Nimi: Klikkiytymisen ABC
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Draama, hurt/comfort, one-shot
Ikäraja: S
Paritus: Dean Winchester/Castiel (”Destiel”), Sam Winchester/Gabriel (”Sabriel”), Jack Kline/Eliot, Max/Stacy
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Osallistuu
FinFanFun1000 -haasteeseen sanalla
431. Vadelma. Ei kai tämä nyt varsinaisesti spoilaa, mutta pohjautuu jotakuinkin 14. kauden jaksoihin
Lebanon ja
Don’t Go In the Woods, joissa Lebanonin kyllästyneet teinit Eliot, Max ja Stacy esiintyvät.
Klikkiytymisen ABCKoko härdelli alkoi siitä, kun bunkkerin lämminvesivaraaja ihan valehtelematta räjähti. No eipä siinä mitään.
”Olihan se toisaalta jo jotain sata vuotta vanha… ihme oikeastaan, että se toimi alun alkaenkaan”, lohdutti Sam. Dean oli märkä, jääkylmän veden säikyttämä ja erittäin pistoksissa. Castiel istui kädet kristillisesti sylissään ja tuijotti peukaloita, eikä Deanin pikkupikku pyyhkeellä peiteltyjä paikkoja. Gabriel makasi jalat oikosellaan lattialla ja nauroi suoraa huutoa.
”No vittu, kiva”, Dean tiuskaisi. ”Mille putkimiehelle ajattelitte tässä soitella sitten? Hei, Winchesterin Sammy tässä hyvää päivää, kuule, miten on, onko teillä ukkoja korjaamaan maanalaisen salaseuran aleksanterinaikaisia järjestelmiä?”
”Älä jätkä ragee”, sanoi Gabriel nauramasta päästyään. ”Anna kun meitsi hoitaa.”
Gabriel napsautti sormiaan, mutta siinä samassa räjähti mikro Samin selän takana. Sam, märkä Dean ja Castiel kääntyivät silmät lautasina tuijottamaan häntä. Gabriel napsautti toisen kerran ja laskeutui alkuräjähdyksen pimeys.
”Oho.”
”Joo, tuota… Gabe. Mitä jos ei”, sanoi Sam. Seuraava puolituntinen menikin ripeästi taskulamppuna hakiessa.
”Noh? Mikä urpoa vaivaa?” kysyi Dean kuivattuaan ja verhottuaan itsensä viimein riittävän säällisesti harmaanhopeaiseen aamutakkiin, jotta Castiel voisi taas katsoa häntä silmiin. Sam sohotti valolla Gabrielia naamaan ja Castiel tunnusteli hänen päätään.
”Kohta on urpolla urpo urpossa paikassa”, sanoi Gabriel. Hän oli silminnähden kiusaantunut ja pahoillaan, sillä vaikka hän melkoinen kiusanhenki olikin, niin tahallaan hän ei ollut sulakkeita käristänyt. Mielenkiintoista oli myös se, että mitä keskittyneemmin Castiel häntä tutki, sitä selvemmin hänen ympärillään kuului staattisen sähkön ripinä ja rapina.
”Enemminkin tulisi kysyä, mikä ei vaivaisi”, tuumi Castiel vakavasti.
”Auts, osui ja upposi”, sanoi Gabriel. Castiel rypisti kulmiaan.
”Tarkoitan, että olet helvetin jäljiltä edelleen toipilas, eikä armonvalosi ei ole kasvanut vielä täyteen mittaansa. Minä arvelen, että sähköistymisesi johtuu liikarasituksesta.”
”Minä luulin, että olet jo oma itsesi! Gabe, olisit kertonut, että tarvitset lisää aikaa”, kauhisteli Sam, mutta sanomasta päästyään tajusi itsekin miksi Gabriel oli päättänyt olla huutelematta alentuneesta tilastaan. Hän oli sentään arkkienkeli ja yksi neljästä, tai viidestä mikäli Jack otetaan lukuun, maailman vahvimmasta olennosta. Mutta häntä oli käytetty helvetissä niin perinpohjin hyväksi, että oli kestänyt kauan, että hänen mielenlaatunsa palasi ennalleen, ja ettei hän ollut enää fyysisesti heikko. Hänen kaltaiselleen oli nöyryyttävää olla toisten avusta riippuvainen – Sam oli aikoinaan tuntenut helvetin jälkeen samoin.
