Supernatural/HP: Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä K-11 Cas/Dean LW16

[Violetu]

Otsikko: Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Supernatural/Harry Potter
Ikäraja: K-11
Paritus: Cas/Dean
Haaste: Lyrics wheel 16
Summary: Dean ja Cas käyvät Tylypahkaa, ja asioita tapahtuu.

A/N: Tämän idea on osittain lähtöisin viime viikonlopun OKT – Olipa kerran Tylypahkassa -larpista samoin kuin osa ficin tapahtumista. On edelleen ihan törkeä larppikrapula, ja pakkohan sitä on jotenkin purkaa, olkoon sitten vaikka näin. Itse pelasin ihan toista hahmoa, kunnia Casin omituisuudesta ja Deanin sankaruudesta kuuluu ihan muille tahoille^^
Otsikko on ihan varmana joku lainaus Pikku prinssistä


***


Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä
 


”Minä tykkään sinusta.”

Cas veti syvän, värisevän henkäyksen. Hän oli sanonut sen. Hän oli varmaan pilannut vuosikausien muutenkin epätodennäköisen ystävyyden kolmella pienellä sanalla. Dean katsoi häntä juuri sillä tavalla. Samalla tavalla kuin tämä katsoi häntä, kun Castiel ryömi tupapöydän alitse päästäkseen nopeiten pois Rohkelikkojen pöydästä ilman, että joutui katsomaan ihmisiä silmiin. Samalla tavalla Dean katsoi häntä aina hetkeä ennen kuin tuli siirtämään hänen taikasauvansa keskeltä vyötäröä sivummalle, koska
”Cas, tuo ei ole pelkästään omituista vaan suorastaan rivoa.”

Castiel piti asioiden säilyttämisestä keskellä, se piti hänen ajatuksensa ja kaiken muunkin tasapainossa.
Siksi hän tämän tunnustuksenkin teki, ettei sydän olisi niin painava, etteivät askeleet viettäisi niin paljon oikealle.
Dean ei ennättänyt vastata mitään, sillä heidät keskeytettiin. Äkkiä molempia tarvittiin toisaalla, Deania Puuskupuhin oleskeluhuoneessa, Castielia kielletyn metsän laidalla.

Seuraavan kerran kun Cas näki Deanin, hän ei nähnyt ystäväänsä. Hän kuuli kankaan repeävän ja tunsi, miten se asetettiin hänen silmiensä peitoksi. Castiel tunsi, miten Dean nosti hänet syliinsä, Cas haistoi toisen hien ja pelon ja lounaalla tarjotun kanakastikkeen.
Hän tunsi lämpimän, nopean hengityksen kasvoillaan ja kuuli, miten Dean manasi ääni pelosta epävakaana.
”Cas, mitä sinä olet mennyt tekemään?”

Deanin lisäksi Cas tunsi oman sydämensä värisevän rinnassaan, tunsi silmiensä poltteen kun valo osui niihin. Hän oli katsonut ihan vähän vain, vahingossa vähän enemmän, ja nyt hän ei nähnyt enää kuin valkoista kipua, joka sumeni hiukan, kun silmät peitettiin.  Viimeinen, haalistunut kuva Castielin verkkokalvolla oli pienet, keltaiset silmät myrkynvihreässä päässä.
”Sinä olisit voinut kuolla!” Dean jatkoi vaahtoamistaan ja pysähtyi äänestä päätellen odottamaan siirtyviä portaita.

”En tarkoittanut”, Castiel yritti sanoa, mutta hänen äänensä oli kuin olisi raapinut soraa.

”Jos sinä kuolet, niin minä tapan sinut, onko selvä?”
 
Cas tunsi, miten Dean puristi häntä hieman tiukemmin, ja hän nyökkäsi olettaakseen jonnekin Deanin solisluun suuntaan.
”Kyllä.”

Sairaalasiiven vuode oli Deanin sylin jälkeen liian kylmä ja pehmeä.

