Nimi: Kuka keksi kärrynoidan?
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draama
Päähenkilöt: Septimus Malfoy (Luciuksen isoisä) ja Griselda Maalisvalli (velhotutkintolautakunnan puheenjohtaja)
Tiivistelmä: Ottaline varmaan haluaa junaan kärrynoidankin myymään kurpitsaleivoksia.
Kirjoittajan sana: Back to Hogwarts -päivän kunniaksi halusin kirjoittaa Tylypahkan pikajunasta, ja googlaillessani törmäsin taikaministeriin nimeltä Ottaline Gambol (Kielletyssä lapsessa sukunimi on suomennettu Kirmaksi), jonka aloitteesta juna hommattiin. (Vasta kirjoitettuani tämän ficin huomasin, että Ottaline oli ministerinä 1820-luvulla, ei 1920-luvulla, jonne tämä tarina sijoittuu. Nooo, ei välitetä siitä.)
Linne toivoi Kuningatar Elisabet kuolee -ficcini kommenteissa tarinaa Griseldasta ja Septimuksesta, ja muakin tää kaksikko inspiroi. Tän tarinan myötä: hyvää syntymäpäivää, Linne <3!
Vielä semmoinen huomio, että tässä tarinassa viitataan muutamaan otteeseen Ihmeotukset-leffaan, mutta sitä maailmaa ei oo välttämätöntä tuntea.
KUKA KEKSI KÄRRYNOIDAN?
Taikaministeriö, kesä 1926
Griselda Maalisvallin punaisten korkokenkien korot kopisivat taikaministeriön hiljaisella käytävällä. Oli varhainen aamu, vasta aniharva oli saapunut töihin. Griseldakin tuli yleensä vasta tuntia myöhemmin ministeriöön, mutta tänään hän oli herännyt jo viideltä eikä ollut saanut enää unta.
Griselda oli pahalla tuulella. Ensinnäkin häntä vaivasi tämän vuoden V.I.P.-kokeiden kehno tulos. Griselda oli toiminut velhotutkintolautakunnan puheenjohtajana vuosikausia eikä milloinkaan ollut nähnyt arvosanoissa näin vähäistä määrää Upeaa ja niin montaa Peikkoa. Mikä nuoria oikein vaivasi?
Toinen asia, mikä Griseldaa painoi, oli taikaministeri Josephina Flintin terveydentila. Jästejä vieroksuva Flint ei koskaan ollut vastannut Griseldan mielikuvaa pätevästä taikaministeristä, mutta vaarana oli, että uudeksi ministeriksi valittaisiin joku vielä avoimemmin jästivihamielinen noita tai velho. Eniten Griselda pelkäsi, että valinta osuisi Septimus Malfoyhin, taikalainvartijaosaston päällikköön, josta Griselda ei erityisemmin pitänyt. Tai oikeastaan hän ei pitänyt Septimuksesta laisinkaan. Ihan rehellisesti sanoen Griselda vihasi Septimusta. Ja tunne oli molemminpuolinen. Septimus oli vuosikaudet haukkunut Griseldaa tämän jästimyönteisyydestä ja Griselda puolestaan vihasi Septimuksen puhdasverisyysvimmaa. Jos Septimuksesta tulisi taikaministeri, koittaisi jästisyntyisille kovat ajat.
”Professori Maalisvalli!”
Griselda kääntyi ympäri punainen silkkihuivi kaulassaan heilahtaen ja kohtasi Theseus Scamanderin. Griselda hymyili velholle, jonka S.U.P.E.R.-kokeita oli aikoinaan valvonut ja nähnyt Theseuksen pärjäävän erinomaisesti. Ei ihme, että hänestä oli tullut aurori.
”Huomenta, Theseus! Mitä kuuluu?”
”Ei kovin hyvää. Taikaministerin vointi on yön aikana romahtanut. Hän on Pyhässä Mungossa parhaillaan.”
Griseldan mieliala laski.
”Onpa ikävä kuulla. Onko hän nimittänyt sijaisen?”