Dean raapi niskaansa ja puhisi.
”Jaaha. Minä vissiin sitten joudan olemaan taas se kusipää ja suurin mulkku kun sanon, että ei me nyt mitään silmille räjähtävää enkeliä voida päästää ihmisten ilmoille.”
”Et sanonut noin vielä viimetärskyissä, muru”, sanoi Gabriel ja teki pusipusi. Dean ja Castiel pyöräyttivät silmiään samanaikaisesti, samaan suuntaan. Sam pamautti häntä taskulampun perällä päähän, mutta siinä samassa sekin levisi liitoksistaan.
”
Ja vatut”, sanoi Gabriel pimeässä.
”Ei mennä tuohon kauppaan”, sanoi Jack ja pysähtyi niille sijoilleen. Gabriel käveli liikennesäännöistä ja veljenpojastaan huolimatta keskeltä katua.
”Jää siihen sitten toljottamaan. Minä haluan karkkia”, hän huikkasi. Jack epäröi hetken, ja toisenkin, mutta juoksi sitten hänen peräänsä. Sam oli ehdottomasti kieltänyt jättämästä Gabrielia omin nokkineen. Dean toisaalta oli puhunut Gabrielin pitämään Jackia silmällä sillä aikaa, kun he olivat perinteisellä rugarunmetsästysreissulla. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä Gabriel oli kehityksestä huolimatta rikkonut sisätiloissa suurin piirtein kaiken, kattorakenteita lukuunottamatta. Jackia Sam ja Castiel taas eivät halunneet enää päästää sohimaan kaupungille yksin, koska siitä oli seurannut ennenkin vaikeuksia.
Gabriel ei ollut sen paremmin hyvä lastenvahti kuin helppo vahdittavakaan, mutta ei hän Jackin seuraa nyt suoranaisesti vastustanutkaan.
Ihan kuin ilma olisi sähköistynyt siellä missä Gabriel kulki. Hän oli kaikesta huolimatta hyväntuulinen ja käänsi Lebanonin teinien päät, kun hän asteli kauppaan sisään kuin Texasin omistaja.
”Wow. Kuka tuo oli?” sanoi kakaroista pipopäinen Eliot. Hänen ystävänsä Max ja Stacy tuijottivat Jackia murhaavasti.
”Enkö minä käskenyt sinua pysymään Stacysta kaukana! Mene pois”, sanoi Max ja halasi tyttöystäväänsä lujemmin. Tytöt olivat vihaisia kuin ampiaiset, eikä Eliotkaan ollut paljoa sitä myötämielisempi, vaikka selvästi oli Gabrielista kiinnostunut. Jack puri huultaan ja meni heidän välistään sisään, vaikka Max yritti tönäistä häntä.
”Ah, Amerikka, tuo valintojen maa. Katso kuinka montaa sorttia pastakastiketta!” huikkasi Gabriel jostain hyllyjen välistä.
”Valitse nyt äkkiä mitä haluat ja lähdetään pois.”
”Mikäs se sinun vakoasi kutittaa? Onko iskä kieltänyt syömästä arkena karkkia”, Gabriel vinoili ja kohotteli kulmakarvaansa. Hän huomasi Jackin vilkuilevan ovelle, jossa Max ja Eliot nyt seisoivat sisäpuolella ja tuijottivat.
”Ahaa… veljenpojan ensimäinen Degrassi”, sanoi Gabriel.
”En tajua”, sanoi Jack. Gabriel viittasi kintaalla ja lappasi ostoskoriin kaikkia lajeja suklaapatukoita.
”Skismaa kavereiden kanssa, tuo nuoruuden juoksuhauta. Opettelet sopimaan, niin kyllä se siitä urkenee.”
