Nimi: Sinut itsensä kanssa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: pohdiskeludraama seksuaalisuudesta
Paritus: Arttu/Jimi
Haasteet: Albumihaaste #5 Pariisin Kevät –
Pikku Huopalahti, Tajunnanvirtaa III ja Originaali10 #4
A/N: Halusin tällaista jutustelevaa, kepeää tekstiä itselle tärkeästä aiheesta. Eipä minul kai muuta :3
Sinut itsensä kanssa
Artulla ei varsinaisesti ollut mitään tyyppiä. Monet ihmiset olivat Artusta kauniita tai hyvännäköisiä, mutta ei se ollut niin, että hän olisi pitänyt jotenkin erityisesti vaikka blondeista tai punapäistä. Sattui oikeastaan aika harvoin niin, että hän todella viehättyi jostakusta, niin, että joku oli oikeasti
vetävä. Kerran Arttu oli viehättynyt niinkin oudosta piirteestä kuin toisen ominaishajusta. Tai ei se varmaan edes ollut omituista. Haju oli ilmeisesti aika tärkeäkin kemiallinen signaali, kun oli kyse parinvalinnasta. Kaikki ne ilmassa olevat feromonit olivat vaikuttaneet varmasti enemmän ihmisten vetävyyteen kuin Arttu oli koskaan tajunnutkaan. Ei, pikemminkin se tilanne, jossa hän oli tajunnut viehättyneensä toisen hajusta, oli ollut omituinen.
Arttu oli ollut kävelyllä. Oli ollut ilta, ehkä jopa yö ja liikkeellä oli ollut vähemmän ihmisiä. Hän oli varmaan pokettanut. Joka tapauksessa, Artun edessä oli kulkenut tyyppi hupparin huppu pään yli vedettynä. Hän ei koskaan nähnyt tämän kasvoja eikä hän tiennyt, minkä ikäinen tai näköinen tämä oli ollut tai mitä sukupuolta tyyppi oli edustanut. Ei sillä, että jälkimmäisellä olisi ollut Artulle merkitystä muutenkaan. Mutta
hyvä luoja, miten ihanalta hän oli tuoksunut! Tuoksu oli ollut hämmästyttävän voimakas, vaikka heidän välillään oli ollut ainakin pari metriä. Arttu ei ollut koskaan kokenut vastaavaa, ei ennen sitä eikä sen jälkeen. Tuoksu oli suorastaan huumannut hänet. Kyse ei ollut mistään keinotekoisesta hajusteesta, siitä hän oli varma. Tyyppi oli vain tuoksunut niin lumoavalta, että Arttu oli kävellyt hänen perässään pidemmälle kuin oli aikonut, vain haistaakseen hänet hetken pidempään. Artun olisi tehnyt mieli mennä tyypin luokse ja painaa kasvonsa tämän kaulaan ja vain
hengittää. Tietenkään hän ei tehnyt niin, ja lopulta hänen oli lopetettava tyypin seuraaminen ja tämän ominaishajulle imppaaminen. Artusta tuntui oudolta muistella sitä, ja hän melkein epäili itseään, että saattoiko joku oikeasti tuoksua niin voimakkaan viehkeältä, mutta kyllä, niin oli todella tapahtunut. Ehkä kyseessä oli ollut hänen fysiologinen ihannekumppaninsa, kuka tietää. Hei, mysteerinen hupparityyppi Logomon läheisyydestä kesäkuussa 2016, call me maybe?
Arttu hymyili ajatuksilleen. Pointti oli oikeastaan se, että hän viehättyi sattumanvaraisesti tietämättä itsekään, miksi joidenkin kohdalla vain
kolahti. Niin kuin esimerkiksi tänään töissä hän oli nähnyt uuden tyypin, nuoren mieshenkilön. Hän oli varmaan sijainen, koska Arttu ei ollut nähnyt häntä aiemmin, ja hän oli tullut jo melko tutuksi koulun henkilökunnan kanssa, ainakin pärstäkertoimella. Miehellä oli ollut vaalea, puolipitkä tukka, hoikka ruumiinrakenne, ja hän oli ollut yksinkertaisesti todella vetävä. Tapa, jolla hän oli kantanut itseään, oli tyyni, aistikas ja cool tavalla, jota Arttu ei osannut määritellä edes itselleen. Kasvonpiirteet olivat olleet hienostuneet, lähes androgyyniset. Vaatteet olivat olleet tyylikkäät ja sporttiset. Mies oli näyttänyt todella hyvältä kapealahkeisissa housuissa. Jokin miehessä oli ollut viileää ja etäistä, kuin veistos, joka vain liukui ohi. Eipä sillä, että Arttu olisi ottanut kontaktia, vaikka mies olisi tullut juttelemaan pihassa olevien muiden aikuisten kanssa. Ei hän tehnyt sellaista. Välillä Arttu toivoi, että hän pystyisi, vaikka hänellä ei ollutkaan minkäänlaista käsitystä siitä, miten se edes voisi toimia luontevasti.
