Heippu! Jatkan samalla "palautetaan vanhat tyypit maailmankartalle"-linjallani. Nämä kaksi pikkutekstiä on kirjoitettu vuonna 2010, mutta oikoluin ne nyt.
kirjoittaja: aispe
oikoluku: kaaos
ikärajat: kaamosihme S, huurrosbeibe k-11
genre: fluff, kevyt hurt/comfort
paritus: Alvar x Osma
varoitus: ekassa osassa piparinmakea överifluff, tokassa #metoo ja jonkin verran englantia + ruotsia.
k a a m o s i h m e
Alvar leikkasi tarkasti taitoksen kohdalta ja hänen otsaansa muodostui ryppyjä. Poika taitteli paperin kahtia kulmittain ja toisti saman toiseen suuntaan. Muutaman tarkan taitoksen jälkeen Alvar veti luomustaan kahdesta nurkkauksesta ja hymyili.
Mestariteos.Pieni pala teippiä ja puoli metriä karhunlankaa kiinnittivät paperijoutsenen kattoon, noin viidenkymmenen muun origamilinnun seuraan. Pojan oli ollut tarkoitus siivota huoneensa, leipoa pipareita ja paketoida lahjoja, mutta oli uppoutunut lintujen taitteluun jouluvalmisteluiden sijasta.
Cooler couleur whatever
What what what do you prefer
Dancing with la - - “Jou jou no mitä?” hengähti Alvar puhelimeensa.
“Ootko jo siivonnu?” kysyi Alvarin äiti.
”Ootko ite?”
”No en. Mitä sä oot sitte koko päivän tehny?””Väännelly sun vanhoista Cosmopolitaneista lintuja.”
”Oisit mielummin lukenu niistä miesvinkkejä. Hei muista ne piparit oikeesti ja hei kultsi voisitsä millään tehä sitä ihanaa glögikakkua?””Pyh. Moi nyt.”
Alvar nousi lattialta ja kiersi sermin, joka jakoi pojan ja äidin kaksion toisen huoneen. Sermin äiti-puolen vaatekaapin päällä oli pahvilaatikko, jonka Alvar tuolin avulla kurotti alas. Laatikosta löytyi askartelutarvikkeita ja kaikenlaista muuta Alvarin äidin krääsää. Alvar kaiveli laatikosta kultahilettä ja vanhoista kirjoista revittyjä sivuja, levitteli hajamielisesti liimaa ja glitteriä sivuille ja antoi kuivua.
Alvarin käsi osui kellertävään kirjekuoreen, mihin oli kirjoitettu
Alvarille. Kulmat koholla ja aavistuksen loukkaantuneena poika ravisti kuoresta sen sisällön lattialle.
Se oli polaroidkameralla otettu, melko epätarkka kuva ekaluokkalaisesta Alvarista suutelemassa itseään pidempää, reppuselkäistä poikaa.
Alvar ja Osma 1999 oli kirjoitettu kuvan alareunaan. Kysymykset valtasivat Alvarin pään: miksi sellainen kuva oli olemassa ja toisaalta kun kerran oli, niin miksi se oli piilotettu kaapin päälle? Miksi Alvar ei ollut nähnyt kuvaa aiemmin, kun se oli hänelle osoitettu? Alvar halusi soittaa äidilleen ja tilittää asiasta, mutta pieni ääni hänen päässään käski olla soittamatta ja ryhtyä kaikessa hiljaisuudessa vain leipomaan sitä glögikakkua.
Alvar laittoi piparkakkuja muovipussiin, sulki sen ja ryhtyi hakkaamaan pussia puunuijalla. Pam pam pam pam.
Osma… Miksi, miksi, miksi?Piparimurskaan poika kaatoi sulatettua voita ja sekoitti.
”Mä meen iskän läheiselle yläasteelle…”
”Aha. Pidä hauskaa tarkkisten kaa. Sovit sinne hyvin.”
”Ei se oo mikää tarkkiskoulu.”
”Onpaha. Kaikki käytöshäiriöiset lapset säilötään sinne.”Alvar paineli piparivoimössön pyöreän irtoreunavuoan pohjalle, laittoi sen pakastimeen kovettumaan ja istui pöydän ääreen odottamaan.
”Osmalla todettiin keskivaikea keskittymishäiriö, onneks se nyt pääs siihen pienryhmään. Olihan sen meno ihan sietämätöntä siinä kahenkymmenenviiden oppilaan luokassa”, Osman äiti kertoi Alvarin äidille.
Äidit luulivat, että Alvar oli ulkona, mutta poika oli tullut sisälle pissalle, eivätkä äidit olleet kuulleet vedenkeittimen puhinan yli ovenkäyntiä. Siinä Alvar sitten kusi ja salakuunteli.