”Minä satutin Stacya tosi pahasti. Ei sitä voi antaa anteeksi”, selitti Jack ja koetti olla korottamatta ääntään. Hän ei ollut varsinaisesti puhunut koko Stacyn tapauksesta kenellekään, vaikka olisi pitänyt. Koska kukaan ei kuitenkaan ollut kuollut, hän oli ajatellut, ettei asialla sinällään ollut väliä. Kunhan hän ei koskaan ikinä enää törmäisi heihin Lebanonin kulmilla.
”Kuinka pahasti?” kysyi Gabriel.
”Puukotin häntä mahaan. Vahingossa.”
”
Pff”, tuhahti Gabriel kuin kyseessä olisi ollut samanlainen pikkujuttu kuin kompastuminen kengännauhoihin. ”Isäsi on puukottanut minua useammin kuin kerran. Pikkujuttu.”
”Kuka häntä on puukottanut?” kuului äkkiä kysymys heidän takaansa. Se oli Eliot. Hän näytti valtavassa hipsteritakissaan laihaakin laihemmalta ja pipo sai hänen päänsä näyttämään isolta ja söpöltä. Gabriel tyrkkäsi korin hänen käteensä ja lappasi siihen toisesta hyllystä tetratolkulla valmiskaakaota.
”Eikö täällä kaiken pitäisi olla suurta? Eihän näillä käytävillä mahdu kärryjen kanssa kääntymäänkään.”
”Um… pieni perheyritys?” piipitti Eliot. Sitä mukaa kun Gabriel kosketteli tuotteita niistä kuului sähköiskujen napsahtelua. Haituvakarvat Eliotin siloposkilla nousivat pystyyn.
”Kuka hän on?” hän kuiskasi ettei Max vain huomaisi hänen puhuttelevan Jackia. Jack epäröi.
”Setäni.”
Gabriel jonglöörasi sipsipsipusseja ja liukui pitkin lattioita kepein askelin. Jack oli tavallaan nolona, mutta Eliot oli seurasi Gabrielia kuin noiduttuna, kantaen hänen koriaan kassalle asti. Se oli ensimmäinen kerta sitten klikkiytymisen kun Eliot oli ollut Jackille ystävällinen. Kassalla Gabriel soitti kelloa, mutta sen ääni johti hänestä kuin vahvistimesta ja kuulosti yhtä kirkkaalta kuin satatuhatta särkyvää kristallia. Max ja ujompi Stacy lampsivat ovelta kassalle.
”En myy”, sanoi Max, eikä lukenut viivakoodiakaan.
”Mistä lähtien mässyillä on ollut ikäraja. Enkä minä sukulaispojalle viinaa osta, kun en juo itsekään”, kysyi Gabriel ja vinkkasi puuskuttavalle Eliotille silmää. ”Olen enemmän samppakaljamiehiä.”
”En silti myy. En sinulle, enkä tuolle friikille.”
”Kuulehan nyt lapsukainen”, Gabriel sanoi kepeästi ja loisteputket värisivät hänen yllään ja satoivat tähtikipunoita. ”Joko nämä karkit menevät minun mahaani tai joku itkeä pillittää päivän päätteeksi.”
”Tunge vadelmaveneet perseeseesi, äijä”, tiukkasi Max ja hetken aikaa Jack pelkäsi, että joku heistä syttyisi spontaanisti tuleen ja räjähtäisi. Gabriel ei ehkä ollut täysivoimainen arkkienkeli, mutta puolihallitsemattomana sitäkin vaarallisempi. Eikä Jack halunnut Eliotille, Stacylle tai Maxillekaan mitään pahaa, vaikka he kuinka vihasivat häntä. Gabriel hekotteli vain, eikä ollut millänsäkään, mutta koska ilma oli hänen ympärillään niin sakean sähköinen, että Jack luuli hänen olevan vihainen.
Dean ja Sam olivat jo kotoutuneet reissultaansa kun Jack ja Gabriel tulivat riidellen sisään. Mistä Gabriel kulki, seurasi polttavan kuuma aalto, mutta vastakorjatut valot kestivät kuitenkin. Gabriel ei sanonut päivääkään, vaan paiskoi oven ja painui huoneeseensa.
