Ja totuus on, totuus on | Sirius/Remus | K-11

[Kiirsu]

Otsikko: Ja totuus on, totuus on
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst
Paritus: Sirius/Remus
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Sirius ei tahdo nähdä todellisuutta, eikä Remus voi lakata rakastamasta.

A/N: Minä kirjoitin jotain!!!! Jee!! Lyrics wheeliin osallistuu. Kiitos lyriikoista mysteerihenkilölle.


Ja totuus on, totuus on

Remuksen kotona ei haise home. Vanha puutalo on viimeisen päälle kunnostettu, pesty ja maalattu, hiottu ja lakattu, siivottu joka ainoa nurkka hämähäkin seiteistä. Siellä tuoksuvat neilikat, vastakeitetty tee. Sitä ei juoda kertakäyttömukeista. Se on koti. Koti, jota Remus on rakkaudella vaalinut ja jonne hän on rakentanut heille tulevaisuutta.

Siriuksen kotona haisee uitettu koira silloinkin, kun Sirius tahtoo viettää suurimman osan ajasta ihmismuodossa. Siriuksen keittiö on täynnä valmisruokapakkauksia, mätiä hedelmiä, pieniä kärpäsiä. He nukkuvat patjalla tyhjässä huoneessa. Sirius ei tahdo muuttaa pois. Sirius ei tahdo naimisiin. Remus ei enää kestä.

”Voi Kuutamo, kukaan ei ole aiemmin tahtonut noin kovasti vaimokseni.” Siriuksen silmät hymyilevät mutta suu on tiukka viiru. Ei Remuskaan tahdo olla vaimo. Hän tahtoo vain Siriuksen, tulevaisuuden.

Sirius tuo joskus tullessaan kukkia. Auringonkukkia, voikukkia, niittyleinikkejä, Remuksen silmiin sopivia. Ne kuihtuvat olohuoneen maljakossa. Auringonkukka istuu taikuuden historian kirjaan tuettuna, sen varsi on aivan liian pitkä. Se on kauneinta tässä maailmassa, jossa jokainen Päivän profeetta tuo lisää kuolemia. Sirius tuo aina lisää elämää.

Päivänä, jona Edgar Bonesin perhe murhataan, Sirius häärii keittiössä tuntikausia ja valmistaa heille lihapataa metsästämistään rusakoista. He puhuvat Remuksen kasvimaasta, kuinka Sirius oli pelastanut porkkanat pedoilta. Pienestä Harrysta, jonka Sirius aikoi opettaa lentämään. Kaikesta paitsi pienistä ruumiista, sodasta – ja heistä.

”Sirius, olen miettinyt-”

”Kuule, sinun pitäisi miettiä vähemmän ja toimia enemmän. Menee koko pitkä päivä aivan hukkaan.”

Liian pian Siriuksen huulet painautuvat hänen kaulalleen ja Remus unohtaa vaatimukset. Unohtaa, ettei jaksa odottaa ja väistellä. Siriuksen kädet ovat jo hänen paitansa alla ja Remus haluaa tätä liikaa ja vihaa itseään sen vuoksi. Siriuskin tietää sen. Ehkä Siriuskin vihaa itseään tämän vuoksi. Voihkinta on täynnä intohimoa ja epätoivoa, eikä Remus jaksa vetää Siriusta mukanaan makuuhuoneeseen vaan tulee kangassohvan oranssille kukkaselle.

Sirius vetää Remuksen tiukasti rintaansa vasten ja hengittää tämän niskaan. Silittää hiukset pois kasvoilta, niin kuin rakastavaisilla on tapana. Ikkunan vieressä kävelee lukki, jota hipovat auringonsäteet. Siltä puuttuu yksi jalka mutta se pärjää ilmankin.

”Meillä on kaikki tässä, ei kai meillä ole kiire mihinkään.”

Remus osaa jo itkeä hiljaa. Keskittyä seitsenjalkaiseen lukkiin, joka saattaisi elää heitä pidempään.

”Ei ole.”



*



Laura Voutilainen - Mä en kestä


Mä en kestä kun sä katot mua tolleen
et olisinko sun, alettasko oleen
En kestä kun sä tuot auringonkukkia
poimit ne ihan ite isäs pelloilta

Mä en kestä kun sä sanot et oon ainoo
josta voisi toivoo itelleensä vaimoo
En kestä kun sä ulos hätistelet lukkia
sä tiedät hyvin että mä en ite uskalla

Siis mä en kestä kun sä oot niin ihana
mut jos ei saman katon alle pian muuteta
Kuinka kauan sitä pitää vielä ootella
en kestä kauempaa siis mä en kestä

Mä en kestä kun sä katot mua silleen
et ”luojan kiitos sä et rakastunu Villeen”
En kestä kun sä teet mulle pataruokia mun
takii keittiössä vietät monta tuntia

