Maailma palaa, K11

[Chibi]

Nimi: Maailma palaa
Kirjoittanut: Chibi
Ikäraja: K11
Genre: Drama, angst, ahdistus
Varoitukset: Väkivaltaa
Sanamäärä: ~750
A/N: Ahdistavaa tekstiä väärään ihmiseen luottamisesta. Betaa en ole käyttänyt, mutta kuvailuissa teksti ei mielestäni ylitä K11. Opastakaa jos on toisin. Osallistuu Etydikirpputorille tällä Kuvalla


~*~


Vilkaisen kelloa ranteessani, kun ulko-ovi kolahtaa. Säpsähdän yllätyksestä, vaikka olen vilkuillut kelloa odottaen jo kauan.

”Kaksi tuntia myöhässä…”, ajattelen huultani purren. Andersin työpäivä oli päättynyt melkein kolme tuntia sitten, eikä kotimatka kestänyt pahimmassa ruuhkassakaan yli neljääkymmentäviittä minuuttia. Työnnän ajatuksen syrjään ja tervehdin miestä tekemättä kuitenkaan elettäkään hellan äärestä poistuakseni.

”Ruoka tuoksuu hyvältä”, Anders kuiskaa korvaani ja kädet kiertyvät vyötäröni ympäri. Suutelen leukaa ja hymyilen. Keitto porisee liedellä hiljakseen, mutta perunat ovat jo kypsiä. Olen kattanut pöydän jo ennen ruoan laiton aloittamista.

”Se on valmista aivan pian”, vastaan hämmennellen keitosta. Ruoan tuoksu on levinnyt pieneen asuntoon. Anders istuu pöydän ääreen ja lukee lehden, niin kuin aina ennen päivällistä. Kello miehen ranteessa kilahtaa pöytään hänen vaihtaessaan sivua.
 
”Jouduitko ylitöihin?” kysyn haparoiden ja välttelen kaikkia mahdollisesti syyllistäväksi tai valittavaksi tulkittavia sanoja kysymyksessä. Anders katseensa lehdestä ja tunnen oloni turvattomaksi heti. Kello kilahtaa pöytälevyyn vain vähän kovempaa kuin aiemmin. Andersin ääni on varautunut ja sanat hyökkäävät huulten välistä.

”Miksi kysyt?” mies kysyy korostetun rauhallisesti, mutta niin painokkaasti, että tiedän avanneeni suuni väärään aikaan. Hänen hengityksensä kuuluu raskaana, kuin olisin loukannut jokaista solua, josta hänet on kasattu.

”Olin huolissani”, kiiruhdan sanomaan ja käännyn lieden ääressä liian hitaasti. Anders on noussut pöydän äärestä ja kihisee hampaiden välistä. Tuijotan häntä silmät lasittuneena. Viimeksi väärän kysymyksen jälkeen solisluuni viereen ilmestyi pitkä viiltohaava, joka on nyt jo arpeutunut, muttei vielä vaalea. Anders kuljettaa sormiaan ihollani arpea hivellen. Käsi etsiytyy kaulalleni. Peukalo hivelee leukaani ja ote tiukentuu. Sormet puristavat tiukasti ja niin kipeästi, että teidän otteen jättävän jäljen.

”Minä en vastaa sinulle mistään”, Anders muistuttaa taas, kuten aina kerta toisensa jälkeen.
 
Minun ei pidä kysyä tyhmiä kysymyksiä, niin tämä avioliitto pysyy kasassa. Kulissi, jota pidetään yllä, niin kuin hän haluaa.
Saan liekaa tarpeeksi, että luulen rakastavani häntä ja tämän kaiken olevan vain osoitus rakkaudesta. Hullun mustasukkaisuuden ja omistushalun olevan vain osoitus siitä, kuinka rakastunut hän on. Itsemurhauhkausten osoittavan vain, kuinka hän ei voisi koskaan elää ilman minua. Jokaisen lyönnin olevan heikkoutta, jonka minä olen saanut aikaiseksi hänessä, kun hän joutuu epäilemään itseään ja omaa täydellisyyttään.

