Mitä metsä meistä kertoisi | S | fluff, slice of life, ripaus fantasiaa | Pihka/Saimi | ficlet

[Avaruuspiraatti]

Metsä kuiski salaisuuksia Pihkan korvaan, ja Pihka lupasi pitää ne vain, jos metsä pitäisi hänenkin.


Nimi: Mitä metsä meistä kertoisi
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: S
Tyylilaji: fluff, slice of life, ripaus fantasiaa
Paritus: Pihka/Saimi

Haasteet: Fluffy10 #3, Teelusikan tunneskaala II (hellyys)


A/N: Jotain pientä ja suloista yritin kirjoittaa Fluffykymppiä edistääkseni

Mitä metsä meistä kertoisi

Sammalmatto tuntui pehmeältä paljaiden jalkojen alla. Se upotti syvälle maan poveen, kasteli varpaat viileällä sadevedellä ja kutitteli nilkkoja. Lempeä tuulenhenkäys heilutti Pihkan mekonhelmaa. Illanhämärässä näki enää vaivoin eteensä, mutta Pihka käveli varmoin askelin eteenpäin. Hän tunsi nämä puut ja pensaat, kivet ja juurakot. Hän tunsi kotinsa. Läheltä kuului mustarastaan siipien kahinaa. Metsä kuiski salaisuuksia Pihkan korvaan, ja Pihka lupasi pitää ne vain, jos metsä pitäisi hänenkin.

Saimi istui mökin portailla ja vuoli männynoksasta nuolta. Hän oli sitonut hiuksensa nahkanauhalla niskaan ja jättänyt päällyspaitansa kuistin kaiteelle. Pihka seisahtui paksun puunrungon varjoon ja katseli, miten varmoin ottein Saimi teroitti oksan päätä. Portaiden molemmin puolin paloi kaksi jätkänkynttilää, jotka kylvettivät Saimia lämpimässä valossa: se hiveli hänen paljaita käsivarsiaan ja kasvojen kovia piirteitä. Pihkan sydän hakkasi nopeammin. Uusi tuulenhenkäys pyyhkäisi aarniometsän yli, ja Saimi kohotti valpastuen päätään. Pihka hymyili ja astui valoon. Metsä saisi tämän kerran anteeksi.

"Hei", Saimi tervehti ja laski katseensa takaisin oksanpätkään. Pihka käveli Saimin luokse ja istuutui tämän vierelle. Hän katsoi tarkasti Saimin harmaansinisiä silmiä sekä pisamia, jotka aurinko oli polttanut tämän kasvoille.

"Sie tuijotat taas", Saimi sanoi.

Pihka hipaisi Saimin kurittomat hiussuortuvat tämän korvan taakse. "Olet niin kaunis. Miten voisin katsoa muualle?"

Saimi hymähti. Pihka huomasi, miten tämän toinen suupieli nyki kuitenkin ylöspäin. Hän nojasi Saimin kylkeä vasten ja silitti tämän käsivartta.

"Kävitkö kävelemäs?" Saimi kysyi.

"Kävin."

"Mitä se mettä siulle täl kertaa kertoi?"

Pihka hymyili vinosti ja painautui Saimin käsivartta vasten. "Kaikenlaista."

"Vai että kaikenlaist", Saimi toisti hiljaa. Hän laski puukon ja valmistuneen nuolen käsistään, ennen kuin kääntyi katsomaan Pihkaa. "Toin siulle tuliaisia kaupungista."

"Sinun ei pitäisi tuhlata rahojasi minuun", Pihka moitti. Saimi nosti kätensä Pihkan poskelle ja silitti häntä karhealla peukalollaan. Pihka nojasi huokaisten kosketukseen.

"Mihin muuhunkaan mie rahani tuhlaisin?" Saimi sanoi ja nousi portaalta. Sitten hän ojensi kätensä Pihkalle. "Tule."