”Alvarin tulee kyl Osmaa ikävä.”Eikä tuu,
Alvar ajatteli närkästyneenä.
”Niin, mut näin on parasta. Kyllä Osmallekin varmasti Alvaria.”
Pah, joopajoo.
”No ei tää nyt mitään tarkota. Samassa kaupungissahan pojat edelleen asuu, vai mitä?”
Alvar puri huultaan ja hieroi ohimoitaan. Äiti oli ollut niin väärässä. Eri yläasteet olivat tehneet aikaisemmin lähes erottamattomista pojista toisilleen käytännössä tuntemattomat. Asiaan oli vaikuttanut myös esimerkiksi murrosikä sekä äitien välirikko.
Osma ei mennyt lukioon, toisin kuin Alvar (
tietenkin). Osma oli hakenut ja päässyt amikseen tukkalinjalle, mille Alvar oli siitä kuullessaan tuhahtanut.
Vaikka kyllä Alvar tiesi, ettei Osma oikeasti olisi halunnut mitään sellaista oikeasti opiskella. Se tyhmä lukihäiriö ja vaikeus istua paikallaan pulpetissa olivat määritelleet Osman tulevaisuuden hänen puolestaan.
Alvar otti kakun pohjan pakastimesta ja huokaisi luettuaan reseptiä. Olisi voinut tehdä täytteen siinä odotellessa. Kyllästyneenä Alvar laittoi liivatelehtiä pehmenemään ja ryhtyi vispaamaan kermaa.
Hämärästi ja etäisesti Alvar muisti hetken, jolloin polaroidkuva oli otettu. Poikien äidit olivat olleet parhaita kavereita. Molemmat olivat saaneet nuorina vauvat, puolen vuoden päässä toisistaan. Kun kuusivuotias Osma oli kuiskannut äidillleen, että Alvar oli suloinen, oli äiti kehoittanut häntä pussaamaan toista poikaa. Kameran napsahduksen jälkeen pienet pojat olivat kavahtaneet toisistaan taaksepäin ja alkaneet yhdestä kurkusta nauramaan ja kirkumaan, että ei kuvia! Muisto hymyilytti Alvaria ja häntä ihmetytti, miten luontevalta niin pienten poikien pusu näytti kuvassa. Osmalla oli sangen herkät otteet pidellessään pienempää poikaa leuasta ja niskasta kiinni.
Poika seurasi glögikakkuohjetta ja ajatuksiinsa vaipuneeena jatkoi leivonnaisen valmistusta, kun kuuli oven käyvän.
”Moi Alvar!” äiti huusi eteisestä ja kurkkasi kaksion olohuone/keittiöön.
”Moi äiti”, Alvar vastasi ja päätti näyttää närkästyneeltä kunnes äiti kysyisi, mikä häntä vaivaa.
”No?” äiti kysyi noin kaksi ja puoli sekuntia Alvarin päätöksestä.
Mitään sanomatta Alvar osoitti jääkaapin oveen kiinnittämäänsä kuvaa.
”Voi! Mikä söpöli kuva tää oikein on?”
”Ihanku et tietäis? Se oli sun krääsäboksissa, ku etin glitteriä.”
”Aa hyi, eiks se ollu ihan pölyssä?”
”Älä jaksa. Miks siin kuoressa luki Alvarille?”
”Se varmaan oli sulle sitten.”
Poika kyräsi äitiään ja mutristi alahuultaan. ”Äitii… Mullon Osmaa ikävä.”
”Mä tiiän, kulta, tiiän”, äiti mutisi ja vetäisi poikansa jouluhalaukseen.
✧✧✧
”Äh mitä vittua mä keksin mun äidille lahjaksi?” Osma puhisi turhautuneena tytölle vieressään.
”Mistä se tykkää?” tyttö kysyi ja vilkuili salaa poikaa vieressään.
Poika oli unelma, joka ei koskaan toteutuisi. Suloinen Osma oli tytön koulukaveri samalta ammattikoulun linjalta. Poika ei kuitenkaan vaikuttanut homolta, kuten luokan ainoat pari muuta poikaa.
”Minusta”, Osma sanoi ja läväytti kasvoilleen silmiin asti ulottuvan virnehymyn, joka sai tytön nilkat veteliksi.
”Kääri ittes pakettiin.”
Osma halusi päästä seuralaisestaan eroon, ei tytössä periaatteessa ollut mitään vikaa, poikaa vain kiusaannutti tilanne. Tyttö oli niin huvittavan selvästi ihastunut Osmaan, että pojasta tuntui jopa törkeältä viettää aikaa hänen kanssaan.
”Kuule, mun pitää varmaa mennä nyt himaa koristelee kuusta”, Osma sanoi ja taputteli rannekelloaan teennäisesti.
