Kirjoittaja Aihe: Se kulkee suvussa | S | Regulus & Sirius | perhedraama, slice of life  (Luettu 4269 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Nimi: Se kulkee suvussa
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: S
Genre: Slice of life, perhedraama, pienten Mustan veljesten välistä söpöilyä
Hahmot: Regulus, Sirius, Orion, Walburga ja Alphard
Vastuuvapaus: En omista näitä hahmoja, enkä tienaa tämän kirjoittamisesta.
Haasteet: FF100 (sana 027: vanhemmat)

Tiivistelmä: Mustan perheen normaali arki menee sekaisin, kun Alphard-eno on tulossa kylään.

A/N: Tämä on synttärilahja kanssamustalleni Odolle (joka on myös lanseerannut upean kanssamusta-käsitteen  ;D). Synttäritoiveena oli, että kirjoittaja Finin perusteella tai muuten vaan itse keksii, mikä olisi sopivan odomaista, ja minä heti törkeästi käytin tilaisuutta hyväkseni ja kirjoitin Mustan suvusta. ;D Oikein paljon synttärionnea!

Tästä tuli aika paljon pidempi kuin alun perin kaavailin, joten jaoin sen kahteen osaan. Laitoin silti molemmat osat tänne samalla kertaa.






Se kulkee suvussa



I



Regulus istuu veljensä huoneen lattialla, pehmeällä matolla polviensa päällä. Hän katselee veljeään, joka on asettunut rennosti risti-istuntaan, ja katselee parhaillaan heidän väliinsä asetettua velhoshakkilautaa, kuin pystyisi lukemaan sen ajatukset. Sirius on muutama kuukausi sitten täyttänyt yksitoista vuotta, eikä ole enää puoltakaan vuotta siihen, kun hän jättää tämän talon, ja Reguluksen, ja lähtee Tylypahkaan ja suureen maailmaan.

Eihän se tarkoita sitä, että veli unohtaisi hänet?

Regulus täyttää tulevana kesänä kymmenen, mutta silti ikäero Siriukseen tuntuu tänään suuremmalta kuin vielä koskaan ennen. On kuin veljellä Tylypahkan kirjeensä myötä olisi yhtäkkiä hallussaan jokin syvempi ymmärrys siitä, miten tämä maailma toimii, ja hän tietäisi paljonkin sellaista, mitä Regulus ei tiedä.

”Lähetti D vitoseen”, Sirius sanoo laiskasti ja jää katselemaan, kun hänen musta lähettinsä lipuu määrättyyn ruutuun, kohottaa miekkansa ja iskee Reguluksen sotilaan säpäleiksi.

Regulus värähtää, vaikka hän tietääkin, ettei shakkinappuloilla ole tunteita, ja että pelin loputtua murskattu sotilasparka korjaantuu kyllä ennalleen. Hänestä ei ikinä ole tuntunut kivalta, kun johonkuhun sattuu, ja välillä hän vieläkin uskoo, että hänen leluilleen voi tulla paha mieli, jos hän ei huomioi niitä tarpeeksi. Se on noloa, sillä hän on jo iso poika, ja siksi hän yrittää olla näyttämättä sitä. Mutta tietysti Sirius tajuaa silti.

”Älä nyt ala vetistellä siinä, ei siihen oikeasti sattunut”, hän sanoo ja virnistää isovelimäisesti.

Regulus nappaa sängyltä tyynyn ja heittää sillä Siriusta. Ei isoveljen ollut tarkoitus huomata mitään. Sirius nappaa tyynyn ilmasta kiinni, ja hänen silmiinsä syttyy paholaismainen kiilto. Hän nakkaa tyynyn kohti Regulusta, syöksyy itse perään ja kaataa Reguluksen maahan. Shakkilauta ottaa osumaa, ja nappulat kaatuvat kolisten kumoon. Se siitä pelistä sitten, Regulus ajattelee, kun Sirius painaa hänet painiotteella mattoon.

Tätähän hän oikeastaan on halunnut koko ajan. Sirius nauraa, kun hän tappelee vastaan, vaikka kumpikin tietää, että painiottelussa Siriusta vastaan ei Reguluksella ole mahdollisuuksia rehellisin keinoin. On ihanaa, kun Sirius nauraa, ja kun hänellä vielä on hauskaa Reguluksen seurassa. Sillä oikeastaan Regulus pelkää koko ajan vain sitä, että isoveljen silmissä hän on tylsä ja arka pikkulapsi, joka voi tulla korvatuksi jollakulla kiinnostavammalla tyypillä, kun Sirius saa kavereita koulusta.

Yhtäkkiä heidät keskeyttää hirvittävä kirkuna alakerrasta. Äiti on ollut kireä ja pahantuulinen eilisestä asti, mutta tänä aamuna kaikki tuntuu räjähtäneen käsiin.

”Orion Musta! Vieläkö sinä piileskelet siellä omissa oloissasi muka hoitamassa tärkeitä liikeasioita, vaikka kaikki tietävät, että sinä vain naukkailet salaa tuliviskiä? Niin, kyllä minä tiedän, että sinulla on kätkö kirjahyllyssä kirjojen takana, ja toinen kirjoituspöytäsi laatikossa valepohjan alla! Turhaan sinä minulle selittelet! Mutta uskallapas olla liian kännissä, kun hän iltapäivällä tulee!”

Regulus keskittyy kuuntelemaan, ja kuulee isänsä mutisevan vastaukseksi jotain epämääräistä, josta hän ei saa selvää. Mutta äidin sanat hän erottaa silti helposti.

”Ei käy! Sinä raahaat koinsyömän ruhosi sieltä ulos nyt, ja tulet auttamaan minua siivouksessa! Tämä talo on oikea läävä, ja sinä saat kerrankin luvan kantaa kortesi kekoon! Ei siivous ole yksin naisen tehtävä!”

”Sitä varten meillä on kotitonttuja”, Regulus kuulee isän ärähtävän. ”Ikään kuin sinun täällä tarvitsisi mitään oikeasti tehdä, vaimokulta.”

”Minä olen sanonut ainakin miljoonaan kertaan, että kotitonttuihin ei voi luottaa! Sinä olet itsekin sitä mieltä aina muulloin, paitsi sellaisina hetkinä, kun sinua huvittaa väistellä velvollisuuksiasi! Silloin sinä kyllä voit mennä piiloon kotitonttujen taakse, senkin hyödytön vätys!” Walburga kirkuu, ja Regulus kuulee särkyvän lasin ääntä.

Äiti on varmaankin taas heittänyt isää jollain, ja isä on onnistunut hajottamaan esineen lennosta, ennen kuin se osuu häneen. Sellaisia isä ja äiti aina ovat, ei siinä ole mitään kovin epätavallista. Regulus ajattelee, että jos hän joskus menee naimisiin – mitä hän ei oikeastaan usko aikovansa tehdä – silloin hän ei ainakaan halua sellaista puolisoa, joka heittelee häntä esineillä. Siriuksen kohdalla hän ei ole asiasta aivan yhtä varma.

”Mitä tuolla tapahtuu?” hän kysyy huolissaan Siriukselta, joka on irrottanut otteensa hänestä, ja kellahtanut hänen viereensä matolle. Nyt he makaavat siinä selällään vieretysten, ja tuijottavat Siriuksen huoneen katosta riippuvaa, juhlavaa kattokruunua, joka Siriuksen sanojen mukaan on ihan naurettavan näköinen.

”Alphard-eno tulee tänään kylään”, Sirius sanoo ääntään madaltaen, sillä nyt he kuulevat äidin askelet portaissa.

”Pojat saavat myös tehdä oman osansa kotitöistä”, Walburga mutisee lähestyessään sitä kerrosta, jossa heidän huoneensa ovat. ”Niillä hemmotelluilla pikku maanvaivoilla onkin ollut viime aikoina ihan liian helpot oltavat, kun Sirius onnistui karkottamaan taas yhden kotiopettajan. Nyt ne pirulaiset totta vieköön ainakin siivoavat huoneensa.”

Sirius tirskahtaa ääneen, mutta laittaa nopeasti käden suunsa eteen. He vilkaisevat toisiaan Reguluksen kanssa, ja nauru alkaa kuplia Reguluksenkin sisällä, vaikka äiti onkin tulossa, eikä nyt ole sopiva hetki nauraa. Regulus muistaa liiankin elävästi, miten Sirius laittoi lörpötysjuomaa heidän viimeisimmän opettajaparkansa aamuteehen, minkä seurauksena mies teki itsestään jokseenkin täydellisen hölmön Walburga Mustan edessä.

”Sinä olisit muuten oikeinkin viehättävän näköinen, jos edes joskus pyyhkisit tuon happamen ilmeen pois kasvoiltais ja hymyilisit sen sijaan”, opettaja oli sanonut heidän äidilleen reippaalla äänellä. ”Voisinko tarjota sinulle drinkin tai pari työpäiväni jälkeen, tuskin se miestäsi haittaisi, sillä eiköhän hänelläkin ole omat virityksensä, joista sinäkin varmaan olet tietoinen, sillä eiväthän ne mitään salaisuuksia ole, korkeintaan julkisia salaisuuksia. Oletko sinä Walburga muuten sivumennen sanoen koskaan ajanut jästien polkupyörällä? Ai et? No haluaisitko kokeilla? Minulla on kotona isoisäni vanha, niin, hänhän tosiaan oli jästi – ai kuinka niin en muistanut mainita siitä työpaikkahaastattelussa? Onko tuollaisella pikkujutulla muka niin väliä?”

Tuon jälkeen Sirius ja Regulus eivät nähneet opettajaa enää, mikä on sääli, sillä oikeastaan Regulus piti hänestä. Niin varmaan Siriuskin pohjimmiltaan piti, hänellä nyt vain oli hieman erikoinen tapa osoittaa lämpimiä tunteitaan. Nyt kukaan ei ilmeisesti enää uskaltautunut opettamaan Mustan poikia, sillä opettaja oli ollut heille jo viides, ja heidän huono maineensa oli kiirinyt pitkälle, mikä oli enemmän Siriuksen ja Walburgan kuin Reguluksen tai Orionin ansiota.

”Vai täällä sitä piileskellään”, äiti kivahtaa sillä sekunnilla, kun paiskaa Siriuksen huoneen oven auki säikäyttäen Reguluksen niin, että hän hypähtää saman tien istumaan. Sirius sen sijaan jää makuulleen, venyttelee raukeasti, haukottelee, ja kohottautuu vasta sitten istualleen hyvin pitkästyneen oloisesti.

