Nimi: Mies ja takki
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: S
Tyyli: draama, paritukseton, lapsen näkökulma
Varoitukset: viittauksia pedofiliaan
Yhteenveto: Takki oli kiehtova, ei ainoastaan minun mielestäni vaan jokaisen muunkin lapsen, joka sen näki.
Osallistuu: Kirjoita & kommentoi, Kirjoitusterttu (originaali)
A/N Ajatus lähti valtavasta takista, jonka sisältä saattoi löytää vaikka mitä kivaa.
Mies ja takki
Sillä miehellä oli valtaisa takki. Se ylettyi polviin asti, oli musta ja villainen. Se oli hartioista vähän liian iso ja hihoista vähän liian pitkä, mutta mies olikin todella hontelo. Hänellä oli veikeä musta hattu päässään ja lyhyt ruskea pukinparta, jota hän siveli hymyillessään ystävällisesti kulmakunnan lapsille.
Takki oli kiehtova, ei ainoastaan minun mielestäni vaan jokaisen muunkin lapsen, joka sen näki. Se kohoili ja pullisteli erikoisista kohdista, ja siitä kuului välillä erikoisia äännähdyksiä ja näkyi epätavallista liikehdintää. Se oli taiottu, olimme kaikki varmoja siitä. Ja ystävällinen mies aukaisi sen mielellään ja näytti meille sen lukuisia taskuja, työnsi satunnaisesti kätensä jostain sisään ja sen palatessa taas silmiemme eteen sormet puristivat pehmeänmakuisia tikkukaramelleja.
Kyllähän äidit olivat kieltäneet meitä juttelemasta vieraiden setien kanssa, mutta tämä setä oli niin ystävällinen, kiltti ja hauska, ettei hänestä ollut mitään vaaraa. Ja kyllä me hänestä äideillemmekin kerroimme, ja he tulivat yhdessä katsomaan ja tervehtimään miestä ja toteamaan, että tämä tosiaan oli kunnollinen tapaus eikä mikään lampaaksi pukeutunut susihukka. Niin äiti sanoi, vaikken oikein ymmärtänytkään, miten susi voisi olla lammas, kun susi oli susi ja lammas vain lammas.
Mies istui usein katumme pienessä puistikossa, jossa oli suuria tammipuita ja pari vanhaa kiikkukeinua, joissa otimme aina kilpaa vauhtia ja heitimme kenkää. Hänen asuttamansa penkki oli raihnainen ja sen vanha vihreä maali halkeili, mutta puulaudat olivat vielä ehjät ja kannattelivat hänen hentoa painoaan hyvin – ja meidän lasten, sillä ensirohkaisun jälkeen emme malttaneet koskaan jättää häntä rauhaan.
Takki oli se, joka kutsui meitä luokseen. Se kuiskaili hiljaa jokaisen korvassa ja hymyili iloisesti, heilautti helmaansa ja nostatti kaulustaan. Se hurisi ja kurisi, naksahteli ja käklätti. Ja joka kerta mies avasi sen, työnsi kätensä johonkin taskuun ja kaivoi jotain jännittävää ulos. Ei koskaan samanlaisia, ei, asiat ja esineet olivat aina erilaisia ja vaihtelevia. Ja yhtä hyvin ne saattoivat olla myös elollisia olentoja, kuten kerran, kun takki maukui ja naukui ja mies laski eteemme hiekalle kolme kirjavaa kissanpentua. Ne tapittivat meitä nappisilmillään ja menivät innosta sekaisin, kun mies ojensi meille kissanhuiskia, joita heiluttelimme niiden vaaleanpunaisten kuonojen edessä ja joita ne pienillä tassuillaan koettivat saada kiinni. Tuona iltana jokainen meistä mankui ruokapöydässä omaa karvapalloa.
