S
Kirjoitin tämän raapaleen Finin joulukalenteriin, mutta julkaisen sen nyt täälläkin haastetta (
Teelusikan tunneskaala II vapaavalintaisella tunteella
huolestuneisuus) ja listaukseen linkkaamista varten.
Leevin kuume ei ollut laskenut vielä aattoiltanakaan. Tarmokkaasti viisivuotias poika oli avannut joululahjansa, mutta kuumeinen kiilto silmissä ja helotus poskilla eivät olleet väistyneet, ja lopulta väsymys oli vienyt voiton uusien lelujen tutkimisesta. Sanna ei ehtinyt iltasadussa edes puoliväliin ennen kuin tasainen, nuhainen tuhina alkoi kuulua untuvapeiton alta. Huokaisten hän silitti pojan rintakehää, sammutti valot ja jätti oven raolleen.
Keittiössä Eerika istui glögimukillinen kämmentensä välissä ja tutki vanhemmiltaan joululahjaksi saamaansa lintukirjaa. Heidän oli ollut tarkoitus viettää jouluaatto Eerikan vanhemmilla, mutta sairaan lapsen kanssa se ei ollut onnistunut, joten Eerikan vanhemmat olivat piipahtaneet kakkukahville ja tuoneet joululahjat ja jouluruokaa. Ruokatoimitus oli pelastanut pienen perheen jouluaaton, sillä eivät he tietenkään olleet varautuneet siihen, etteivät he pääsisikään valmiiksi katetun pöydän ääreen.
Sanna kaatoi itselleenkin glögiä kattilasta ja lysähti sitten Eerikaa vastapäätä. Eerika kohotti katseensa kirjastaan, ja hänen lämpimänruskeista silmistään heijastui se sama huoli, jota Sanna tunsi.
”No, mitenkä meni?” Eerika kysyi.
”Ihan hyvin. Nukahti alta aikayksikön.”
”No hyvä. Jospa se siitä helepottais, kun sais vielä yhet kunnon yöunet alle.”
Sanna nyökkäsi, mutta levoton huoli möyri yhä hänen vatsanpohjassaan. Mikään ei viitannut muuhun kuin tavalliseen, joskin melko ärhäkkään flunssaan, mutta lapsista ei koskaan tiennyt. Leevi, jolla oli todettu autismikirjon häiriö, ei aina kyennyt sanallistamaan fyysisiä tuntemuksiaan niin, että muut olisivat ymmärtäneet.
Oli harmi, ettei Leevi ollut päässyt aatoksi mummolaan. Eerikan vanhemmilla oli suuri maalaistalo täynnä mielenkiintoisia sopukoita, ja Leevi nautti siellä seikkailemisesta. He saattoivat vain toivoa, että Leevi paranisi välipäiviksi niin, että he pystyisivät vierailemaan siellä edes pikaisesti. Sannankin vanhemmat odottivat heitä kylään.
”Hei, elä murehi, kyllä tää tästä”, Eerika sanoi, hymyili ja silitti pöydän alla Sannan paljasta nilkkaa villasukan verhoamalla jalkaterällään. ”Mikäs meillä tässä ollessa. Leevillä on varmaan paljon parempi olo jo huomenna. Ja jouluhan se tämäki on, eikö vaan? Kyllä niitä sukujouluja ehtii vielä vietellä.”
Eerikan hymy tarttui Sannaankin. Oikeassahan Eerika oli: jouluhan sekin oli, vaikkakin erilainen sellainen. Leevi oli odottanut joulua kovasti, mutta toivuttuaan hän ehtisi kyllä nauttia siitä. Saattaisihan kuume hellittää jo aamuun mennessä.
Sanna siemaisi glögiä ja antoi sen mausteisen lämmön helliä nieluaan. Ikkunalaudan kynttelikkö langetti lempeää valoaan. Eerika kurottui suukottamaan Sannaa pöydän yli.
Leevin huoneesta kantautui tasainen, rauhoittava tuhina.