”Nyt senkin nulikat siivoamaan huoneitanne siitä, niin kuin olisi jo”, Walburga sanoo komentavaan sävyyn.

”Minä siivosin jo eilen”, Regulus vastaa kiireesti, sillä se on totta, eikä hänen huoneensa sitä ennenkään kovin sotkuinen ollut.

”Niin tietysti, kulta”, Walburga sanoo ja katsoo Regulusta lempeämmin kuin ehkä vielä koskaan.

”Meillä oli peli kesken”, Sirius hymähtää nyökäten kohti hävityksen valtaan joutunutta shakkilautaa. ”Siivouksen täytyy odottaa, että saamme sen loppuun, ja niin kuin saatat tietää, siinä voi mennä useampikin tunti, ennen kuin velhoshakkiottelu on ohi, joten –”

Sirius Orion Musta!” Walburga ärähtää ääni vaarallisesti kohoten, ja hänen kätensä tapailee taikasauvan kahvaa. ”Montako kertaa sinulle pitää sanoa, että äidille ei väitetä vastaan, tai muuten –”

”Minä voi auttaa Siriusta!” Regulus keskeyttää, vaikka yleensä hän mieluummin onkin hiljaa, ja antaa aikuisten puhua loppuun. Nyt hän ei kuitenkaan halua odottaa, että Sirius saisi äidin kanssa aikaan kunnon riidan, joka voisi päättyä vain ikävästi. ”Kyllä me siivotaan, ja koska minä olen jo valmis oman huoneeni kanssa, minä voin auttaa Siriusta siivoamaan täällä.”

”Voi pieni kullanmuru”, äiti sanoo tavalla, joka ärsyttää Regulusta jo valmiiksi, sillä hän tietää, että saa kuulla tästä Siriukselta vielä myöhemmin. ”Sinä olet kyllä oikea enkeli, mutta ei sinun silti tarvitse osallistua tämän sikolätin raivaamiseen. Laiska, nokkava veljesi saa luvan huolehtia omat sotkunsa ihan itse.”

”Minusta olisi ihan kiva auttaa”, Regulus sanoo. Se ei ole ihan totta, sillä Siriuksen huone on kauheassa sotkussa, eikä sen siivoaminen tule olemaan helppoa eikä nopeaa. Mutta Reguluksella on toisaalta aina melko mukavaa, kunhan hän saa viettää aikaa veljensä kanssa.

”No, hyvä on sitten”, Walburga huokaisee. Regulus on aina ollut tuon kovasydämisen naisen ainut heikko kohta. ”Mutta tule sitten kertomaan, jos tuo vätys laittaa sinut siivoamaan yksin.”

”Tietysti”, Regulus valehtelee, ja viimein Walburga lähtee.

”Minä siivosin jo eilen”, Sirius matkii jäljitellen hiukan liiankin osuvasti sitä hiukan mielistelevää tapaa, jolla Regulus puhuu vanhemmilleen.

”Pää kiinni”, Regulus tiuskaisee, ja aikoo taas heittää Siriusta tyynyllä. Viime hetkellä hän päättää hillitä itsensä, mutta vain siksi, ettei äiti tulisi takaisin.

”Oikeasti, milloin sinä oikein opit laittamaan niille edes hiukan vastaan?” Sirius kysyy, nyt enemmän huolestuneeseen kuin ivalliseen sävyyn. ”Joskus sinun nimittäin on opittava, jos et aio päätyä samanlaiseksi kuin ne. Vai aiotko, Regulus?”

”En!” Regulus huudahtaa, ja tarkoittaa sitä. ”Minä vain en jaksaisi tapella, siinä kaikki. Enkä tykkää, kun äiti käyttää sinuun niitä… kasvatuksellisia keinoja.” Regulus tietää kyllä, että kaikki äidin keinot eivät ole laillisia, ja se inhottaa häntä.

”Älä minusta huolehdi”, Sirius sanoo nauraen, ja pörröttää Reguluksen aina niin sileää ja siistiä tukkaa. ”Minä pärjään niiden kanssa kyllä.”

Sen jälkeen he siivoavat, ja Sirius ihme kyllä osallistuu työhön, eikä jää lueskelemaan sängyn alle piilottamiaan jästien sarjakuvia, kuten Regulus on olettanut. Hän kuitenkin viheltelee siivotessaan sävelmää, jonka Regulus tietää joksikin sellaiseksi jästien renkutukseksi, joka saisi äidin pois raiteiltaan, jos tämä kuulisi.

Saatuaan Siriuksen huoneen kelvolliseen kuntoon molemmat pojat asettuvat ikkunan ääreen odottamaan Alphard-enoa hieman jännittyneissä tunnelmissa. Viimeksi he ovat tavanneet enon yli kaksi vuotta sitten, jolloin heillä vielä oli tapana joskus vierailla enon kotona. Viimeksi tavattaessa äiti ja Alphard saivat kuitenkin aikaan niin karmean riidan, että Orionin piti pidellä vaimoaan aloillaan, ettei tämä olisi karannut veljensä päälle.

Regulus toivoo, ettei heistä Siriuksen kanssa koskaan, edes aikuisina tule sellaisia.





II




Kun Alphard Musta paria tuntia myöhemmin ilmestyy paikalle, Sirius menee kerrankin sanattomaksi. Hänen silmänsä laajenevat lautasen kokoisiksi, kun hän tuijottaa ikkunasta kadulle heidän talonsa eteen. Hänen suunsa on unohtunut auki, niin että Reguluksesta on melkein hauskempaa katsella häntä kuin Alphard-enoa, joka juuri on parkkeerannut jästien moottoripyöränsä heidän kotitalonsa eteen. Sirius, joka on harvoin hiljaa, ja jota vielä harvemmin mikään tuntuu yllättävän, tuijottaa nyt enoa ja tämän moottoripyörää kuin transsissa.

”Vau”, hän huokaa, eikä Regulus ole varma, tarkoittaako isoveli tuota miestä vai hänen ajoneuvoaan.

Alphard Musta on juuri riisunut päästään kypärän, jonka alta paljastuvat pitkät, mustat, kiinni sidotut hiukset. Ne ovat periaatteessa aivan samanlaiset kuin äidin, eivätkä sitten kuitenkaan ole, sillä äidin hiukset ovat aina kiiltävät, ja ne on koottu siistille nutturalle hänen niskaansa, tai tyylikkäälle juhlakampaukselle hänen päälaelleen, kuten tänään. Alphardin tukka sen sijaan näyttää sotkuiselta, mutta tyylikkäällä tavalla. Regulus huomaa, miten Siriuksen käsi eksyy haromaan hiuksia, aivan kuin veli yrittäisi saada omansakin näyttämään vähän sekaisemmilta.

Alphard on pukeutunut haalistuneisiin, sinisiin farkkuihin, jotka näyttävät olevan polvesta rikki. Miehellä on yllään myös musta nahkatakki ja sen alla musta jästien T-paita, jonka rinnuksessa olevaa kuviota Regulus ei erota näin kaukaa. Regulus tietää sanomattakin, että nuo tuollaiset ovat jästien vaatteita. Mies näyttää ihan sellaiselta jästien rock-tähdeltä, joiden kuvia Regulus on nähnyt Siriuksen sängyn alle piilotetuissa jästilehdissä.

Äiti ei kyllä tule pitämään tästä, Regulus ajattelee ja värähtää.

”Tuollaisen minäkin haluan, kunhan olen hiukan vanhempi”, Sirius sanoo, ja Regulus käsittää hänen puhuvan moottoripyörästä. ”Ihan jäätävän upea, eikö olekin?”

”Joo kai”, mutisee Regulus, joka ennemmin haluaisi Hopeanuoli vitosen, joka on hienoin ja kallein hänen tietämänsä luudanvarsi. Isä on luvannut, että hän saa sellaisen ehkä, jos onnistuu pääsemään Luihuisen huispausjoukkueeseen, ja Regulus on päättänyt päästä.

Samassa alakerrasta alkaa kuulua jälleen äidin raivokasta marmatusta.

”Se ei voi tehdä noin! Kuinka se kehtaa? Orion, mene nyt heti sanomaan sille, että sen on siirrettävä tuo rakkine pois meidän talomme edestä! Ainakin viereiselle kujalle, tai mieluiten kokonaan toiseen kortteliin – ”

”Walburga hyvä”, Orion sanoo, nyt melko tiukasti. ”Minä en mene sanomaan veljellesi mitään sellaista. Me emme ole nähneet häntä kahteen vuoteen, ja se, mitä viimeksi kävi… No, ihme, että hän suostui ylipäätään lainkaan enää tulemaan meille. Joten ole nyt kerrankin hiljaa, onko selvä?”

Regulus säpsähtää. Hän ei ole ikinä kuullut isän puhuvan noin äidille. Yleensä isä väistelee äitiä, ja varoo suututtamasta tätä, ihan niin kuin Regulus itsekin.

”Mutta jos joku näkee! Vastaatko sinä sitten Malfoyn ja Lestrangen sakin piruiluihin seuraavilla illallisilla, jos he sattumalta haluavat tietää, miksi meidän talomme eteen oli pysäköity jästien –”

”Nyt riittää!” Orion sähähtää. ”Minua ei pätkääkään kiinnosta, mitä ne ihmiset sanovat. Meidän pitää tuntea arvomme, ja siihen kuuluu toisinaan myös arvostelun kestämistä. Niin että nyt sinä annat tämän asian olla, tai minä joudun käyttämään sinuun vaimennusloitsua –”

”Sitä sinun sopiikin yrittää, sinä senkin huikenteleva, viinaan menevä –”

”Minä sanoin, että riittää! Pojilla on oikeus tuntea sukulaisensa, mukaan lukien sinun veljesi, Walburga!”

Juuri silloin ovikello soi.

”No terve, vanha kaveri, onpa tosi mukava nähdä sinua”, Regulus kuulee isänsä sanovan aivan erilaisella äänellä kuin äsken. ”Ei, et ollenkaan huonoon aikaan, mistä sinulle nyt sellaista tuli mieleen? Tule peremmälle… anna vain takkisi tänne. Oljo, viehän vieraamme takki naulakkoon ja tuo meille lasilliset tuliviskiä, sitä on työhuoneessani, siellä – tiedät kyllä, missä. Otatko sinäkin, kultaseni?”

”Ei kiitos”, Walburga vastaa oudon tukahtuneella äänellä.