*

Castiel sai näkönsä takaisin. Feeniksin kyyneleet auttoivat häntä vuodattamaan taas omia ja näkemään muutakin kuin valkoista. Cas huomasi tuijottavansa parantuneilla silmillään yhä enenevässä määrin Deanin huulia. Deanin paidan revityn hihan hän piilotti tyynynsä alle.
He olivat ystäviä, ja välillä Cas mietti, oliko hän koskaan edes sanonut mitään, vai olivatko ne kolme sanaa olleet unta, jokin harha, joka liukeni pimeyteen totuuden reunoilla.
Castiel tunsi Deanin nyt paljon voimakkaammin. Kuuli, haistoi, välillä melkein maistoi. Näkeminen ei enää riittänyt Castielille.

Kun seitsemäsluokkalaiset kesän korvalla yöpyivät kuutamossa kielletyn metsän laidalla, Cas kuljetti sormiaan nukkuvan Deanin pisamilla yrittäen tuntea niiden värin sormenpäissään.
Deanin hiljainen kuorsaus tuntui väreilynä Castielin iholla, vähän samaan tapaan kuin lempeä tuulenviri, yhtä kaukaa.
He olivat ystäviä, yhä. 
Seuraavan aamun sade kasteli heidät kaikki, ja Deanin käsi tarttui märkänä Castielin käteen, kun mutainen maa uhkasi viedä Castielin kengän ja liata hänen eriparisukkansa.
”Sinä olet toivoton”, Dean sanoi ja hymyili hänelle. Castiel hymyili takaisin pienesti, kapeasti, sillä sanat pistivät häntä kipeästi.
Hän tiesi kyllä, ettei hänellä ollut toivoa. Dean ei koskaan ajattelisi häntä sillä tavalla, pehmeästi.
Deanille oli liian tärkeää olla niin kuin kaikki muutkin, olla sellainen kuin häneltä odotettiin.
Castielissa oli vihaa vain vähän, mutta tällä ajatuksella se nosti päätään yhtä sokaisevana kuin basiliski, sellainen nuijapää, jota Castiel oli tuijottanut silmiin.

Ukkonen ravisteli taivaita ja salamat piirsivät juoksevien seiskaluokkalaisten varjot välähdyksinä märkään maahan.
Deanin käsi irtosi Castielin omasta vasta eteisaulassa ja ensimmäistä kertaa Castiel halusi enemmän niin paljon, että se tuntui kylmänä kourana keuhkon ympärillä.
He olivat ystäviä. 

*

Kun Deaniin kerran sattui, kun menetys pääsi koskettamaan, Castiel oli siinä, aivan vierellä.
Hän löi puuskupuhien valvojaoppilasta turpaan, kun tämä ei ensin meinannut päästää häntä sisään.
Dean oli reunoilta repaleinen, sisältä hauras, ja Castiel puristi pojan syliinsä vähän kuin olisi puristanut kasattua maljakkoa, jotta liima kuivuisi niin kuin pitäisi, jotta palaset löytäisivät takaisin oikeille paikoilleen.
Dean oli yhä luja, vaikka vihreissä silmissä oli nyt samanlaisia säröjä kuin Castielin sinisissä.

Puuskupuhin tuvan keltaiset päiväpeitteet olivat pehmeämpiä kuin rohkelikon punaiset. Castiel painoi poskensa peittoa vasten ja tunsi Deanin surun kosteassa kohdassa. Hän ei tiennyt mitä olisi sanonut, koska ei ollut sanoja, joilla olisi ollut merkitystä.
”Dean”, Castiel sanoi.

Dean kohotti katseensa peitosta leuka vavahtaen, ja Castielin täytyi saada tuntea tuo vapina omilla aisteillaan.
Hän laski kevyesti kätensä Deanin poskelle, ja taas Dean katsoi häntä sillä samalla tavalla, jolla katsoi, kun Cas teki jotain, mitä Dean ei koskaan tehnyt.
Castiel painoi maailman kevyimmän ja pehmoisimman suukon Deanin poskelle.
”Minä tykkään sinusta aina.”

Yksi kyynel valui Deanin poskea pitkin Castielin kämmenelle ja sydämenviivaa pitkin ranteelle saakka.
”Sinä olet rohkeampi kuin minä.”

Castiel meinasi huomauttaa, että hän oli rohkelikko, mutta sen sijaan hän pyyhkäisi ranteeseensa jäänyttä kyynelvanaa huuliaan vasten.

He olisivat ystäviä aina. Kun Dean vähän myöhemmin nukahti siihen, Castielin kapeaa kylkeä vasten, Castiel tiesi sen. Deanin hiukset pistelivät hänen kaulaansa, ja Castiel rutisti toista hiukan lujemmin.
He olivat molemmat ehjempiä niin kauan, kun heillä oli toisensa.





