Nimi: Millenium
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: sallittu
Inspiroituu
inspiraatiorohdosta.
-
Millenium He eivät ole nähneet toisiaan yli vuoteen kun kohtaavat kattoterassilla uudenvuodenaattona 1999.
”Hei”, Nana sanoo ja rypistää kulmiaan. ”Näytät erilaiselta.”
”Se on tämä otsatukka”, Santra kuittaa ja yrittää hymyillä. He eivät eronneet hyvissä väleissä. Nana kaivaa laukustaan matkapuhelimen ja naputtaa sitä kulmat kurtussa. Santralle ei kukaan soita edes kotiin, joten hän tuijottelee kynsiään. Ehkä oli virhe tulla.
”Ihanaa, te pääsitte”, Pulla hihkaisee ja ripustautuu vuorollaan molempien kaulaan. Hän on syy siihen, miksi Santra on paikalla – ja varmaan hän on kutsunut Nanankin. Pulla asuu ystävineen jossain käsittämättömässä taiteilijakommuunissa, jolla on pääsy myös tälle katolle. Santrasta oli ollut hauska idea ottaa uusi vuosituhat vastaan korkealla. Jos tulisi tulisade, senkin näkisi lähietäisyydeltä.
Nyt hän ei ole enää varma.
Pulla häipyy yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, ja Nana työntää matkapuhelimensa takaisin laukkuun.
”Pelkäätkö, että tuo sekoaa kun vuosituhat vaihtuu?” Santra kysyy. Nana kohauttaa harteitaan.
”Turha sitä on etukäteen pelätä.”
Santra ajattelee kotiin keräämänsä säilyketölkkivarastoa. ”Niinpä.”
Alhaalla maanpinnalla ihmiset ampuvat raketteja täysin holtittomasti, ja joku morsian kompastelee valkoisessa mekossaan humun keskellä. Santra miettii, miten pääsee kotiin. Nana sytyttää savukkeen ja puhaltaa savua yötaivaalle. Pulla ystävineen on myös alkanut ampua raketteja. Ne säihkyvät samaisella taivaalla.
On kylmä, ja Santra värisee.
”Sinun olisi pitänyt pukea enemmän”, Nana toruu. ”Tiedäthän, miten huonosti siedät kylmää.”
Santra kohauttaa harteitaan; hänestä tuntuu epämiellyttävältä, kun Nana käyttäytyy kuin tuntisi hänet yhä. Sitten tämä riisuu takkinsa ja kietoo sen Santran harteille.
”Mitä sinä teet?” hän ihmettelee. Nana pyöräyttää silmiään.
”En kestä katsoa kun palelet.”
Santra puolestaan ei kestä katsoa Nanaa pelkässä villapaidassa, vaikka paksussakin. ”Mennään sisälle”, hän ehdottaa.
”Mutta sitten meiltä jää maailmanloppu näkemättä”, Nana sanoo hämmästyneenä.
”Onko sillä todella paljoa väliä?”
He menevät Pullan asuntoon; ovi on kutsuvasti auki ja tila lähes tyhjillään. Nana istuutuu sohvalle juomaan limonadia ja Santra jää kurkkimaan ikkunasta.
”Taitaa sillä olla väliä”, Nana kiusoittelee.
”Ehkä vähän”, Santra myöntää. Ikkunasta on huonot näkymät. Hän hakee kourallisen perunalastuja ja istuutuu Nanan viereen.
”Muistatko kun oltiin yhdessä Yyterissä silloin toissavuonna?” Nana kysyy käheällä äänellä. Kesä on Santran ajatuksista mahdollisimman kaukana. Valo välähtelee ikkunan takana niin taajaan että koko yö tuntuu valaistuvan.
”Se ei ole maailmanloppu vaan ilotulitus”, Nana huomauttaa. Puoliyö lähestyy ja Santra tekee päätöksensä. Uuden vuosituhannen voisi aloittaa puhtaana vanhoista kaunoista.
”Mennään takaisin katolle. Lainaan Pullalta takin.”
Nana ei kyseenalaista, vaan pukeutuu ja seuraa Santraa ulos. Lähtölaskenta on jo alkanut, ihmiset kailottavat kuorossa numeroita kymmenestä alaspäin. Santra tarttuu Nanaa kädestä etteivät he hukkaa toisiaan. Kun ihmiset huutavat yksi ja taivas räjähtää, hän painaa huulensa Nanan huulille ja suutelee heidät uudelle vuosituhannelle.