Siis mä en kestä kun sä oot niin ihana
mut jos en saa sulta pian sitä sormusta
Kuinka kauan sitä pitää vielä ootella
en kestä kauempaa
siis mä en kestä
siis mä en kestä

Sanot että ”on kaikki jo tässä
mikä kiire nyt meillä on”
Mutku mä en ihan oikeesti kestä
ja totuus on, joo totuus on

Et mä en kestä kun sä oot niin ihana
mut jos en saa sulta pian sitä sormusta
Kuinka kauan sitä pitää vielä ootella
en kestä kauempaa
siis mä en kestä

Siis mä en kestä kun sä oot niin ihana
mut jos en saa sulta pian sitä sormusta
Kuinka kauan sitä pitää vielä ootella
en kestä kauempaa
siis mä en kestä
siis mä en kestä
siis mä en kestä

[Sielulintu]

Kaipasin jostain syystä Sirius/Remusta luettavaksi tänä iltana, ja tämä löytyi. Pidin tästä ensi hetkistä lähtien tosi paljon, ja erityisesti kirjotustyyli oli musta tähän ihan mahtava. Tälle parille sopii jollain tavalla erityisen hyvin tällanen vähän haikea ja surullinen tunnelma, ja tästä se tosiaan välittyi.

Kirjotustyylistä sen verran, että mun mielestä siinä ehdottomasti parasta oli tietynlainen hyvällä tavalla lyhytsanainen ja silti paljon kertova ote. Pienet yksityiskohdat sai ihan uusia merkityksiä ja niille antoi enemmän huomiota, kun teksti oli tällä lailla melko ytimekkäästi ja yksityiskohtia huomioiden kirjoitettu. Kukat ja lukit löysivät tosi hyvin paikkansa tekstistä ja tunnelmasta ja välitti tekstin fiilistä myös oikein hienosti.

Tän loppu oli musta ihan suunnattoman hyvä päätös tälle. Siinä tavallaan tuntui kiteytyvän vähän koko teksti, kun Remus katsoo hyväksyen seitsenjalkaista lukkia ja hyväksyy hiljaa mielessään sen, että heillä on ehkä vähemmän aikaa kuin sillä. Siitä jotenkin huomaa, miten Remus on mukautunut tilanteeseen, vaikka haluaisikin yhteistä tulevaisuutta. Tulee hiukan sellainen olo, että lopussa se yksikin hetki on tavallaan riittävä ja että Remus on kiitollinen siitä yhdestäkin keskustelusta, jossa ei ole sotaa eikä kuolemaa.

Remus osaa jo itkeä hiljaa. Keskittyä seitsenjalkaiseen lukkiin, joka saattaisi elää heitä pidempään.

Hiljaa itkeminen kuitenkin tuo loppuun vielä hiljaisen surun symboliikkaa, joka tuo mulle mieleen, että vaikka Remus myöntää, että kiire ei ole ja pitää sodasta vapaasta hetkestä Siriuksen kanssa, hän silti vielä kaipaa jotakin muuta.
Kiitos paljon tästä herkästä ja ajatuksia herättävästä tekstistä.

[Vendela]

Selasin tuota LW-haastetta ja tämä sattui silmään listauksesta.

Sirremus toimii parhaiden juuri tässä ajassa, sodan aikaan, kuitenkin ennen kaikkea sitä suurta pahaa. Kaikki on ihanan epävarmaa ja lukija tietää kuitenkin koko ajan mihin suuntaan näiden elämä on menossa. Ehkä se on jotain itsensä kiduttamista, mutta tykään tämmöisestä tosi paljon!

Kaksi kotia, halu olla yhdessä mutta silti jokin kaihertaa. Pidin ihan hurjana siitä miten olit kuvannut näiden kahden elämää tuossa ajassa. Kuolema on jatkuvasti läsnä mutta elämääkin on. Se, kuinka pitkään, on raadollinen totuus mikä tahdotaan kuitenkin sulkea pois.

Kaunis teksti, kiitos tästä.

Vendela

[Melodie]

Voi miten kamala on tuo loppu! Remus-parka, ja sota-ajan epävarmuus ja muu kärsimys tiivistyy tuohon hämähäkkijuttuun niin mainiosti.

Muutenkin tämä on niin suloisen murheellinen! Sirius aivan kuin olisi ihan tietämätön kaikesta tuskasta, kehottaa vaan olemaan miettimättä! Ja Remus-parka yrittää vaan saada elämää kasaan. En kestä.

Rakkaus ja intohimo ja elämä ovat tässä oivina vastinpareina kuolemalle ja sodalle ja tuskalle, ja Remuksen ja Siriuksen elämän kokonaisuus on niin välttelevä ja suloinen ja kauhea!

Ihana teksti!