Isän ja Alphard-enon äänet loittonevat, kun he siirtyvät eteisestä olohuoneen puolelle. Regulus kuulee enon viheltelevän jästien sävelmää, joka on se sama, jota Sirius vihelteli äsken siivotessaan. Varmaan se on isokin hitti jästimaailmassa, hän ajattelee ja muistaa Siriuksen selittäneen, että jästit osaavat tehdä ainakin yhden asian velhoja paremmin, ja se on musiikki.

Regulus toivoo, ettei isoveli koskaan sano mitään tuollaista äidin kuullen. Nyt hän kuitenkin arvelee, että Alphard-eno taitaa olla samoilla linjoilla Siriuksen kanssa. Hän voi melkein kuulla yläkertaan asti, miten hänen äitinsä pään sisällä kiehuu, vaikka juuri tällä hetkellä äiti onkin hiljaa.

”Mennään”, Sirius sanoo ja nyökkää alakerran suuntaan. ”Jos tässä talossa kerrankin käy joku tapaamisen arvoinen tyyppi, minä ainakin haluan olla paikalla.”

”Oletko varma?” Regulus mutisee. ”Äitihän aina sanoo, että me saadaan tulla vasta, kun on pyydetty –”

”Ihan sama!” Sirius huudahtaa. ”Minua ei kiinnosta, onko aikuiset kutsuneet meidät alakertaan vai eivät. Niiden puolesta lapset voisivat yhtä hyvin olla vahanukkeja, tai jotain, kunhan pysyvät aina hiljaa, eivätkä ikinä tee mitään, mitä ei ole erikseen pyydetty tekemään. Minä haluan nähdä Alphard-enon, ja sinä voit valita, tuletko mukaan, vai jäätkö mieluummin tänne tutisemaan, kuin mikäkin pelkuri.”

”Okei, mennään sitten”, Regulus sanoo kiireesti, sillä eihän hän halua Siriuksen silmissä mikään pelkuri olla.

He hiipivät kevyin askelin portaat alas. Kumpikin heistä osaa tehdä sen niin, ettei ääntäkään kuulu, sillä tässä talossa sellaisesta taidosta on hyötyä. He tietävät täsmälleen, mitkä porrasaskelmat narisevat, joten he osaavat jo hypätä niiden yli.

Alakerrassa he jäävät piiloon ala-aulan ja olohuoneen väliseen käytävään, jossa on päivisinkin melkein pimeää. Sirius painautuu kiinni olohuoneen viereiseen seinään ja kuuntelee. Regulus jättäytyy hieman kauemmas.

”Jaa, vai huomasit sinä minun pyöräni?” Alphard kysyy heidän isältään. ”Ostin sen viime vuonna käytettynä eräältä jästiltä, mutta olen sen jälkeen tehnyt siihen muutamia pikku virityksiä. Siinä on muun muassa näkymättömyyskytkin ja automaattinen navigointi haluttuun kohteeseen, ja se on aika nopeakin… sillä pääsee minun kotoani tänne niin nopeasti, ettei kannata edes nähdä ilmiintymisen vaivaa. Niin, ja mainitsinko, että se tietenkin myös lentää –”

”Lentää?” Orion huudahtaa, ja Reguluksen mielestä hän peittää aika huonosti sen, että on aivan haltioissaan. Tästä heille äidin kanssa tulee kyllä sanomista viimeistään sitten, kun Alphard on lähtenyt. Todennäköisesti jo aiemmin.

Sirius näyttää siltä, että on juuri aikeissa pudottaa alaleukansa lattialle. Se naurattaa Regulusta vähän.

”Älä virnuile siinä”, Sirius kuiskaa äänettömästi. ”Vai eikö tuo sinusta muka ole siisteintä, mitä olet ikinä kuullut?”

Regulus kohauttaa harteitaan.

”Kyllä vain”, Alphard sanoo muka vaatimattomasti. ”Miten on, Orion, haluatko kokeilla?”

”No, kieltämättä se kuulostaa kyllä –”

”Ei Orion halua kokeilla sinun typerää jästien rakkinettasi”, Walburga tiuskahtaa. ”Olisi kauheaa, jos joku näkisi. On riittävän paha juttu, että se on tuolla kadulla meidän talomme edessä kaikkien nähtävillä! Sitä paitsi se on täysin laiton, minkä sinä varmaan itsekin tiedät! Tuollainen on häpeäksi suvullemme, ja Mustan perheen muuten niin kunniakkaalle nimelle!”

”Meillä taitaa olla edelleen hieman erilainen käsitys siitä, mikä on häpeäksi Mustan nimelle, sisko rakas”, Alphard sanoo huomattavasti äskeistä viileämmin. ”Ja mitä laittomuuksiin tulee, älä viitsi yrittää esittää, että omat tekemisesi aina kestäisivät päivänvalon. Annas kun mietin… jutellaanko hetken aikaa vaikka sinun kasvatusmenetelmistäsi?”

”Lisää tuliviskiä?” Orion sanoo aivan liian pirteästi. ”Tämä on vuoden 1955 vuosikertaa, ostin ihan sinua varten…”

”Kiitos”, Alphard sanoo sävyisämmin.

Yhtäkkiä Reguluksen nenää alkaa kutittaa, ja ennen kuin hän ehtii varoa, hän aivastaa ääneen. Sirius kääntyy katsomaan häntä. Hän itse kalpenee kauhusta. Aika tuntuu hidastuvan, kohta tapahtuu jotain…

…kolme… kaksi… yksi…

”Mitä Merlinin nimessä tämä tarkoittaa?” Walburga kivahtaa, ääni vaarallisesti kohoten. ”Enkö ole tehnyt vielä riittävän selväksi, että lapset pysyvät omissa huoneissaan, kunnes on erikseen pyydetty –”

”No mutta tulkaahan ihmeessä peremmälle sieltä, pojat”, Alphard sanoo, puhuen tarkoituksellisen kuuluvasti Walburgan päälle. ”Olinkin juuri aikeissa kysyä, missä te piileskelette, kun en ollut vielä nähnyt teistä vilaustakaan. No niin, tulkaa nyt sieltä, älkää suotta minun takiani arastelko. Kyllähän te nyt minut muistatte, eikö vaan?”

Kuullessaan sanan ’arastella’ Sirius melkein ryntää olohuoneen puolelle, sillä hänestä on kai häpeällistä, että tuollainen sana voitaisiin yhdistää häneen. Regulus seuraa veljensä kannoilla. Hän näkee Alphard-enon ja isänsä istumassa sohvalla lasit kädessään. Isä näyttää selittämättömällä tavalla nuoremmalta kuin yleensä, vaikka hänen juhlakaapunsa onkin räikeässä ristiriidassa Alphardin risaisten farkkujen kanssa. Äiti on linnoittautunut nojatuoliin, ja siemailee teetään pahansisuisen näköisenä.

Nähdessään heidät Alphard nousee, asettaa lasinsa sohvapöydälle ja tulee heidän luokseen. Ensin hän katsoo Siriusta, ja mittailee häntä tyytyväisen näköisenä katseellaan. Sitten he paiskaavat kättä kuin aikamiehet, ja Alphard taputtaa Siriusta hieman karskisti olalle.

”Hemmetti, sinustahan on tullut iso mies jo”, Alphard naurahtaa. ”Ei aikaakaan, kun olet isääsi pidempi. Olet tainnut tulla minuun.”

Regulus vilkaisee vaivihkaa Orionia, jonka ilme synkkenee Alphardin sanoista. On totta, että Sirius on pitkä ikäisekseen, toisin kuin Regulus itse, ja häntä voisi helposti luulla jo kolmentoista vanhaksi. Regulusta harmittaa vähän, sillä hän ei haluaisi olla mikään pieni rääpäle.

Totta on sekin, että jokin Alphardissa on kovin Siriuksen kaltaista. He kaksi ovat samaa maata, ja Regulus miettii, tarkoittaako se, ettei hän kuulu joukkoon.

Yhtäkkiä hän huomaa olevansa enon karhunhalauksessa. Alphard rutistaa häntä niin lämpimästi ja tiukasti, että hänen jalkansa irtoavat hetkeksi lattiasta. Hän halaa takaisin, ja yhtäkkiä häntä ei ujostuta eikä harmita enää. Eno tuoksuu tupakalta ja partavedeltä, sekä lisäksi joltain, joka varmaankin liittyy jästien moottoripyöriin. Se saa Reguluksen olon yllättävän mukavaksi.

”Onpa minulla ollut ikävä sinua, pikkuinen”, eno sanoo hellästi.

”En ole pieni”, Regulus vastaa, mutta häntäkin hymyilyttää jo.

”Aivan niin, et tietenkään ole. Kuule, joko sinä olet saanut ensimmäisen luudanvartesi? Muistan, miten sinulla oli aina tapana haaveilla sellaisesta, kun olit vielä pieni poika…”

”Alaikäiset eivät saa tehdä taikuuksia Tylypahkan ulkopuolella, eivätkä varsinkaan sellaiset alaikäiset, jotka eivät ole edes vielä aloittaneet koulua”, Walburga kivahtaa. ”Regulus ei tarvitse omaa luudanvartta vielä yhtään mihinkään.”

Regulusta ärsyttää, ja hänen tekisi mieli väittää äidille vastaan. Oikeasti hän ja Sirius eivät ole kotiopettajiensa johdolla muuta tehneetkään kuin opetelleet taikuuksia, jotta olisivat vuosikurssinsa parhaita sitten aikanaan Tylypahkassa. Äiti vetoaa alaikäisten taikuuksien laittomuuteen vain silloin, kun hänelle sopii, eli silloin, kun tiedossa olisi jotain, joka saattaisi olla pojista hauskaa.

”Aivan, kuinka saatoinkaan unohtaa”, Alphard toteaa sarkastiseen sävyyn, ja Regulus näkee, miten jokin hänen katseessaan synkkenee. Sitten hän kuitenkin katsoo jälleen poikia, ja näyttää tarkoituksella karistavan synkkyyden yltään. ”Ei mutta minullahan oli teille jotain, pojat. Olenpa minä hajamielinen. Vanhuus ei näemmä tule yksin. Tulkaahan hieman tänne eteisen puolelle, se nimittäin unohtui tuonne minun takkini taskuun…”

Sirius ja Regulus seuraavat enoa innokkaina eteiseen. Regulus ajattelee, ettei eno oikeastaan vaikuta ollenkaan vanhalta, kunhan puhuu vain. Hän tuntuu paljon isää nuoremmalta, vaikka oikeasti on tätä parisen vuotta vanhempi, Regulus tietää.