”Äh, eikai vielä”, tyttö näytti pettyneeltä. Syystäkin, he olivat shoppailleet jouluostoksia vasta alle tunnin.
Äiti oli kokkaamassa bataattilaatikkoa ja samanaikaisesti ilmeisesti etsimässä kaapeista kuusenkoristeita.
”Helou”, Osma tokaisi saaden äitinsä hymyilemään.
”Ootsä nyt päättänyt, mitä teet huomenna? Mähän oon menossa Oskun ja lapsien kanssa niille sinne.. Sä oot täysin tervetullut, mutta
ymmärrän jos et halua”, äiti tiedusteli hieman vaivaantuneena.
”En kyl välttämättä riemuiten sinne tulis, mut ei mulla oo muutakaan. Kaverit on himas joulun.”
”Sääli, ettei siellä ole sulle ikäistäsi seuraa.”
”Mitä sä oikeen? Kaarna ja Mimosa on hulvattomia.”
Osma puki ylleen piparikuvioisen villapaidan ja pillifarkut, heilautti hiuksiaan ja haukotteli. Hän tallusteli huoneestaan ja kohtasi hösäävän ja kriiseilevän äitinsä.
”Mitä sä mesoot?” Osma kysäisi laiskasti pukiessaan ulkovaatteita tappopakkaseen.
”Nokun siellä on kaikki Oskun sukulaiset. Ne pitääkin jotkut hullut jättijoulubileet siellä. Kuulin vasta eilen illalla!”
Omakotitalo oli amerikkalaiseen tapaan kuorrutettu jouluvaloilla. Pihassa oli jopa poron muotoinen valoaihe. Osmaa oksetti.
Oli ensimmäinen joulu, kun Osman äiti uskalsi kohdata miesystävänsä suvun. Kihlauksesta oli kuitenkin jo kaksi vuotta ja dramaattisesta erotapahtumastakin neljä.
Lapset olivat kuitenkin olleet melko pieniä, kun Osku oli tavannut Osman äidin, joten suvun kuohahdus oli ymmärrettävä.
”Moi Saana, tuu sisälle. Täällä onkin jo aika paljon porukkaa. Ai Osma säki tulit, hirveen hauskaa! Kinkkua riittää”, Osku tervehti ovelta ja Osma yritti tosissaan hymyillä hänelle takaisin.
Talo oli suuri eikä Osma saanut oloaan millään mukavaksi, vaikka kokeili kolmea nojatuolia, ruokapöytää ja sohvaa. Lopulta poika päätti lähteä harhailemaan yläkertaan, missä oli hiljaista. Osma avasi sattumanvaraisesti erään oven ja totesi sen olevan jonkinlainen vierashuone ollessaan niin pelkistetty, yhden sängyn huone. Poika ei ehtinyt jäädä pohtimaan porvaritalon antiikkisia kalusteita, kun huomasi lattialla istuvan hahmon.
”Oho…” Osman huulilta pääsi tunnistaessaan toisen pojan kasvot. Kiusaantuneisuus poltti Osman kasvoja pojan tajutessa, että Alvar saattaisi olla hänelle vihainen ja loukkaantunut.
”Täh!” Alvar vinkaisi nostettuaan katseensa Osmaan.
”Tota… Hyvää joulua, Alvar”, Osma sanoi ja heilautti kätensä niskansa taakse.
Alvar vain toljotti Osmaa suu aavistuksen auki.
Kaamosihme, Alvar ajatteli ja hymy kiiri hyvin rauhallisesti hänen huulilleen.
”No helvetti! Vitun jeesii jouluu!” Alvar töksäytti ujostuksissaan ja katui saman tien sanojaan, jotka olivat kuulostaneet hieman töykeiltä. ”Tai siis. Ihan normaalin jeesii jouluu. Ei ollu tarkotus… Tai siis, mä en tienny et sä tulisit.”
”Nojoo. En mäkää tajunnu.. Vaik ois tietty pitäny, ottaen huomioon…”
”Älä ny viitti. Ei se suhun liity mitenkään. Eikä muhunkaan. Kaarna ja Mimosa on sitä paitsi mun serkkuja, ei sentää mitää mun siskoja... Oon sitä mieltä että äiti saisi antaa sun äidille anteeks. Sen siskolla on kuitenki uus mies kanssa, hyväki. Osku ja se ei ollu tarkotettu yhteen.”
”Ai”, Osma meni ihan lukkoon Alvarin sanoista ja Alvarin näkemisestä ja muistoista Alvarista, jotka kaikki vyöryivät pojan tajuntaan kerralla. Kuitenkin ajatus, joka jäi vellomaan Osman päähän, oli että:
huhhuh, millon siitä on tullu noin naurettavan hyvännäköinen?”Tota, Osma, poltatsä tupakkaa?” Alvar kyseli varovaisesti herätellen Osmaa ajatuksistaan.