Meidän piti aina lähteä kotiin ennen kuin olimme saaneet takista tarpeeksemme. Jokaisella kerralla, kun äitimme huusivat meitä kotiin syömään, vitkuttelimme hieman kauemmin ja maleksimme yhä hitaammin kotiportaille. Tahdoimme aina jäädä, sillä takissa oli niin paljon kumpuja ja liikahduksia, ettei niistä voinut saada kylliksi. Pelkäsimme, ettei mies enää seuraavana päivänä olisikaan puistossa emmekä enää näkisi takkia.
Lopulta meidän oli niin vaikeaa lähteä takin luota, että mies alkoi oma-aloitteisesti paimentaa meitä kotiin ja tehdä itsekin lähtöä. ”Ei!” me huusimme ja roikuimme takin hihoissa ja helmoissa. Mies kuitenkin vain nauroi ja lupasi tulla uudelleen seuraavana päivänä. ”Ja takki myös?” halusimme varmistaa. ”Takki myös”, hän vakuutti, ja vastahakoisesti, yksi kerrallaan, päästimme takista irti. Hän lähti astelemaan vastakkaiseen suuntaan kuin missä tie oli, kohti metsää, ja me jäimme tapittamaan hänen jälkeensä. Hän kääntyi vielä katsomaan takaisin ja takki hymyili meille tutulla iloisella tavallaan, ja me tunsimme kaikki suurta halua seurata miestä ja oppia vielä vähän lisää takista. Kun jotkut meistä ottivat askeleen kohti miestä, tämän kasvot saivat kovemman vivahteen ja hän kielsi meitä vakavalla äänellä koskaan seuraamasta häntä. Jäimme hämmentyneinä ja kummastuneina katselemaan, kuinka hän saavutti metsän ja katosi puiden varjoon.
Mutta hän ja takki tulivat aina seuraavana päivänä uudestaan, ja olimme helpottuneita. Saimme lennätellä leijoja, jotka takki meille antoi, ja hoitaa kissanpentuja, jotka joka kerta olivat vähän erilaisia ja kasvaneempia. Yhden kerran leikimme suurennuslaseilla salapoliiseja ja tutkimme muurahaisten elämää. Eräs pieni tyttö, Lilli, säikähti kovasti ja purskahti itkuun, kun sattui katsomaan pitkäjalkaista hämähäkkiä liian läheltä. Silloin mies otti hänet syliinsä, kietoi takkinsa suojaan ja kuiskutti jonkin aikaa korvaan niin hiljaa, ettei meistä kukaan kuullut, vaikka kuinka yritimme. Lilli nauroi heleästi ja puristi kädessään pullukkaa toffeekarkkia, kun hän hyppäsi takaisin leikkeihimme. Olimme kaikki kateellisia ja tahdoimme hänen paikalleen, sillä mikä olisikaan ollut loistavampaa kuin istua tuon takin hellässä suojelussa!
Sinä iltana Lilli lähti miehen mukaan. Jäimme tapamme mukaan kaikki katselemaan, kun mies asteli kohti metsää, mutta tämän ehdittyä vain vähän matkan päähän Lilli irtosi rivistämme ja lähti talsimaan tämän perään. Eikä mies kääntynyt takaisin ja käskenyt lasta pysähtymään niin kuin hän oli ennen tehnyt. Yksi meistä uskalsi tehdä saman, ja toinenkin, mutta he eivät ehtineet kuin muutaman askeleen päähän, kun mies ja takki kääntyivät katsomaan taakseen ja hymyilivät, sanoivat taas tutut sanat: ”Älkää seuratko”. Mutta Lilli sai taapertaa eteenpäin, lapsi otti muutaman nopeamman juoksuaskeleen ja oli miehen rinnalla. Ja tämä ojensi kätensä ja Lilli tarttui takin hihasta kiinni, puristi sitä oikein tiukasti ja kipitti pienillä lapsenjaloillaan eteenpäin, yhä lähemmäs ja lähemmäs tumman iltametsän reunaa. Ja he katosivat.
Seuraavana päivänä mies ei enää tullut. Eikä takki. Puupenkki oli tyhjä, kun saavuimme puistoon. Eikä Lilliä näkynyt missään. Sen jälkeen emme enää saaneet leikkiä keskenämme puistossa.
