Korvista valuva inspiraatio | S | draama

[Winga]

Nimi: Korvista valuva inspiraatio
Kirjoittaja: Winga
Läpilukija: Kiirsukka ja finitön ystäväin joka aina joutuu tähän tehtävään
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Hahmot: Joanna, antiikin Kreikan muusat
Yhteenveto: Yhtenä aamuna Joannan aivot tursusivat enemmän ideoita kuin koskaan.
Kirjoittajalta: Räntäkevään etydejä, inspiraationa tämä.

Korvista valuva inspiraatio

Yhtenä aamuna Joanna heräsi kuin uutena naisena. Hänen aivonsa tursusivat ideoita, enemmän kuin koskaan ennen, aihioita, joita hän ei ollut koskaan toteuttanut. Hän mietti maailman kauneutta ja rujoutta ja runoja, joita niistä saisi kirjoitettua, vaikka hän ei muistanut vuosikymmeneen kirjoittaneensa yhtäkään runoa. Hänellä oli päässään komedia, jossa isä löytäisi poikansa vuosien erossa olon jälkeen ja kaikki menisi huvittavasti pieleen. Ja toisaalta puski esiin tragedia, jota hän kuvitteli maalailleensa valmiiksi jo vuosia, jossa maailmasta kuoli puolet.

Joanna pudisteli päätään noustessaan sängystä ylös. Tuntui, että ideat tursusivat päästä ulos, että sanoja lensi hänen korvistaan ja korviinsa, oli rakkausruno jollekin jota ei voinut nähdä tai sitten tarina urheasta naisesta joka yksin kulki läpi maailman ja sekin runomitassa (vaan kaltaistansa naista nähnyt ole ei / maailma miss’ kulkee hän ja kansat pelastaa / hän kulki sinne mihin laivansa tuuli vei / siell’ kaikkialla sankar’ suurin olla saa) ja historiallinen romaani tai ehkä se olikin tositapahtumia, joista kukaan ei vain ennen ollut muistanut kirjoittaa ja sitten –

”Aaaaaaaaaaaaa!” Joanna huusi, huusi kovaa, vaikka asuikin kerrostalossa, ja todennäköisesti naapureista joku kohta joko soittaisi ovikelloa tai toisi passiivis-aggressiivisen viestin.

**

Lähistöllä kahvilassa istui naisporukka. ”Se eilinen tyttö, hän oli oikein mukavan oloinen”, Erato sanoi hymyillen teekuppi käsissään. ”Arvelin hänen kaipaavan inspiraatiota, kun juttelin hänelle.”

Euterpe kurtisti kulmiaan. ”Minäkin.”

”Oi voi”, parahti Melpomene ja laski kasvonsa käsiinsä.

Terpsichore naurahti. ”Katselin teidän kaikkien kiertävän kehää hänen ympärillään ja päätin pysyä kaukana, vaikka hän hehkuikin tukahdutettua potentiaalia.” Hän maisteli latteaan. ”Raukkaparka.”

**

Tietokoneen ruutu hehkui valkoisena, vaikka Joanna yritti purkaa siihen kaikkea päästään. Hänen olisi pitänyt opiskella, kirjoittaa essee, mutta pää oli vain täynnä ideoita viiteentoista muuhun asiaan, joista mikään ei sopinut yhteen edellisten kanssa.

Hän oli alkanut kirjoittaa jo useaan otteeseen, mutta kaikesta mitä hän sai kirjoitettua, tuli sekameteliä, koska hän ei pystynyt tarttumaan kiinni vain yhteen lankaan, vain yhteen ideaan, vaan kaikki nivoutuivat toisiinsa, ja näytöllä saattoi lukea ”Naisen huomaamaton isä alkoi saada tehdä joka tanssi vuonna eikä päässyt silti päästi rakasti” ja kun Joanna luki tekstin, hän poisti sen heti.

Joanna joi jo kolmatta kahvikupillistaan. Ehkä jos hän joisi vielä lisää kahvia, ajatukset väkipakolla poistuisivat tai hän saisi kirjoitettua kaiken ulos, oli se miten sekametelistä tekstiä tahansa. Ehkä hänen pitäisi vain sulkea silmänsä ja alkaa kirjoittaa. Laittaa side silmille niin pitkäksi aikaa, että olisi saanut kaiken ulos.

Nyökäten päättäväisesti Joanna nousi ylös, haki kaulaliinan, istui alas ja sitoi liinan silmilleen.

Ja alkoi kirjoittaa.

[Parris]

Ihana teksti! Vaikken ole tainnutkaan elämässäni kohdata omia konkreettisia ympärillä pörrääviä muusia (paitsi ehkä teidät muut rakkaat finiläiset?), niin samastun Joannan fiilikseen tässä! Se fiilis, kun päässä pyörii tuhat ja kaksi tekstinalkua, ja sitten yrittää oksentaa niitä oikeana tekstuaalisena technicolor-pläjäyksenä Wordiin... eihän siitä mitään tule, etenkään jos ne pursuavat ulos jokaisesta reiästä päässä. Siksi lopetus tuntuukin niin tyydyttävältä: kun päästää irti odotuksista ja antaa tekstin vaan valua päästä ulos ilman liikaa kriittisyyttä, silloin saattaakin saada ideansa taas tasapainoon.