***

Lyriikat:

Cain's Offering - Elegantly Broken


Silence is broken
Empty words arc licking the layers of sin from our skin
We realize happy endings are not for everyone, they're not for us
Break of dawn let us lay down our arms
In the end of the day we can savour our loss
But I never stopped trying and I never said I wasn't up for

A little bit of pain
A little bit of longing
Little bit of love to come our way
A little bit of fear
A little bit of hate
Little hope for the hopeless

A little bit of rain
A little bit of thunder
Little broken smile at the end of our day
A little stormy cloud
A little bit of wind
To breathe life into lifeless

You were always so much stronger than me
And now your pain has made you beautiful
But inside your armour is your heart still open, for here I stand
Still trapped in my solitary shell
Reaching out to you with my aching thoughts
Hear me now, please don't tell me that you are too proud for

A little bit of pain
A little bit of longing
Little bit of love to come our way
A little bit of fear
A little bit of hate
Little hope for the hopeless

A little bit of rain
A little bit of thunder
Little broken smile at the end of our day
A little stormy cloud
A little bit of wind
To breathe life into lifeless

Just give yourself to me
Together we will be
So elegantly broken

[Sielulintu]

Tää oli oikeasti jotenkin mielettömän kaunis teksti. Tarina ja laulun sanat sopi ihan suunnattoman hyvin yhteen, ja nautin tosi paljon tän lukemisesta. Dean ja Cas vain kuuluvat yhteen, vaikka välillä olisi vaikeaa. Jos niiden pitää kärsiä, ainakin ne voi tehdä sen yhdessä.
Tän parin sijoittaminen Tylypahkaan toimi myös mun mielestä erittäin hyvin. Musta loistava keksintö oli basiliskin nuijapään katse, joka ei onneksi aiheuttanut kuolemaa eikä lopulta sokeutumistakaan. Juuri tollaisista itsekeksityistä yksityiskohdista tykkäänkin aina erityisesti Potterficeissä.
Kiitos oikein paljon tästä!

[Angelina]

Omfg mä ehkä tarviin jatkiksen tällä idealla! Dean ja Castiel Tylypahkassa toimi paljon paremmin kuin olisin uskonut, ainakin näin sun kirjottamana. Kuten Sielulintu totesi, tää oli mielettömän kaunis teksti ja noi sanat istui tähän paremmin kuin hyvin. En oo koskaan edes ajatellut Destielin sijoittamista Tylypahkaan, mutta ah, tässähän on aineksia vaikka mihin! Näiden kahden välillä noin yleisestikin ottaen on jotain käsittämättömän hienoa, surullista, kaunista ja kaikkia mahdollisia tunteita herättävää. Oot osannut vangita sen hienosti.

Ainoa kritiikki (joka ei edes ole kritiikki) on, että itse olisin valinnut tuvat toisin Mutta se on tietysti näkemys- tai mielipidekysymys ja toimi kyllä näinkin.

[Violetu]

Kiitokset kommenteista! <3

Sielulintu:  Olisi mahtavaa voida ottaa kunnia basiliskin ja Casin katsekontaktista, mutta se oli yksi larpin tuottamia yllättäviä tapahtumia (siitä oli hyvä lähteä lypsämään) Tarina ja laululyriikat onnistuivat jotenkin vuorotellen ruokkimaan toinen toisiaan, biisi oli aivan ihana<3 Plus näköaistin poistaminen pelistä pakottaa keksimään erilaisia tapoja kertoa asioita.

Kaikkein kauheinta oli ehkä se, että varsinaisessa larpissa Destiel ei päätynyt yhteen (Dean päätyi yhteen Stranger, thingsin Nancyn kanssa) vaan Casin ihastus oli yksipuolinen, mutta en halunnut tällä särkeä sydämiä, joten jätin asian lukijan oman tulkinnan varaan  ja jatko-osassa Casin tunteet saa vastakaikua eikun

Angelina: Kaikki parhaat hahmot vaatii oman Tylypahka-AU:n (tää vois olla samanlainen laki kun se, että kaikesta on pornoa).
Hienoa jos Destielin keskinäiset tunteet - mitä ikinä niiden välillä onkaan - tuntui toimivan. Jotenkin kun sijoittaa hahmot ns. väärään maailmaan, tuntuu ihan kaikki menevän uusiksi, mutta hyvä jos jotain "alkuperäistä" tuntui säilyneen.
Pitää myöntää, että itsekin olin vähän äimänä Deanin tuvan suhteen (larpista peräisin), mutta onhan siinä toisaalta enemmän draaman aineksia, kun ystävykset on eri tuvissa eivätkä voi olla koko ajan yhdessä (melkein kuin canonissa suorastaan, aina Cas on jossain muualla).