Alphard kaivaa jästien nahkatakkinsa taskuista kaksi isoa rasiallista suklaasammakoita, ja ojentaa ne heille. Regulus on haltioissaan. Hän rakastaa suklaata, mutta äiti ei anna hänen syödä sitä melkein koskaan, vaikkei Regulus aivan tarkalleen tiedä miksi. Ehkä äiti ajattelee sen lisäävän luonteen heikkoutta. Nyt hän tarttuu innokkaana suklaasammakkorasiaan, ja kuiskaa onnellisena kiitoksen.

”Nyt, kun tässä ollaan, voisittekin pojat näyttää minulle pikaisesti teidän huoneenne”, eno sanoo tarkoituksellisen kuuluvasti. ”Haluan tietenkin nähdä, oletteko siivonneet kunnollisesti minun vierailuani varten.” Puhuessaan Alphard kohottaa heille kulmiaan ilkikurisesti.

Portaissa hän pysähtyy.

”Voitte syödä muutamat sammakot nyt, ja laittaa loput hyvään piiloon”, hän kuiskaa, ja virnistää iloisesti. Sirius virnistää takaisin, kuin he olisivat jo vanhoja ystäviä, ja Regulustakin alkaa hymyilyttää aina vain lisää.

Siriuksen huoneessa he etsiytyvät vaistomaisesti ikkunan luo, ja jäävät katsomaan kadulla odottavaa moottoripyörää. Sirius tuijottaa taas, eikä edes osaa sanoa mitään. Se naurattaa Regulusta.

”Tykkäätkö?” eno kysyy, ja Sirius nyökkää kiireesti.

”Voinko saada kokeilla sitä?”

”Äitinne tuskin kiittäisi minua siitä”, Alphard sanoo nauraen. ”Mutta jos onnistutaan järjestämään niin, että tulette kesälomalla luokseni viikoksi tai pariksi, niin sitten varmaankin voit kokeilla. Tosin et ehkä sittenkään ihan omin päin vielä tänä kesänä.”

”Kyllä minä osaisin”, Sirius nurkuu, ja kuulostaa Reguluksen korvaan nyt ikäistään nuoremmalta. ”Onko siinä ihan oikeasti näkymättömyyskytkin? Ja… ihanko tosi, että sillä voi lentää?”

”Teillä on tarkat korvat, huomaan”, Alphard sanoo kulmiaan kohottaen, ja sitten seuraa pitkä selostus moottoripyörän ominaisuuksista. Regulus meinaa hieman pudota kärryiltä, mutta Sirius kuuntelee jokaista sanaa haltioituneena, lähes typerän näköisesti nyökytellen.

Juuri, kun Regulus on aikessa ajatella, että eno ehkä pitää Siriuksesta enemmän kuin hänestä, koska he ovat niin ilmeisen samaa maata, Alpard yhtäkkiä laittaa kätensä hänen hiuksiinsa ja pörröttää niitä hellästi.

”Kuule”, hän sanoo mietteliään näköisenä. ”Sinähän taidat pitää lentämisestä?”

”Joo”, Regulus sanoo, ja punastuu mielihyvästä. Ajatella, että eno muisti, vaikka siitä on ikuisuus, kun he viimeksi tapasivat. Regulus oli silloin vielä pienempi ja ujompi kuin nyt, eikä silloin varmaan uskaltanut edes puhua mitään enolle. ”Mutta ei äiti anna minun ikinä lentää kotona, eikä minulla ole edes omaa luutaa. Isä sanoi, että ehkä toisena vuonna, jos pääsen joukkueeseen…”

”Minulla on kotonani muutama ihan kelpo luudanvarsi”, Alphard myhäilee tyytyväisen, hieman haikean näköisenä. ”Suurin osa on hieman vanhoja, mutta aikanaan ne olivat parasta, mitä rahalla sai. Silloin, kun pelasimme yhdessä luihuisen joukkueessa, isänne ja minä, meille tietenkin ostettiin sellaiset varusteet, ettei tarvinnut hävetä. Minä puhun isänne kanssa, kyllä hän varmaan suostuu siihen, että tulette luokseni vaikkapa heti kesäkuun alussa… ja silloin sinä Regulus saat lentää niin paljon kuin sielu sietää.”

”Niin, mutta alaikäisten taikuus –” Regulus aloittaa, mutta saa Siriukselta pahan katseen, ja vaikenee kesken lauseen.

”No mutta pitäähän tulevan tähtipelaajan harjoitella”, Alphard sanoo sovittelevasti, ja taputtaa Siriusta puolihuomaamattomasti olalle. ”Sitä paitsi äitinnekin pitäisi kyllä tietää, ettei alaikäisten taikuuksien valvonta koske sellaisia perheitä kuin Mustat, ja muutenkin valvominen onnistuu huonosti silloin, kun perheessä on myös taikovia aikuisia. No, Regulus, mitä paikkaa sinä mieluiten haluaisit pelata? Sitten, kun pääset joukkueeseen, tarkoitan?”

”Etsijää”, Regulus vastaa aiempaa rohkeammin, ja hymyilee. Alphard näyttää tyytyväiseltä, ja hymyilee takaisin.

”Isäsikin pelasi etsijänä aikanaan. Hän oli oikein hyvä, ja luihuinen voitti meidän aikanamme kaksi tupamestaruuttakin, mutta jostain syystä minulla on tunne, että sinä tulet laittamaan vielä paremmaksi.”

”Millä paikalla sinä sitten pelasit?” Regulus kysyy, ja punastuu syvästi enon kehuista.

”Lyöjänä”, Alphard sanoi. ”Ja täytyy sanoa, etten ollut ihan huono minäkään. Oikeastaan kaipaan niitä aikoja. Meillä Mustilla taitaa olla huispaus veressä. Äitinnekin olisi kovasti halunnut pelata, mutta siihen aikaan ei tyttöjen pelaamista vielä katsottu oikein hyvällä, ei ainakaan näissä meidän piireissä… No mutta, kiinnostaako sinua Sirius hakea joukkueeseen, kun aloitat koulun?”

”Saa nähdä”, Sirius vastaa epämääräisesti.

Regulus tietää, ettei Sirius ole jostain syystä asiasta kovin innoissaan, tai ainakaan he eivät puhu siitä usein. Mutta sitä hän ei tiennyt, että äiti olisi joskus halunnut pelata, eikä saanut. Hän ei osaa kuvitella nuorta, huispausasuista äitiä luudanvarrelle, mutta kuka tietää, ehkä äidistä olisi silloin tullut onnellisempi ihminen. Regulus ei voi olla miettimättä, onko siinä syy äidin vastahakoisuuteen ostaa hänelle omaa luutaa.

Kun he laskeutuvat portaat takaisin alakertaan, Alphard viheltelee taas sitä sävelmää. Regulus alkaa jo valmistautua äidin raivoamiseen, joka epäilemättä alkaa, kun hän kuulee kattonsa alla vihelleltävän jästien lauluja.

Mutta mitään raivokohtausta ei tulekaan. Olohuoneessa he huomaavat, että Walburga on nukahtanut nojatuoliin. Hänen päänsä nuokkuu, hän kuorsaa kevyesti, ja näyttää kerrankin melkein vaarattomalta.

”Voi mikä ikävä yllätys”, Alphard huudahtaa, ja lyö kätensä yhteen, mutta aika hiljaa. ”Siskoni onkin jo nukahtanut, vaikka minä juuri vasta tulin. No, eihän sille tietenkään mitään voi, jos väsyttää.”

”Hän on ollut kauhean stressaantunut koko päivän sinun vierailusi vuoksi”, Orion sanoo niin totisena, ettei Regulus voi kuin ihailla. ”Halusi kaiken olevan täydellistä sinua varten, kuinkas muuten. Minäpä taidan leijuttaa hänet varmuuden vuoksi makuuhuoneeseen nukkumaan, ettei hän vain herää.”

”Se on aivan erinomaisen hyvä idea”, Alphard toteaa, vakavana hänkin.

Regulus vilkaisee Siriusta, ja Sirius häntä samaan aikaan. Kumpikin meinaa purskahtaa nauramaan ääneen, mutta onneksi he ovat tottuneet hillitsemään itsensä. Myöhemmin, kun he ovat kahden, Regulus aikoo kysyä Siriukselta, kumman tämä arvelee laittaneen nukkujuomaa äidin teehen, isän vai Alphard-enon.

Sen jälkeen he pelaavat räjähtävää näpäystä kaikki neljä, ja kun isä oikein keskittyy peliin, Regulus melkein unohtaa, että tuo on se sama mies, joka yleensä aina piileskelee työhuoneessaan ja välttelee perhettään. Kun isä voittaa, hän nauraa, vaikkei Regulus muista nähneensä isän nauravan melkein ikinä. Mutta kun Alphard voittaa, isä suuttuu ja murjottaa hetken aikaa, vähän niin kuin Regulus usein tekee Siriuksen voittaessa.

Kun he ovat pelanneet tarpeekseen, Alphard vie kuin viekin heidät kokeilemaan moottoripyöräänsä. Sirius saa olla ensimmäinen, joka pääsee istumaan Alphardin taakse. Sitten on Reguluksen vuoro. Kun hän nojaa poskensa vasten enon nahkatakkia, hän ajattelee, että tämä on aika mukavaa, mutta ehkä luudalla lentäminen on silti vielä vähän hauskempaa. Viimeiseksi on isän vuoro, mutta hän ei suostu menemään Alphardin kyytiin, vaan haluaa ajaa itse, ja lopulta Alphard suostuu sillä ehdolla, ettei Orion telo itseään eikä pyörää.

Loppuillasta isä ja Alphard-eno kaivavat jostain ullakolta jästien television, jonka olemassaolosta Regulus ei ole ollut tietoinen, eikä ilmeestä päätellen ole Siriuskaan. Isä ja Alphard ottavat lasilliset, Sirius ja Regulus hakevat suklaasammakkonsa, ja he kaikki tekevät olonsa mukavaksi olohuoneen sohvalla, jota isä on laajentanut niin, että kaikki mahtuvat loikomaan mukavasti.

Reguluksen olo on lämmin ja mukava. Olohuoneen pimeässä häntä alkaa väsyttää, elokuvan tapahtumat muuttuvat hänen mielessään puuroksi, joka sekoittuu uneen, ja hänen päänsä alkaa nuokkua Siriuksen olkapäätä vasten. Sirius ei ravistele häntä hereille, vaan laittaa käsivartensa hänen ympärilleen, ja unensa läpi Regulus hämärästi tajuaa sen.






A/N2: Kirjoittaja on vain vähän ihastunut Alphard-enoon tai siis ei mitään.