Hauska pläjäys! Kiitos tästä, piristi iltaa <3

[hiddenben]

Tämä teksti yllätti kyllä täysin ja varsin hyvällä tavalla Katsoin vasta lopuksi Räntäkevätetydin inspiraatiorohdon (ja muut alkutiedot), etten spoilaantuisi liikaa, mutta olit kyllä inspiroitunut erittäin hauskalla tavalla tuosta kuvasta! Tämä oli piristävä, helppolukuinen ja ennen kaikkea viihdyttävä pieni teksti ja kuvasti tunnetilaa, jonka olen joskus itsekin kokenut – tosin en ehkä noin sekalaisesti kuin Joannalle tässä käy

Minusta tässä oli ihaninta se, miten tekstissä myös kerrotaan niin konkreettisesti kaikkia ideoita sen sijaan, että mainittaisiin ideoita olevan komediasta tragediaan ja runouteen, vaan jokaisesta tarjotaan niille omat vastineet. Ja ne kaikki ovat hyviä! Erityisesti ihastuin tuohon runonpätkään, joka oli mielestäni kaunis. Tuollainen ideoiden esittely kertoo myös hyvin aidosti tuollaisen liiallisen ideasuman problematiikkaa, kuinka ideat tulevat ja menevät ja kerrostuvat päällekkäin ja yhtäkkiä ei enää tiedä mistä aloittaa. Voin myös sanoa, että omalla kohdallani kolme+ kahvikupillista harvoin auttaa keskittämään ajatuksia ja löytämään sitä rauhaa, jota kirjoittamiseen inspiraation lisäksi myös tarvitaan

Pidin myös hurjasti tuosta antiikin Kreikan muusien kohtaamisesta kahvilassa – siitä voisi hyvin kirjoittaa enemmänkin! Se teki Joannan ylivuotavasta inspiraatiosta vielä huvittavamman, mutta myös jotenkin oikeutti/selitti tuollaisen jopa hieman ylitsepursuavan, dramaattisen reaktion kaikkeen. Kiitos tästä tekstistä, tämä oli ihana keskiviikkoaamun lukunautinto!

[tirsu]

Otsikko otti silmään ja oli sen verran mielenkiintoinen, että oli tultava katsomaan, että mistä on kyse. Ja voi että, tämä oli todella hauska.

Joanna-parka, ei tässä muuta voi sanoa, kun useampi muusa päätti lahjoittaa hänelle hieman inspiraatiota. Hyvä että yksi sentään älysi olla niin tekemättä huomatessaan muiden pörräävän Joannan ympärillä. Jäi kyllä kiinnostamaan, että missä Joanna ja muusat tapasivat.

Pidin siitä, että tässä oli pieniä esimerkkejä mitä ideoita Joannan päässä pyöri, kuten tuo rakkausruno jollekin, jota ei voi nähdä. Urhean naisen runon pieni osanen oli kaunis.

Joannaan oli kyllä todella helppo samaistua: oma mielikuvitus sen kun tuuttaa uusia ideoita ulos ennen kuin ehtii vanhastakaan harkitsemaan, että josko kirjoittajaisi jotain. Yritäpä siinä sitten kirjoittaa yhtä tarinaa, kun toinenkin haluaisi päästä kirjoitetuksi ylös. Ja miksi ne kaikki loistavat ideat tulee silloin, kun pitäisi tehdä jotain muuta? Se tuntuu pieneltä vattuilulta.

Olen vahvasti sitä mieltä, ettei monen kahvikupillisen juominen ole ihan järkevin idea. Sen luulisi enemminkin pahentavan tilannetta kuin helpottavan, kun ajattelee sitä kaikkea kofeiinin piristävää määrää. Mutta onneksi Joanna keksi itselleen sopivan ratkaisun saada ideat ulos päästään.

Kiitos tästä mahtavuudesta. Tämä toi kyllä hyvän mielen ja hymyn huulille.

-tirsu

[Okakettu]

Minustakin tämä oli ihana teksti, jonka lukeminen piristi paljon päivääni. Joannan inspiraatiotulvaan oli helppoa samaistua, varsinkin kun olit kuvannut sitä niin elävästi. Kuten muutama muukin kommentoija jo mainitsi, minusta oli myös hienoa, että kaikista noista hänen ideoistaan päästiin lukemaan ihan konkreettiset esimerkit, vaikkapa tuo runo. En lukenut alkutietoja etukäteen, joten muusien rooli tekstissä tuli minulle ilahduttavana yllätyksenä. Lopetuksesta tuli itsellekin inspiroitunut olo, että pitääpä istahtaa oman tarinatiedoston ääreen ja alkaa taas vain kirjoittaa. Kiitos paljon ilahduttavasta lukukokemuksesta!