”Ei ainakaan vielä. Käytävillä on kyllä huhuttu Malfoysta ja Kirmasta, mutta…”
”Minun täytyy nyt mennä, hyvää työpäivää, Theseus!”
Päättäväisesti Griselda suunnisti kohti hissejä ja painoi ykköstä. Hän halusi päästä keskustelemaan Ottaline Kirman kanssa. Ottaline oli taikaministerin neuvonantaja ja varsin kyvykäs noita. Jos hänestä tehtäisiin ministerin sijainen, hänellä saattaisi olla hyvät mahdollisuudet myös ministeriksi, mikäli…
Hissin ovi avautui ja Griselda astui autiolta vaikuttavaan kerrokseen. Hissin vieressä oli kuitenkin avonainen toimiston ovi, ja ilahtuneena Griselda koputti Ottalinen oveen ja astui sisään.
”Kas, Griselda, miten mukava yllätys!” Ottaline sanoi ja laski käsistään pergamentin, jota oli ollut lukemassa.
”Kuulin, että Flintin kunto on mennyt huonompaan suuntaan”, Griselda meni suoraan asiaan.
”Niin, ikävä kyllä. Puhuin hänen kanssaan illalla ja silloin hän oli varma, että pystyy hoitamaan tehtäviään Mungosta käsin. Mutta en ole kuullut, miten yö on sujunut. Lohikäärmerokko on ikävä tauti, varsinkin hänen ikäiselleen.”
Griselda puri huultaan. Mikä valtaisa pettymys, että Ottalinesta ei oltu jo tehty ministerin sijaista. Mutta ehkä Flint tulisi vielä järkiinsä ja ymmärtäisi sairastaa rauhassa.
”Mutta hyvä, että tulit, Griselda, minulla on sinulle asiaa. Olen nimittäin miettinyt Tylypahkan oppilaiden kuljettamista kouluun ja takaisin. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että porttiavainten ja kimppailmiintymisten kanssa on sattunut aivan liikaa onnettomuuksia ja ongelmia, joten olen päätynyt ehdottamaan koulun johtokunnalle… junaa.”
”Junaa? Jästien junaa?”
”Niin, minä matkustin sellaisella kesälomallani. Se oli yllättävän mukava. Ja junalla pystyisivät kerralla kulkemaan kaikki Tylypahkan oppilaat. Ajattele, miten kätevää se olisi.”
”Mutta matka on pitkä. Oppilaita on ympäri maan.”
”Juna voisi lähteä Lontoosta. Vanhemmat varmasti pystyisivät tuomaan lapsensa sinne. Matka Tylypahkaan on tietysti pitkä, mutta minusta voisi olla ihan hyväkin, että oppilailla olisi aikaa laskeutua uuteen lukuvuoteen ja sitten taas toisaalta paluumatkalla aikaa asennoitua kesälomaan.”
”Tuo… tuohan kuulostaa nerokkaalta. Ainoa ongelma on se, ettet ikimaailmassa saa koulun johtokuntaa hyväksymään jästikulkuvälinettä.”
”Siinä sauva, missä taiotaan”, Ottaline sanoi hiljaa ja nyökkäsi käytävälle. Griselda kääntyi ympäri juuri parhaiksi nähdessään Septimus Malfoyn astuvan hissistä ulos. Septimus oli näköjään kasvattanut kesälomallaan parran. Se sai hänet näyttämään… komealta, Griselda ajatteli, mutta kielsi itseään välittömästi ajattelemasta mitään hyvää arkkivihollisestaan.
”Maalisvalli. Huoneeseeni. Nyt”, Septimus sanoi Ottalinen oven ohi kulkiessaan.
”Mitä helvettiä, Malfoy? Minulla on Ottalinen kanssa keskustelu kesken”, Griselda huusi vimmoissaan Septimuksen perään. Kului muutama sekunti ja sitten Septimus ilmestyi ovelle.
”Etkö sinä kuullut, mitä sanoin? Nyt, Maalisvalli.”