Pihka tarttui Saimin ojennettuun käteen ja antoi tämän vetää hänet jaloilleen. Hän seurasi Saimin perässä sisälle mökkiin. Saimi oli jo sytyttänyt takkaan valkean ja pöydälle mehiläisvahasta valmistettuja kynttilöitä. Mökissä tuoksuivat paistettu liha ja kaikki Pihkan kuivaamat yrtit. Saimi istutti Pihkan makuusoppiin neulottujen peittojen alle ja haki sitten piirongin päältä pienen rasian. Hän istahti Pihkan viereen ja painoi lahjan tämän kämmenelle. Pihka kokeili peukalollaan puurasian koristeista kantta.

"Olisit sie ansainnut jotain hienompaakin, mutta tämä oli ainoa, johon miulla oli varaa", Saimi sanoi, kun Pihka avasi rasian.

"Saimi", Pihka henkäisi hiljaa. "En minä… Enhän minä voi…"

Saimi poimi kultaisen kaulaketjun rasiasta ja auttoi sen Pihkan ylle. Hän suuteli Pihkan korvantaustaa, sitten leuanviertä, sitten tämän huulia.

"Minulla ei ole ikinä ollut mitään näin hienoa", Pihka sanoi ja sormeili ketjua. "Ei sinun olisi pitänyt…"

"Totta kai miun piti", Saimi hymyili ja liu'utti Pihkan mekon olkaimet pois tämän harteilta. "Haluan pittää metänneitoni tyytyväisenä." Hän rypisti mekon kankaan Pihkan vyötärölle ja suuteli tämän paljaita solisluita. Pihkan huokaisu hukkui takkatulen rätinän alle.

"Minulla ei ole antaa sinulle mitään takaisin."

Saimi painoi Pihkan patjaa vasten. "Sie annoit miulle jo kodin."

[Parris]

Tervehdys kommenttikampanjasta tännekin! Aattelin nyt ottaa sulta molemmat tekstit, kun huomasin tämänkin erityisen kiinnostavaksi :>

Ai että, tämä oli hurjan kiva. Onnistut luomaan tunnelmallisen metsämiljöön jo ekassa kappaleessa kehittämällä sitä pienillä jutuilla, jotka vetoaa useampiin aisteihin: sammalmatto tuntoaistiin, iltahämärä näköaistiin ja mustarastas kuuloaistiin. Tää tekee tekstin tapahtumapaikasta kovin viehättävän, kun esittelet niin kokonaisvaltaisena - lukija löytää itsensä Pihkan (olemattomista) kengistä juuri tuon metsän ytimestä. Muutenkin tykkään paljon siitä, miten tämä keskittyy niin voimakkaasti tuollaiseen enemmän maalaismaiseen tunnelmaan jätkänkynttilöihin, nahkanauhalla sidottujen hiusten ja puukkoveistämisen kautta; kaupunki ja sen olemassaolo nostavat päätään tuon kultakaulanauhan myötä, mutta se jää silti kivasti taustalle. Ehkä kyseessä onkin juuri se, että Saimi ei löydäkään itsestään "kaupunkilaista" ja siksi haluaa päästä siitä puolesta irti, kun on kerran saanut kodin Pihkalta ja Pihkasta. Ah, tää on niin viehättävä ja tiettyyn perisuomalaiseen romantiikkaan vetoava teksti!

Muutenkin tykkään Saimista ja Pihkasta hahmoina. Murteet ovat rikollisen alikäytettyjä teksteissä, joten ne uppoaa muhun aina (sen takia tämä muistuttikin mua vähän Waulishin teksteistä, kun hän käyttää aika paljon murteita omissa hahmoissaan ja kirjoittaa kans tällaisia tunnelmointipaloja). Kaksikon yhtenäinen arvostus ja lempeä välittäminen ovat sydäntälämmittäviä. Pihka saattaa olla aika vaatimaton "no enhän minä nyt mitään kultakoruja tarvi, olen vain tämmöinen metsänplikka" -tyyppisesti, mutta Saimi osaa arvostaa tätä piirrettä ja lahjoo samalla tavalla vaatimattomalla ja yksinkertaisella korulla.

