Nimi: Dans la nuit
Ikäraja: S
Paritus: Ginny/Luna
Tyylilaji: monikielinen söpöily
Yhteenveto: Avec Luna, Ginny n’a jamais peur. / Lunan kanssa hän ei ole koskaan peloissaan.
A/N: Oon halunnut kokeilla ficin kirjoittamista ranskaksi jo vaikka kuinka kauan, ja nyt vihdoin sain sen aikaiseksi tehdä. Laadullisesti teksti ei välttämättä ole mitenkään erityinen, mutta ranskaksi kirjoittaminen sujui yllättävän hyvin! Kirjoitin tekstin alkujaan suoraan ranskaksi ja sitten käänsin sen suomeksi, ja koska mun kääntämistaidot on suht surkeat, käännös itsessään voi olla hiukkasen tönkkö. Teitä on varoitettu. Tajusin myös vasta tämän kirjoitettuani, että niin ehkäpä se Ginny on ulkona tottunut nukkumaan, mutta mennään nyt vaikka sillä fiiliksellä että ei ole :--D Osallistuu haasteeseen Fanfictiota eri kielillä vol 4.
Dans la nuitIl n’y a aucun nuage dans le ciel, donc c’est facile de voir comment la lune brille. La nuit est tranquille, seulement les sons de la nature sont audibles: les petits cris des animaux et le vent qui joue avec des feuilles. C’est un peu étrange d’entendre quelque chose – elle n’est pas habituée à dormir en plein air, mais elle n’a pas peur. Avec Luna, Ginny n’a jamais peur.
Luna aime dormir dans le forêt, parmi tous les créatures qu’elle adore si beaucoup. De temps en temps, Ginny accompagne sa petite amie car elle veut la rendre heureuse. Malgré le fait que dormir par terre n’est pas toujours confortable, cela vaut la peine quand Ginny voit la joie sur la visage de son amoureuse.
”Est-ce que tu dors déjà ?” Le voix de Luna est clair dans la nuit. Ginny sourit et tourne pour voir l’autre.
”Non. Il y a trop de pensées dans ma tête.”
”Viens.”
Luna leve sa couverture et Ginny s’installe à côté d’elle. La chaleur de Luna est tellement agréable, et cela ne prend pas beaucoup de temps avant qu’elle se calme. Tout va bien et Ginny s’endort en écoutant les murmures de Luna quand elle décrit comment les sombrals sont en voie de disparition. Peut-être tragique, mais Ginny ne réponds plus – elle est déjà endormie.
Taivaalla ei ole yhtäkään pilveä, joten on helppoa nähdä, miten kuu loistaa. Yö on rauhallinen, ainoastaan luonnon äänet ovat kuuluvissa: eläinten pikkuiset huudot ja tuuli, joka leikkii lehdillä. On hieman outoa kuulla jotain – hän ei ole tottunut nukkumaan ulkona, mutta häntä ei pelota. Lunan kanssa hän ei ole koskaan peloissaan.
Luna rakastaa nukkua metsässä, kaikkien niiden olentojen keskellä, joita hän ihailee niin paljon. Aina välillä Ginny on tyttöystävänsä mukana, haluten ilahduttaa häntä. Siitä huolimatta, että metsässä nukkuminen ei ole aina mukavaa, on se sen arvoista, kun Ginny näkee ilon rakastettunsa kasvoilla.
”Nukutko jo?” Lunan ääni on kirkas yössä. Ginny hymyilee ja kääntyy katsomaan häntä.
”En. Päässäni pyörii liikaa ajatuksia.”
”Tule tänne.”
Luna nostaa peittoaan ja Ginny asettuu hänen viereensä. Lunan lämpö on tosiaankin miellyttävää, ja ei mene kauaa ennen kuin hän rauhoittuu. Kaikki on hyvin ja Ginny nukahtaa kuunnellessaan Lunan kuiskailua siitä, miten thestralit ovat sukupuuton partaalla. Kenties traagista, mutta Ginny ei enää vastaa – hän on jo unessa.
