Title: Facepalmin filosofiset ulottuvuudet
Author: Larjus
Fandom: Hetalia
Chapters: Oneshot
Characters: Saksa (+ Kreikka)
Genre: Drama/general & jaarittelu humoristisella otteella
Rating: K-11
Disclaimer: Hidekaz Himaruya omistaa hahmot, minä tekstin. En saanut tämän kirjoittamisesta mitään.
Summary: Onko facepalmeista oikeasti jotain hyötyä?
A/N: Älyttömät otsikot II -haasteen innoittama tuotos.
Käytän facepalm-termiä ja sen rakkauslapsia mielelläni, sorry not sorry. Muutenkin sanavalinnat on mitä on. Tyhmiä, outoja, älyttömiä. Varmasti joitakuita häiritseviä. Tän on nimittäin tarkotus olla vähän järjettömämpi teksti (vaikkei varsinaisesti huumoria), joten sopii ainakin mun mielestä tyyliin. Oon kirjoittanut tätä ihan tarkoituksella vähän kieli poskella miettien, mikä kuulostaa hölmöltä. Kun haastekin on nimeltään Älyttömät otsikot, voi siihen kuuluva tekstikin olla älytön. Miksi vain otsikon pitäisi.
Facepalmin filosofiset ulottuvuudetKun Saksa oli aikoinaan aloittanut kovan fyysisen rääkin ja kehonsa treenaamisen, hän oli olettanut tekevänsä sen pitääkseen kansansa vahvana sekä pärjätäkseen sodissa ja rauhankin aikaan muita vastaan. Järkytys olikin suuri, kun hän eräänä päivänä tajusi käyttävänsä lihaksiaan oikeastaan vain peittääkseen naamansa kädellään. Sotia ei enää ollut, ja muita vastaan ei kamppailtu – ainakaan periaatteessa ja fyysisesti. Yhteistyössä pärjäsi maalaisjärjellä ja pakotetulla rauhallisuudella (joka kätki taakseen huomattavasti turhautumista, epäuskoa ja halua karjua naama punaisena) sekä kädellä, jolla saattoi läimiä itseään naamaan, kun teki mieli vedellä muita pitkin korvia ja rynnätä ulos konferenssisalista paperit ympäriinsä lennellen ovet paukkuen.
Vaikka lähes jokainen muu valtio aiheutti Saksalle päänsärkyä ja halua lyödä jotakuta (muutakin kuin itseä), Italia oli edelleen pääsyy hänen naamapalmuiluunsa. Olihan tämä tullut paljon tolkullisemmaksi niiden sadan vuoden aikana, jotka he olivat toisensa tunteneet, mutta tämän käytös oli yhä suurimmilta osin täysi mysteeri Saksalle. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, miksi Italian oli riisuuduttava aina siestan aikaan (ja unohdettava sitten pukea puolet vaatteistaan takaisin herättyään), oltava pelkuri, halattava suunnilleen jokaista vastaantulijaa, jos tämä vain näytti edes etäisesti tutulta, ja ajateltava (ja syötävä) ruokaa, etenkin pastaa ja gelatoa, jatkuvasti. Ja edelleenkin pyydettävä hänet sitomaan ne perkeleen kengännauhat puolestaan. Saksasta tuntui aivan liian usein, että Italia oli yhä pikkulapsi, josta hänen, aikuisen lapsenvahdin, olisi pidettävä huolta. Erittäin häiritseväksi ajatuksen teki tieto siitä, että Italia oli Saksaa satoja vuosia vanhempi ja ollut kokemassa elämää paljon monipuolisemmin. Saksa oli synnyttyään joutunut heti keskelle kiihtyvää teollistumista ja hulluja pomoja, jotka pakottivat sotaan. Perkeleen isoveljet, jotka olivat luopuneet valtiotehtävistään ja jättäneet kaiken hänen harteilleen. Preussi ehkä olikin jäänyt mutta jätti silti muiden veljien tavoin kaiken Saksan huolehdittavaksi. Vähemmästäkin teki mieli naamapalmuilla.