”Kuka sinä oikein kuvittelet olevasi? Sinä et ole minun pomoni. Minä puhun nyt Ottalinen…”
”No, nyt kun asia kerran tuli puheeksi, niin minä itse asiassa olen sinun pomosi”, Septimus sanoi epämiellyttävästi hymyillen ja veti kaapunsa taskusta painotuoreen Päivän profeetan. Sen etusivulla komeili Septimuksen kuva sekä teksti: ”Flint Pyhässä Mungossa – Malfoy sijaistaa taikaministeriä.”
Griselda kirosi raskaasti ja Ottaline lausui Septimukselle onnittelut hauraalla äänellä. Septimus oli yhtä röyhkeää hymyä sanoessaan:
”No niin, kokeillaanpa vielä kerran: Maalisvalli. Huoneeseeni. Nyt.”
Ja sitten hän kääntyi vihreä silkkihuivi kaulassaan heilahtaen eikä Griseldalla ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata. Ja juuri, kun hän oli ajatellut, että ei päivä tästä enää huonommaksi voisi mennä, hän tajusi Septimuksen suunnistavan taikaministerin huoneeseen.
”Sinä olet tiennyt tästä sijaisuudesta varmaan tunnin, ja olet jo ehtinyt siirtää tavarasi Flintin huoneeseen?”
”Puoli tuntia itse asiassa”, Septimus sanoi yhä röyhkeästi hymyillen ja päästi Griseldan edeltään ministeriön suurimpaan työhuoneeseen. Huone oli rakennettu niin, että tulija tunsi olonsa pieneksi. Ministerin tuoli oli suuri kuin valtaistuin ja marmoripöytä sen edessä luonnottoman leveä. Vierailijan tuoli sen sijaan oli pieni ja epämukava, ja juuri sille Griselda nyt hampaitaan kiristellen istuutui.
Septimus ripusti kaikessa rauhassa viittansa naulakkoon ja istuutui sitten tilanteesta selkeästi nauttien ministerin tuolille. Griselda oli täysin varma, ettei Septimuksella ollut hänelle mitään asiaa, mies oli vain halunnut Griseldan todistavan tätä hetkeä, kun Septimus vihdoin istui sillä paikalla, mistä aina oli unelmoinut.
”Onko sinulla minulle asiaa vai ei? Minulla on töitä tehtävänä”, Griselda lopulta kivahti.
”On minulla”, Septimus sanoi ja vihdoin röyhkeä hymy hänen kasvoiltaan pyyhkiytyi pois, ”miksi Lisko Scamander aikoo lähteä Amerikkaan?”
Griseldan kulmat kohosivat.
”Amerikkaan? En todella tiedä. En ole puhunut Liskon kanssa koko kesänä.”
”Nyt ei kannata valehdella. Muista, että puhut taikaministerin kanssa.”
”Miksi sinä kuvittelet, että minä tietäisin jotain Liskon liikkeistä?”
”Koska hän on sinun ja Dumbledoren suosikki, ja minusta tuntuu, että te kolme juonitte jotain.”
Griselda pudisti epäuskoisena päätään.
”Puoli tuntia vallassa ja sinä alat jo nähdä olemattomia. Minä todella toivon, että sinua ei valita taikaministeriksi.”
”Ai niinkö sinä toivot? Ketä sinä aiot äänestää? Sitä junista höyryävää jästien rakastajaa? Pikajunalla Tylypahkaan, onko typerämpää kuultu. Ottaline varmaan haluaa junaan kärrynoidankin myymään kurpitsaleivoksia.”
Griselda pomppasi kimpaantuneena seisomaan.
”Ottaline on sinua tuhat kertaa kyvykkäämpi!”
”Mistä sinä tiedät minun kyvyistäni yhtään mitään?” Septimus tiuskaisi. Hän oli myös noussut seisomaan.
”Minä tiedän, että sinun mielestäsi jästit ovat roskaa, ja se kertoo sinusta kaiken olennaisen.”
”Minussa on paljon muutakin kuin se, että minusta todellinen valta kuuluu velhoille. Sinä olet vain niin sokaistunut vihastasi, ettet pysty näkemään mitään muuta.”