”Huh? Mikä sitä kujeilijaa taas vituttaa?” kysyi Dean. Jack ei sanonut mitään, ei vapaaehtoisesti, eikä kysyttäessä.
Vasta myöhään illalla Sam päätti käydä vilkaisemassa mitä hänelle kuului. Hän odotti näkevänsä Gabrielin katsomassa (porno)videoita, kuuntelemassa musiikkia, tai tekemässä mitä tahansa muuta kuin sängyn päällä itkemässä.
”Uh… ei, ei tainnut olla kiva päivä?” kysyi Sam. Hän yritti napsauttaa valon Gabrielin huoneeseen, mutta se oli, kuten arvata saattaa, palanut. Gabriel potki peiton päältään ja puri hammasta oikein kuin vatsaa olisi kouristelut. Sam oli, totta kai, huolissaan.
”Niin nöyryyttävää!” Gabriel parkaisi. ”Jäi kaikki kaakaokin ostamatta.”
”Öh… kaakaostako tässä oli kyse?” kysyi Sam. Hän istui sängyn viereen ja Gabriel halasi paksua valkoista tyynyä ja puri sen kulmaa. Vaikka toisaalta hän oli ilmiselvästi syvästi loukkaantunut, ei se sopinut oikein Gabrielin pirtaan leikkiä kielikelloakaan. Toki hän sen ymmärsi, että Jackilla oli tulehtuneet välit niiden kakaroiden kanssa ja sekin oli päivänselvää, ettei hän halunnut siitä puhua isilleen mitään. Melko tyypillistä salailevaa käytöstä henkisesti kypsymättömille lapsille.
Gabriel kiitti Samia huolenpidosta, mutta käski tätä kalppimaan matkoihinsa.
”Egooni vain särkee, mutta se on haava, joka paranee.”
Sanomattakin selvää, että Samia tuo ei liikaa vakuuttanut.
Jack katseli kohta kolmatta päivää putkeen lastenohjelmia Netflixistä. Hänen oli erittelemättömästi paha mieli, mutta perinjuurin Winchesterimäiseen tapaan hän ei halunnut käsitellä sitä yhtään mitenkään. Ainakaan puhumalla. Yllätys oli suuri Gabriel lähestyikin häntä ensin.
”Pyydä nyt jo vattu anteeksi, en jaksa kantaa enää kaunaa!” hän parahti.
”Öh… anteeksi?” sanoi Jack sängystään läppäri sylissään. Gabriel huokaili uuh ja aah ja oli harkitsevinaan voiko hyväksyä pahoittelut, vaikka oli jo etukäteen päättänyt niin. Hän hyppäsi Jackin viereen.
”Mitä varten sinä mätkäisit minua siellä kaupassa hudaan ja raahasit taikakeinoin ulos? Etkö ymmärrä kuinka paljon se sattuu”, hän kysyi ihan ystävällisesti. Jack tuijotti hiljennettyä kissavideota.
”Minä luulin, että satutat Maxia”, hän sanoi vakavana.
”Kunhan vain soitin suutani. Kyllä sinun kuule pitäisi opetella se, mitä eroa on löyhällä vittuilulla ja tarkoitushakuisella nenästä veren kaivamisella. Enhän minä nyt jotain pikkutyttöä rupea räimimään, vaikka sen likan asenne minua vähän pännikin.”
Kummallista, ettei Jack muka ollut biologisesti Castielista, sillä hän oli niin paljon näköinen. Ja ihan yhtä totinen. Hän ähkäisi niin kuin ajattelu olisi tehnyt kipeää.
”Kamalan vaikeaa”, hän tunnusti. ”En tajua yhtään miksi kaikki aina sanoo yhtä ja tekee toista. Dean varsinkin ymmärtää kaiken ihan väärin ja suuttuu aina. Enkä minä halunnut satuttaa Stacya, ihan oikeasti, mutta kun he halusivat nähdä jotain siistiä ja se enkeliterä lipsahti, en minä tahallani...”