Ai niin, ja jostain syystä kuvittelin, että ficissä esiintyvä jästien sävelmä olisi The Turtlesien Happy Together, joka on hitti vuodelta -67.
« Viimeksi muokattu: 31.03.2023 09:09:07 kirjoittanut Altais »

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 760
Tämä ficci oli aivan ihastuttava yllätys, mutta se ei varmaan ole niinkään, että tykkäsin tästä todella paljon. :D Tätä oli hyvin ihana lukea, enkä olisi pannut pahakseni, vaikka tämä olisi ollut paljon pidempikin. Tämä oli ihan mahtava sekoitus draamaa, huumoria ja angstia, samaan aikaan lämminhenkisyyttä ja sitten niitä vähän synkempiäkin sävyjä. Ehkä juuri siksi tykkään niin kovasti ficeistäsi, että kun niissä on vakavuutta, mutta ei kuitenkaan liian ahdistavalla tavalla, jolloin sitten se lämpökin tuntuu ihan erityiseltä. :)

Oli kiva, kun tämä oli kirjoitettu Reguluksen näkökulmasta, ja heti alkuunsa hänen vuokseen alkoi surettaa. Olihan kamalaa, kun joutui koko ajan pelkäämään äidin raivokohtauksia, kuunnella vanhempien riitoja ja ennen kaikkea surra Siriuksen takia, kun tämä oli lähdössä pian Tylypahkaan. :( Pojilla oli kuitenkin aika pieni ikäero, vaikka erilaiset luonteet saivat sen tuntumaan ehkä vähän suuremmalta, ja on hyvin uskottavaa, että he olisivat olleet ennen Tylypahkan aikoja käytännössä aina yhdessä. Tässä kohtaa tuli paha mieli, kun Regulus murehti jo etukäteen Siriuksen tulevia ystäviä, ja onnistui ennustamaan tulevaisuutta ihan kohdalleen:

Lainaus
On ihanaa, kun Sirius nauraa, ja kun hänellä vielä on hauskaa Reguluksen seurassa. Sillä oikeastaan Regulus pelkää koko ajan vain sitä, että isoveljen silmissä hän on tylsä ja arka pikkulapsi, joka voi tulla korvatuksi jollakulla kiinnostavammalla tyypillä, kun Sirius saa kavereita koulusta.

Vaikka Reguluksen takia olikin vähän haikea olo, sitten kyllä nauratti tuo, miten Walburga laittoi koko talon ylösalaisin veljensä vierailun takia, vaikka hän ja veli hädin tuskin tulivat toimeen keskenään. Hupijuttu, että Orion oli joutunut ihan tosissaan pitämään Walburgaa ja Alphardia erossa toisistaan. ;D Mutta silti Walburgalle tuntui olevan tärkeää, että koti oli kunnossa, tai ehkä juuri siksi, kun kyllähän niitä ei-niin-rakkaita varten siivotaan varmaan vielä enemmän kuin läheisempiä. Vaikka Alphardille se varmasti olikin samantekevää, tai olen ainakin ajatellut hänet hyvinkin suurpiirteisenä tuollaisissa asioissa, mikä on ennen kaikkea ihanien ficciesi ansiota. :D

Tämä Mustien kotielämä oli kyllä samaan aikaan hauskaa ja karmivaa, sekä hyvin uskottavaa. Jostain syystä minullakin on sellainen headcanon, että Orion olisi paennut avioliittoaan tuliviskiin, kun ei oikein muutakaan voinut, ja kärsinyt hiljaisuudessa. Tosin tästäkin tuli mieleen, että varmaan Walburgakin kärsi, mutta ei hiljaisuudessa. ;) Siriuksen tempaus kotiopettajaa kohtaan nauratti kyllä kovasti. Tuollainen liemi olisi aivan loistava, tai sitten ihan hirveä, vähän katsantokannasta riippuen. ;D Nauroin ääneen näille kotiopettajalta tulleisiin totuuksiin, ja saatoin vain kuvitella Walburgan ilmeen. Sääliksi kävi kyllä opettajamiestä, ja samaan aikaan tuli tunne, että olisipa ollut mukava kuulla lisää Orionin järjestelyistä:

Lainaus
”Sinä olisit muuten oikeinkin viehättävän näköinen, jos edes joskus pyyhkisit tuon happamen ilmeen pois kasvoiltais ja hymyilisit sen sijaan”, opettaja oli sanonut heidän äidilleen reippaalla äänellä. ”Voisinko tarjota sinulle drinkin tai pari työpäiväni jälkeen, tuskin se miestäsi haittaisi, sillä eiköhän hänelläkin ole omat virityksensä, joista sinäkin varmaan olet tietoinen, sillä eiväthän ne mitään salaisuuksia ole, korkeintaan julkisia salaisuuksia.

Jotenkin minua lämmitti tuo, että ilmeisesti Walburga ei tässä kohdellut Regulusta niin huonosti kuin mitä olisi voinut. Vaikka Regulus ei olisikaan halunnut äidin kutsuvan häntä hellittelynimillä Siriuksen kuullen, kun tuilhan siitä nyt satavarmasti isoveljeltä kuittailua. ;D

Sitten alkoi kyllä naurattaa yhä enemmän, kun Alphard tuli ja vielä moottoripyörällä. :D Jäin heti miettimään, että näinköhän tuo oli se sama moottoripyörä, jolla Sirius ajoi sitten aikuisena? Alphard oli kuvattu tässä aivan mahtavana sekä luonteeltaan että ulkonäöltään, ja minä olen yhtä lailla häneen ihastunut, ja jälleen sinun ficciesi myötä. :) Aivan mahtavaa tuo, että Walburga onnistui saamaan melkein heti riidan aikaiseksi, mutta sen sijaan Orion tuntui tulevan lankomiehensä ja serkkunsa kanssa toimeen paremmin kun hyvin. Jäin jopa miettimään, oliko Alphard osa niitä Orionin järjestelyjä, vai olivatko he vain hyviä ystäviä? Joka tapauksessa rakastin tuota, kuinka miehet heti liittoutuivat Walburgaa vastaan, eikä tainnut olla ensimmäinen kerta. :D Alphard ja Sirius olivat kyllä hyvin samanlaisia, ja tykkäsin tuosta niin paljon, että Alphard eli sellaista elämää kuin halusi, eikä välittänyt tippaakaan muiden mielipiteistä, vähiten sisarensa. Happy together alkoi soida minun päässäni näin toisella lukukerralla, kun mainitsit sen, ja olihan tuokin kappalevalinta hyvin hienoa huumoria, harmi kun se meni ainakin Walburgalta ohitse. ;D

Tämä, miltä vanhemmat näyttivät Reguluksen silmissä, oli kuvattu niin hienosti, että se oli helppo kuvitella sielunsa silmin, ja siinä ilahdutti myös tuo, että kerrankin Orionilla oli mukavaa. :) Minua nauratti myös se, että Alphardin vierailun myötä Orion sai kerrankin juoda viskiä ihan avoimesti, eikä vain salaa, eikä Walburga voinut kuin paheksua:

Lainaus
Hän näkee Alphard-enon ja isänsä istumassa sohvalla lasit kädessään. Isä näyttää selittämättömällä tavalla nuoremmalta kuin yleensä, vaikka hänen juhlakaapunsa onkin räikeässä ristiriidassa Alphardin risaisten farkkujen kanssa. Äiti on linnoittautunut nojatuoliin, ja siemailee teetään pahansisuisen näköisenä.

Alphard oli niin mahtavan luonteva poikien kanssa, että sitä oli todellinen ilo lukea. :D Ja ilo oli varmasti suuri myös Siriuksella ja Reguluksella, joilla ei ollut liiemmin huvia Kalmanhanaukiolla, kun äiti ei antanut tehdä mitään mukavaa, eikä edes syödä suklaata. Alphard taisi tietää sen oikein hyvin, ja siksi nautti varmasti, kun sai vähän hemmotella poikia, ja etenkin kun se tapahtui Walburgan selän takana. ;D Pidin myös todella paljon tuosta, kun huispauksesta tuli puhe, ja että Alphard ja Orion olivat molemmat pelanneet. Walburgan vuoksi harmitti kyllä sentään vähän, kun varmaan hänen katkeruuteensa vaikutti paljolti se, ettei elämä ollut mennyt hänelläkään niin kuin olisi halunnut, aina huispauksesta alkaen. Mutta voi miten hienoa, että pojat saivat mitä ilmeisimmin tulla Alphardin luokse kesällä, olipa heillä jotain mukavaa tiedossa kerrankin. :)

Tässä kohtaa jälleen kerran repesin, kun Walburga olikin unessa, kylläpä Orion ja Alphard olivat juonikkaita! ;D Olivatkohan he sopineet Walburgan nukuttamisesta jo etukäteen? Ihan mahtavaa, ja oli kyllä todella hienoa lukea siitä, miten kiva ilta taloon sitten tulikaan, kun Walburga oli poissa kuvioista, ja moottoripyörääkin päästiin kokeilemaan. Loppu oli ihan mielettömän söötti kaiken muun hyvän lisäksi:

Lainaus
Reguluksen olo on lämmin ja mukava. Olohuoneen pimeässä häntä alkaa väsyttää, elokuvan tapahtumat muuttuvat hänen mielessään puuroksi, joka sekoittuu uneen, ja hänen päänsä alkaa nuokkua Siriuksen olkapäätä vasten. Sirius ei ravistele häntä hereille, vaan laittaa käsivartensa hänen ympärilleen, ja unensa läpi Regulus hämärästi tajuaa sen.

Kyllä tästä Mustan perheestä on aina yhtä ihanaa lukea sinun kirjoittamanasi. Suuri kiitos jälleen tästä(kin) ilosta, tämä oli todella hyvän mielen ficci! :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

vaahtokarkkiunelma

  • ***
  • Viestejä: 98
Hejpä hei, olipa ihana yllätys palata pitkästä aikaa taas Finiin ja nähdä heti tällainen kultakimpale!

Rakastan aina kaikkea Mustan sukuun liittyvää ja tällä hetkellä taas menossa hyperfiksaatio juuri Mustan veljeksiin, joiden ainainen traagisuus iskee aina syvälle sieluun ja jaksaa surettaa. Tämä oli kyllä siitäkin huolimatta, että käsitteli juuri perheen sisäisiä ongelmia ja dynamiikkaa, niin oikein wholesome ja Reguluksen tuumailut ajoittain aika huvittavia.