”Öö, no periaattees sillon tällön. Mut en mä nyt mun äidin silmien alla kehtaa.”
”Okei no, mennään pienelle kävelylle?”
Pojat puikkelehtivat ninjamaisesti kiertotietä ulos, etteivät olisi joutuneet kohtaamaan Alvarin sukulaisia. Käveltyään vähän matkaa vanhassa kaupungissa Alvar kaivoi takataskustaan ryttyisen askin, josta kaivoi tupakan huultensa väliin.
”Oho mitä ihmettä”, Alvar naurahti huomattuaan Osman asettelevan tottuneen näköisenä tummanruskeaan piippuun tupakkaa. Osma sytytteli verkkaisesti piippuaan ja hymähti.
”Joop. Löysin tän yhen kuolleen tyypin vintiltä, ku ne tyhjensi kamaa roskalavalle”, Osma kertoi ja Alvaria huvitti ja aavistuksen ällötti.
”Siistii.”
Palaillessaan sisälle Alvar oli polttanut vielä neljä tupakkaa ja pojat olivat matkanneet ajassa taaksepäin ja juttelivat lähes yhtä luontevasti kuin viisi vuotta aiemminkin.
”Eikä! Se on ihan loisto yhtye, yks kiinnostavimmista tulokkaista tänä vuonna”, Alvar hehkutti ja Osma nyökytteli vakavana tuprutellen edelleen piippuaan.
”Livenä erityisesti”, Osma piruili.
”Älä sano, et näit ne! Aa mut niinpä tietysti herra synttärit-tammikuun-toka-päivä oli sillon jo kaheksantoista”, Alvar valitti ja oli huomaamattaan saanut Osman hymykuopat uurtumaan syvemmälle.
Tyyppi muistaa edelleen mun syntymäpäivän, Osma ajatteli.
”Ha. Mut säki taidat viimein olla baarit kokenut mies iteki?”
”Nojoo, tulihan sinne ny sniikkailtuu pikkasen ennenki sitä. Noi keikat on vaa vähä perseest, jos ne sit oiski pyytäny paperit ja ois jo ostanu lipun”, Alvar puheli ja tutki samalla katseellaan Osman pipon kuvioita ja tämän suoraa nenää.
Osma pidätteli naurua niin, että silmiin nousi kyyneliä. Alvar oli saanut lahjaksi universumin rumimman fliissin.
”Älä siinä hekottele”, Alvar sanoi kuitenkin itsekin pienesti hihitellen, ”mitä sä sit sait?”
Osma vältteli Alvarin katsetta ja hypisteli ainoaa lahjaansa, rasiallista vihreitä kuulia, jonka Osku oli keksinyt jostain kaapin perukoilta hätälahjaksi. Alvarin naama valahti ja tämän teki mieli halata toista. Niin säälittävältä Osma näytti. Vaikka Alvar olikin jo aikuinen, niin kuitenkin tykkäsi saada ja antaa lahjoja. Niinpä päättäväisesti Alvar nappasi kääröroskakasasta kultaista paperia ja ryhtyi äkkiä taittelemaan siitä Osmalle lintua.
”Mitä sä teet?”
”Tässä. Se on lohdutuslahja säälittävästä ja tunteettomasti annetusta rasiasta pahoja karkkeja”, Alvar lausui saaden Osman häkeltymään toisen suloisuudesta.
”Kiitti. Tosi soma. Tai siis sikamakee”, Osma sanoi madaltaen äänensä lopussa virnistellen. Alvar virnisti takaisin ja läppäisi Osmaa hennosti olkapäästä.
Oli jo myöhä ja suurin osa sukulaisvieraista oli lähtenyt talosta. Ala-asteikäiset tytöt Mimosa ja Kaarna vertailivat barbie-saaliitaan ja Osku oli sulkeutunut Osman äidin kanssa johonkin huoneeseen viettämään hetken "joulurauhaa".
Osma oli jäämässä yöksi ja Alvar alkoi miettiä kotiinsa lähtemistä. Hän oli tullut yksin äitinsä ollessa työvuorossa.
”Jää säki tänne”, Osma uskaltautui kehottamaan.
Alvar koitti peitellä mielihyväänsä ehdotuksesta ja nyökkäsi pienesti. Osma virnisti takaisin ja johdatteli toisen pojan keittiöön.
”Nyt otetaan pienet joulupaukut!” Osma myhäili saaden Alvarin naurahtamaan.
”Pelle, eksä tienny et on noloo olla jouluna kännissä.”
”Riippuu perheistä ja perinteistä, mä luulen.”
Alvar pyöritteli silmiään, mutta ojensi kätensä vastaanottamaan Osman tarjoaman snapsilasin.