”Onko sinulla useinkin vaikeuksia ymmärtää muita?”
Jack sekä pudisti päätään, että nyökkäsi.
”Ei olisi, jos muut ymmärtäisivät olla järkeviä”, hän sanoi. Gabriel hymyili.
”Ota vattuvene”, hän sanoi. Yksi jos toinen palanen alkoi loksahdella paikoilleen. Ei Gabrielia turhaan sanottu sukkelaksi. Kun Jackia ihan objektiivisesti tässä nyt mietti, ei ihmisenä eikä enkelinä, vaan ihan omana itsenään, ei hänessä ollut ollut mitään liian monimutkaista selvitettävää.
Sam kävi ostoksilla itsekseen muutaman päivän päästä, kuten hänen tapoihinsa kuului. Ellei hän kävisi silloin tällöin kameassa vettä ja vihanneksia Dean todennäköisesti eläisi pelkällä pitsalla ja kaljalla. Perinteinen metsästäjän dieetti, mutta metsästäjien elinikä oli keskimäärin alle neljäkymmentä. Castiel ei yleensä syönyt mitään, mutta oli tykästynyt Biggerson’s kahviin, niin paljon kuin vaitonaista kahvikupin kilistelyä nyt voi tykästymiseksi kutsua.
Lebanon oli pieni kaupunki Smithin piirikunnassa, Kansasissa, ja sen asukasluku oli vuonna 2019 vain hieman yli kaksi ja puolisataa. Sam käytti kaupungilla asioidessaan äitinsä tyttönimeä Campbell, ja hänellä oli peräti normaali pankkitili kyseisellä nimellä, jonka shekit kävivät kaupungin ainoassa kunnollisessa ruokakaupassa siitäkin huolimatta, että liikkeessä työskentelevät teinitytöt Max ja Stacy tiesivät ne kyllä huijauksiksi ja rahat varastetuiksi.
”Hei Sam. Ei se Bambi olekaan sinun mukanasi?” yllätti Eliot Samin kylmäkaapilta.
”
Bambi?”
”Um. Jack”, korjasi Eliot, joka ihan selvästi punastui vähän. ”Ostatko kaakaota?”
”En tiedä, pitäisikö?”
”Se setätyyppi, joka oli silloin yksi päivä Jackin mukana täällä, sai kaikki purkit kiehumaan pilalle. Maxin äiti oli ihan raivoissaan, kaikki meni hävikkiin. Piu, piu piu! Pamahtivat hajalle niin, että pillit halkesivat. Siistiä.”
Eliot oli siinä mielessä onnellinen tapaus, että pälätti kaikesta kaikkea ja liikaa. Silloin vasta Samkin sai ensimmäistä kertaa kuulla miten pahasti Stacylle oli melkein käynyt enkeliterällä temppuillessa ja että sen takia Maxie oli antanut Jackille porttikiellon kauppaan – ja kieltäytynyt siksi myymästä mitään Gabrielillekaan sikäli kun he liikkuivat yhdessä.
Eliot ei ollut vissiin tyttöjen tavalla pitkävihaista laatua. Käski sanomaan Bambille terveisiä ja lisäämään snäpissä kaveriksi.
”Kävitte pojan kanssa missä?” kysyi Dean, joka oli kyllä kuullut jo ensimmäisellä kerralla oikein, kunhan vaan aivot eivät olleet pysyneet mukana. Gabriel koputti häntä sormella otsaan.
”Huhuu, onko pää umpiluuta? Asperger- ja autisminkirjon seulonnassa.”
”Niin, niin, niin”, mutisi Dean ärtyneenä. ”Mitä varten, sitähän minä halusin tässä tietää.”
”Pitäisikö minun viedä sinut joihinkin uunoustesteihin, niin saataisiin siihenkin joku hoito-ohjelma”, päivitteli Gabriel. ”Pointti on se, että Jack-Jack on kohta kolme ja nuorenmiehen ulkomuodostaan huolimatta eräät persoonallisuudenpiirteet alkavat vasta nyt erottua kunnolla. Ihan käsittämätöntä touhua, että te ylipäätänsä oletatte, että joku kolmevuotias on sellaisella sosiaalisuuden levelillä kun teikäläiset.”