Jokaisen kerran jälkeen hän pyytää anteeksi, suutelee kauniin sanoin sieluni haavoja ja hoitaa fyysisiä. Tänäkin iltana hän kertoo taas, kuinka ei pärjäisi ilman minua. Kuinka minä teen hänestä sen mitä hän on. Kuinka vain kanssani elämä on elämisen arvoista. Joka kerta minä uskon ne valheet. Lähteäkseni olen aina joko liian rakastunut tai liian peloissani, ehkä liian häpeissänikin, mutta sen näen vasta liian myöhään.

”Anteeksi”, kuiskaan Andersin sormien puristuessa kurkkuni ympärille tiukemmin. Haluan rakkautta niin epätoivoisesti, että hyväksyn rangaistukseni tyhmästä kysymyksestä ja epäluottamuksesta. Silmissäni sumenee, eikä Anders jaksa kannatella painoani, kun jalkani pettävät. Tukahduttava tunne helpottaa, mutta ehdin vain vetää keuhkot täyteen, kun kuulen kattilan kaatuvan liedellä. Palaneen käry painaa alleen aiemmin asunnossa leijailleen ruoan tuoksun, kun levylle kaatunut ruoka palaa siihen. Huomenna hinkkaisin levyä puhtaaksi ja hellan taustan taas valkoiseksi. Anders huutaa jotain ruoan hukkaan heittämisestä ja siitä kuinka olen kykenemätön mihinkään.

Keitto valuu hellalta lattialle ja ehtii onneksi jäähtyä matkalla niin paljon, että tuntuu vain lämpimältä löytäessä tiensä hiusteni sekaan ja imeytyessään t-paitaani. Anders potkaisee kaapin ovea pääni vieressä jalka hiuksiani hipoen. Suljen silmäni ja odotan liikkumatta.

Potkittuaan keittiön kaappien jo valmiiksi repsottavia ovia ja heitettyään vielä kattilan lattialle Anders astuu olohuoneen puolelle ja istuu sohvalle selin keittiöön. Hän sytyttää savukkeen, vaikka olen aikaisemmin huomauttanut siitä, että vuokrasopimuksemme kieltää sisällä polttamisen. Tai ehkä juuri siksi. Ensimmäisen huomautuksen jälkeen Anders tumppasi palavan savukkeensa poskeeni, toisella kerralla silmäkulmaan. Kolmatta huomautusta en ole uskaltanut päästää suustani pelätessäni seuraavan osuvan silmään.

En yritä nousta lattialta, mutta käännän lieden pois päältä. Makaan selälläni ja imen edelleen syviä hengenvetoja kehon yrittäessä korjata aiempaa hapen puutetta.

Sohva narahtaa, kun Anders nousee siltä. Hän varoo astumasta lattialle valuneeseen ruokaan kyykistyessään viereeni. Aiemmin hulluutta ja valtaa hehkuneet silmät kiiltelevät nyt kyynelistä. Anders laskee kätensä olalleni ja tarttuu toisella omaani auttaakseen minut ylös. En koskaan tiedä sääliikö hän itseään vai minua itkiessään tilanteiden jälkeen. Myyn ajatuksen itselleni väkisin parhaana anteeksipyyntönä mitä tulen koskaan häneltä saamaan.

Kylpyhuoneessa Anders riisuu minut, kuin olisin posliinia tai kukka, joka voisi napsahtaa koska tahansa poikki. Hän säätää suihkun juuri sopivaan lämpötilaan ja pesee jokaisen kohdan kehossani kosketus rakkautta ja anteeksipyyntöä huokuen. Anders suutelee märin huulin otsaani, kaulaani ja käsiäni. Hän silittää hiuksiani ja latelee ne valheet, jotka uskon kuolemaani saakka. Ennenaikaiseen sellaiseen, jos en pääse lähtemään tästä liitosta.

Leikin vaarallista leikkiä Andersin kanssa saadakseni palkinnoksi vain jotain, jonka kuvittelen rakkaudeksi. Kuvittelen sen niin palavaksi rakkaudeksi, ettei itsensä polttamiselta voi  välttyä. Vaikka tiedän polttavani itseni loppuun vai sammuakseni. Mutta eikö tulella leikkimisenkin viehätys piile juuri siinä, että voi polttaa itsensä, voi polttaa toisen ja vahingossa sytyttää koko maailman palamaan.

~*~

[Vendela]

Kommenttikampanjasta hei!