Pojat loikoilivat vierashuoneen sängyllä ja kuiskaten keskustelivat molempien epäselvistä tulevaisuudensuunnitelmista.
”En mä tiiä. Oisin halunnut arkkitehdiksi, mut en sit tiiä onks se kuitenkaan mun juttu. Oon mä kaikki matikat käyny kuitenki ja silleen”,
Alvar kuiskasi hieman haikeana, ”mut ainaki haluun koiran ja miehen ja omakotitalon." Alvar naurahti, eikä tajunnut lipsahdustaan.
Osma kohotti kulmiaan hiustensa alle, muttei halunnut paljastaa yllättymistään.
”No hei, mä oon kohta virallisesti parturikampaaja. Kelaa sitä ja arvaa onkse jotain sellasta mitä haluun koko elämäni tehä.”
”Ainaki oisit aina tyylikäs. Toi sun nykynenkin fleda on tosi siisti”, Alvar sanoi.
”On sunkin. Missä sä oot leikkauttanu sen?”
”Äiti leikkasi… Mut tulevaisuudessa mul voi olla varaa tulla sun kampaamoon!”
”Ehkä sä saat prosentin alennusta tai jotain”, Osma kettuili, vaikka hänen päässään pyöri edelleen vain
koiran ja miehen ja omakotitalon.”Seurusteletsä?” Osma kysyi juuri, kun Alvar oli tömäyttämäisillään häntä tyynyllä.
”E”, Alvar äännähti ja hymyili, ”sä?”
”No en mä nyt.”
Hetken kestäneen hiljaisuuden kuluttua Alvarin kasvoille kohosi vekkuli ilme.
”Arvaa mitä mä löysin eilen. Tää on tosi friikkiä oikeestaan, kun ottaa huomioon, et tänää me sit törmättiin!” Alvar kuiski ja rupesi kaivamaan takataskustaan lompakkoa. Hän oli katsellut jääkaapissa olevaa polaroidkuvaa koko illan ja lopulta juuri ennen nukkumaanmenoa hakenut sen magneetin alta ja tunkenut lompakkoonsa.
Ja jos jotain vaihtoehtoa Osma oli ehtinyt päässään miettiä, niin ei ikivanhaa valokuvaa itsestään ja Alvarista. Pussaamassa. Pieninä, mutta kuitenkin, pussaamassa.
”Okei, yks kysymys. Miksi sä kannat tällästä sun persetaskussa?” Osma kysyi toettuaan näkemästään.
”Mähän sanoin. Mä löysin tän eilen. Eiks oo aika söötti!”
”No täytyy myöntää”, Osma mutisi matalalla äänellä ja nappasi kuvan käteensä tarkempaan tarkasteluun. Poika käänsi katseensa kuvan pienestä Alvarista oikean elämän isoon Alvariin ja kevyt hymy valtasi pojan kasvot.
”Sä oot kyllä edelleen yhtä söpö”, Osma naurahti silmäillen Alvaria pilke silmäkulmassa. Alvar puri huultaan ja loi katseensa omiin sormiinsa.
”Älä nyt tukehdu, mut mä oon oikeesti välillä miettiny miten sulla menee", Alvar mutisi.
”No en tukehdu. Ruvetaaks muute nukkuu? Kello lähenee neljää.”
Alvar nyökkäsi ja riisui farkkunsa ja ruutupaitansa, jättäen ylleen Minni Hiiren kuvalla koristetun t-paitansa ja bokserit. Osma ujosteli pitkiä kalsareitaan, mutta jätti ylävartalonsa paljaaksi, kompensoidakseen lapsellisia alushousujaan.
Pojat kömpivät vierassänkyyn. Alvarin teki mieli kaivautua lämpöä hohkaavan Osman kainaloon, muttei uskaltanut.
”Hyvää joulua, Osma”, poika kuiskasi.
”Joulut, Alvar. Olit kyl selkeesti kivempi jouluylläri, kuin ne kammottavat vihreet kuulat”, Osma mumisi ja kietoi kätensä toisen pojan ympärille.
Henkäisten pienesti Alvar laski kämmenensä Osman käsivarsille ja nukahti yllättävän pian lämpimän suloiseen tunteeseen.
h u u r r o s b e i b e
Osma luetteli sohvilla loikoilevien ystäviensä nimiä, Alvar nyökkäili ja kätteli muutamaa. Pienessä huoneistossa oli harvinaisen tyttövoittoista, minkä Alvar aavisteli johtuvan parturi-kampaajalinjasta.
Alvaria jännitti hieman, sillä hän ei tuntenut juhlista kuin Osman. Poika kuitenkin yritti olla näyttämättä epävarmuuttaan Osman kavereille, joten hermostuksissaan virnisteli ja laukoi haparoivan sarkastisia kommentteja joka väliin.