”Mistä
sinä mitään jostain autismista tiedät”, murahti Dean.
”Toisin kuin eräät, en ole syntynyt ihan eilen, vaan kolmetoistamiljardia vuotta sitten. Että tiedän mitä tiedän ja pää kiinni”, sanoi Gabriel vinkeästi
Jack lueskeli piirikunnan päälääkäriasemalta saamiaan esitteitä. Gabriel oli ”lainannut” Castielin autoa ajaakseen hänet tutkimuksiin. He olisivat kuulemma voineet lentää, mutta Gabriel kertoi viimeaikoina suhanneen useamman kerran todella koomisesti ohi kohteen, eikä viitsinyt lähteä sooloilemaan.
Akku tosin viime vaiheessa oli kosahtaa Gabrielin sähköshokkien takia, mutta lähti se kuin lähtikin rukoilemalla käytiin. Castiel oli liimannut kojelautaan kuvan Kellysta vauvamahan kanssa.
Ensimmäistä kertaa ikinä Jackista tuntui, kuin ehkä hänessä ei sitten kenties olekaan jotain traagisesti vikaa – että hän ei ole paha ja sieluton, vaikka olikin antikristus. Toki seulonta oli ollut vasta ensimmäinen ja perustui suurelta osin vasta alustaviin kysymyksiin, mutta lääkäri oli heti Gabrielin kanssa samaa mieltä, että syytä epäillä oli. Eikä se ollut paha asia.
”Jack on nefili! Samalla viisiinhän me voisimme ruveta kutsumaan Castieliakin autistiksi, mutta mitä se enkelille merkitsee?” tiukkasi Dean. Jack ei nyt ihan ottanut ymmärtääkseen miksi hän oli niin puolustelevalla kannalla. Toisaalta, Dean ei juuri koskaan reagoinut mihinkään muuhun kuin korkeintaan piirakoihin suoralta kädeltä positiivisesti. Olikin hyvin hyödyllistä, että Gabriel puhui hänen puolestaan. Jack ei olisi saanut hänet kuin vihaiseksi.
”Castiel on enkeli. Aivan eri säännöt. Jack taas on enkeli JA ihminen. En tajua miten tämän konseptin sisäistäminen on sinulle biseksuaalina niin vatun vaikeaa.”
”Mitä sekin nyt tähän liittyy?” Dean puuskahti.
”Tuleeko sinusta sillä silmänräpäyksellä homo tai hetero sen perusteella kenen kanssa punkkaat? Vai mahtaako se bisseys olla seukkailukamuista riippumaton ominaisuus? Ihan sama periaate tässä. Jack voin ihan hyvin olla samaan aikaan universumin voimakkain enkeli ja autistinen poika, eikä siinä ole mitään ristiriitaa, ellet sellaista siihen rupea kaivelemaan.”
Dean mietti sitä hetken. Jack oli aivan varma, että hän vihastuisi, sillä Dean oli aina ennen vaahtoamista hiljaa. Gabriel ei kuitenkaan epäröinyt, antanut Deanin isotella itselleen. Dean antoi periksi.
”No. Hyvähän se on, että selkeni se sitten! Kerro Samille ja Casille myös.”
”Tässä lukee, että koko perheen tarpeet on hyvä ottaa yksilöittäin huomioon, jotta kommunikaatio toimisi”, lainasi Jack suoraa esitteestä. Dean kenties hymähti, mutta Gabriel vannoi, ettei hän pahalla tarkoittanut ollenkaan, vaikka mies olikin niin päältä hapan.
Gabriel otti tavaksi istuskella ulkona juttelemassa kulkukoirille kun sää oli aurinkoinen ja sitähän piisasi. Ulkona hänen ihoa kutitteleva sähköisyytensä oli vähemmän arvaamaton, toisaalta myös iloinen, sädehtiväinen ominaisuus. Sam istuutui kukkapenkin leveälle laidalle hänen viereensä.