Tykkään kanssa tuosta kuvauksesta, että Walburga on tuossa taloudessa se johtohahmo ja Orion vähän hiljaisempi sivusta katselija. Näen Walburgan niin sellaisena oikeana mustana leskenä, joka syö kumppaninsa ja Orionin juuri tuollaisena välttelyyn taipuvana ja enemmän juuri Reguluksen kaltaisena sisäänpäinkääntyneenä miehenä.

Olen kanssa erittäin kiinnostunut tämän ficin Alphardista (joku muukin kuin kirjoittaja on vähän ihastunut Alphardiin...) ja jos oikein tulkitsin, niin vaikuttaisi siltä, että Orionin, Walburgan ja Alphardin välillä on jonkinmoista keskinäistä jännitettä, tiedä sitten mistä, ehkä se vielä selviää. Ja huomaa, mistä sinun Siriuksesi on ammentanut aikuisiässään tyyliinsä inspiraatiota.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava ficci ja ihana katsaus tähän perheeseen, odotan innolla lisää sinulta!

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 235
Ai että, tulipa tästä lämmin ja pörröinen olo ^^
Sun Regulus on ihana, jotenkin niin todella hellyyttävä ja samaistuttavakin.
Tykkäsin tosi paljon canonviittauksista tässä, esimerkiksi tuo enon moottoripyörä.
Siitäkin tykkäsin, että poikien vanhemmista näytettiin myös inhimillisiä puolia, eikä edes Walburga ollut mitenkään yksiselitteisen paha.
Jännää, että vaikka poikien kotiolot ei tässä selvästi olleet parhaat mahdolliset, Kalmanhanaukio oli selvästi kuitenkin koti ja jollain erikoisella tavalla myös kotoisa kaikesta huolimatta.

~Violet kiittää

I am enough.
.

Satine

  • ***
  • Viestejä: 238
Ilahdun aina kovasti, kun kirjoitat Reguluksesta ja Siriuksesta ja muistakin Mustista näitä oivaltavia tarinoita! Mustan suvun salaisuudet on kyllä ehtymätön inspiraation lähde, siitä ei pääse mihinkään. Olet taitavasti punonut tähän mukaan erilaisia tunnetiloja, mitä tällainen monimutkainen perhedynamiikka pitää sisällään, ja sitten lopuksi tästä jäi kuitenkin aivan ihanan lämmin fiilis. 😊

Tykkään kovasti Reguluksen pov:sta ja siitä, miten tämä kokee elämänsä Kalmanhanaukiolla, kun he ovat kumpikin Siriuksen kanssa vielä toisilleen kaikista tärkeimpiä.

Lainaus
Regulus täyttää tulevana kesänä kymmenen, mutta silti ikäero Siriukseen tuntuu tänään suuremmalta kuin vielä koskaan ennen. On kuin veljellä Tylypahkan kirjeensä myötä olisi yhtäkkiä hallussaan jokin syvempi ymmärrys siitä, miten tämä maailma toimii, ja hän tietäisi paljonkin sellaista, mitä Regulus ei tiedä.

Tämä on niin inhimillistä, että Regulus pelkää kaiken nyt muuttuvan, kun Sirius lähtee kouluun. Ja niinhän se kaikki tuleekin muuttumaan. Varmasti tässä onkin yksi ensimmäisistä velhomaailman lasten suurista asioista elämässä, kun sisaruksista nuorempi joutuu kohtaamaan sen, että vanhempi sisarus lähtee suureksi osaksi vuodesta pois. Etenkin tuossa iässä pienikin ikäero tuntuu niin armottoman suurelta ja Regulus varmasti ihailee niin kovasti Siriusta, että aivan alkaa surettaa kun tietää, miten näiden kahden tiet sitten erkanevat.

Walburgan ja Orionin suhde on tosi huvittava, vaikkakaan en käsitä, miten he onnistuvat saamaan sen toimimaan. 😊

Lainaus
”Orion Musta! Vieläkö sinä piileskelet siellä omissa oloissasi muka hoitamassa tärkeitä liikeasioita, vaikka kaikki tietävät, että sinä vain naukkailet salaa tuliviskiä? Niin, kyllä minä tiedän, että sinulla on kätkö kirjahyllyssä kirjojen takana, ja toinen kirjoituspöytäsi laatikossa valepohjan alla! Turhaan sinä minulle selittelet! Mutta uskallapas olla liian kännissä, kun hän iltapäivällä tulee!”

Orionin salajuopottelu ja asioiden välttely sopii sille, vaikka hahmo on loppujen lopuksi itselleni aika vieras. Walburgan kaltaisen kipakan kumppanin kanssa sitä selvästi tarvitsee tukeutua alkoholin turruttavaan vaikutukseen, että jaksaa kuunnella vaimoa. Toki Orionilla voi olla ihan muitakin syitä ryypiskelyyn. 
 
Walburga on selvästi se, joka päättää kaapin paikan, vaikkakaan en tiedä, miten kiva elämä sillä sitten on, kun ruuvi on koko ajan kireällä. Mietin, että kuinkahan paljon tuon aikakauden ja ylipäänsä velhomaailman seksismi on vaikuttanut asiaan. Varmasti naisia on puhdasverisissä perinteisissä suvuissa vaadittu olemaan tietynlaisia, kasvamaan ahtaasti yhdenlaiseen muottiin, mikä sitten Walburgan helposti tulistuvalle luonteelle ei varmasti ole ollut helppoa. Oli hieno huomio, että Walburgakin olisi halunnut koulussa pelata huispausta, mutta silloin se ei ollut tytöille sopivaa (ilmeisesti ainakaan puhdasveristen ja/tai Mustien keskuudessa). Kaikki tuo epäreiluus sekä epäluuloisuus ja ahdasnäköisyys sitten ovat muovanneet siitä aika ikävän ihmisen. Ei sillä varmaan itselläkään ole kovin hyvä olla. Samalla näen, miten Sirius on perinyt äidiltään tuon kiivaan luonteen, vaikka heidän mielipiteensä puhdasverisyydestä sitten muodostuvatkin täysin vastakkaisiksi.

Sirius laittamassa lörpötysjuomaa kotiopettajan aamuteehen on aivan loistava pila! Alkaa naurattaa pelkkä ajatuskin. 😄 Varsinkin tämä kohta toi hienosti esille juoman vaikutuksen ja samalla kertoi niin paljon Mustien avioliittofarssista:

Lainaus
”Sinä olisit muuten oikeinkin viehättävän näköinen, jos edes joskus pyyhkisit tuon happamen ilmeen pois kasvoiltais ja hymyilisit sen sijaan”, opettaja oli sanonut heidän äidilleen reippaalla äänellä. ”Voisinko tarjota sinulle drinkin tai pari työpäiväni jälkeen, tuskin se miestäsi haittaisi, sillä eiköhän hänelläkin ole omat virityksensä, joista sinäkin varmaan olet tietoinen, sillä eiväthän ne mitään salaisuuksia ole, korkeintaan julkisia salaisuuksia. Oletko sinä Walburga muuten sivumennen sanoen koskaan ajanut jästien polkupyörällä? Ai et? No haluaisitko kokeilla? Minulla on kotona isoisäni vanha, niin, hänhän tosiaan oli jästi – ai kuinka niin en muistanut mainita siitä työpaikkahaastattelussa? Onko tuollaisella pikkujutulla muka niin väliä?”


Ei mikään ihmekään, että työsuhde päättyi sitten siihen. 😄 Voi pikku Siriusta, kun näyttää lämpimiä tunteitaan vähän kyseenalaisin keinoin. (Se tosiaan oli kohtaloa, että se tapasi Tylypahkaan mennessä kaltaisensa pilailijan.)

Ihastelin sitä, miten Regulus halusi suojella Siriusta omalta itseltään, kun Walburga vaati heitä siivoamaan. Ja Regulus nuorempana ja tottelevaisempana sai kuitenkin äidistään irti vähän hellyyttä, vaikka muuten kuri olikin kova. Sitten vielä Siriuksen naljailu Reguluksen käytöksestä siihen päälle – tämä kaikki on niin aitoa perheenjäsenten välistä kanssakäyntiä, jonka olit hienosti saanut sisällytettyä tarinaan mukaan.

Alphard on aivan mahtava! En osannut ajatellakaan, että sehän voisi olla omalla ulkonäöllään ja käytöksellään Siriukselle juuri se esikuva, jonka mukaan se sitten muovaa itsensä vähän myöhemmin. (Ehdottomasti voisin myös tällaiseen Alphardin hahmoon ihastua itsekin.) Kyllähän se kuuluu asiaan, että on olemassa juuri tuollainen kapinallinen setä, joka antaa lasten kokeilla uusia juttuja ja salata se vanhemmilta.

Sitten vielä nauratti tuo, miten Walburga samaan aikaan ei voi sietää veljensä käytöstä, mutta kuitenkin pitää pitää kulissit pystyssä ja esittää, että kaikki on hyvin ja huusholli putipuhdas. 😊 Piti laittaa Happy Together soimaan taustalle, kun se sopi kyllä erinomaisesti tämän ficin tunnelmaan.

Lainaus
”Mennään”, Sirius sanoo ja nyökkää alakerran suuntaan. ”Jos tässä talossa kerrankin käy joku tapaamisen arvoinen tyyppi, minä ainakin haluan olla paikalla.”

”Oletko varma?” Regulus mutisee. ”Äitihän aina sanoo, että me saadaan tulla vasta, kun on pyydetty –”

”Ihan sama!” Sirius huudahtaa. ”Minua ei kiinnosta, onko aikuiset kutsuneet meidät alakertaan vai eivät. Niiden puolesta lapset voisivat yhtä hyvin olla vahanukkeja, tai jotain, kunhan pysyvät aina hiljaa, eivätkä ikinä tee mitään, mitä ei ole erikseen pyydetty tekemään. Minä haluan nähdä Alphard-enon, ja sinä voit valita, tuletko mukaan, vai jäätkö mieluummin tänne tutisemaan, kuin mikäkin pelkuri.”

Ihailen Siriuksen rohkeutta jo tässä vaiheessa vastustaa vanhempiaan sekä ymmärrän hyvin tuota Reguluksen sisäänrakennettua pelkoa siitä, mitä tapahtuu jos toimiikin vastoin ohjeita. Nämä kaksi ovat niin erilaisia luonteiltaan ja kuitenkin saman kasvatuksen tuloksia, mutta tietyt jutut sitten ilmenevät eri tavalla. Alphard onkin varmasti maailman paras eno pojille, kun se tosi hienosti osaa olla niiden kanssa ja ymmärtää niiden erilaisuuden.