”Jou Osma”, vaaleahiuksinen tyttö sanoi ja hymyili leveästi ensin Osmalle, sitten Alvarille, ”mitäs teillä on suunnitelmissa täks yöks?”
”No vedetään perseet ja sit nuollaan ilorakettien välkehdinnässä”, Osma naurahti ja Alvar hymähti iloraketeille.
”Ai, mut sanokaa moi ruotsalaisille. Hey! This is Osma and this is his friend”, tyttö esitteli englantia erittäin heikosti lausuen.
“Oh hello, my name is Malin”, tumma tyttö tervehti ja kätteli iloisesti kumpaakin.
”And I’m Emil.”
Emilillä oli kupariset, kiharat hiukset, rusetti kaulassa ja persettä nuolevat farkut. Poika kutsui tavattomasti Alvaria ja englanniksi oli kiva jutella vaihteeksi. Vaikka Alvar oli saapunut juhliin Osman kanssa vasta hieman yli tunti aikaisemmin, oli Emil ehtinyt jo valloittaa Alvarin itselleen.
”Let’s go outside. I need a cigarette”, Emil sanoi silmät humalasta tuikkien ja tarttui Alvaria kädestä.
“Sure thing,” Alvar kihersi, ”hey by the way, is it midnight soon?”
“It’s ten o’clock.”
Alvar puhalsi savua Emilin kuulaille kasvoille ja sipaisi tämän poskipäätä.
”Oh my god, you are so fucking cute", Emil naurahti ja tönäisi Alvaria.
”Nej, du är.”
Osma oli ajautunut tylsimmistä tylsimpään keskusteluun tyttöjen kanssa topiikilla kauden hiussävytteet ja vilkuili nyt seinällä roikkuvaa kelloa huolissaan. Alvarista ei ollut näkynyt vilahdustakaan yli neljäänkymmeneen minuuttiin.
”Do you know where Emil went?” Malin kysyi kulmat kurtistuneena Osmalta.
”No, and Alvar is missing too.”
Malinin ilme kirkastui ja silmää iskien tyttö hyppeli pois paikalta, jättäen Osman huolehtimaan entistä enemmän.
Hieman horjuvasti askeltaen Osma nousi lopulta etsimään Alvaria. Kierrettyään kolme huonetta + keittiön neljästi, oli Osman todettava, ettei toinen poika ollut siellä. Ei edes parvekkeella tupakalla.
missäs jäbä oikeen edustaa? –oViesti toimitettu, mutta Osman kännykkään ei tullut ainuttakaan takaisin. Ei, vaikka tavallisesti Alvar oli nopea tekstaaja, sillä piti puhelintaan housujen takataskussa värisemässä. Pakokauhu Alvarin puuttumisesta alkoi kalvata Osmaa ylimmän niskanikaman kohdalta, vallaten pian koko pään. Kaiken lisäksi vuosi oli alle puolen tunnin sisään vaihtumassa seuraavaan.
“Whhere the fuck are we?” Alvar valitti nojaten Emilin olkapäähän.
”Well... This is a cellar, I think?”
“What? Why?” Alvar sammalsi, eikä huurteiselta olotilaltaan osannut arvioida, miten pitkään oli punahiuksisen pojan kanssa hortoillut rappukäytävästä toiseen. Pojat olivat leikkineet piiloilevia vankikarkureita ja kännisessä touhuilussa kadonneet kerrostalon uumeniin. Huiskentelu oli aluksi huvittanut Alvaria, kunnes jokin ajatuksen häivähdys sai pojan havahtumaan hetkeksi ja keskittymään. Kaiken epäselvyyden keskeltä Alvar sai pohdittua, kuinka ihmeessä oli saattanut itsensä niin tolkuttomaan humalaan niin käsittämättömän lyhyessä ajassa.
”We must get back before midnight", Alvar sai sanotuksi.
“Okay, then we’ve got exactly… four minutes.”
“Four! What the hell, Emil!”
“Calm down”, punahiuksinen poika hymyili ja tarttui Alvaria kädestä.
”Viis! Neljä! Kolme! Kaks! Yks! Hyvää uutta vuotta!”
Osma ei voinut uskoa, mitä oli tapahtunut.
En vittu voinu olla yksin parvekkeella röökillä, ku vuos vaihtu. Kyynelnorot valuivat pojan poskia pitkin ja Osma sätti itseään itsekkäistä ajatuksistaan, vaikka Alvar saattoi olla ties missä kadoksissa.
”Alvar vitun kakkiainen vastaa siihen helvetin puhelimeen, pliide nyt!”
Linjoilta kuului puhelu puhelun perään joka kerta ensin hitaita piippauksia, kunnes nopeita.
