Ficin nimi: Potentiaalinen matelija
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otabek/Yuri
Genre: Slice of life
Summary:
Oli jokseenkin vaikuttavaa, miten nopeasti tämä oli päässyt ylös sellaisesta solmusta.A/N: Jotenkin niin nauran ajatukselle, että Yurin taipuisuus aiheuttaisi Otabekille epämiellyttäviä sydämentykytyksiä.
Taisin nähdä joskus fanartinkin aiheeseen liittyen, jossa Yuri venyttelee ihan tavalliseen tapaansa ja Otabek on ihan
oh hell no I'm out. Tämä sitten noudattelee samaa ideaa.
***
Otabek nyki takkinsa vetoketjun kiinni ja työnsi kengät jalkaansa.
"Yura!" hän huikkasi makuuhuoneen suuntaan.
"
No?"
"Lähden käymään kaupassa! Tarvitsetko jotain?"
"
Mitä?"
"Lähden käymään –"
"
En minä kuule! Tule tänne sanomaan tai ärjy niin että ikkunat helisevät!"
Otabek riisui kenkänsä syvään huokaisten ja kipaisi makuuhuoneen suuntaan. Ärjyminen ei kuulostanut järin rakentavalta vaihtoehdolta.
"Niin että –" hän aloitti oven avatessaan, mutta sanat juuttuivat kurkkuun. Yuri venytteli parhaillaan jalkojaan niin tuskallisen näköisessä asennossa, että pahaa teki katsoa. Tämä oli asettunut puoliksi lattialle ja puoliksi sängylle spagaattiin niin, että toisen jalan kantapää painoi päiväpeittoa ruttuun ja toinen ojentautui suoraksi lattiaa vasten. Kaiken huipuksi Yuri näytti tekevän samalla koulujuttujakin kuin ei mitään.
"Voi helvetti", oli ainoa, mitä Otabek sai mutistua.
"Niin mitä asiaa sinulla oli?" Yuri kysäisi köyristäen selkäänsä kuin paraskin matelija ja tarttui vielä kiinni ojentuneesta nilkastaan. Se ei näyttänyt lainkaan tavallisen kuolevaisen kapasiteettiin sopivalta.
"Ei yhtään mitään", Otabek köhähti ja kääntyi kannoillaan painellakseen ulos asunnosta mahdollisimman pian.
"Hoi, Beka! Et karkaa minnekään!" Yuri huusi ja tuota pikaa harppoi eteiseen hänen perässään. Oli jokseenkin vaikuttavaa, miten nopeasti tämä oli päässyt ylös sellaisesta solmusta.
Ehkä hän sittenkin seurusteli ja asui potentiaalisen matelijan kanssa.
"Älä tule yhtään lähemmäs", Otabek tuhahti suupieli nykien. Yuri pyöräytti silmiään.
"Jotenkin kiehtovaa, että jaksat aina järkyttyä samalla tavalla", tämä tokaisi ojentaen kätensä hänen harteilleen. "Luulisi, että parissa vuodessa olisi jo tottunut."
"Luulo ei ole tiedon väärti."
"Älä itke, iso mies", Yuri myhäili ärsyttäen ja tarttui häntä leuasta.
"Tosiaan", Otabek palasi aiempaan asiaansa parin suukon perästä. "Tarvitsetko kaupasta jotain?"
"Kiitos ei, sen kuin menet", Yuri tokaisi ja pukkasi häntä kohti ovea. "Mitä pikemmin häivyt, sitä vähemmän venyttelyni järkyttää sinua."
"Mainio pointti", Otabek tuumasi ilkikurisesti hymyillen.