Tämä oli tosi kiva teksti näin uuden vuoden alkuun, onneksi tuli poimittua kommenttikampanjasta. Kiitos! <3

[Okakettu]

Olipa tämä viehättävä kokonaisuus! Minulla ei ole paljoakaan lisättävää Ronenin kommenttiin, hän nosti tästä esille juttuja joita itsekin mietin lukiessani, mutta halusin yhtä kaikki kertoa tykänneeni tosi paljon. Ensimmäinen kappale huokui todella vahvasti metsän läsnäoloa, ja johdannossakin käytetty lause sen lopussa oli ehkä suosikkini koko tekstistä. Kokonaisuutena tämä oli kivan hahmovetoinen, ja Pihkaan ja Saimiin oli helppo tykästyä näinkin lyhyen sanamäärän aikana, mikä on minusta aina ihailtavaa. Heidän suhteensa näyttäytyi tässä ihanan pehmeänä ja mutkattomana, ja kuitenkin taustalla väreilee tosi vahva tunne, mikä näkyy esmes Saimin viimeisessä repliikissä.

Tarinan maailmasta saatiin siitäkin juuri sopivasti tietoa erilaisten yksityiskohtien myötä, kuten Ronen mainitsi. Portaiden molemmin puolin paloi kaksi jätkänkynttilää, jotka kylvettivät Saimia lämpimässä valossa. Jätkänkynttilöiden kylvettävä valo, oi miten hienosti kuvailtu! <3 Tämä teksti sai taas huomaamaan, että slice of life metsätunnelmoinnilla ja ripauksella fantasiaa maustettuna on kyllä mitä parhain yhdistelmä. Fluffyakin oli mielestäni juuri sopivasti, tavalla joka sopi tähän kokonaisuuteen hyvin. Kiitos paljon lukukokemuksesta! 

[Avaruuspiraatti]

Kiitos Ronen ja Okakettu aivan ihanista kommenteistanne ♥ Minä jo luin ne silloin, kun postasitte ne, mutta kyllä ne vieläkin saavat mut hymyilemään ihan typeränä!

[Lunalotta]

Oi, ihana puhetapa Saimilla <3 En malta odottaa, että kirjoitat näistä lisää. Luin tekstin pariinkin kertaan (koska tykkään siitä, kun lukee uudelleen ja kiinnittää silloin eri asioihin huomiota). Ja kun Pihka sanoi ettei hänellä ole antaa takaisin mitään, odotin omaan ominaiseen hieman kaksimieliseen tapaani jotain vihjailevaa vastausta, mutta kyllä tuo kodin antaminen on vähintäänkin yhtä hyvä lopetus <3

[Avaruuspiraatti]

Haha, omaan huumoriini olisi myös sopinut, että Saimi olisi sanonut/tehnyt jotain kaksimielistä tuossa lopussa, mutta tuollainen suloinen lopetus tuntui enemmän hahmolta itseltään Kiitos Lunalotta kommentistasi! ♥

[Kaarne]

Hyvä kysymys, johon vastaaminen vaati kuitenkin itse tekstin lukemista, sillä muutoin "me" olisi jäänyt vaikeammin rajattavaksi. Siksi en oikeastaan osaa suoraan vastata kysymykseen. Lisäksi metsä ei välttämättä kertoisi mitään, koska Pihkahan toivoi, että se pitäisi salaisuudet. Eiköhän siis vastaus ole reilun pelin nimissä, ettei mitään.

Mutta: tämä oli tosi suloinen teksti! Sopivasti särmää tuon veistelyn myötä, mutta kuitenkin lempeyttä ja rakkautta ja hellyyttä! Eikä ollut minulle liian sokerinen, vaikken yleensä niin fluffystä pidäkään. Saimi ja Pihka ovat myös niminä tosi kivoja, ja jo näin lyhyessä tekstissä olit saanut heistä rakennettua omanlaisiaan persoonia ja kuvailtua hyvin henkilöiden välistä suhdetta. Kiitos paljon, tykkäsin!