Hrrrr, enpä tiennyt minkä tekstin tulin poimineeksi tuolta, mutta huh sentään tämä oli jotain! Hienosti olit kuvannut tuota perheväkivalta-tilannetta, joka on täysin absurdi mutta kuitenkin joillekin ihmisille niin totta.

Tässä tekstissä tuli todella hyvin esille Andersin täydellinen ymmärtämättömyys tilanteesta. Se, että voi satuttaa ja uhkailla toista tuolla tavalla on käsittämättömän itsekästä ja myös todella sairasata. Ja tarkoitan sairasta siinä mielessä, että Anders tarvitsisi aivan ehdottomasti hoitoa tilanteeseensa, sillä jokin on hyvin pahasti vinossa hänen päässään.

Pahoinpitelyn kohteena oleva päähenkilö oli jo päässyt alistumaan asemaansa. Hän oli kierolla tavalla onnistunut uskottelemaan itselleen, että tämä on normaalia, joten lähteminen suhteesta ei ole enää helppoa. Toki se on mahdollista, mutta vaatii voimia ja ehkä jopa ulkopuolista apua. Rakkaudenkaipuussa ihminen on valmis venymään äärimmilleen, ja kun siihen liitetään vielä pelko tai vastuu toisesta ihmisestä, niin tilanne on todella pahassa solmussa.

Tuo loppu oli todella hyytävä, sillä olisi ollut kaikkien kannalta parempi että Anders olisi vain lähtenyt asunnosta. Näin päähenkilöllä olisi jonkinlaiset mahdollisuudet kerätä itseluottamusta ja lähteä suhteesta. Mutta tuolla käytöksellään Anders vain sitoi heidät tiiviimmin yhteen ja teki lähdöstä vielä vaikeampaa.

Tämä herätti todella voimakkaita tunteita, ja toivon ettei kaikki se viha mitä tunnen tuollaista tapahtumaa kohtaan, välity tästä kommentista liikaa. Sillä tämä oli hieno teksti, kiitos kun kirjoitit tämän! Nämä ovat niitä maton alle lakaistuja asioita, joista ei puhuta mutta jotka ovat olemassa. Toivon, että jokaisella vastaavaa kokeneella on lähellä apua ja mahdollisuus päästä pois tilanteesta.

Vendela

[Larjus]

Itselläni ei (onneksi) ole omakohtaista kokemusta perhe/parisuhdeväkivallasta, mutta mitä nyt on tullut luettua muiden kokemuksia, lehtijuttuja ym. niin tämä fici kuvastaa hyvin sitä rakkauden ja pelon yhteiseloa ja ristiriitaa sekä varsinkin ulkopuolisen silmissä ihan absurdia tilannetta. Tässäkin päähenkilö hyvin tietää, että ei tämän näin pitäisi mennä, että hän itse vain luulee Andersin sanojen ja tekojen kumpuavan rakkaudesta, luulee rakastavansa Andersia (ja kyllä hän varmasti jollain asteella rakastaa, tai ainakin rakasti). Mutta sitten kuitenkin tapahtuu jotain, mikä saa ajattelemaan, että näin sen pitääkin olla, ja pois ei voi lähteä. Selvää manipulointiahan tuossa suhteessa on Andersin puolelta, kun uhkailee itsemurhalla ja muuta.

Loppu oli minustakin hyytävä, ja kuten Vendelakin sanoi, olisi voinut olla yleisesti ottaen parempi, että Anders olisi vain lähtenyt pois tai edes jättänyt päähenkilön oman onnensa nojaan. Mutta siihen tilanteen ja suhteen ristiriitaisuuteen sopii todella hyvin, että hän sitten auttoikin päähenkilön ylös ja suihkuun ja pesi hänet hellästi ja rakastavasti. Kyllähän sellainen panee helposti uskomaan, että rakkaus voittaa, ja että myöhemmin kaikki on paremmin.

Tässä tekstissä tuleekin hyvin esiin se, miten tunteet tuppaavan voittavan järjen. Päähenkilö puhuu ennenaikaisesta kuolemastaan, jos ei pääse lähtemään, ja aiemmat puheet viittaavat siihen, ettei hän pääsekään. Ei ehkä edes aio yrittää.