”Hyvää uutta vuotta Osma!” eräs Juuli Osman luokalta toivotti, mutta näytti pian katuvalta nähtyään Osman kyynelten läikittämät kasvot.
”Mä oon kadottanu Alvarin.”
”I can’t fucking stand you”, Alvar mumisi silmät puoliksi kiinni Emilin suudellessa pojan niskaa.
”Oh but I think you do”, Emil vastasi ja sujautti kätensä Alvarin paidan alle.
”Emil! Please, stop. I need to get back…”
“Why?”
Emil tuhahti Alvarin avuttomille yrityksille ja avasi näppärästi pojan vyönsoljen. Alvar älähti ja koetti rimpuilla Emilin otteesta, pystymättä kuitenkaan minkään valtakunnan vastusteluun. Pyöräkellarin oven toiselta puolelta kuului epämääräistä kolinaa ja säpsähtäen Emil päästi Alvarista irti. Ovi heilahti auki ja tyttö kummallisella kampauksella ryntäsi sisään.
”Osma! Alvar on täällä!” Juuli huusi. Osma kohtasi mytyssä lattialla kyhjöttävän Alvarin päälaen ja vaivaantuneen oloisen Emilin.
”What the fuck?” Osma henkäsi ja kohdisti loukkaantuneet sanansa Alvarille. Silmät vettyneinä Alvar nousi ylös lattialta ja käveli vavisten Osman luo.
”Anteeks…”
”Anteeks mistä hyvästä? Onks sulla jotain anteeks pyydettävää?” Osman sanoista oli vaikea tunnistaa sävyä.
”Ku tuli kello kakstoista nii sillon mä en ollu sunkaa. Mä, mä olin täällä näin. Just tässä paikassa. Ja voi helvetti ku sä oot Osma kuuma. Suudellaanko?” Alvar sammalsi erittäin voimakkaasti, eikä pojan puheesta saanut melkein selvää.
”Kuinka kännissä sä oot? Vittu sun kaa.”
Huokaisten ja edelleen Alvarille vihoitellen Osma lähti saattamaan poikaa takaisin kämpälle ja heille varattuun huoneeseen.
Osmaa vitutti. Vaikka uusiotapaamisesta Alvarin kanssa oli kulunut vasta viikko, oli poika ollut hyvillä mielin heidän kahden suhteen. Lisäksi Osma oli kuvitellut Alvarin juomakäytöksen jokseenkin erilaiseksi. Pojat kömpivät varastohuoneen lattialle heitetylle patjalle ja vetivät pussilakanattoman huovan ylleen.
”Ai että sä näytät hyvältä… Voi ei ootsä Osma itkeny?” Alvar mumisi kaivautuessaan toisen pojan kainaloon.
”Ei, en oo itkeny. Juu säkin oot söötti kyllä. Nyt nukutaan.”
”Eiku Osma, jos sä mielummin vaikka rakastelisit mua?”
”Alvar, pliis. Jutellaan aamulla. Öitä.”
Osma oli sen verran rauhoittunut Alvarin löytymisestä, että vaipui pian huokauksenkeveisiin uniin, joihin toisen epäselvä puhe sekottui.
Muutaman tunnin jälkeen Alvar hätkähti hereille, hänen päätään särki, mutta olo oli aavistuksen selkeämpi. Osma oli selkeästi vielä unessa, mutta pojan silmäkulmat olivat kostuneet.
”Osma… Mitä nyt?” Alvar kuiskasi Osman korvaan.
”Mmmh… Mun keho itkee sua, en mä”, poika mutisi, eikä Alvar ollut varma puhuiko Osma unissaan. Kiusaantuneena Alvar pakotti itsensä saamaan vielä pari tuntia unta.
✧✧✧
”Mitäs siellä kellarissa oikein tapahtui eilen”, Juuli pohti ääneen muiden heräilevien darraihmisten ajatuksia.
”Tota, anteeks sen puolesta..” Osma sanoi vältellen katsomasta muita silmiin.
”Mitä Alvar muka teki? Joku on aina liian kännissä. Hei uusvuos”, eräs Myrsky sanoi.
”Are you talking about Alvar?” Emil kysyi keittiön ovenkarmiin nojaten.
”You! It was your fault he was so fucked up!” Osma kähisi kipeällä kurkullaan.
”Calm down, man. Why do you care anyway? He told me you two have known each other, for like, one week.”
“Oh yeah, that's not true and anyway what you did was not okay!” Osma vauhkosi.
“I don't know what you are talking about”, Emil sanoi huolettomasti ja olkia kohautellen.
”Emil. Säg, att du inte gav honom dina piller...” Malin mutisi Emilille, eikä Osma ollut varma ymmärsikö hän oikein. Malin puhui niin nopeasti ja niin riikinruotsisesti.
”What pills!?” Juuli kiljahti ja Emil mulkaisi Malinia.