Olisi ihan hirveästi tehnyt mieli sirotella tekstiin muidenkin fandomien hahmoja, joita larpissa esiintyi, (Legolas Castielin rohkelikkobestiksenä, Skamin Even Deanin puuskubestiksenä, Steve Rogers puuskujen valvojaoppilaana joka sai turpaan -oikeasti se taisi olla Rohkelikon Luke Skywalker joka sai larpissa turpaan, mutta -) mutta liian monen fandomin crossoveriin kasvaa kynnys tarttua, joten jätin muut hahmot nimettömiksi maininnoiksi.

[Hazyel]

Kommenttivaihdokkaista hei! Sainkin tällä kertaa useammankin tekstin, jonka fandomista minulla ei ole juurikaan tietoa, ja tämä on yksi niistä Mutta eipä tuo haittaa kun näihin on ollut kiva tutustua ja ehkäpä tämän tekstin lukemisen jälkeen vihdoin innostun katsomaan Supernaturalia edes jonkin verran! Ja toisaalta onhan tässä Pottermaailmaa mukana niin ehkäpä en ole aivan niin vierailla vesillä kuin niiden muiden tekstien kanssa

Tämä oli mukavan helppo lukea! Jotenkin tätä on silti ollut todella hankala kommentoida, tämä on ollut auki välilehdissäni pienen ikuisuuden kommenttikenttineen, mutta silti en ole saanut kommentoitua. Luulen, että se johtuu siitä, etten tiedä miten hahmoihin olisi pitänyt suhtautua, koska en tunne heitä. Olisin ehkä osannut suhtautua tähän tekstiin paremmin, jos tämä olisi ollut ihan vain omakeksimä AU Supernaturalin maailmasta, sillä jotenkin en saanut tätä mielessäni sopimaan Potterien maailmaan. Tavallaan tuntui, että Potterien maailma oli ikäänkuin vain taustalla jotta saataisiin tupia mainittua, eikä sillä tuntunut olevan sen suurempaa merkitystä itse tarinan kannalta. Ja samaan aikaan yritin miettiä itselle tuntemattomia hahmoja tiettyihin tupiin kuuluvina... No, varmasti tätä olisi tosiaankin osittain auttanut jos olisin hahmoja tuntenut niin olisi osannut heitä sijoittaa noihin tupiinkin paremmin.

Hahmojen tuntemattomuudesta huolimatta tätä oli kuitenkin teknisesti tosi kiva lukea! Tämä oli helposti luettavaa ja ymmärrettävää tekstiä, ja vaikka joissain kohdissa olikin vähän turhaa toistoa, niin ei se oikeastaan tekstin soljumista haitannut mitenkään. Tämä oli myös jaoteltu kivasti sopivan mittaisiin paloihin lukemista varten, mikä teki lukukokemuksesta myös miellyttävän. Kahden jälkimmäisen osan alussa olin ensiksi hieman hämmentynyt, mutta lopulta niiden aloitus kuitenkin sopi tähän tekstin tyyliin ja tilanne kuitenkin selkeni melkein heti.

Ainoa mikä jäi harmittamaan niin oli se, että tämä oli yksipuolista Olisin toivonut, että lopussa Dean ymmärtäisi kuinka tärkeä Cas on hänelle muunakin kuin ystävänä! Vaikka samaan aikaan oli niin suloista, että Cas seisoi silti Deanin vierellä, auttoi häntä eteenpäin ja oli hänelle ystävä, niin oli silti myös vähän surullista, että Dean ei voinut jakaa tunteita hänen kanssaan.

Kiitos tästä, tulipa luettua jotain hyvin erilaisilla hahmoilla kuin normaalisti!