Mutta oliko facepalmeista mitään hyötyä pidemmässä juoksussa?
Niillä ehkä välitettiin väkivallan käyttöä tilanteissa, joissa se ei ollut soveliasta (eikä Saksalla muutenkaan enää ollut varaa vaikuttaa pahalta valtiolta, joka uhittelee, valloittaa muilta alueilta, aloittaa sotia ja tappaa viattomia), mutta helpottivatko ne omaa oloa? Saksa yritti muistella jotain erillistä tilannetta, jossa oli kokenut parhaimmaksi piilottaa kasvonsa kätensä taakse ja pakottaa itsensä hillitsemään tunteensa, selvittääkseen, miltä sen jälkeen oli tuntunut. Muistiaan työstäessään hän kuitenkin kohtasi ongelman: Hän oli turvautunut naamapalmuiluun niin usein, ettei osannut nimetä yksittäistä hetkeä, jossa oli sitä käyttänyt. Facepalm oli tasainen jatkumo hänen elämässään, ollut jo syntymästä lähtien. Millaista oli elämä ilman sitä? Saksa ei tiennyt.
Normaalioloissa Saksalla oli tapana luottaa tilastoihin ja tieteellisiin tutkimuksiin, joskin hän epäili, että naamapalmuilusta olisi sellaisia tietoja tarjolla. Hän ei kai voinut muutakaan kuin odottaa seuraavaa kertaa, jolloin hänen raivonsa ja turhautuneisuutensa kuvainnollisesti piiloutuisi kämmenen taakse. Olisi turhaa luoda keinotekoista tilaa facepalmin käyttämiseen, kun arki tarjosi sopivia hetkiä liiaksikin.
**
Saksa oli taas siinä tilanteessa. Euroopan unionin kokoontuminen oli alkanut hetki sitten, mutta meno muistutti Saksan mielestä enemmänkin jotain helvetin karnevaaleja. Ja varsin irvokkaita sellaisia. Puolet puhui toistensa päälle, Kreikka oli nukahtanut pystyyn, Latvia vaikutti pillahtavan itkuun hetkenä minä hyvänsä (Venäjä kuulemma kyttäsi ikkunan takana näyttäen uhkaavalta), Ruotsi näytti siltä kuin murhaisi jokaisen, joka tulisi liian lähelle, ja Ranska ja Englanti olivat taas vaihteeksi toistensa kurkuissa kiinni. Ei helvetti.
”Saksa... sanoisit nyt jotain...”
Saksa oli yllättynyt siitä, että ylipäätään kuuli jotain siinä härdellissä. Hän vilkaisi vasemmalle ääneen suuntaan ja huomasi vierellään apean oloisen Italian.
”Italia?”
”Saksa... sano jotain!”
”Mitä muka? Mitä tässä sekasorrossa muka kannattaa sanoa!?”
”Kerro vaikka minulle, mikä on tämän kokouksen aihe...”
Kaikki ehti tapahtua nopeammin kuin Saksa tajusikaan. Italian vastauksen kuultuaan hänen hampaidensa välistä pääsi epämääräistä ärinää, ja kämmen mäiskähti vasten kasvoja. Siinä se oli! Facepalm! Saksa katseli edessään aukenevaa kokoussalia sormiensa välistä. Ympäristö ei ollut muuttunut muutamassa sekunnissa mihinkään suuntaan, tietenkään. Vain naamapalmu oli tapahtunut.
Miltä hänestä nyt siis tuntui?Ihan helvetin vittuuntuneelta.
”HILJAISUUTTA!” Saksa karjaisi iskien nyrkkinsä pöytään. Se siitä itsensä hillitsemisestä. ”Me olemme kokoontuneet tänne tänään keskustelemaan Euroopan unionin kaupankäynnistä, mutta KATSOKAA ITSEÄNNE! NÄYTTÄÄKÖ TÄMÄ SEKASORTO SILTÄ!? OLETTE KUIN LAUMA JOTAIN SAAMARIN LUOLAMIEHIÄ!!!”
