Luonnon ja sattuman oikkuja (K-11) | Petunia ja Lily Evans | mikroficcisarja 29/? | jatkoa 10.2.

[Angelina]

Jahas jahas, täällähän on jo monta uutta osaa! Pitää selkeesti skarpata seuraamisen kanssa

Tää menee kyllä koko ajan vain mielenkiitoisemmaksi - muakin ehdottomasti kiinnostaa, mikä Robertia vaivaa ja miten nopeasti hän on menossa huonommaksi, kun puheet ovat tuota tasoa :< Muakin kyllä riipaisi myös tuo, miten hän kertoi tohtori Wilbertille Lilyn voivan auttaa, koska tämä on noita.

Hitto, mustakin Petunialla olisi kyllä potentiaalia muuhunkin kuin kotirouvaksi, mutta mikäpä minä olen hänen haaveitaan ja unelmiaan arvostelemaan Arvostin kuitenkin kovasti Vernonin motkotusta, koska pitäähän sitä nyt kaasua saada painaa jos siltä tuntuu :'D

Mielenkiinnolla edelleen jatkoa odottelen!

[valokki]

Huh, on Vernon kyllä elementissään näissä osissa kun on päässyt räyhäämään ja vieläpä tuollaisesta hyvin vernonmaisesta aiheesta Sääli tosiaan, kuinka Petunia hänen peräänsä kaipailee, mutta Petunialle nuo seurapiirit, tittelit ja kunnon kansalaisen maine tuntuvat olevan niin kaikki kaikessa jo ihan nuoresta pitäen.

Mahdotonta – liirumlaarum-Lily tuskin osaisi edes tilata taksia! Isä taas oli voihkinut jotain pommikoneista, kun Petunia ennen töihin lähtöä oli tarkistanut, miten tämä jaksoi.

”Eikö isäni, johtaja Evans, ole täällä?”, Petunia keskeytti.

Etenki näistä kohdista tuli niin hyvin esille, kuinka niin Petunian päänsisäinen keskustelu kuin ulosantikin tuo esille hänen ajatuksiaan siitä, millaisia ihmisiä ja elämää hän ihannoi, kun hän ajattelee siskoaan liirumlaarum-Lilynä ja korostaa sitä, kuinka hänen isänsä ei ole ihan kuka vain vaan tosiaan johtaja Evans. On hieman surullista, kuinka Petunialla menee keskittyminen niin paljon tällaisiin asioihin jopa silloin, kun perheessä on todella suuri kriisi päällä

Ja alkaa muuten tosiaan huolestuttaa tuo Lilyn ja Petunian isän tilanne, kun siitä nyt tuntuu välähtelevän koko ajan pelottavampia piirteitä! Hoksasin oikeastaan vasta nyt, kuinka yksin Petunia jää, kun sekä omat vanhemmat että sisko kuolevat hänen ollessaan vielä suhteellisen nuori. Toki on Vernon ja Dudley, muttei se ole täysin sama asia kuin perhe, jonka kanssa Petunia on kasvanut.

[hiddenben]

Oi, olipa ilo löytää monta uutta osaa täältä! On kyllä haastavaa ylläpitää useaa jatkotarinaa kerralla, huomaan itsekin, että tasapainon löytäminen on vaikeaa, vaikka ideoita tekstien jatkamiseen olisikin. Jokainen tarina vaatii kuitenkin omansa kerronnasta tapahtumiin ja hahmoihin, joten ehkä on tosiaan hyvä aloittaa yhdestä Toivottavasti saat kirjoitusinnon tämän suhteen takaisin ja jatkat realiteetteja uhmaten joka päivä! Minä ainakin yritän olla kannustamassa parhaani mukaan!

Sitten näihin osiin: paljon synkeitä sävyjä ja vaikeita tunteita, mutta asiat menevät silti eteenpäin. On ymmärrettävää, että Lilyn ja Petunian isä menee sekaisin vaimonsa tilasta ja palaa mielessään johonkin menneeseen, sodanaikaiseen aikaan. Samalla Petunia yrittää tasapainotella rakkaudessa ja voi Lily-raukkaa, jonka yksityiselämä alkaa vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Nyt kaivattaisiin vähän tukea, kuten James tai Severus, auttamaan tilanteessa - tai ehkä joku muu velhomaailmasta, niin saisi Petunia vähän jännitettä kotioloihin

Koko tuo noitaneiti-sähellys tuo mukanaan hyvän huumorin sävyn tähän tekstiin, vaikka siihen ensin suhtaudutaan kauhulla ja sitten Petunia onkin jo palauttamassa tohtori Wilbertia maan pinnalla toteamalla kylmästi oikean työpaikkansa Myös tuo huomio Vernonin korvannipukoista toi keveyttä kuin myös se, että hänellä on tapana mennä töiden jälkeen lehden toimitukseen räyhäämään. Miksi en ole yllättynyt Mutta oi ja voi, mitenköhän Petunian ja Vernonin käy! Ja entä Lilyn, ja koko Evansin perheen! Odotan mielenkiinnolla, mitä käänteitä tarina vielä tuo mukanaan. Kiitos, että kirjoitat ♥