Nimi: Oodi tupakalle
Tyylilaji: slice of life
Ikäraja: S
A/N: Olin jo kirjoittamassa ihan toista tekstiä Kaarneen
Louise Glück -haasteeseen, kun idea tähän tekstiin tuli jostakin. Olen joskus nuorempana polttanut tupakkaa, ja vieläkin sitä tekee välillä mieli. Tämä teksti on oodi tupakoinnin parhaalle puolelle: ensimmäiselle savukkeelle pitkän tauon jälkeen. Tupakoinnin lukuisten haittapuolten vuoksi nautin ensisavuista nykyään vain mielikuvituksessani.
Sitaatti, josta teksti ammentaa:
Suunnittelemme
lähtevämme yhdessä seuraamaan jälkiä.
Milloin, kysyn häneltä,
milloin? Ei milloinkaan enää:
sitä me emme sano ääneen.
Hän opettaa minua
elämään kuvitelmissa:
kylmä tuuli
puhaltaa ylittäessäni aavikon;
voin nähdä hänen talonsa kaukana;
savupiipusta nousee savua— runosta Laulu
Istun penkille ja pyyhin hikeä otsaltani. On yhä kuuma, onneksi tuuli on voimistumassa iltaa kohden. Terassikeli, mutta ensin kahvia. Poistan ärräkahvin muovikannen ja hörppään varoen kuumaa juomaa. Kopautan tottuneesti farkkujen oikeaa etutaskua - röökiaskin paikkaa. Ajatus tupakasta saa keuhkoni supistelemaan ja suuni kostumaan. Tunnen jomotuksen niskassa ja hartioissa - lihakset odottavat ensimmäisten savujen rentouttavaa vaikutusta.
Ensimmäinen rööki tupakkalakon jälkeen, mikään ei voita sitä nautintoa. Käsien tärinä, kun revin auki askin suojamuovin. Pahvin kahahdus ja folion napsahdus askia avattaessa. Avatusta askista leijailevan mentoltupakan tuoksu, joka voimistuu huumaavaksi, kun kaivan ensimmäisen savukkeen tiukkaan pakatusta askista.
Savuke asettuu nikotiininkellastamalle paikalleen etu-ja keskisormen väliin, ja nostan sen huulilleni. Tartun savukkeen filtteriin kevyesti huulillani, varoen kastelemasta sitä syljellä. Hivutan askin takaisin oikeaan etutaskuun, samalla kun kaivan tikkuaskin vasemmasta. Tikut helähtelevät kirkkaankeltaisessa ärräaskissaan, kun kaivan yhden niistä oikeaan käteeni. Taivutan tikun kämmeneni suojaan ja nostan askin lähelle vartaloani. Käännän selkääni hieman tuulta vasten, kumarrun askin puoleen ja raapaisen tulen tikkuun. Fosfori palaa hetken kirkkaasti, ja painan tikun vasten savukkeeni kärkeä, imaisten samalla voimakkaasti. Hetken imen pelkkää ilmaa, mutta sitten tunnen kuinka lämmin savu virtaa suuni läpi keuhkoihin.
Tungen askin takaisin taskuuni, poimin savukkeen suustani ja puhallan ensimmäiset savut ulos. Nojaan taaksepäin penkillä, rentous valtaa kehoni. Otan toiset henkoset, siristelen silmiäni tuulen puhaltaessa savua kasvoilleni. Jomotus ohimoiden takana katoaa, en edes tajunnut päänsärkyä. Pidättelen savuja sisälläni ja puhallan. Yskin voimakkaasti - edellisestä kerrasta on selvästi kulunut aikaa. Savukkeen puoliväliin päästyäni olen saanut tarpeeksi. Tumppaan tupakan ja heitän sen roskikseen. Pyörryttää, tiedän että pitää istua vielä hetki. Tekee mieli purkkaa, suu on kuiva ja maistuu pahalta. Siemaisen jo jäähtyneestä kahvistani ja maistan tutun maun: mentoltupakkaa ja kahvia. Kopautan taskuani, tekisi mieli ottaa toinen tupakka, kokea ensisavut uudestaan.
Ohiajavan ambulanssin sireenit palauttavat minut tähän maailmaan. Kahvini on jo jäähtynyt. Pyyhin hikeä otsaltani ja vilkaisen kaihoten R-kioskin suuntaan. Ei kuitenkaan tänään, ei enää koskaan. Nousen ylös ja jatkan matkaani.
