Title: Pikkuisen etuajassa
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Slice of life, mpreg, taustalla omegaverse
Rating: S
Disclaimer: En omista alkuperäisteosta tai sen hahmoja, enkä saa kirjoituksistani rahallista korvausta.
Summary: Kaorulla on Kojiroulle tärkeää kerrottavaa.
A/N: Ficci on osa isompaa MB-omegaversekaanoniani Kirsikka kukkii kolmesti, jonka kaikki tähän mennessä kirjoitetut ja julkaistut palaset löytyy
täältä. Niistä tämä on suorimmin jatkoa ficille
Yöllistä helpotusta (K-18), ei ihan suorasuoraa (siinä mielessä että aikaa näiden välillä on kulunut), mutta varmaan voi päätellä aika helposti, mitä meinaan
Tämä tosin toimii täysin irrallisenakin ficinä, eli aikaisempia osia ei tarvitse lukea, jotta pysyisi tässä mukana.
Tämä olkoot myös tänä vuonna Kojiroun synttäripäiväksi kirjoitettu fici! Aihe nyt ei liity tälläkään kertaa synttäreihin mitenkään, mutta toisaalta tässä on kyllä sellaisia iloisiakin uutisia, jotka varmasti Kojiroulle synttärilahjaksi sopisivat :3 Mulla on mielessä tälle omegaverselleni suhteellisen tarkka aikajana, ja tämä tarina voisi hyvinkin sijoittua heinäkuulle 2024! Joten siinäkin mielessä tää sopi julkaistavaksi just nyt
Pikkuisen etuajassaVaikka Sia la Luce olikin vielä pari tuntia suljettuna ennen kuin se aukeaisi illalla uudelleen, Kojirou kuuli ravintolan oven käyvän. Hänellä oli vahva epäilys tulijasta, mutta siitäkin huolimatta hän kurkisti keittiöstä salin puolelle varmistaakseen, ettei vain kukaan turisti ollut vahingossa eksynyt sisään väärään aikaan. Niinkin oli toisinaan käynyt. Fujimurakin saattoi tulla iltavuoroonsa tavallista aikaisemmin.
Tulija oli kuitenkin juuri se, jonka Kojirou oli puoliksi odottanutkin saapuvan paikalle. Kaoru marssi salin poikki kohti keittiötä työntäen samalla rattaita, joissa heidän pieni Yamato-poikansa istui. Kaorun silmälasien takaa välähtelevä katse oli tuima ja päättäväinen, mutta muuten hänen ilmettään oli vaikea arvioida.
”Tervehdys Kaoru”, Kojirou toivotti hymyillen, kun tämä oli saanut puskettua rattaatkin keittiön puolelle, ja kumartui pörröttämään Yamaton hentoja, kevyesti kihartuvia hiuksia. ”Syömäänkö tulitte? Kerro vain, mitä mielesi tekee, ja mene sitten salin puolelle odottamaan.”
Kaoru ei kuitenkaan hievahtanut paikaltaan mihinkään.
”Tulin minä siksikin, mutta… on muutakin”, hän sanoi hieroen toista ohimoaan sormellaan. ”Jotain todella tärkeää. Tein testin ja... se oli positiivinen.”
”Minkä testin?” Kojirou katsoi puolisoaan ihmeissään.
”No kuule huumetestin!” Kaoru ärähti saman tien. ”Mitä oikein kuvittelet? Raskaustestin tietenkin! Carlan mukaan hormonitoimintani on nyt hyvin samanlaista kuin Yamatoa odottaessani, joten tietysti halusin varmistua asiasta, ja tässä sitä nyt ollaan.”
”Mutta… miten?”
Kaoru mulkaisi Kojirouta kuin tämä olisi täysi idiootti ja tarvitsisi mitä pikimmin kertauskurssin biologiasta. Tämä kiirehtikin lisäämään: ”Tai siis, kyllähän minä tietysti tiedän
miten, ja olihan sinulla viime kuussa kiimakin, mutta mutta, me kuitenkin käytimme kondomia ja…”
”Olemme sitten olleet huolimattomia. En muista enää tarkkaan, mutta ihan kiimani alussa taisimme yhtenä yönä harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun, mutta ei kai tämä mistään muustakaan voi johtua.”
