Nimi: Viljaympyröitä
Paritus: Luna/Neville
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Arkiflyffy
Yhteenveto: Luna haluaa näyttää jotain Nevillelle (Lunan 5. ja Nevillen 6. vuosi Tylypahkassa)
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Tämä on juhannustaika
Fredulle, olit esittänyt yhtenä toiveena Nevilleä ja Lunaa.
~Viljaympyröitä~
Luna oli aulassa pukeutuneena vaaleansiniseen sadetakkiin ja keltaisiin kumisaappaisiinsa. Ei niin että olisi luvattu sadetta, mutta sinne minne hän oli menossa, saattaisi olla märkää. Kohta Neville saapui täsmällisesti ja myös sadetakkiin pukeutuneena. Nevillellä oli olivinvihreä sadetakki ja samanväriset kumisaappaat.
”Hienoa, nyt olemme valmiit lähtemään”, Luna sanoi kipittäessään pääovelle.
”Minulle on vielä vähän epäselvää minne me olemme menossa, mutta tein niinkuin pyysit ja pukeuduin näihin”, Neville totesi.
He kävelivät kasvihuoneitten ohitse ja jättivät myös yrttipenkit taakseen. Ilta pimeni koko ajan, mutta kuu oli täysi ja se valaisi kirkkaasti maisemaa. Heidän päänsä yläpuolitse lehahti suuri pöllö, joka oli juuri lähtenyt lentoon pöllötornin suunnalta.
”Tänään on täysikuu ja ainoastaan silloin voi päästä näkemään jotain mielenkiintoista”, Luna sanoi.
”Oletko varma ettet tarkoita ihmissusia?” Neville kysyi. Hänen oli vallannut pienoinen levottomuus, kun käsitti että he olivat täydenkuun aikaan ulkona ja oli jo pimeää.
”Voin vakuuttaa että en tarkoita mitään niin kammottavaa. Tämä on paljon hauskempaa”, Luna selitti heidän kävellessään Tylypahkan tiluksilla viljapellon laidalle.
He hyppäsivät pienen ojan yli pellolle. Kumisaappaat olivat oikea valinta, sillä maa oli paikoittain upottava ja mutainen. He kävelivät vähän matkaa keskemmälle peltoa ja jäivät siihen. Myös vilja oli pellolla vähän märkää eikä sadetakki ollut lainkaan huono valinta tälle illalle. Luna katsoi kelloaan, se olisi kohta puoli kahdeksan.
”Nyt kun olemme hetken aivan hiljaa, saatat nähdä täällä pellolla jotain”, Luna kuiskasi ja sitten he olivat hiljaa monta minuuttia.
Neville katseli ympärilleen ja kuunteli.
Ensin ei kuulunut mitään.
Sitten hän oli kuulevinaan sieltä täältä rapinaa, kuin pienten askelten ääniä. Sitten hänen silmänsä alkoivat erottaa pienenpieniä olentoja, jotka liikkuivat ikäänkuin ne olisivat tanssineet. Luna osoitti sormellaan vähän kauemmas ja olentoja oli todentotta siellä täällä pitkin peltoa. Täydenkuun valo paljasti, että tanssijoilla oli selkeä geometrinen kuvio, jota ne toistivat. Ja mikä hämmästyttävämpää, ne jättivät jälkeensä ympyröitä pelloille. Silloin Neville muisti kuulleensa näistä olennoista, mutta ei ollut koskaan ennen päässyt niitä näkemään. Hän havahtui siihen, kun Luna tarttui hänen käteensä ja puristi sitä vähän.
”Kohta ne katoavat”, Luna kuiskasi ja Neville jäi tuijottamaan viljapeltoa, joka kohta hänen suureksi ihmetyksekseen tyhjeni pienistä tanssijoista.
”Mitä ne oikein olivat? Ja mistä tiesit että ne katoavat?” Neville ihmetteli. Luna oli toisinaan vähän pelottava tietäessään yhtä ja toista asioista, joista muut eivät tienneet.
”Näit *kuutamollien tanssin. Niitä voi nähdä ainoastaan täydenkuun aikaan, kuten nyt”, Luna kertoi. ”Katso”, Luna sanoi sitten osoittaen taivaalle. Kuu oli alkanut pimentyä ja oli jo osittain varjossa. ”Tänään on kuunpimennys ja sen takia kuutamollat lopettivat tanssinsa. Kun pimennys on ohi, ne palaavat ehkä vielä takaisin.
Neville katseli kuuta ja puristi Lunan viileältä tuntuvaa kättä. He olivat taas pitkään aivan hiljaa kun varjo peitti hetkeksi kuun kokonaan. Hetken oli aivan säkkipimeää ja luonto tuntui olevan täysin hiljainen, aivan kuin se olisi pidättänyt hengitystään. Kohta varjo alkoi väistää kuun edestä ja valo lisääntyi vähän kerrallaan.
”Tuolla”, Neville kuiskasi aivan hiljaa ja osoitti jonnekin pellolle, jossa näkyi jälleen vilaus tanssimaan palaavista kuutamollista. Luna hymyili.
Kohta he palasivat takaisin, hyppäsivät ojan ylitse ja katselivat mutaisia kumisaappaitaan.
”Nämä on syytä puhdistaa, jotta emme saa Voron vihoja yllemme”, Neville totesi ja siinä samassa molempien saappaat oli loitsittu puhtaiksi.
”Kiitos Luna että otit minut mukaasi. Tuollaista ei pääsekään näkemään ihan jokaisena päivänä.”
”Ei niin. Ehkä kerran pari elämän aikana. Oli mukavaa saada sinut mukaan”, Luna sanoi. ”Tiesitkö muuten, että jos kerää kuutamollan sontaa ennen auringonnousua ja sen levittää taikayrttipenkkeihin ja kukkapenkkeihin, kasvit kasvavat ennätysnopeasti”, Luna kertoi vielä.
”Lasketko leikkiä?” Neville kysyi.
”En, ihan totta. Ajattelin että haluat tietää, kun kerran olet perehtymässä taikakasveihin.”
”No sitten minun täytyy tulla hakemaan sitä talteen ennen aamiaista”, Neville totesi.
”Saat kyllä kertoa lisääkin salaisia kasvitietojasi, en pistä vastaan”, Neville jatkoi.
”Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että saan sinut seurakseni toisellakin kerralla”, Luna sanoi.
Niin he sopivat seuraavan tapaamisen heti ensi viikon perjantaille.
***
* Kuutamollat ovat äärettömän arkoja olentoja, jotka kömpivät koloistaan vain täydenkuun aikaan. Niiden tanssista jää hienoja geometrisia kuvioita viljapeltoihin. (Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, L. Scamander, 38)
* Kun kurkistin kalenteria että milloin oli syksyn ensimmäinen täysikuu syyskuussa vuonna 1996 kun koulu Tylypahkassa oli alkanut, olikin yllätys että silloin oli myös kuunpimennys eli perjantaina 27.9.1996. Sitä en tiedä onko se näkynyt Skotlannissa täytenä pimennyksenä, mutta oletetaan nyt näin. Enkä tiedä onko kaikki vilja jo siihen mennessä puitu, mutta ei sitten ainakaan Tylypahkan tiluksilla.