Huvittaa sekä surettaa samaan aikaan myös se, miten Orion ei voi olla oikein oma itsensä Walburgan tyrannian alla, vaikka selvästi sitä huvitti kokeilla Alphardin moottoripyörää. Kaikista parasta olikin, kun Orion ja Alphard keksivät nukuttaa Walburgan, ongelma ratkaistu! Taas nauroin tälle ratkaisulle ja ihastelin sitä myös. Todella kekseliäästi oivallettu.

Tarinan lopussa oli mukavan seesteinen tunnelma, kun kaikki oli hyvin ja oli jopa jästien tv saatu kaivettua jostakin piilosta esille. (Nämä Mustien salaisuudet ei koskaan lopu kesken. 😄) Eihän siinä Reguluksella voinutkaan olla parempaa paikkaa, kun veljen kainalo. ♥ Nautin todella tämän lukemisesta, kiitos tästä antoisasta lukuelämyksestä!

Yes we're lovers, and that is that.

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Paljon kiitoksia aivan ihanista kommenteista, jotka on olleet monen päiväni kohokohtia! :)

Pahatar: Kyllä vaan, pienen Reguluksen mietteitä oli niin kiva kirjoitella, vaikka onhan se toisaalta aika sydäntä raastavaakin ajatella, miten hän olisi voinut olla tuollainen pieni murehtija, joka yritti ennakoida kaikki toisten reaktiot, että voisi välttää tilanteiden eskaloitumisen, mutta sitten tiesi kuitenkin olevan myös sellaisia asioita, joihin ei voisi vaikuttaa, kuten Siriuksen kouluun lähtö ja se, että sieltä hänelle varmaan löytyy ystäviä, jotka uhkaavat Reguluksen paikkaa Siriuksen läheisimpänä ihmisenä. Voi pientä, kyllä hänet tekisi mieli ottaa syliin ja vähän rutistaa, ja niinpä tässä sitten kävikin niin, että suloinen pikku Regulus oli Siriuksen ja jopa Walburgan heikko kohta. ;D Minulla on useampiakin headcanoneita siitä, millaiset Mustien perhesuhteet oikein pohjimmiltaan olivat, mutta ainakin yksi aika todennäköisenä pitämäni ajatus on tämä, ettei edes Walburga ollut kokonaan kamala, ja ettei hän ainakaan koko ajan kohdellut poikiaan huonosti (tai siis tässä kohtaa nyt lähinnä puhun Reguluksesta). Canonin mukaisesti Sirius oli kuitenkin aikuisena katkera Regulukselle siitä, että tämä oli vanhempien lempilapsi, joten siksi ajattelin, että asia olisi voinut olla vaikka noin, että kiltti Regulus sai jopa Walburgan kovan sydämen välillä heltymään. :)

Alphard-eno on kyllä sellainen tyyppi, josta tekisi mieli kirjoittaa niin paljon enemmän, koska onhan hän nyt vaan ihana. Tässä jäi tietysti ihan avoimeksi, mikä hänen ja Orionin historia oli, ja lukija saa aika vapaasti päättää sen. Ainakin ajattelin, että he ovat läheisiä lapsuudenystäviä, ja että Orion on nuorempana heistä varmaan aina hiukan ihaillut rohkeaa ja kapinallista Alphardia, mutta on sitten päätynyt kuitenkin taipumaan suvun paineiden alla. Ehkä nuoret Alphard ja Orion on olleet vähän niin kuin Sirius ja Regulus nyt, vaikka eivät veljeksiä olekaan. Eikä tietty ole poissuljettua, etteikö Orion olisi voinut joskus olla vaikka hiukan ihastunutkin serkkupoikaan, mene ja tiedä. :) Mutta nyt Alphard-eno on selvästi Siriuksen idoli (mitä en ihmettele), ja lisäksi haluaisin kuitenkin ajatella, että toisin kuin monet muut Mustan suvussa, hän osaisi kohdella poikia myös tasapuolisesti, ja nostaa esiin kummankin vahvimpia puolia. :)

vaahtokarkkiunelma: No meitä on kyllä ilman muuta sitten (vähintään) kaksi, joilla on hyperfiksaatio Mustan veljeksiin ja heidän sukuunsa, ja kaikkiin traagisiin kohtaloihin ja ristiriitaisiin ihmissuhteisiin. Näyttää siltä, etten ole pääsemässä omastani ollenkaan eroon, koska olen joskus ajatellut kirjoittelevani heistä niin kauan, etten enää jaksa tai viitsi, mutta ainakaan tähän mennessä ei ole ollut merkkejä sellaisesta. Paremminkin nälkä vaan kasvaa syödessä. ;D Mutta hyvä tietää, ettei se siis haittaa. :) Tätä kirjoittaessa itsekin jollain lailla hain sitä, että vaikka Mustan kotona on monella tapaa epäterve meno, ja pojilla varmaan usein hankalat oltavat, niin sielläkin on kuitenkin jotain hyvää. Ja vaikka pieni Regulus on aika vakava ja paljon murehtiva poika, on osa hänenkin pohdinnoistaan lähinnä huvittavia. Mustan pojilla on ihan epäilemättä omat selviytymisstrategiansa tuossa perheessä, ja kummallakin on omanlaisensa, niin kuin varmaan on ollut heidän vanhemmillaan ja näiden ikäluokalla ennen heitä. Joku kehityskulkuhan on johtanut siihen, millaisia aikuiset ovat nyt, ja sitä on aina yhtä hauska kuvitella. Naureskelin kyllä tuolle, että Walburga on musta leski, joka syö kumppaninsa, sillä niinhän hän on. ;D

Violetu: Ihana kuulla, että tykkäsit pienestä Reguluksesta tässä, sillä omastakin mielestäni hän on kyllä suloinen lapsi. :) Ja että Kalmanhanaukiosta tuli sellainen vaikutelma, että se oli kuitenkin myös koti, vaikka siellä sitten välillä räjähteli, eikä vanhemmat varmaan olleet millään lailla parhaita mahdollisia. Mutta minusta on kiva ja jotenkin realistinen ajatus, ettei kukaan, tai ainakaan kovin moni ihminen ole ihan läpeensä paha ja hirveä, vaan että jopa Walburgan kaltaisella ihmisellä voi olla paremmat hetkensä, ja että hänessäkin voi olla (ja varsinkin on joskus voinut olla) jotain hyvääkin. Kiva, että Alphardin moottoripyörä tuntui tähän sopivalta. Omassa headcanonissani hän on ollut oman sukupolvensa kapinallinen Mustan suvussa, ja sillä lailla ajatellen tykkään kuvitella niinkin, että hän olisi ollut jonkinlaisena esikuvana myös Mustan pojille, ja että tuossakin suvussa olisi myös joitain hyviä ja terveellä pohjalla olevia ihmissuhteita. :)

Satine: Tulen aina onnelliseksi, jos ficcini Mustan veljeksistä ja heidän lähellään olevista ihmisistä on ilahduttaneet ja olleet mukavaa luettavaa, koska tämä on itselleni lievästi sanottuna jonkinlainen kroonistunut hyperfiksaatio. Niinhän se on, että Mustan sukuun kätkeytyy loputtomasti salaisuuksia ja ihmissuhdekiemuroita, joista on vaan niin kiva sekä lukea että kirjoittaa. Tässä tarinassa hainkin juuri sellaista tunnelmaa, että perheen sisäinen dynamiikka on aika monimutkainen juttu, joka herättää monenlaisia tunteita, jotka sitten voi yhdessä hetkessäkin sekoittua toisiinsa niin, että välillä ollaan surullisia, välillä huolissaan tai peloissaan, ja välillä naurattaa. Regulus ja Sirius on kyllä ehdottomasti toisilleen kaikkein tärkeimpiä vielä tässä kohtaa elämää, enkä halua uskoa, että ne pohjimmiltaan ikinä lakkaavat tuntemasta niin, vaikka sitten elämä heittääkin kaikenlaisia esteitä siihen väliin, ja joskus lämpimiä tunteitaan voi olla ihan mahdoton näyttää. Siriuksesta on kyllä niin helppo uskoa, että se on nuoresta asti tykännyt huvittaa itseään ja veljeään kaikenlaisilla tempauksilla, vaikka niistä sitten onkin epäilemättä seurannut enemmän tai vähemmän rangaistuksia ja hankaluuksia. Mutta Sirius ei ole oikein sitä tyyppiä, joka antaa sellaisen vaikuttaa itseensä, tai ehkä rangaistuksen uhka saa sen jopa oikein piruuttaan tekemään kiellettyjä juttuja. ;D

Orionin hahmosta on kehittynyt omassa headcanonissa juurikin tuollainen salaa tissutteleva, perhettään ja varsinkin vaimoaan välttelevä, aika juro ja elämälle enemmän tai vähemmän katkeroitunut mies, jolla ihan epäilemättä on ollut, ja on varmaan yhä edelleenkin omat virityksensä vaimon selän takana. ;D Nuorena se on voinut olla aika paljon Reguluksen kaltainen, ja ehkä yksinkertaistettuna ajattelen, että tuollainen Orion on se, mitä Reguluksesta olisi voinut tulla aikuisena, jos olisi saanut elää, ja päätynyt mukautumaan kaikkiin suvun odotuksiin. Vähän murheellinen ajatus oikeastaan, ja siksi onkin hauskempi usein kirjoittaa Regulukselle toisenlaisia tarinoita. :) Walburga on sellainen, jota harvemmin tulee kuviteltua nuorena, mutta jos kuvittelisi, olisi periaatteessa ihan mahdollista, että se olisi halunnut olla ja tehdä monia asioita, joita siltä on sukupuolen ja aseman takia kielletty, ja siksi siitä on tullut noin katkera ja vihamielinen vähän kaikkea kohtaan. Eihän ne Siriuksen kanssa luonteiltaan välttämättä ole ollenkaan niin erilaisia kuin äkkiä luulisi, vaikka arvomaailmat sitten onkin ihan erilaiset. Ja niinpä sitten Walburgan välit onkin myrskyisät sekä Siriukseen että Alphardiin, jotka myös on helppo kuvitella toistensa kaltaisiksi. ;D Minäkin rakastan ajatella, että Siriuksella olisi ollut tuollainen lapsuuden idoli, jolta sitten myöhemmin olisi keksinyt ottaa vaikutteita. Tarina oli kiva lopettaa pehmoiseen hetkeen, jossa vähän aikaa Mustan perheessäkin vallitsi rauha ja rakkaus, vaikka sitten huomenna varmaan taas myrskyää, kunhan Walburga herää. ;D



