[Uudet ikärajat huomioitu 2.11.-14]Ficin nimi: Vesiraja ennen aaltoa
Kirjoittaja: yami
Fandom: Pirates of the Caribbean
Tyylilaji/Genre: romantic, one shot, songfic ja nyyhkis yää
Ikäraja: S
Paritus: Jack/Angelica (kunnes saadaan tälle paritukselle vakiintunut nimitys!)
Disclaimer: Kaikki, mitä et tunnista alkuperäisistä PotC-leffoista on minun. Muu on Disneyn (valittettavasti...).
Summary: Mitä he ajattelivat kaiken jälkeen?
Varoitukset: nessuvaroitus (toivottavasti :-))
A/N: Niinpä siinä sitten kävi, että ennen kuin olin edes kissaa sanonut (ja kulunut edes vuorokautta nelosleffan katsomisesta) syntyi ficci uudelle paritukselle. En menisi vannomaan, että siirryn tämän parituksen joukkoihin ikuisesti, koska olen kaikelle avoin. Kappaleena
Zen Cafén Tavallaan jokainen on surullinen.
Mieleen on syntynyt kyllä ensin PWP-ficci kyseisestä parituksesta, mutta en uskalla sitä alkaa kirjoittaa (ainakaan vielä).
Olen erittäin kommenttiystävällinen, joten pistäkääpä vain rennolla kädellä palautetta tulemaan! Teksti on betaamatonta, mutta pyrin karsimaan tekstistä kauheimmat virheet. :-)
Vesiraja ennen aaltoa
Sinussa on pisteet kohdallaan
minä alan nyt ja kerrassaan
tehokas on isku askelten
kävelen kävelen kävelenVoisin ehkä kertoa, etten todellakaan luullut sitä luostaria bordelliksi. En. Olin hakemassa määrätietoisesti sieltä jotain aivan muuta, tietoa meren salaisuuksista. Mutta sinä kävelit käytävässä minua vastaan, ruskeat silmäsi loivat katseesi minun silmiini vain vilkaistakseen. Jäit kiinni, mutta niin jäin minäkin. Meidän välillämme oli heti vetoa. Hetken luulin, että sinä olisit minun kadonnut vastakappaleeni. Otin sinusta tiukan otteen. Vai olitko se sittenkin sinä, joka otti sydämeni hetkeksi valtaansa?
Sinä olet lunta huipulla
satamassa laiva ainoa
Minä olen viima mastossa
Mitä sitten teen
mitä sitten teet En olisi uskonut, jos joku olisi väittänyt, että minut pysäytettäisiin totaalisesti Espanjassa. Mutta niin vain kävi, minä jäin pidemmäksi aikaa kuin olin kuvitellut. Me keskustelimme, nauroimme ja riitelimme. Sinä opetit minut tanssimaan espanjalaisten kiihkeitä tansseja, ja minä olin hyvä oppimaan. Nojasit rintakehääni, sivelit poskiani, koettelit huuliani. Ja minä tulin vastaan, mielelläni. Melkein unohdin, miltä tuntuu seistä oman laivan kannella Karibialla. Mustan Helmen hahmo oli häipyä mielestäni, kun kuljimme kerta toisensa jälkeen kohti nautinnon satamaa kynttilöiden katveessa. Mutta minä en unohtanut meren tuoksua.
Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
Tavallaan jokainen on surullinen
Aikaa oli kulunut viikkoja, ehkä kuukausiakin, kun tajusin, etten ollut aikoihin ollut merellä. Kaipasin auringon kimellystä aallonharjoilla, Karibian veden turkoosia sävyä, vehreitä saaria ja luotoja. Yritin vetää sinut mukaani, mutta et halunnut tulla. Välillemme syntyi jännite. Minä anelin sinua lähtemään Karibianmerille, kuvailin sitä niin kauniisti kuin vain suinkin osasin. Sinä anelit minua jäämään Espanjaan, pitämään kiinni siitä, mitä meillä jo oli. Sinä et ymmärtänyt. Minä en ymmärtänyt, Angelica. Jäin, mutta sydämeni veti muualle. Nuoruuden lähde kutsui minua, haaveilimme yhdessä elävämme ikuisesti, yhdessä. Kuitenkaan et halunnut mukaani, sanoit, että haaveet ovat haaveita. Tiesimme molemmat aloittaneemme taistelun aikaa vastaan. Kiertelimme, kaartelimme. Riitelimme, suutelimme. Ja yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, vihasimme toisiamme. Ainakin minä luulin niin. Lähdin, kun sinäkin lähdit. Murhayritystä, siksi sitä myöhemmin kutsuit, ei anneta yleensä kovin helposti anteeksi. Mutta kumpi meistä oikeasti jätti toisen? Vai jättikö kumpikaan? Jos me yksinkertaisesti vain erosimme, lähdimme kulkemaan eri polkuja?