Kaorun kertomassa oli Kojiroulle melkoisesti sulateltavaa, mutta samaan aikaan hän huomasi myös iloitsevansa. Hän ehdottomasti halusi Kaorun kanssa nykyistäkin isomman perheen, ja siitä he olivat aikaisemmin puhuneetkin. Sen ei vain ollut pitänyt tapahtua vielä... Hän ei näyttänyt sisällään syttynyttä iloa ulospäin, sillä Kaorusta oli hyvin vaikea sanoa, mitä mieltä tämä itse oli raskaudestaan, eikä hän halunnut tuottaa tälle yhtään nykyistä epämukavampaa oloa.
”Mitä haluat tehdä?” Kojirou päättikin kysyä ja poimi puolisonsa käden omaansa. Yksinkertainen kultasormus kiilteli kauniisti tämän nimettömässä. ”Tulihan tämä vähän yllätyksenä ja aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Ymmärrän kyllä, jos haluat tehdä abortin.”
”Niin no…” Kaoru puristi Kojiroun kättä tiukasti. ”Vaikka olimmekin ajatelleet, että toisen lapsen aika olisi vasta joskus ensi vuonna, kun Yamatokin on vähän isompi, ei kai sillä loppujen lopuksi
niin väliä ole… Kun minä nyt kuitenkin olen jo raskaana, ja suunnitelmissa on ollut saada toinenkin lapsi, niin ei siinä minun mielestäni kannata aborttia tehdä vain yrittääkseen myöhemmin uudestaan. Mikään ei takaa, että se edes onnistuisi silloin. Eikä Yamatokaan sentään ihan vastasyntynyt enää ole.”
”Eli sinäkin haluat pitää sen?”
Kaoru nyökkäsi ja antoi Kojiroun vetää hänet hellään halaukseen.
”Sittenhän tämä on vain hyvä uutinen!” tämä sanoi ja antoi nyt sisällään syttyneen ilon suorastaan vyöryä ulos. Hän tiukensi otettaan Kaorusta ja nosti tämän ilmaan pyörähtäen samalla ympäri.
”On, mutta ei sen takia tarvitse tanssimaan ryhtyä”, tämä ärähti. ”Laske minut alas.”
”Lasken, lasken”, Kojirou naurahti ja teki työtä käskettyä. Sitten hän kumartui nostamaan rattaissaan haukottelevan Yamaton syliinsä. ”Kuulitkos sinäkin, Yamato? Sinusta tulee isoveli!”
Hän keinutteli poikaansa käsivarsillaan höpötellen tälle samalla ensi vuonna perheeseen syntyvästä uudesta vauvasta ja kaikesta muustakin, mitä hänen mieleensä vain putkahti. Kaoru katsoi heitä hetken aikaa pieni hymy huulillaan kunnes kääntyi sitten ja palasi ruokasaliin.
”Tuo hänet pöytään, kun olet valmis”, hän ilmoitti vielä lähtiessään. ”Ja tee minulle puttanescaa.”
Reilu puoli tuntia myöhemmin, kun Kaoru oli saanut toivomansa pasta-annoksen eteensä ja syötti toisella kädellään syöttötuoliin istutettua Yamatoa, Sia la Lucen ovi kävi jälleen. Nyt tulija oli iltavuoroonsa saapuva Fujimura, jolla oli aina tapana käyttää ravintolan etuovea takaoven sijasta.
”Hyvää päivää”, hän toivotti kohteliaasti Kaorulle, joka suunsa tyhjäksi saatuaan vastasi tervehdykseen.
”Hei, Fujimura-kun, hyvä kun tulit!” Kojirou hihkaisi ennen kuin tämä ehti edes tervehtiä. ”Minulla on sinulle tärkeää asiaa!”
”Totta kai, pomo! Kertokaa”, tämä sanoi ja välittömästi suoristi ryhtiään valmistautuen kuulemaan jotain tärkeää työhön liittyen.
”Minusta tulee toisenkin kerran isä!”
Kaorun suunnalta kuului epämääräinen yskähdys, kun vaikutti siltä, että tämä oli melkein tukehtumassa pastaan, jonka oli juuri hetkeä aikaisemmin lapioinut suuhunsa.