”Mihinkäs Jack jäi?” kysyi Sam. Gabriel käänsi hänelle päätään periveikeästi ja hymyili.
”Se tikkaripäinen laihapoika kysyi häntä ulos. Awwe.”
”Ai”, sanoi Sam.
”Eikö isukki hyväksy? Sehän se vaan parantaa nuorta lempeä, jos kalkkikset paheksuu. Rakastavaiset ovat söpöjä kuin sika pienenä”, kiusoitteli Gabriel ja vaikka Sam yritti laskea leikkiä, niin toki hänen oli myönnettävä, että hän oli huolissaan. Jack ei ollut kuulemma parantanut välejään Maxin ja Stacyn kanssa, vaikka Eliot oli antanut anteeksi. Klikkiytyneissä ympyröissä säätämisessä oli kuitenkin riskinsä, eikä Sam halunnut Jackille sydänsuruja. Teinit ovat monimutkaisia, eikä sävyjen ja rivien välistä lukeminen olisi Jackille mitenkään helppoa.
Vaan ei kai curling-vanhemmuudestakaan mitään hyötyä ole. Oikeassahan Gabriel on, pieni sutina kuuluu kesään.
”Kuinka sinä voit, Gabe?” Sam kysyi vaihtaakseen puheenaihetta. Gabriel tuumi ja katsoi ympärilleen. Erään putiikin ikkunassa oli koristevalot, mutta keskimmäinen oli palanut. Gabriel kohotti kätensä ja napsautti. Sam ihan vaistomaisesti irvisti, mutta valo syttyi, ei suinkaan räjähtänyt tuusannuuskaksi.
”Castiel sanoi, että sähkövika oli väliaikainen vain, kiitos kysymästä.”
”Tarkoitan… ah,
muutenkin…” kakisteli Sam, jolle oikeiden sanojen löytäminen oli yhtäkkiä hyvin vaikeaa. Kaikkine kommervenkkeineen, niin räjähdysherkkyyksineen kuin Deanin kanssa matsin ottamisineen, Gabriel oli ollut oikeasti tervetullut lisä heidän seuraansa. Hänestä oli ollut aivan rutkasti apua Jackin kanssa. Jälkikäteen ajateltuna Sam tunsi itsensä ihan hölmöksi, ettei ollut aikaisemmin edes epäillyt autisminkirjoa, vaan ihan hysteerisesti pelännyt ihan kaikkea pahuudesta lähtien. Jackin kannalta todella epäreilua, että he olivat kohdelleet häntä niin rajusti vain siksi, että hän oli erilainen.
Castiel oli ruvennut viihtymään enemmän kotona myös. Arkkienkelin läheisyys oli kuulemma haikean tuttu tunne taivaasta. Se, jos jokin, paransi myös Deanin mielialaa ihan ekponentiaalisesti, eikä hän ollut yhtään samalla tavalla kireä. Gabriel oli etevä keventämään tunnelmaa. Kun Deanin mulkkuus nosti päätään, niin Gabriel ei epäröinyt haastaa. Toisaalta Jack tarvitsi paljon tukea tullakseen ymmärretyksi. Gabrielilla oli kaikin puolin tasapainottava vaikutus. Kuin ukkosenjohdin, joka imi varaukset muista ja teki riidat vaarattomiksi.
Niin, ja Sam, mikä vaikutus hänellä oli Samiin… hän tunsi jonkin pehmeän kasvavan sydämessään. Se joku tuntui tähtisadetikulta.
”No voi sun vattu senkin vatipää”, sanoi Gabriel. ”Ota nyt kädestä kiinni ja pussaa jo!”
Eipä Samia toistamiseen ehättää tarvinnut. Tällä kertaa Gabrielin ympärillä mikään ei räjähdellyt tai poksahdellut vaan päin vastoin. Kukkapenkin kaikki valkoiset kukat kukkivat samaan aikaan kun he suutelivat.
FIN