Moni asia Artun viehättymislogiikassa oli kuitenkin loksahtanut paikoilleen, kun hän oli tajunnut olevansa demiseksuaali. Vasta sen jälkeen Arttu oli oivaltanut, ettei hän oikeastaan ajatellut seksiä tuntemattomien kanssa, edes fantasiamielessä. Monet ihmiset olivat kuumia ja seksikkäitä, totta kai, mutta heidän seksikkyytensä ei saanut häntä kiihottumaan. Arttu ei halunnut panna heistä ketään vain fyysisen viehättävyyden perusteella. Hän ei ollut oikeastaan ajatellut asiaa sen kummemmin ennen kuin hänen ystävänsä olivat jauhaneet tuntikaupalla siitä, kuinka kuuma, seksikäs ja pantava joku oli. Heidän silmiinpistävän voimakas seksuaalinen energiansa oli häkellyttänyt häntä. Mitä se oli, haaveilla ja fantasioida jostakusta niin suoraan ja estoitta ja tuntea pakottavaa tarvetta päästä purkamaan niitä himoja jonkun yhden yön hoidon kanssa? Artulla ei ollut aavistustakaan. Häntä ei ollut koskaan kiinnostanut ottaa selvää. Ei sillä, että hän haluaisikaan. Pelkkä ajatus teki Artun olon epämukavaksi.
Jimi oli ensimmäinen ihminen, jota Arttu todella oli
halunnut. Sen selvittäminen oli kuitenkin ollut oma ongelmansa, koska Arttu ei ollut ollut varma, oliko hän tykännyt Jimistä ystävänä vai jonakin enemmän. Hänen tunteensa olivat vaihdelleet päivittäin, monta kertaa päivissä. Toisinaan Jimi oli tuntunut täysin kaverilta, ja Artulla oli vain niin hauskaa hänen kanssaan. Toisinaan taas Jimi oli ollut niin ihana, että Artun oli tehnyt mieli paljon lähemmäs. Myös heidän tapansa kommunikoida oli vaikeuttanut asioita. Heillä oli samankaltainen huumorintaju, ja he heittivät läppää ihan kaikesta. Jimi oli myös kauhean sarkastinen, välillä jopa ilkeällä tavalla. Jälkeenpäin Arttu oli tajunnut, että suurin osa vitseistä oli ollut itse asiassa flirttiläppää. Oli kuitenkin ollut lähes mahdotonta sanoa, oliko siinä oikeasti jotakin syvempää takana vai vitsailivatko he vain. Hän oli pallotellut sekavien tunteidensa kanssa kuukauden ennen kuin oli tunnustanut ensin parhaalle kaverilleen, joka oli yllyttänyt häntä tunnustamaan Jimille tunteensa. Niin hän oli lopulta tehnytkin. Heidän whatsapp-keskustelunsa kulku oli mennyt seuraavanlaisesti:
Arttu: Tää on joko maailman huonoin hetki sanoa tää.
Arttu: Tai sit sillä ei oo väliä.
Arttu: Don't really know.
Arttu: En oo ekspertti.
Arttu: Mutta. Mä taidan olla vähän ihastunut suhun. No jokes this time.
Jimi: Oikeesti? Muhun? No jokes this time either. Niin mäkin suhun. Ihan tosissani. Ja mun sydän hakkaa nyt tuhatta ja sataa. Ja kädet tärisee. Hitto vie.