Saksan matala ääni oli sen verran kantava, että se kantautui muutaman hölöttäjän korviin. Nämä älysivät vaieta, ja dominoefektimäisesti muut seurasivat esimerkkiä. Latvia nieleskeli itkua, ja Kreikkakin heräsi unestaan. Ranska ja Englanti päästivät irti toistensa kauluksista mutta jatkoivat toistensa vihamielistä mulkoilua pysyen vaiti.
Saksalla oli heti paljon parempi olo. Kaikki olivat viimein hiljaa ja kuuntelivat.
Paitsi Italia.
”Hei, Saksaaaaa...” Italia vinkui hänen vierellään. ”Kertoisitko jo, mitä varten olemme kokoontuneet...?”
Pöytään iskeytynyt käsi puristui taas kerran nyrkiksi. Saksan vaisto kehotti häntä tähtäämään sillä Italian hölmistyneitä kasvoja, mutta järki oli ideaa vastaan. Hänellähän ei ollut varaa alkaa väkivaltaiseksi. Saksa tuijotti tiiviisti nyrkkiään kuin käskien sitä päättämään, mitä se aikoisi tehdä. Mutta ihan kuin se muka itse voisi päättää, eihän se ollut kuin hänen ruumiinsa jatke. Hän hallitsi sitä.
Käsi alkoi täristä Saksan pistävän tuijotuksen alla. Tai ehkä hän vain kuvitteli. Joka tapauksessa hänen halunsa lyödä Italiaa (ja siinä sivussa kaikkia muitakin mölyäjiä, jotka kuulemma olivat hänenlaisiaan valtioita) ja mielitekoa vastustava järki kamppailivat. Lopulta vaisto luovutti. Nyrkki avautui, ja Saksa läimäytti avokämmenensä kasvojaan vasten.
Siinä se taas oli. Facepalm.
Ja Saksaa vitutti edelleen ihan helvetisti.
Mutta hänen ei enää tehnyt mieli lyödä Italiaa.
**
Kokouksen loputtua Saksa ei oikeastaan yllättynyt siitä, että Kreikka oli yhä paikalla. Välimeren valtiolle oli tyypillistä nukkua puolet kokouksista, ja tätä sai yleensä loppuvaiheessa patistella hereille. Nyt Kreikka ei kuitenkaan nukkunut. Tämä istui omalla paikallaan ja katsoi Saksaan päin herkeämättä. Hetken Saksa luuli Kreikan nukahtaneen tuoliinsa silmät auki, mutta tajusi olevansa väärässä, kun Kreikka kohotti oikeaa kättään ja viittoi häntä tulemaan luokseen.
”Mitä nyt, Kreikka?” Saksa kysyi lähestyen vanhempaa valtiota. ”Kokous loppui jo. Eikö sinun pitäisi suunnata kotiin? Vai menikö sinulta ohi puolet kokouksen sisällöstä ja vaadit kertausta?”
Saksaa puistatti pelkkä ajatuskin, että oli itse keksinyt tuon vaihtoehdon. Ei saanut antaa Kreikalle ideoita. Vaikka ei kyllä olisi mikään uusi asia, että Kreikka ei pysynyt perässä kokouksen sisällössä ja vaati loppuyhteenvetoa.
”Ei mennyt”, Kreikka hymyili pienesti näyttäen samalla hyvin pohdiskelevalta. ”Jäin vain miettimään kaikkea muuta. Sinua.”
”Minua?” Saksa näytti epäuskoiselta.
”Niin. Näytit melko turhautuneelta tänään. Vihaiselta. Ja piilottelit kasvojasi valtaosan kokouksesta kätesi takana. En väitä, ettetkö tekisi niin useinkin, mutta tänään siinä oli jotain poikkeuksellista”, Kreikka selitti rauhallisesti. ”Aivan kuin olisit ollut erityisen syvien ja vaikeiden valintojen edessä. Mielenrauhasi äärirajoilla.”