”I just helped him to enjoy himself a bit more, you know", Emil sanoi.
Ennen kuin Juuli tai kukaan muukaan ehti reagoida, oli Osman vahvat sormet puristuneet nyrkkiin ja rystyset rusahtaneet Emilin poskiluuhun. Kerran. Toisen kerran. Ruotsalainen poika oli niin yllättynyt Osman hyökkäyksestä, ettei osannut edes estellä saamasta lujia iskuja kasvoihinsa ja vatsaansa. Osma löi, iski ja hakkasi, eikä vihoissaan huomannut purskahtaneensa taas äkäisiin kyyneliin.
”Rauhotu Osma!”
Osma ja Emil nostivat katseensa maasta ja kohtasivat väsyneen ja hieman nolostuneen Alvarin, joka sanoi: ”Sori, että mä pilasin illan.”
Samassa Osma nousi lattialta, keräsi huoneistosta kenkänsä ja takkinsa ja Alvarin ja olkalaukkunsa ja astui mitään sanomatta ulos. Alvarin oli vaikeaa seurata Osman pitkien jalkojen vauhtia ja joutuikin ottamaan muutaman juoksuaskeleen. Osma kaivoi takkinsa taskusta röökiaskin, repi muovikääreen sen ympäriltä, avasi ja ojensi tupakan Alvarille. Toisesta taskustaan Osma etsi itselleen piipun ja irtotupakkaa. Murahdellen poika kysyi oliko Alvarilla nälkä.
”Joo, mennääks mäkkii?”
”Ei todellakaan mennä.”
”Mutku mun tekee mieli ranskiksii.”
”McDonald's on saatanasta.”
”No mennään sit vittu rouskuttaa selleriä", Alvar naurahteli ja puhalsi tupakkaa ulos keuhkoistaan. Hänen oli jo helpompi olla, vaikka edellisyön muistot palailivat hiljalleen hänen mieleensä.
Osma leikkasi itselleen ja Alvarille ruisleipää, kaapi lautaselle pehmeää vuohenjuustoa isoiksi kimpaleiksi sekä lohkoi avokadoa ja tomaattia. Poika laittoi vielä vihreää teetä hautumaan kukkakuvioiseen teepannuun. Alvar katsoi kaikkea sitä terveellisyyden määrää pahoinvoiden.
”Osma, sä oot mummoin jätkä kenet oon tavannu.”
Vastaukseksi Osma hyräili ja sanoi laittamansa aamiaisen olevan parasta darraruokaa ikinä.
”Eiku kylmä pizza ja kuuma kahvi.”
”Ei vittu”, Osma naurahti.
”Kui?”
”Mun pitää vissiin opettaa sulle kaikenlaista terveellisistä elämäntavoista."
Alvar nyökkäsi ja tunki avokadoa suuhunsa, vaikka maku saikin pojan niskan ja käsivarret kananlihalle. Virnuillen Osma klikkasi Spotifysta
aamumusaa-listan soimaan.
”Me ei muuten nuoltu ilorakettien välkehdinnässä”, Osma sanoi muina miehinä ja koukki etusormella vuohenjuustoa suuhunsa. Alvar vältteli katsomasta sormea imeskelevää Osmaa, vaan keskittyi ajattelemaan sillä hetkellä soivaa kappaletta, kuitenkaan sitä tunnistamatta.
”Sori siitä”, Alvar onnistui kakistamaan syvältä nielustaan ja painoi päänsä.
”Voi kiesus. Se
ei ollut sun syy” Osma lausui, kiersi puisen pöydän Alvarin puolelle ja kohtasi tuolinreunoja rystyset valkoisenaan rutistavan pojan. Hymähtäen hieman Osma istahti Alvarin syliin ja kietoi sormensa pojan niskavilloihin.
”Olin vittuuntunut suhun viime yönä ja mulla oli paska uus vuos. Mulla on darra, mun päätä särkee”, Osma aloitti monologinsa ja Alvar nosti päätään hieman pitäen katseensa edelleen laskettuna.
”Mutta nyt en ole enää vittuuntunut, nyt mua vaan loukkaa, että sä valitsit
Emilin, siis
mitä? Mutta sun onneksesi sä oot sä. Nimittäin koska sä oot määrittelemättömän vastustamaton, niin annan sulle melkein kaiken anteeksi. Huonon arviointikyvyn, esimerkiksi.”
Alvar uskaltautui viimein katsomaan Osmaa ja kysyi niin hiljaa, että se oli käytännössä vain lämmintä ilmaa, että joo vai?
Osma tukisti hellästi Alvaria niskahiuksista ja taivutti pojan päätä sopivaan kulmaan. Heidän
toisen ensisuudelmansa aikana Alvar halasi Osmaa tosi lujasti.
✧✧✧