”No näytä minulle sitten! Näytä minulle, että olet muutakin kuin itsekeskeinen, röyhkeä, läpimätä mörön perse!” Griselda huusi. Hänen puhuessaan Septimus oli kiertänyt pöydän toiselle puolelle.
Griselda vaikeni, kun Septimus seisahtui hänen eteensä. Hetken he katselivat toisiaan vimmoissaan ja katkonaisesti hengittäen, pitkä velho ja lyhyt noita, mutta sitten Septimus otti vielä yhden askeleen lähemmäs Griseldaa ja… suuteli.
Ensimmäinen Griseldan aivojen lähettämä käsky oli lyödä Septimusta, mutta kun Septimus kietoi kätensä Griseldan ympärille, aivojen käsky painui jonnekin taka-alalle. Kukaan ei ollut koskaan suudellut Griseldaa niin. Nuorena noitana hän oli haaveillut tällaisesta suudelmasta, mutta aikuisena uskonut, ettei sellaisia ole olemassa muualla kuin tarinoissa. Mutta tämä oli täydellisen totta. Oli tavallinen maanantai-aamu, hän seisoi taikaministerin työpöydän edessä, Septimuksen parta raapi hänen poskeaan eikä Griselda voinut estää itseään painautumasta tiukemmin Septimusta vasten.
Suudelma syveni, ja Griselda tajusi vain hämärästi, että Septimus oli alkanut napittaa hänen kauluspaitaansa auki. Se ei tuntunut mitenkään huonolta idealta.
Sitten ministerin huoneen kaappikello rämähti soittamaan kello seitsemää ja pelästytti Griseldan ja Septimuksen irti toisistaan. Nopeasti Septimus nappasi pöydältä taikasauvansa ja loitsi oven lukkoon. Griselda oli juuri aloittamassa valituksen siitä, että ovi ollut tähän asti auki, mutta vaikeni nähdessään Septimuksen kasvot. Miehen ilme oli yhdistelmä hämmästystä, kiihkoa ja huvittuneisuutta.
”Maalisvalli, mitä oikein on tapahtumassa?” Septimus kysyi ja kuulosti siltä kuin olisi pyytänyt Griseldalta raportin maahiskapinasta tai muusta yhtä tavanomaisesta.
”Sinä tässä olet ministeri, sinun pitäisi tietää”, Griselda sanoi ja tajusi vasta nyt seisovansa Septimuksen edessä kauluspaita auki napitettuna. Hän myös tajusi, ettei halunnut napittaa sitä takaisin kiinni.
”Ei minulla ole aavistustakaan, mutta antaa tapahtua”, Septimus sanoi, kumartui jälleen suutelemaan Griseldaa ahnaasti ja nosti tämän sitten pöydälle. Griselda kikatti, mikä oli hänelle hyvin epätyypillistä, mutta niin oli myös kaikki se, mitä seuraavaksi tapahtui.
Ministerin kaappikello löi puolta kahdeksaa, kun Septimus ja Griselda kohottautuivat istumaan työpöydän takana olevaan seinään nojaten ja yrittivät saada hengitystään tasaantumaan.
”Se oli… mieletöntä”, Septimus sanoi ja kerrankin Griselda oli hänen kanssaan samaa mieltä.
”Niin oli.”
”Onneksi ministerin huoneessa on äänieristysloitsut.”
”Onneksi.”
Griselda nousi ylös jalat hienoisesti täristen ja otti pöydältä paitansa. Hiljaisuuden vallitessa hän pukeutui ja tunsi koko ajan Septimuksen katseen selässään. Hiljalleen Griseldan järki alkoi palailla ja hän tajusi, mitä oli tapahtunut. Miten ihmeessä se kaikki oli päässyt tapahtumaan?
”Griselda”, Septimus sanoi hiljaa ja Griselda värähti tahtomattaan. Hän ei ollut koskaan kuullut Septimuksen käyttävän hänen etunimeään.
