Kirjoittaja: Felia
Ikäraja: S
Genre: Angst
Yhteenveto: Tessa oli tuijottanut sirpaleita hyvän tovin, samalla miettien, että sillä hetkellä hän oli kuin rikkoutunut lasi.
Haasteet: Ime kappale tyhjiin || Mikko Harju - Taikavoimia
A/N: Ensimmäinen kunnollinen tekstini pitkään aikaan! Taitoni ovat aikalailla ruosteessa, mutta ehkä ne pikkuhiljaa alkaa tästä palata normaalille tasolle. En ole pitkään aikaan kirjoittanut angstiakaan, joten tässä tekstissä riitti haastetta. Toivottavasti pidätte!● – ● – ● – ● – ●
Kyyneleitä tyynyllä
● – ● – ● – ●
En rakasta sua enää. Haluan erota.Ne olivat lauseet, sanat, jotka pysäyttivät Tessan elämän tasan kuukausi sitten. Iiron vakaa, mutta päättäväisen varma katse oli porautunut häneen ja siinä hetkessä pohja oli tuntunut putoavan kaikelta. Tessa oli vain tuijottanut miestä järkytyksen vallassa – miestä, jonka kanssa hän oli rakentanut yhteistä elämää viimeiset kuusi vuotta, ja joka oli nyt valmis päättämään sen kaiken, katkaisemaan heidän yhteenpunotut köytensä.
Olen pahoillani, mutta en voi elää enää näin.Ne sanat olivat kirpaisseet syvältä, kun ne viimein olivat upponneet Tessan tajuntaan. Niiden myötä myrsky hänen sisällään oli alkanut kasvamaan, mutta Tessa oli taistellut kaikin voimin pitääkseen sen aisoissa. Hän oli melkein onnistunut – yksinäinen kyynel oli kuitenkin itsepintaisesti murtanut muurin ja valunut hitaasti hänen poskelleen. Iiro oli yrittänyt lähestyä häntä pahoittelun häivähtäessä tämän silmissä, mutta Tessa oli pudistanut päätään ja Iiro oli perääntynyt.
Puhutaan myöhemmin.Tessa muisti, kuinka hän oli katsonut Iiron perään, kun tämä oli kääntynyt ja poistunut sitten huoneesta. Raastava keskustelu oli käyty muutamaa päivää myöhemmin, jonka jälkeen Iiro oli pakannut tavaroitaan ja lähtenyt veljensä luo. Sydän rikkinäisenä Tessa oli laahustanut keittiöön, jossa tiskivuori oli odottanut pois korjausta. Rutiininomaisesti hän oli alkanut täyttää tiskikonetta, ja kuin varkain yksi laseista oli lipsahtanut hänen otteestaan.
Se oli särkynut pudotessaan lattialle ja Tessa oli tuijottanut sirpaleita hyvän tovin, samalla miettien, että sillä hetkellä hän oli kuin rikkoutunut lasi. Palasina, jotka olivat lojuneet kiiltävällä, harmaalla laattalattialla. Kun hän lopulta oli saanut sirpaleet siivottua, hänestä oli tuntunut kuin hän olisi samalla heittänyt sielunsa roskiin.
Myöhemmin illalla hän oli käpertynyt sängylle paksun peiton alle, painanut päänsä tyynylle ja viimein antanut periksi sisällä vellovalle myrskylleen. Kyyneleet olivat virranneet valtoimenaan kastellen kukkatyynyliinan, kunnes hän oli nukahtanut. Siitä illasta lähtien hän oli itkenyt itsensä uneen joka ikinen kerta.
Viimeisen kuukauden Tessa oli elänyt kuin sumussa – mikään ei juuri ollut tuntunut miltään, toivonpilkahdusta ei ollut voinut kuvitellakaan näkevänsä. Hänen ajantajunsa oli hämärtynyt ja hänen maailmansa oli nyt tummanharmaa, mitäänsanomaton. Ei ollut enää vasta valmistetun kahvin tuoksua aamuisin, ei lempeää suukkoa työpäivän jälkeen, ei vahvoja käsiä, jotka syleilivät häntä iltaisin.
Oli vain jäähtynyt tee suuressa mukissa, syvä hiljaisuus, yksinäisen viileä vuode, särkynyt sydän ja kyyneleiden kostuttama tyynyliina.