan osua niin oikeaan

Tämä. ♥

Päätit jo puolestani.

Tämä viimeinen lause kosketti ja jäi mieleen. Kiitos kovasti tästä tekstistä.

[Angelina]

Oon ehkä ihan hemmetin ilonen siitä, että ylipäätään aloit kattoon kaikkia MCU-leffoja alusta, mutta että vielä kirjoitit  S T O N Y A, joka on kaikista otp:ein otp ikinä <3 Oon vähän rikki kyllä siitä että tää on angstia, mutta... I'm trying to deal with it. Ja naaaww, ole hyvä quotesta ♥

NOOOOOOO en kyllä tiiä pystynkö, poor Steeb :' (( En tiedä oonko ennen lukenutkaan sellasta angstia, jossa Steve ajattelisi Pepperistä näin - yleensä se on sellasta kohteliasta pettymystä, mutta tässä se on ihan aitoo tuskaa ja nyyh muhun sattuu :'D Pepperony on musta canonpariksi oikein toimiva, mutta koska oon ultimate Stony-shipperi, niin onhan tää ihan hirveetä. En tiiä onko se onneksi, mutta no, onneksi Steeb sai edes lohtukännit tällä kertaa vedettyä. Tää teksti sopi kyllä täydellisesti tohon biisiin </3

Seuraavaks sitten jotain fluffia mun sydänparalle.

[Vendela]

Oi oi! Olipa tämä koskettava! Ja miten kaunis nimi tällä tekstillä onkaan, nyyh sentään!

Steve kaipaamassa Tonynsa perään on kyllä ihan kamalan surullista. Hienosti olet tavoittanut tässä tuon yksipuolisen kaipuun ja tuskan, kun Steve ei voi saada sitä mitä haluaa. Lisäksi oli tosi hienoa ettei Tonyn ajatukset tulleet selville lainkaan. Tämä jätti kivan kutkuttavan fiiliksen, että mitähän Tonyn mielessä oikein liikkuu. Mutta se on sitten toisen tarinan paikka.

Tämä oli hieno, kiitos kun kirjoitit

Vendela

[cooperaur]

Joo siis first of all welcome to the ride and so forth <3

Mut siis mitä, Steeb angstia??? Umm yes, hullo??? Make him suffer and I’m there.

Tää on mukavan runoisa, kiva flow. Mutta Steve! Mikä hiton seinäruusu, menehän katsomaan peiliin poikani. Toki eh jospa se on niin kultapoika tosiaan ettei kukaan edes osaa ajatella sitä niin ja ok that’s sad.

Hmm anyway, sydänsuru on kunniavieras, uuh tykkään. Ja Steve kyyristyneenä lattialle ;____; Komppaan Angiee että nää lohtukännit oli ansaittu. </3

Big noice, keep it coming ;-))

[Karvis]

En tiedä oliko fiksua alkaa lukea, kun surusta tulee suru puseroon, mutta pepperonyn ja stony on mun suosiossa (okei, oon kaikkiruokainen melkein ainakin) niin oli pakko tarttua kun tekee mieli lukea enkä kadu, vaikka tuskan lukeminen on tuskaa. Se silti vaan toimii. Ja Steveparka tarttisi jotain omaa onnea menetettyään kaiken. Mutta tää oli hiton koskettava tuskallisuudessaan eikä musta irtoa mitään järkevää kommenttia tänään eikä ikinä, joten sori, mutta halusin mainita lukeneeni ja pitäneeni. 