Vaena

  • ***
  • Viestejä: 33
Mustan suvusta kertovat tekstit kiinnostavat aina ja voi juku miten hieno tämä oli! Ihan alusta asti tuntui, että pääsi Mustien talon sisälle tarkastelemaan ihan lähietäisyydeltä heidän elämää ja perhedynamiikkaa. Jo ennen puoltaväliä toivoin, että tämä olisi ollut jatkis, ettei tarina loppuisi vielä pitkään aikaan. :)

Olen vieläkin ihan ihmeissäni miten jotkut osaavat kirjoittaa näin hyvin! Millaista elämä on mahdollisesti ollut Mustan talossa ja miten Regulus on kaiken kokenut. Tässä oli niin taitavasti kuvailtu epävarman Reguluksen tunteita tuollaisessa kasvuympäristössä. Onneksi Reguluksella oli Sirius kenestä sai vähän turvaa. :)

Lainaus
Sillä oikeastaan Regulus pelkää koko ajan vain sitä, että isoveljen silmissä hän on tylsä ja arka pikkulapsi, joka voi tulla korvatuksi jollakulla kiinnostavammalla tyypillä, kun Sirius saa kavereita koulusta.
Tämä kohta oli jotenkin erityisen liikuttava. <3

Alphard hahmona ja varsinkin Siriuksen esikuvana oli nerokas! Myös Walburga ja Orion oli todella hienosti kuvailtu. Kaikki hahmot olivat niin omia suuria persoonia, että jäi nyt tunne, että heistä pitäisi saada tietää lisää! Tykkäsin myös erityisen paljon kun tässä oli monia muita hienoja kohtia kuten lörpötysjuoma ja Walburgan kirkuminen. Aiemmin kuullut kuitenkin vain taulun kirkumista niin nyt oli hienoa päästä kuulemaan hänen "oikeaa" kirkumista. :D Viihdyin niin hyvin tämän tekstin parissa, että nyt jäi kauhea nälkä päästä lukemaan Mustista lisää. :)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Voi kiitos Vaena, tulin niin hyvälle mielelle kauniista sanoistasi. :) Olen onnellinen, jos ajattelit, että tätä olisi voinut lukea pidempäänkin, koska itse olen joskus jopa hiukan huolissani siitä, kun en tunnu osaavan sanoa mitään lyhyesti, vaan teksteillä on tapana venähtää. ;D Ihana kuulla myös, jos tästä välittyi Reguluksen ajatus- ja kokemusmaailma, sillä sitä yritin tavoitellakin. Regulus on itselle sellainen One True Potterhahmo, jonka mahdollisia ajatuksia on aina niin kiva miettiä, ja hänestä aina vaan uudelleen ja uudelleen palaan kirjoittamaan, koska se nyt vaan on kivaa. :) On kyllä helppo kuvitella, että varsinkin lapsi-Regulus olisi ollut juuri sellainen aika arka, koko ajan varuillaan oleva lapsi, joka yritti aistia kodin ilmapiiriä ja perheenjäsenten tunnetiloja, jos vaikka voisi onnistua ennakoimaan ja estämään räjähdyksen. Sirius varmaan oli pienelle pojalle ainoa tuki ja turva, ja siksi onkin niin surullista, miten veljesten sitten vähän myöhemmin kävi. Tosin tykkään kyllä poiketa canonista ja kuvitella, että ne olisivat kuitenkin joskus myöhemmin taas korjanneet välinsä, mutta se nyt ei liity tähän tarinaan. :)

Tämä tarina on itsessään oneshot, mutta periaatteessa juuri aloittamani jatkis Meidän aikamme on nyt (K-15), on sellainen, jonka itse ajattelen hiukan niin kuin jatkumona tämän tarinan tapahtumille, vaikka siinä näkökulma onkin Jamesilla ja Siriuksella. Kyllä siinä silti Reguluskin tavataan aina silloin tällöin. :)

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 336
Miten mulla on menyt ohi, että sun listalta löytyy enemmänkin Regulus & Siriusta! Olen aina pitänyt näistä sun Mustan veljeksistä kertovista tarinoista, ja erityisesti nyt nämä iskevät kovaa, kun olen jotenkin mennyt innostumaan lukemaan tarkemmin Mustien sukupuusta. Kirjoja lukiessa jäi vähän sellainen fiilis, että Sirius ja Andromeda olisivat olleet harvinaisuuksia sen suhteen, että he "pettivät" perheensä ja heidät heitettiin ulos suvusta, mutta mitä enemmän tämän suvun jäsenistä lukee, sitä enemmän mielenkiintoisia hahmoja siellä tulee vastaan, kuten vaikkapa tämä Alphard-eno.

Oli todella ihanaa päästä lukemaan Siriuksen ja Reguluksen ajasta ennen Tylypahkaa. Tuntui, että heillä oli erityinen suhde ja onnellisia yhteisiä lapsuudenmuistoja, vaikka niitä varjostivatkin Walburgan kurinpitomenetelmät ja oman ideologian syöttäminen pojille. Tässä vaiheessa veljeksiä ei kuitenkaan oltu jaettu vielä tupiin, joten heidän välillään ei ollut niin suurta vastakkainasettelua. Oli myös hyvin sydäntä riipaisevaa, kun Regulus oli valmis itse uhrautumaan ja sovittelemaan Walburgalle, jottei Sirius vain joutuisi jälleen hankaluuksiin ja kuritettavaksi. Tässä toisaalta tuli myös hyvin selkeästi esille veljesten välinen ero, kun Regulus myötäili vahvasti vanhempiaan ja Sirius taas kapinoi selkeästi jo ihan lapsesta asti.

Lainaus
”Walburga hyvä”, Orion sanoo, nyt melko tiukasti. ”Minä en mene sanomaan veljellesi mitään sellaista. Me emme ole nähneet häntä kahteen vuoteen, ja se, mitä viimeksi kävi… No, ihme, että hän suostui ylipäätään lainkaan enää tulemaan meille. Joten ole nyt kerrankin hiljaa, onko selvä?”

Regulus säpsähtää. Hän ei ole ikinä kuullut isän puhuvan noin äidille. Yleensä isä väistelee äitiä, ja varoo suututtamasta tätä, ihan niin kuin Regulus itsekin.
Tämä kohta oli kyllä pysäyttävä, tästä meinaan tuli niin selvästi ilmi, millaisen tyrannian Walburga on Mustien talouteen onnistunut luomaan. Regulus oli siinä mielessä selkeästi tullut isäänsä, että hän suostui mukisematta seuraamaan äitinsä tahtoa ja pysymään kiltisti ruodussa. Orionin ja Walburgan välinen suhde on siinä mielessä mielenkiintoinen, ettei canonista saa tietää siitä mitenkään hirveästi, joten fikkaajana sitä saa muovailla haluamallaan tavalla. Orionkaan ei toisaalta vaikuta ihan niin pakkomielteiseltä puhdasverisyyden suhteen kuin vaimonsa, ja hän tuntuu pitävän esimerkiksi perhesuhteita loppujen lopuksi isommassa arvossa. Onneksi hän uskalsi tässä kohtaa sanoa tiukasti vaimolleen, ehkäpä hän tässä todellisuudessa uskaltaisi tehdä niin jatkossakin ja pitää molempien poikiensa puolia.

Alphard oli kyllä loistohahmo! Hän ei selvästikään välittänyt, mitä Walburga hänestä ajatteli vaan oikeastaan päinvastoin, hän yritti varmaan tarkoituksella vähän ärsyttää siskoaan, kun hän tiesi, mitä Walburga tykkäisi vaikkapa siitä, että hän ilmestyisi pihaan moottoripyörällä. Alphard-eno myös kiinnosti todella paljon kumpaakin veljestä, ja jopa Regulus suhtautui Alphard-enoon tässä kohtaa ennemminkin ihailevasti kuin halveksuvasti. Alphard osasi myös olla hyvin molempien kanssa, ja veljekset varmasti kaipasivatkin elämäänsä aikuishahmoa, joka osaisi olla heidän kanssaan lämmin ja välittävä. Tästä jäi lukijana sellainen fiilis, että olisi toivonut lisää Alphard-enon läsnäoloa Siriuksen ja Reguluksen elämään, ja lupaus parista viikosta kesällä hänen luonaan antoi toivoa paremmasta tulevasta. Toki jäi auki, toteutuiko se koskaan vai pistikö Walburga ovet täysin säppiin eikä päästänyt Alphardia enää lähellekään poikia, mutta lopusta jäi silti lukijalle todella toiveikas olo.

Kiitos, tämä oli todella mielenkiintoinen, lämmin ja koskettava tarina! <3
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
valokki, kiitos paljon kommentista ja kiva kun löysit tämän pariin! Tässä tulikin monia headcanoneita, joita minulla on Mustan sukuun ja veljeksiin liittyen, kuten juuri tuo lempparini, että ainakin ennen Tylypahkaa Sirius ja Regulus ovat olleet läheisiä ja hyvissä väleissä, vaikka ovatkin sitten luonteeltaan aika monin tavoin erilaisia. Ja sitten näen myös juuri noin, että Regulus on myötäilevä ja mukautuva, vähän niin kuin näen Orioninkin (joskin tässä hän lähinnä pakoili perhettään juomalla ja murjottamalla työhuoneessaan). Walburgan ja Siriuksen temperamenteissa näen paljon samaa, vaikka kumpikaan ei varmaan arvostaisi tällaista lausuntoa yhtään. ;D Ja Alphard-enosta on aina kiva kirjoittaa, koska ajattelen, että jostainhan hänenkin on täytynyt saada se ideansa testamentata omaisuutensa kaikista sukulaisista juuri Siriukselle. Siksi on kiva ajatella, että hänkin olisi ollut tuollainen sukunsa musta lammas jo aiemmin, ja riitaantunut sen takia siskonsa kanssa. Voit kyllä valitettavasti olla ihan oikeassakin siinä, ettei poikien kesälomareissu enon luo välttämättä toteudu, vaan äiti asettuu poikkiteloin. Mutta toisaalta, olisi hauska kuvitella heidän saavan sellaisen onnellisen kesäloman vielä ennen kuin Tylypahka vie heitä enemmän erilleen juuri noin kuin Regulus tuolla pelkäsikin että kävisi. Kiva, että olet tykästynyt Mustan sukuun viime aikoina, he ovat kyllä kiehtovaa porukkaa. Pitäisikin ehkä taas kehitellä heistä jokin ficci-idea pitkästä aikaa. :)