”Voi, anteeksi Kaoru, enkö olisi saanut kertoa?” Kojirou käännähti puolisonsa suuntaan. ”Minä vain olen niin iloinen tästä koko jutusta!”
”No, ei kai siinä…” Kaoru mumisi servettiinsä. ”Kunhan et sitä ihan jokaiselle vastaantulijalle ole kuuluttamassa.”
”En tietenkään!”
Fujimura silmäili vuoron perään esimiestään ja tämän puolisoa yrittäen arvioida, milloin ja mitä sanoa heille kummallekaan.
”Onneksi olkoon, molemmille”, hän toivotti sitten, kun nämä olivat hiljaa kuin odottaen hänen reaktiotaan. ”Ja Yamato-kunille myös, tietenkin. Mikä iloinen uutinen!”
”Kiitos, kiitos!”
”Kiitos…” sanoi Kaorukin, joka silmäili samalla Kojirouta siihen malliin, että jos tämä kertoisi vauvauutisista vielä kenellekään, hän vääntäisi tältä niskat nurin.
”Mene vain vaihtamaan vaatteesi ja ota ihan rennosti ennen vuorosi alkua”, Kojirou kehotti Fujimuraa, joka pystyi arvaamaan, että tällä oli puolisonsa kanssa vielä sellaista puhuttavaa, jota ei ollut tarkoitettu hänen kuultavakseen.
”Öh, selvä. Kiitos! Ja hyvää päivänjatkoa teille, Sakurayashiki-san”, Fujimura sanoi osoittaen viimeiset sanansa Kaorulle, jota ei välttämättä ehtisi enää nähdä ennen vuoronsa alkua.
”Saat kyllä luvan hillitä itsesi ja olla kertomatta tästä kaikille”, Kaoru tokaisi haarukka ojossa Kojiroulle, kun Fujimura oli kadonnut pukuhuoneisiin. ”Hädin tuskin tässä on itsekään sisäistänyt asiaa vielä!”
”Tiedän”, Kojirou myönteli istahtaessaan pöydän toiselle puolelle vapaaseen tuoliin. ”Mutta minun on vaikea pitää tätä sisälläni! Lupaan kuitenkin tehdä parhaani”, hän lisäsi kohdatessaan Kaorun viiltävän katseen. ”Anna minulle lista, keille saan kertoa!”
”Se lista onkin todella lyhyt: et kellekään.”
”Äääh, älä viitsi”, Kojirou sanoi katsellessaan Yamatoa, joka nuoli kastiketta kämmenestään. Hän tarttui hymyillen lautasliinaan ja alkoi pyyhkiä lapsen sotkuisia käsiä ja suupieliä. ”Kyllä minä haluan ainakin vanhemmilleni ja sisaruksilleni kertoa! Ja pitäähän sinunkin perheesi tietää.”
”Sen ehtii myöhemminkin”, Kaoru ilmoitti tyynesti. Hetken päästä hän kuitenkin lisäsi: ”No hyvä on. Kerro.”
”Kiitos, kulta”, Kojirou vastasi suorastaan sädehtien, tarttui tämän käteen ja suukotti kämmenselkää. ”Soitan heille heti.”
”Niinpä tietenkin.”
Kojiroun puhuessa puheluaan Kaorulle tarjoutui tilaisuus uppoutua hetkeksi miettimään tilannetta, joka heillä olisi nyt edessään. Kunhan raskaus vain etenisi ongelmitta, heidän perheensä todella kasvaisi uudella jäsenellä; enää se ei olisi pelkkää kuvitelmaa. Vaikka osa Kaorusta yhä epäröi, oliko sittenkin liian aikaista toiselle lapselle, kun Yamatokin oli vielä pieni eikä edes nukkunut öitään yhtäjaksoisesti, Kojirousta säteilevä ilo ja onni valoivat häneen uskoa siitä, että päätös oli oikea. Niin kauan, kun he pitäisivät yhtä, kaikki sujuisi hyvin. Hän oli varma siitä. Ja jos tämä pikkuinen halusi liittyä heidän perheeseensä jo nyt, vähän etuajassa, kuka hän olisi sitä kieltämäänkään.