[Beatrix Bones]

Salem Pepperony oli mullekin uusi tuttavuus, en ollut tiennyt Pepperin ja Starkin parituksen nimen olevan tuo. Musiikki inspiroi mua suuresti ja mä elän ja hengitän musiikkia, ja mä kuuntelen tuota Calum Scottin kappaletta repeatilla aina, kun haluan vain itkeä maailman epäreiluutta, niin mahtavaa, että olin onnistunut välittämään sen tunteen myös tähän ficciin! Mä olen aina hieman epävarma kaiken muun paitsi huumorin kirjoittamisesta, niin tällaiset kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos! ♥

Angelina aww siis mua on alkanut kiehtoa MCU, koska sä olet aina niin innoissasi siitä. Ajattelin, että tässä on pakko olla joku juttu, kun Angie on niin inessä. XD Ja hei oli erinomainen päätös katsoa noita leffoja alusta kronologisesti, koska öm joo nää on niin parhaita kuin muistinkin! Ah. Ikävää, että suhun ei angst iske (mut ei hätää, saat sen fluffisi), mutta mahtia että jätit kuitenkin kommentin! ♥ PS lohtukännit parasta. Viini viina ymmärtää.

Vendela kiitos paljon kehuista! Jenni Vartiaisella on siis olemassa kappale nimeltä suru on kunniavieras ja mä olen jotenkin aina pitänyt siitä nimestä todella paljon, vaikka en koskaan ole kappaletta ainakaan tietoisesti kuunnellut (ehkä radiossa kuullut). Pääsin vihdoinkin käyttämään tuota kaunista kappaleen nimeä! Ei näihin kehuihin voi oikein vastata mitään, mutta ihanaa, että olen onnistunut tavoittamaan oikeanlaisen mielentilan Steven ajatuksissa. Tarkoitukseni ei ollut jättää Tonya ihan näin mystiseksi, mutta käy se näinkin. XD Kiitos paljon kommentista! ♥

cooperaur yes I came to the dark side, gimme my cookies. Tuossa seinäruusun takana oli se ajatus, että Stevestä on leffoista välittynyt mulle sellainen kuva, ettei hän oikein näe itseään oikeassa valossa. Itse kukin sortuu masentuneiden ajatusten siivittämänä pitämään itseään jotenkin mitättömämpänä ja arvottomampana kuin oikeasti onkaan, joten se oli tässä taka-ajatuksena. Itekin olen joskus mooonta vuotta sitten itkenyt viikon miehen perään ja kävin oikeasti kaikki mahdolliset "miksen ollut tarpeeksi hyvä" -ajatukset ennen kuin tajusin, että bitch olen hyvä tällaisena ja jos en kelpaa niin sun menetys. Tämä teksti tuli siis suoraan sydämestä usean vuoden takaa. Kiitos kommentista! ♥

Karvis mahtia kuulla, että sä pidit tästä ficistä! Tuskan lukeminen on kieltämättä tuskallista, jos itsellä on yhtään tarttumispintaa siihen tunteeseen. Ei haittaa mitään, vaikka et omasta mielestäsi saanut mitään järkevää aikaiseksi! Minä kiitän kovasti kommentista, ihanaa että päätit jättää puumerkin! ♥

[Ingrid]

Tervetuloa MCU-perheeseen! <3

Pepper on aina ollut minulle hahmona melko mitäänsanomaton - en ole vihannut häntä, mutta en myöskään koskaan ole inspiroitunut kirjoittamaan hänestä. Ja vielä vähiten Tonyn kanssa, koska no, het ei varsinaisesti kuulu omiin lemppareihin. HOWEVER. Tässä se jotenkin toimi, ja kenties juuri siksi, että tämä on kirjoitettu yksipuolisesti Steven näkökulmasta. Jotenkin se, että Tony on (ainakin näennäisesti) vilpittömän onnellinen Pepperin kanssa, tekee siitä... hyväksyttävää. Tai että äh, jotenkin mua hymyilytti Tonyn ja Pepperin katseet ja suudelmat, vaikka se Steven sydämen särkeekin.

Steven tunteet välittyy tästä todella aidosti, ja jotenkin ajatuksenvirta tyylinä sopi tähän hirvittävän hyvin. Ehkä ajatuksenvirtamaisuus pehmensi hieman sitä tuskaa, mikä Stevestä huokuu. Pidin siitä, että tässä oli sellainen realistinen ja kaunistelematon ote.

Angstista huolimatta pidin tästä kovasti, joten toivottavasti jatkossakin innostut kirjoittelemaan lisää tätä fandomia.

-Inkku