Arttu: Really?? No hei, mä oon tärissyt täällä varmaan viimeisen tunnin kun en tiennyt uskallanko sanoo…
Jimi: Hyvä että uskalsit. Mäkin oon miettinyt sitä moneen kertaan mutta en ikinä uskaltanut… Mun on edelleen vähän vaikea uskoa, että joku vois ihastua muhun mutta… oon silti tosi iloinen.
Arttu: Mäkin.
Jimi: Aww.
Kaikki oli ollut aika uutta ja kiusallista. Ensin Artusta oli tuntunut, ettei edes suuteleminen säväyttänyt häntä, ainoastaan halit ja Jimin lähellä oleminen, kunnes kerran sitten suuteleminen olikin tuntunut joltakin. Ja sen jälkeen… Arttua hymyilytti muistella sitä järjetöntä rakkaushuumaa. Jimi oli ollut niin ihana, hän oli ajatellut Jimiä koko ajan. He olivat tekstailleet koko ajan, nähneet koko ajan ja pussailleet tuntitolkulla. Jimin lähellä oleminen ja tämän pussailu oli ollut niin kuumaa. He olivat monta kertaa kiihottuneet ja tunteneet toisen kiihottuvan, mutta he eivät koskaan oikeastaan kosketelleet muuta kuin kevyin silityksin. Jimi oli ensinnäkin kutissut tavattoman herkästi, mutta Arttu uskoi, ettei kumpikaan heistä ollut silloin vielä valmis seksiin eivätkä he myöskään olleet puhuneet siitä. Arttu oli silti ollut täydellisen rakastunut, ja juuri siksi hän oli halunnut Jimiä. Arttu oli luottanut siihen, että oikea hetki tulisi vielä.
No, valitettavasti ero oli tullut ensin. Rakkaus oli hiipunut neljännen seurustelukuukauden kohdalla. Heillä oli ollut ongelmia puhua. Tai Jimillä oli ollut. Jimin äiti oli myös suhtautunut todella huonosti, kun Jimi oli kertonut, että seurustelee pojan kanssa. Siinä oli ollut meneillään vähän kaikkea. Arttu ei ollut myöskään kokenut, että Jimi oli ollut samalla tavalla mukana tai ollut välittänyt hänestä yhtä syvästi kuin Arttu oli välittänyt Jimistä. Niin se oli ollutkin. Puoli vuotta myöhemmin Jimi oli tunnustanut, että kun he olivat seurustelleet kaksi kuukautta, jokin Jimin tunteissa oli muuttunut, ja hän olisi halunnut erota, mutta tämä ei ollut uskaltanut sanoa sitä Artulle. Se oli ollut aika kova isku kuulla, koska Arttu oli kuvitellut kaiken olleen loistavasti ennen neljättä kuukautta, ja siinä vaiheessa Jimi oli jo kaksi kuukautta ollut ahdistunut heidän suhteestaan. Kommunikaatio-ongelmat, se oli ihan hyvä syy erota, vaikka olihan se silti sattunut.
Jimi oli kuitenkin Artun ensirakkaus monella eri tavalla. Hän oli ollut ensimmäinen poika, johon hän oli ihastunut. Sitä ennen Arttu oli pitänyt itseään melko varmana heterona. No, Jimi pisti hänen asiansa monella uusiksi. 19-vuotiaana Jimi oli seisauttanut hänen maailmansa, ja heidän suhteensa oli edennyt täydellisellä, juuri Artulle sopivalla tavalla: ystävistä seurustelukumppaneiksi. Jos Arttu nyt tapaisi jonkun potentiaalisesti romanttisen tuttavuuden, hän tekisi kaiken samoin. Oikeastaan hänellä ei ollut edes muita vaihtoehtoja. Jotta joku edes kiinnostaisi häntä fyysisesti, Artun täytyisi tutustua häneen ensin. Pelkkä ajatus tuntui välillä niin työläältä, että sinkkuna oleminen oli senkin takia houkuttelevampaa. Ei hän toisaalta oikein edes kaivannut parisuhdetta tällä hetkellä. Toki kumppani olisi kiva, mutta ei välttämättämyys. Arttu piti yksinolosta ja itsenäisyydestä. Artun läheiset ystävyyssuhteet tyydyttivät hyvin hänen emotionaaliset tarpeensa. Rakkaus kyllä saapuisi taas hänen elämäänsä, ehkä tarkoituksella, ehkä yllättäen. Arttua ei huolettanut. Hän oli sinut asian kanssa.