”Niin?”
Hetken oli hiljaista. Sitten Septimus sanoi:
”Sinä olet todella kaunis.”
Griselda ei tiennyt, mitä vastata, joten hän oli hiljaa. Kun hän oli saanut kauluspaitansa napitettua, hän kääntyi vihdoin katsomaan Septimusta. Septimus kiinnitti juuri kalvosinnappejaan, mutta pysäytti liikkeen nähdessään Griseldan katseen. Kysyvä ilme kasvoillaan hän astui Griseldan eteen ja nosti kätensä hänen olkapäälleen.
Pienen hetken Griseldasta tuntui, että Septimus olisi halunnut suudella. Määrätietoisesti Griselda ravisti Septimuksen otteen irti ja perääntyi kaksi askelta, mutta katsoi yhä tiiviisti Septimusta kumartuessaan nostamaan maasta silkkihuivinsa. Kauhea aavistus oli alkanut luoda hänen aivoissaan paniikkia. Ehkä Septimus oli tehnyt tämän kaiken vain pystyäkseen kiristämään Griseldaa tällä myöhemmin. Kyllä, niin sen täytyi olla. Vai oliko? Kaikki oli tuntunut niin oikealta ja hyvältä ja turvalliselta.
”Tästä ei sitten sanaakaan kenellekään. Ikinä”, Griselda sanoi nopeasti nähdessään, että Septimus oli aikeissa sanoa jotain. Oli parempi, etteivät hekään puhuisi tapahtuneesta.
Septimus jähmettyi ja jokin hänen kasvoissaan muuttui. Komeille kasvoille valahti se kylmyys, mikä niillä aina oli. Hetken se oli ollut poissa, hetken Griselda oli kuvitellut näkevänsä jotain aitoa, mitä ei ollut uskaltanut edes kunnolla katsoa.
”Ei tietenkään”, Septimus sanoi. Hänen äänensä tihkui jäätä ja se tuntui Griseldasta pahalta. Niinpä hän nyökkäsi jonnekin Septimukseen päin ja oli jo melkein ovella, kun Septimus vielä sanoi:
”Miksi minä haluaisin kertoa kenellekään panneeni kuraveristä?”
Sanat humahtivat Griseldan läpi jääkylmän kalmolaskoksen lailla ja hän kääntyi kohti Septimusta täynnä vihaa.
”Ja tuon kaiken… tuon kaiken äskeisen jälkeen sinä kehtaat nimittää minua noin? Millä oikeudella?”
Septimuksen kasvoille nousi häijy virne ja hän nosti pöydältään kyltin, jossa luki kultaisin kirjaimin taikaministeri. Griselda haukkoi vimmoissaan henkeään eikä osannut sanoa mitään.
”Sinulla oli niitä töitä, Maalisvalli”, Septimus sanoi, kohotti taikasauvaansa ja loitsi oven Griseldan takana avautumaan.
Vihasta tärisevä Griselda astui ulos huoneesta ja löi oven kiinni perässään. Hän marssi Ottalinen työhuoneeseen, jossa Ottaline juuri tutki pöydälleen kokoamaansa junan pienoismallia. Griselda löi kämmenensä Ottalinen pöydälle niin, että juna hypähti ja Ottaline säikähti.
”Ottaline, minä teen sinusta seuraavan taikaministerin, vaikka se olisi minun viimeinen tekoni. Ja sitten me hankimme sen helvetin junan Tylypahkaan!” Griselda julisti ja kääntyi lähteäkseen, mutta vielä ovella hän karjaisi:
”Ja sinne helvetin junaan tulee noita myymään kärrystä kurpitsaleivoksia!”
Ja sitten Griselda purjehti kohti hissiä nutturalta irronneet hiukset pystyssä hapsottaen.
Ottaline jäi suu auki tuijottamaan tutkintolautakunnan puheenjohtajan menoa ja mietti, miksi ihmeessä Griseldalla oli oman punaisen silkkihuivinsa sijaan Malfoyn vihreä silkkihuivi kaulallaan.