Saksa katsoi pitkään tuolillaan nuokkuvaa brunettea sanomatta mitään. Kreikka vaikutti hereilläänkin ollessaan puoliuniselta. Lopulta Saksa huokaisi ja vetäisi itselleen pöydän äärestä tuolin istuen Kreikan viereen.
”Olet kai oikeassa”, hän sanoi tuskin kuuluvasti.
Kreikka vastasi hiljaisuudella.
Hetken he istuivat vaiti, Saksa tutkaillen Kreikan ilmeitä arvioivasti. Hän halusi sanoa jotain. Kysyä. Kuulla Kreikan mielipiteen. Saada edes jonkinlaisen vastauksen. Ratkaisun.
”Kreikka...” Saksa aloitti. ”Sinähän tiedät facepalmauksen?”
”Kyllä”, vanhempi vastasi. ”Ja niin selvästi sinäkin, ainakin teit niin tänään varsin aktiivisesti. Mitä siitä?”
”Mitä merkitystä facepalmeilla on? Mitä hyötyä? Aloin miettiä sitä, kun tajusin tekeväni niin todella usein, mutta... Luulin tekeväni niin saadakseni aggresion laantumaan, mutta ei. Viha ei taltu.”
”Hmmm...” Kreikka uppoutui mietteisiinsä. ”Ehkäpä haluat viestittää kädelläsi muille, että olet turhautunut ja vihainen.”
”Luulen kyllä, että huutamiseni tuo asian paremmin ilmi.”
”Onko tavallasi sitten mitään muuta vaikutusta? Muuttuuko mikään yhtään facepalmin myötä?
”Tuota...” Saksa yritti miettiä asiaa. Hän ei lopulta saanut mieleensä kuin yhden asian. ”Tänään olisin halunnut lyödä Italiaa. Löinkin lopulta itseäni otsaan, ja vaikka olin sen jälkeen edelleen yhtä vihainen, en halunnut enää satuttaa Italiaa. Siinä kaikki.”
”Siinä kaikki, mutta haittaako se?”
Saksa katsahti Kreikkaa ihmeissään.
”Mitä tarkoitat?”
”Itsesi lyöminen vei halusi lyödä Italiaa. Se siis hillitsee sinua väkivallan käytössä. Eikö se muka ole riitä, vaikka sitten tarvitsisitkin muita keinoja muun aggression purkamiseen?”
”Riitä mihin?”
”Facepalmille merkitykseksi. Tarvitseeko sen olla jotain muuta kuin este Italian lyömiselle?”
Kreikan sanat saivat Saksan hiljaiseksi. Häneltä ei kuitenkaan mennyt kauaa löytää vastausta.
”Olet oikeassa”, Saksa myönsi Kreikalle. ”Ei se ehkä ole paljon, mutta... se on tarpeeksi.”
Hän ei hevillä antaisi itselleen anteeksi, jos koskaan satuttaisi Italiaa.
”Hienoa, että löysit asialle merkityksen”, Kreikka vastasi tyynesti. ”Mikään tässä universumissa kun ei ole olemassa turhaan, kaikella on paikkansa ja tehtävänsä.”
”Varsin pieni tehtävä”, Saksa totesi.
”Mutta tärkeä”, vanhempi valtio täydensi lauseen. Hän käänsi katseensa toiseen hymyillen rauhallisesti. ”Ja tärkeydestä tuli mieleeni... Voisitko kertoa minulle, mistä tämänpäiväistä edeltävässä kokouksessa oli kyse?”
Saksan iski välitön halu testata, estäisikö naamapalmuilu yleisestikin Välimeren maiden lyömisen, vai oliko kyseessä Italialle suotu poikkeus.
Kreikka vältti keskieurooppalaisen nyrkin nipin napin.