Pelimme on mallikelpoinen
epäillyt en tyylikkyyttä sen
pidät sitä kyllä arvossa
etenee etenee etenee ”Jack Sparrow värvää miehistöä Lontoossa.” Enpä todellakaan osannut aavistaa, että se olisit sinä. Tosin miekanmittelömme sen paljasti, olinhan minä sinua parhaani mukaan yrittänyt opettaa. Kiersimme toisiamme kuin yöperhonen myrskylyhtyä. Meren aallot allamme kannattelivat, veivät mukanaan. Nuoruuden lähde, sinne olimme menossa. Ja Mustaparta, hän oli sinun isäsi. Uskomatonta. En hetkeäkään kyennyt ymmärtämään suurta kiintymystäsi isääsi, joka oli säälimätön, uhkasi useasti henkeäsi tippaakaan piittaamatta. Monesti kysyit isältäsi, oliko hän tosissaan. Angelica, sinua oli aivan liian helppo huijata, kun pelikortteja oli pöytään lyömässä oma isäsi. Sanoit, että olit aina kaivannut isää elämääsi. On minullakin isä, mutta hän ei sentään ole koskaan ollut valmis uhraamaan minua omien etujensa edestä.
Sinä olet metsä rauhassa
vesiraja ennen aaltoa
Minä pidän multaa sormissa
Mitä sitten teen
mitä sitten teet Minua vastaan sinä pelasit totuudella ja valheilla, enkä minä tiennyt, mikä oli totta. Tunnustin itselleni lopulta ne yhä olemassa olevat tunteet, mutta jossain vaiheessa, jo kauan ennen Nuoruuden lähdettä, tajusin, ettei meillä olisi tulevaisuutta. Sovimme yhteen, mutta vain melkein. Palapelissä oli liikaa paloja tai niitä oli liian vähän. Onko sillä merkitystä?
Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
Pian sinä menet
ja rapakot ei
sula askeleittes alla
Tavallaan jokainen on surullinen
ja yhtä kaltevalla
pinnalla Jack, minä nautin joka hetkestä, kun lämpimät sormesi kulkivat povellani ja kyljissäni. Taisin unohtaa sydämeni sinun käsiisi. Ehkä jokin päivä saan sen takaisin, sillä tiedän, että meille molemmille on joku toinen tuolla jossain. Meille kummallekaan Nuoruuden lähde ei ollut ratkaisu. Ehkä se pelasti henkeni, mutta lähde vei minulta isän. Toisaalta, ehkä se on parempi näin. Ehkä isäni ei todellakaan ollut valmis pitämään huolta minusta, vaan ajoi omat etunsa minun sieluni edelle. Ehkä Nuoruuden lähde koetteli meitä kumpaakin, antoi meille vastauksia kysymyksiin meistä kahdesta. Kysymyksiä syntyi kuitenkin lisää. Kuka minä olen? Jack, minä muistan sinut aina. Sinä annoit minulle vapauden espanjalaiskaunottaren kiristävistä kahleista. Luostariin en tahdo enää koskaan. Merirosvo. Sinä annoit minulle avaimet sydämeni kolkkaan, jossa asuu merirosvon henki. Olen kokonainen, ehjä. Olen kiitollinen siitä, että kohtasimme hämyisässä käytävässä.
Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en Anna sydämellesi aikaa, Angelica. Ehkä me molemmat särjimme toistemme sykkivät elämänlähteet, tiputimme veripisaroita Atlantille ja Karibialle. Näetkö tuon auringon? Entä turkoosina välkkyvän meren? Ne ovat kummankin lähtökohdat. Ehkäpä pian huomaat rannassa pullon, jossa on sinulle oma laiva, jota saat ohjattua yksinkin.
Sinussa on taivaat kohdallaan
minä alan nyt ja kerrassaan
väkevä on isku askelten
kävelen kävelen kävelen Minä soudan, soudan, soudan, Angelica. Harvoinpa on näin suolaisia ja surullisia vesipisaroita poskillani, vaikka meri on tyyni, ja olen pilvettömän taivaan alla. Pakko minun on hymyilläkin. Tuliset luonteemme ja kärkevät kielemme saivat aikaan upeita muistoja. Minä muistan ne. Etsi, Angelica, joku toinen mies pitämään itsestäsi huolta. Olen vakuuttunut, että löydät arvoisesi. Minä en ole sielunkumppanisi. Kohtaamisemme oli täyttä sattumaa, mutta minä en kadu. Etsikäämme sydämemme onnea muualta. Toivottavasti vain löydämme sen ajoissa, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, ettemme kumpikaan tule elämään ikuisesti. Kaikki loppuu aikanaan, mutta minä haluan sen edes alkavan.
Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en